Yllätyksiä etsimässä Länsi-Uudellamaalla
Kevään ensimmäisiä kuoveja, kuikkia, kurkiparvia sekä kuvankaunis mustaleppälintu – siinäpä Tringan yllätysretken parhaimmistoa.
Kevätaamu lähes tyynellä meren rannalla saattaa olla melkein yhtä vilpoisa kuin esteettinen kokemus. Tästä bussilastillinen tringalaisia sai muistutuksen taannoisella yllätysretkellä. Maisemassa ei tosiaankaan ollut valittamista, kun aloitimme aamun Inkoon Kopparnäsin kallioilla, mutta myönnettävä on, että vaisukin pohjoisenpuoleinen tuulenvire tuntui varsin raikkaalta.
Onneksi lintuja riitti katsottavaksi. Paikallisten muutaman sadan haahkan sekä alliparvien seasta löysimme yhden muutolla lepäilevän mustalinnun. Monelle ”vuodari” napsahti myös tukkakoskelosta, jonka soidinmenoja tihrustimme ensin kaukoputkella yli kolmen kilometrin päässä – myöhemmin toinen pariskunta ohitti meidät paljon lähempää.
Lähisaaren männynlatvoissa viihtyi tuokion verran kaksi kivitaskua, ja saman saaren kallioilla meriharakka piti reviiriä. Kevätmuuttoakin pääsimme kokemaan, joskin muuttavien lintujen määrät olivat varsin kohtuulliset. Menijöiden joukossa mainittakoon muutama kurkiparvi, puolentusinaa kuovia ja kolme kuikkaa sekä pari tuulihaukkaa. Jonkin matkan päässä tikka rummutti useita valkoselkätikalta kuulostavia sarjoja. Lajilleen määrittämättä jäänyt käpylintu ohitti meidät takaa teerien pitäessä vielä soidinta.
Aamun kääntyessä aamupäiväksi palasimme bussiin ja jatkoimme matkaa Hankoon, suuntana Etelä-Suomen kenties kaunein lintupaikka, Täktbukten. Kannaksella ja niityllä saalisteli komea mustaleppälintukoiras, päivän ”kovin” laji. Kobbenilla staijatessamme löytyi monen iloksi ristisorsakoiras sekä pari metsävikloa. Taivaalla liikkui muutamia petoja, noin kymmenen merikotkan lisäksi mm. muuttava sääksi sekä yksi piekana. Varpushaukkoja meni ainakin kolme.
Koska yllätysretken ajatuksena on mennä ”sinne missä lintuja on”, viitaten lähinnä harvinaisuuksiin, päätimme vielä yrittää bongata Lohjan Savijärvellä viihtynyttä amerikantavia. Meille kävi niin kuin bongatessa joskus käy, eli ”nuijasimme” kyseisen lajin. Lintu oli epäilemättä paikalla, mutta viihtyi jossakin näkymättömissä. Edes merikotkan saapuminen paikalle ei nostattanut vesilintuja ilmaan, ja näin ollen palasimme Helsinkiin sopivassa määrin tyytyväisinä päivän saldoon, samalla kun jäi sen verran hampaankoloon, että seuraavalle retkelle on päästävä jo pian.
Matkassa oli vajaa 30 retkeläistä sekä oppaina Teemu Sirkkala, Jouni Rytkönen ja
Peter Buchert