Tringan lintutilannekatsaus – tammikuun loppupuoli

Laulurastas on viihtynyt koko talven ruokinnalla Maunulassa. Kuva: Micha Fager

Pakkaset ja hieno lumitalvi näyttäisivät jatkuvan vielä pitkään. Merikin on jäässä pitkälle ulkosaaristoon asti, joten talvehtivia vesilintuja on Hankoa lukuun ottamatta Uudellamaalla havaittavissa hyvin vähän.

Hyviä ilmoitettuja yksilösummia jaksolla olivat mm. vajaat 17 000 allia Porkkalassa ulkomerellä, 55 uiveloa ja 9 tukkakoskeloa Hangon lintuasemalla, 37 viiksitimalin parvi Vanhankaupunginlahdella, 60 peippoa Kirkkonummen Mattbyssä ja 12 nokkavarpusta sekä Espoon Muuralassa että Helsingin Puistolassa.

Hangon keskustasta löytyi turkinkyyhky, 3 tunturikiurua viihtyivät Inkoon Degerbyssä 20.1. saakka ja Helsingin Hernesaaressa nähtiin samanaikaisesti enimmillään 12 vuorihemppoa.

Punarintoja näyttäisi talvehtivan edelleen poikkeuksellisen paljon. Tiirasta löytyy tammikuun puolenvälin jälkeen Tringan alueelta havaintoja peräti 153 punarinnasta, näistä toki merkittävä osa koskee samoja yksilöitä. Pähkinänakkeleita havaittiin pihabongauksessakin useita, jaksolta ilmoitettiin ainakin 11 eri yksilöä. Myös hiiripöllöjä on edelleen maisemissa jonkin verran, niitä nähtiin 8 yksilöä.

Vuodenaikaan nähden paremmista lajeista mainittakoon vielä valkoposkihanhi edelleen Eläintarhanlahden sulassa, sinisuohaukka Kirkkonummen Träskbyssä, laulurastas Maunulassa, rautiainen Lauttasaaressa, mustapääkerttu Tähtitorninmäellä, lapinsirkku Hangon keskustassa, sekä 5 piekanaa, ainakin 6 ampuhaukkaa, 5 mustavarista ja 2 kiurua.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin