Tringan kirjokertturetki Kökariin 7.-9.6.2019 Retkikertomus


Kirjokerttu Kuva Harri Koli

Kökarin kirjokerttukanta on ollut vahva – itse olen todennut viime vuosina 12 km tien pätkiltä kirkolta Hellsöhön ja Norra Karlbystä Mareniin viitisentoista reviiriä. Nyt Tringan retken alla ensimmäiset kirjokertut oli jo havaittu, ensimmäinen laulava vanha lintu kirkolta 24.5., seuraavat 2 vanhaa lintua merivartiotien tiehaaran pohjoispuolelta ja ääntelevä kirkon puuceen itäpuolelta seuraavana päivänä. Lisää oli tulossa: Rami Lindroos, Mikael Nordström ja William Velmala havaitsivat 29.-31.5. yhdeksän laulavaa koirasta ja yhden ääntelevän naaraan. Niistä yksi oli Österbyggessä, loput Munkvärvanin ja Marenin alueilla.

Lähdettyämme 7.9.2019 perjantaina 10:00 Korppoon Galtbyn satamasta, Skiftet-laivan yläkansi täyttyi retkiryhmäläisistä. Kaikki 14 retkeläistä olivat kannella viimeistään Kökarin rajaa ylittäessämme.

Tässä osa retkijoukostamme. Kuva Ari Linna

Meri ei ollut pläkä (ruots. blägä, tyyni), mutta melko tyyni. Lintujen katseluun löytyi kannelta useampia lähes tärinättömiä paikkoja, ja luulen, ettei aiemmilla Kökar-retkillä kannella ole ollut yhtä montaa kaukoputkilla merta tutkivaa lintuharrastajaa. Kun aurinko muutti vastavalon puolta siluetiksi, myötävaloon saimme hienoja näkymiä vesilinnuista, myös ruokeista, muutamasta kuikasta ja Hellsö Strömmenin Bergsgrundenin lintuluodoilla viihtyneestä, siellä ehkä pesivästä, laulujoutsenesta.

Ensimmäiset mustakurkku-uikut havaittiin heti majapaikan edustalla. Kuva Harri Koli

Majoittumisen jälkeen teimme usean tunnin ja kilometrin pituisen kävelyn Brudhäll-hotellilta Marenin tielle ja tietä Grönviks bäckenille sekä lammen sivuitse saaren länsirantaan aukeaville kallioille.

Pikku lepohetki. Kuva Jaana Sarvala

Muutamat saaressa kanssani aiemmin retkeilleet tunnistivat pohjoisen horisontissa taivasta vasten näkyvän merivartioston vartiotornin. Vaikka tiestä sen kalliopaljastumakatajaketojen ja saniaistervaleppälehtojen vaihteluineen pidettiin, halutut ja paikalla toukokuun lopussa havaitut kirjokertut, jos olivat läsnä, olivat hiljaa ja näkymättömissä. Oppsjön länsipuolisella kalliokedolla pikkulepinkäispari vahti reviiriään katajan latvasta – kirjokertut pesivät aiempina vuosina niiden seurassa, mutta nyt niitä ei näkynyt. Kuulimme kertaalleen trrrr-rätinän. Siinä kaikki. Tai ei aivan; muita kerttuja oli, ja kaksi lehtokurppaa lehahti lehdoista siivilleen. Lammen rannan polulta purskahti viitakerttunen laulamaan. Ei yön intensiteetillä, vaan kevyt sordiino päällä. Selvä viitakerttunen eri aiheineen kuitenkin. Kuulin 26.5. samassa kohdassa sepelsiepon – hienoja indikaatioita paikan mahdollisuuksista, kun mielikuvituksessani sijoitan rengastuspaikkoja saarelle.

Pilkkasiipiä nähtiin muutamia kymmeniä, sekä meressä että ilmassa. Kuva Harri Koli

Kahlaajia oli harvakseltaan. Kuvan punajalkaviklot viihtyivät kivien lisäksi sähkölankojen päällä. Kuva Harri Koli

Viideltä söimme hyvän ahvenanmaalaisesta savustetusta kirjolohesta valmistetun päivällisen – lohi ei ollut kuiva, eikä ällöttävän rasvainen. Kaiken raikkauden kruunuksi saimme ravintolan työntekijän puutarhastaan keräämistä raparpereista valmistetun kiisselin, jossa oli jäätelösilmä. Autuasta!

Retkellä havaittiin vain 1 kokonainen kurki mutta sitäkin enemmän kurjenpolvia. Kuvan verikurjenpolvi on saarella yleinen. Alkukesän kukkaisuus oli muutenkin saarella parhaimmillaan. Metsäapiloita, papelorikkoja, ketohopeahanhikkeja, mäkiarhoja, syylälinnunherneitä, lehtotähtimöitä, mustakonnanmarjoja ja lukuisia muita (kiitos tunnistusavusta Anulle). Kuva Jaana Sarvala

Saaren itäosiin tekemämme iltaretki kertoi saman tarinan, mitä edellisen 2.-3.6. tekemäni matkan iltakuuntelut: satakieliä naksuttelee ja laulaa useassa kohdin, ja kaikilla suurehkoilla ruoikkoaloilla laulaa rytikerttunen – ruokokerttunen onkin Kökarissa suhteessa rytikerttuun vain yksi kahdestakymmenestä rytikerttuhavainnosta, jos sitäkään.

Rytikerttunen. Kuva Harri Koli

Poikkeavaa oli ruisrääkkien puute, ja luhtakana oli löytänyt uuden kodin museolahden lahdenpoukamasta. Yölaulajiksi mielletyt luhtakerttuset lauloivat vasta seuraavan aamun ja iltapäivän tunteina, yksi Södervikenin länsipuolella Flattössä, kaksi kirkolla ja yksi Överbodan kylällä.

Kuva Jaana Sarvala.

Ilmassa olevien hiukkaskertymien värjäämistä auringonlaskuista oli eri tiedotusvälineissä raportoitu kevään aikana. Mutta olisivatko ilmiön aiheuttavat hiukkaset, kaupungin katupölyt tai saasteet, saattaneet saastuttaa ilmakehää Kökarissa? Kirkolta käsin mereen tapahtunut auringonlasku oli joka tapauksessa kaunis. Ehkä kuitenkin aitoa Kökarin luomua.

Kuva Harri Koli

Oppaamme Ari auringonlaskussa.
Kuva Jaana Sarvala

Lauantain aamu aloitettiin ruokahalua nostavalla muutaman tunnin retkellä, jolloin tutustuimme Pyhän Annan kirkon ympäristössä Hamnössä olevaan kirjokerttualueeseen. Tulos oli niiden osalta pyöreä nolla. Seuraavat, aamiaisen jälkeiset kirjokerttukohteet valittiin itään Finnön saaren läpi kulkevan päätien varresta. Paikoitimme autot Svarbogilin entisen uimarannan liittymään. Siitä länteen kilometrin matkalla olisi 5 vanhaa kirjokerttureviiriä. Ensin lauloi hernekerttu, sitten pensaskerttu, sitten kalliokatajakedolta katajan latvasta löytyi pikkulepinkäiskoiras.

Pensaskerttu. Kuva Harri Koli
Pikkulepinkäisiä nähtiin retkellä monessa paikassa. Kuva Harri Koli

Ensimmäisessä tervaleppälehdossa luritteli kultarinta, ja seuraavassa lauloi lintu hieman lehtokerttumaisesti, mutta ei aivan, ja lyhyttä säettä. Olimme jo kuulleet muutaman lyhytsäkeisen lehtokertun, joiden säe oli vain 4–5 sekuntia, ja nyt kuultu säe oli vastaava, mutta kuitenkin hieman mielenkiintoisempi.

Joko löytyisi kirjokerttu?
Kuva Jaana Sarvala

Ehdin todeta, että nyt on hyvä mahdollisuus kirjokerttuun, kun äänen pysäyttämänä Pirjo Lyytikäinen sai linnun näkyviin ja totesi sen olevan retkemme teemalaji! Minuutin – kahden aikana vanha keltairiksinen koiras näyttäytyi tienvarressa muutaman metrin korkuisen pihlajan eri osissa.

Pihlajan lehdet olivat lähes täydessä kasvussaan, mutta mukavasti kirjokerttu näytti milloin päänsä, milloin selkänsä, pyrstönsä, kupeensa, rintansa tai alaperänsä. Yli kymmenen retkeläistä koki retken tavoitteen täyttyvän, kun uusi lintulaji piirtyi kiikarien välityksellä verkkokalvolle aivojen tajuttavaksi. Kosmista: pieni muuttuu suureksi! 

Aplabodenin ystävällisesti myöhään edellisiltana tekemästämme tilauksesta valmistama Ahvenanmaan pannukakku maistui kirjokertun jälkiruuaksi. Mukanamme retkeillyt kökarilainen, tai ainakin Kökarin mökkiläinen, Hanna Valtonen, kertoi, että yksi koulukunta pitää perinteisenä mannapuuroon valmistettua Ahvenanmaan pannukakkua, toiset tätä riisipuuroon valmistettua. Mausteena olivat kardemumma ja terassipöytien lankuista lämpöä ja kuivan puun tuoksua hehkuva kesäpäivä.

Iltahuuto suoritettiin vauhdilla sillä alkamassa oli jalkapallo-ottelu, joka vei hetkeksi muutaman retkeläisen kiinnostuksen linnuista palloon. Brudhäll-hotellin henkilökunta järjesti ystävällisesti kisakatsomon ottelua varten. Kuvassa havaintojaan kirjaamassa Sisko, Pirjo ja Katri.
Kuva Jaana Sarvala
Jalkapallo-ottelun aikana tehtiin omia retkiä oppaan ollessa estynyt. Tässä Tuire ja Sisko katsomassa riskilää. Kuva Jaana Sarvala

Sunnuntaiaamun retkeily aloitettiin jälleen ennen aamiaista. Koska osa retkiryhmää oli yhä ilman ruokkihavaintoa, suuntasimme uudelleen kirkon taakse kalliolle ja tarkastimme lännen puolelta Stenskärin pohjoiskärjen kolonian. Joku meistä summasi sieltä 24 ruokkia, joista osa seisoi pingviinimäisinä toteemeina kalliopaasien päällä. Kirjokerttu rätisi ja lauloi hetken ”uuden” pappilan nurkalla, ja pappilan rantaan ja luostarirakennusten peruskiville tekemällämme lehtokierroksella kertyi muutamia uusia retkenlajeja, esimerkiksi tiltaltti ja kuhankeittäjä. Vihelsin jälkimmäiselle, jolloin se kävi meitä kurkistamassa; formulamaisesta lentovauhdistaan huolimatta se havaitsi meidät muiksi kuin kuhankeittäjiksi ja hävisi tervaleppälehdon länsipään vehmauteen.

Kuhankeittäjä oli itselleni ensimmäinen Kökarissa havaitsemani, ensimmäinen Kökar-retkieni 45 vuotisessa historiassa. Se iski minuun kuin keltamusta salama! Samaan aikaan Turun Ruissalossa oli kuhankeittäjä, Hangon lintuasemalla oli muuttanut neljä ja Hiittisten Morgonladetilla yksi kuhankeittäjä. Oli näiden ja luhtakerttusten, viimeisten muuttajiemme, parhaan muuton aika, kun samaan aikaan Mynämäen Mietoistenlahdella tavattiin ensimmäisiä etelään muuttavia mustavikloja.

Toisenä illan päivällisellä Skärgårdsbrödet-ravintolassa. Kuva Pirjo Heikkinen

Ehkä kirkolle on hyvä päättää tarina. Samalla kiitän iloista ja luonnosta nauttimisen osaavaa Tringan ryhmää mukavista yhteisistä retkihetkistä, tältä retkeltä ja aiemmilta. Uskon, että seuraavan retken vetäjä on joku muu – aion vetäytyä elämään päivän kerrallaan, suunnaten tulevaisuuden suunnittelun kattamaan vain lähimmän tulevan.  Eihän se oikeasti ole mahdollista, mutta tästä tämä yritys nyt alkaa. Käynnissä olevassa Central Baltic -ohjelman Baltic Wings -hankkeessa yritän kuitenkin kykyjeni mukaan varmistaa sen, että saisitte arvoisenne oppaan myös tulevaisuuden Kökar-retkille. Sekin kun jää nyt selvittämättä, onko kirjokerttujen ja ruisrääkkien määrien tämän kevään notkahdus, jälkimmäisten nollaan, vain poikkeus niiden esiintymisen pidemmässä kaaressa. Toivottavasti voitte jatkossa täydentää BirdLife Suomen Tiira-havaintokannan yli 220 Kökarissa tehtyä kirjokerttuhavaintoa yhä uusilla ja uusilla havainnoilla.

Retkenlajimäärämme täydentyi määrään 95, määrään, jonka Kuopiosta matkaan liittynyt Matti Saarela oli retkenlajiveikkauksensa asettanut.

Matti sai Ahvenanmaan pannukakku -reseptin ja Aplabodan hillopurkin. Kuva Jaana Sarvala

Viimeinen tuloksen täydentänyt havainto oli paluulaivamatkan havainto karikukosta laulujoutsen-karikukkosaarelta!

Korpit. Kuva Harri Koli.

Kirjoitti Ari Linna

Kuvatekstit Jaana Sarvala

Kiitos Harri Kolille lintukuvista!

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email