Tringan lintutilannekatsaus – toukokuun loppupuoli – kesäkuun alku

Punavarpunen. Kuva: Micha Fager

Edellisestä katsauksesta onkin jo kolmisen viikkoa, ja paljon on ehtinyt välissä tapahtua.

Osalla hyönteissyöjälinnuista kevätmuutto on vielä kesken, mutta samanaikaisesti jotkin kahlaajat, kuten metsä- ja mustaviklonaaraat aloittelevat jo syysmuuttoa etelään. Myös esimerkiksi haahka-, telkkä- ja koskelokoiraita muuttaa Itämerellä lounaaseen sulkimaan kesäksi.

Valkoposkihanhien muuttohuippu nähtiin 22.5., kun Helsingissä laskettiin 44 000 muuttavaa yksilöä iltapainotteisesti. Edelliskeväiden hurjiin valkoposkien päiväsummiin ei tänä vuonna päästy, sillä hanhien muutto jakautui usealle päivälle. Sepelhanhilta sen sijaan nähtiin 25.5. hieno näytös, kun sankan sumun hälvettyä Lauttasaaressa muutti muutamassa tunnissa 30 000 yksilöä. Tällöin suurimmassa parvessa laskettiin olleen 17 000 lintua. Mustalintujen ja allien arktinen muutto jäi tänä vuonna Tringan alueella vaisuksi, suurimpana allilukuna 15 000 muuttavaa Kirkkonummen Mäkiluodossa. Kevään suurin kuikkalintusumma ilmoitettiin Mäkiluodosta 19.5., jolloin muutti noin 2200 gaviaa.

30.5. etelärannikolla havainnoitiin hienoa isojen kahlaajien muuttoa. Kahlaajien yhteissumma kohosi Porkkalassa tällöin yli 22000:een. Vastaaviin summiin ei olla päästy moniin vuosiin. Mäkiluodosta määritettiin lajilleen yli 6000 tundrakurmitsaa ja 1200 isosirriä. Mainittakoon jakson hyvistä muutoista vielä Viikissä muuttaneet 41 mehiläishaukkaa ja Mäkiluodon 11 etelänkiislaa.

Jakson hyviä paikallissummia olivat mm. 15 nuolihaukkaa Vihdin Vanjärvellä, 7 luhtahuittia Lohjan Koisjärvellä, 8 ruisrääkkää Kirkkonummen Sundetilla, 10 keräkurmitsaa Vantaan Seutulassa, 170 tylliä ja 40 lapinsirriä Espoon Laajalahdella, 5 pikkusirriä Viikissä, 12 luotokirvistä Raaseporin Segelskärillä, 7 rastaskerttusta Viikissä, 6 idänuunilintua Helsingin Isosaaressa ja 25 punavarpusta Mäkiluodossa.

Jakson harvinaisin lintu oli Kirkkonummen Rönnskäriltä 19.5. löytynyt Suomen ensimmäinen pikkupajusirkkukoiras. Lisätietoja havainnosta voi lukea täältä: https://www.birdlife.fi/tiedote-20190520/

Muita kovia harvinaisuuksia olivat mm. jalohaikaran kanssa Lauttasaaressa muuttanut silkkihaikara, koiras ja naaras pikkuhuitit Lohjan Savijärvellä, rantakurvi Laajalahdella, mustapäätaskut Haliaksella ja Inkoon Kopparnäsissä , pikkukultarinta Helsingin Malmilla sekä tulipäähippiäiset Espoossa, Raaseporissa, Kirkkonummella ja Järvenpäässä.

Jakson harvinaisuuslistaa täydensivät 2 pikku-uikkua, 4 jääkuikkaa, tiibetinhanhi, punakaulahanhi, 2 kyhmyhaahkaa, niittysuohaukka, kiljukotka, pikkukiljukotka, 3 punajalkahaukkaa, avosetti, 3 lampivikloa, 7 leveäpyrstökihua, tunturikihu, 5 riuttatiiraa, pikkukajava, 2 aroharmaalokkia, 8 viiriäistä, 3 turturikyyhkyä, 4 harjalintua, 3 ruokosirkkalintua, sepelsieppo, 3 keltahemppoa ja pikkusirkku.

Kuhankeittäjiä on havaittu ilahduttavan runsaasti viimeisen viikon aikana, huomattavasti enemmän kuin muutamana edellisvuonna.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin