Lintusää 31.8–2.9.: Idän harvinaisuuksille hyvää säätä, pilvisyys haittaa haukkamuuttoa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lämmin korkeapainesää jatkuu samanlaisessa suursäätilassa kuin koko kesänä. Retki- ja muuttosää ovat periaatteessa hyvät, mutta pienet ylämatalat tekevät tuulen suunnan, sateen ja pilvisyyden tarkasta ennustamisesta vaikeaa. Pilvisyys vaikuttaa aika runsaalta pe-la, mikä haittaa haukkamuuttoa. Aamuisin on mys mahdollisuus sumuun ja sumupilveen sisämaassa ja rannikolla, etenkin alavilla pelloilla, järvillä ja merenlahdilla. Useat kahlaajat vähenevät, sillä monen lajin muutosta on jäljellä enää rippeet. Idän harvinaisuuksille sää on hyvä.

Pe: Enimmäkseen on heikkoa, suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, iltaa kohti etenkin Hangossa kohtalaista koillisenpuoleista tuulta sekä pilvistä-puolipilvistä. Heikkoja sadekuuroja ja tihkua voi paikoin tulla. Hyvä aamumuuttosää (jos ei ole sumua, tihkusadetta tai hyvin matalaa pilveä), ja yöllä, etenkin pe-la kovaa hyönteissyöjämuuttoa.

La: Mantereella on enimmäkseen heikkoa, merellä kohtalaista tuulta pohjoisen ja idän väliltä. On myös mahdollista, että tuuli pysyy heikkona koko päivän. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin tulee heikkoa sadetta tai sadekuuroja. Mikäli aurinkoisia rakoja on kylliksi päivällä, niin haukkamuutto voi olla hyvää; myös ensimmäinen pieni kurkimuutto on mahdollinen.Aamu- ja yömuuttosää ovat samat kuin pe.

Su, epätarkka: Todennäköisimmin on heikkoa luoteenpuoleista tuulta, verraten selkeää ja hyvä haukkasää päivällä. Aamulla on kuitenkin suurempi mahdollisuus sumulle tai sumupilvelle mantereella kuin pe-la, ja pahimmassa tapauksessa matala alapilvi säilyy puoleen päivään asti lamauttaen kaartelumuuttajia.

Jatkoarvio: Lämmintä ilmaa virtaa kaakosta, korkeapaine sekä hyvä muutto- ja harvinaisuussää jatkuvat.

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email