Tringan lintutilannekatsaus – vuoden viimeiset viikot

Vuorihempot. Kuva: Micha Fager

Lintuvuosi 2018 saatiin Tringankin alueella pakettiin. Viime vuoden ilmiöistä mieleen jää varmasti ainakin monipuolinen vaellussyksy, jonka aikana ennätyksiä rikottiin esimerkiksi tiaisten ja närhien osalta. Lapintiaisia havaittiin Tringan alueella vuoden aikana lopulta 20 yksilöä.

Harvinaisuuspuolelta muistella kannattaa ainakin tammikuussa Kirkkonummella laajalti bongattua mäntysirkkua, 24.4. Espoon Iso-Huopalahdella piipahtanutta yöhaikaraa, 3.6. pääkaupunkiseudun yli itään muuttanutta keisarikotkaa, syys-lokakuussa Uudellamaallakin seikkaillutta munkkikorppikotkaa sekä tarinalleen onnellisen lopun saaneen vaaleakiitäjän vaiheita marraskuussa. Mainittakoon nyt vielä lisäksi ainakin arokotka, tunturihaukka, mustanmerenlokki, 7 valkosiipitiiran parvi, taigakirvinen, stejnegeri-sepeltasku ja 4 tulipäähippiäistä.

Vuoden kahden viimeisen viikon hyvistä kerääntymistä voisi mainita mm. 36 tukkakoskeloa Hangon lintuasemalla, 15 harmaahaikaran parven Vuosaaren Uutelassa, 187 nokikanaa Tammisaaren Stadsfjärdenillä, 30 pähkinähakkia Lohjan Ristenissä, peräti 5 Kirkkonummen puolella talvehtivaa maakotkaa Espoon Soukasta nähtynä, 10 sepelkyyhkyä Hangon keskustassa ja 5 vuorihemppoa Vantaan Pyymosalla.

Ilman suurharvinaisuutta ei jääty vuoden viimeisellä viikollakaan: Helsingin Eirassa pyörähti pikaisesti grönlanninlokki. Muita parempia lajeja jaksolla olivat muutama kuningaskalastaja, virtavästäräkki ja 2 tunturikiurua.

Vuodenaikaan nähden kiinnostavia havaintoja olivat mm. 5 valkoposkihanhea, harmaasorsa, punasotka, 2 tuulihaukkaa, 5 ampuhaukkaa, 2 muuttohaukkaa, luhtakana, ruokki, 4 kangaskiurua, kiuru, 4 västäräkkiä, 2 rautiaista, 6 laulurastasta, kulorastas, 2 mustavarista ja lapinsirkku.

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email