Lasten linturetki Kirkkonummella 5.10.2019

Tringa ry ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys KYY ry järjestivät lokakuun alussa lapsille suunnatun linturetken Kirkkonummelle. Aamukymmeneltä kaikki retkeläiset olivat saapuneet kirjaston takaiselle parkkipaikalle. Sää oli lupaavan selkeä ja kauniin syksyinen.

Pienen tutustumisleikin jälkeen suuntasimme Saltfjärdenin lintutornille, joka sijaitsee peltomaisemassa keskellä vanhaa merenlahtea. Kosteikko oli varsin hiljainen, mutta useampi isolepinkäinen päivysti sen laidalla, ja niitä pääsimme ihastelemaan pitkään kaukoputkella. Pääsimme näkemään hienoa syksyistä petolintumuuttoa. Laskimme puolen tunnin ajalta kaksi varpushaukkaa, viisi hiirihaukkaa ja kaksi piekanaa. Erityisesti hiirihaukat ilahduttivat komealla parvimuodostelmallaan, pyörien kaikki viisi yhtä aikaa aivan tornin päällä. Näimme myös syksyn viimeisiä haarapääskyjä (2). Takaisin tornin parkkipaikalle kävellessämme kuulimme nopeasti kapustarinnan lentoääntä ja nuori merikotka tuli esittelemään itseään kaartelemalla hienosti yllämme.

Saltfjärdenin tornissa © Merja Talvela

Seuraavan siirtymän aikanakin näimme useita hiirihaukkoja ja piekanoja ilmassa, mahdollisuuksia olisi harvinaisempiinkin petolintuihin. Elättelimme toivoa esimerkiksi maakotkan näkemiselle. Retken pääkohteessa Rilaxissa ei tarvinnut kauaa odotella, kun nuori lintu ilmestyi kaartelemaan hienosti taivaalle. Ei tosiaankaan jokapäiväinen näky! Horisontissa näkyi myös useita valkoposkihanhien muuttoparvia suuntana etelä. Niitä laskimme yhteensä 845 lintua. Pääsimme myös tutustumaan paikallisiin vesilintuihin: telkkä, isokoskelo, kyhmyjoutsen, silkkiuikku.

Rilax © Merja Talvela

Retken oppaina Merja Talvela sekä tekstin kirjoittanut Eetu Paljakka.

Retkellä havaitut lintulajit (52):
Kyhmyjoutsen, valkoposkihanhi, tavi, telkkä, isokoskelo, silkkiuikku, merimetso, merikotka, varpushaukka, hiirihaukka, piekana, maakotka, kapustarinta, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, sepelkyyhky, käpytikka, kiuru, haarapääsky, niittykirvinen, västäräkki, punarinta, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, hippiäinen, pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, keltasirkku, pajusirkku.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin