Tringa muistuttaa huomaavaisesta havainnoinnista

Lopputalvesta pääkaupunkiseudulla on tavattu kolme lapinpöllöä. Lajia ei tavata Helsingissä edes joka vuosi, joten on ilahduttavaa, että monet harrastajat ovat päässeet tutustumaan tähän taigametsän kasvattiin.
Suuri valtaosa lintuharrastajista, lintukuvaajista ja muista luonnonystävistä ymmärtää pitää riittävän etäisyyden ja välttää lintujen häirintää. Lapinpöllöjen yhteydessä on kuitenkin sattunut joitakin tilanteita, joissa lintu on tarpeettomasti ajettu lentoon.
Tringa muistuttaa, että niin pöllöjen kuin muidenkin lintujen häirintä on tarpeetonta ja jopa linnulle vaarallista etenkin nyt lopputalvesta, kun ravintovarastot ovat niukimmillaan. Päivälevolla olevien pöllöjen osalta lepopaikan vaihto voi altistaa myös varislintujen ja kanahaukkojen hyökkäilyille, mikä aiheuttaa tarpeetonta stressiä.
Nälkiintyneitä ja vaarassa olevia lintuja pitää auttaa. Linnun kunnon arvioiminen etukäteen ei ole kuitenkaan helppoa, etenkin kun on kyse lapinpöllön kaltaisesta lajista, joka voi olla luontaisestikin varsin kesy.
Ennen kaikkia avustamisyrityksiä kannattaa ensin seurata tilannetta (esimerkiksi onnistuuko lintu saalistuksessaan, pystyykö se liikkumaan normaalisti jne.) ja olla yhteydessä esimerkiksi Korkeasaaren villieläinsairaalaan tai johonkin lintuhoitolaan. Näillä tahoilla on kokemusta lintujen hoitamisen lisäksi myös niiden kunnon arvoinnista. Myös väärin toteutetut auttamisyritykset voivat hyvästä tarkoituksestaan huolimatta johtaa joskus ylimääräiseen, tarpeettomaan häirintään.
Tringa toivottaa kaikille hyviä kevättalven pöllöretkiä ja toivoo kaikkien muistavan suhtautua luontoon kunnioittavasti!

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin