Retki Hangon lintuasemalle 28.9.2019

Tringa järjesti syksyisen retken 40-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Hangon lintuasemalle lauantaina 28.9.2019. Matkaan lähdettiin Helsingistä klo 7 aamulla luottokuskimme Anteron vakaassa ohjauksessa. Loput retkeläiset ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta, jolla ei juuri lintuhavainnoilla juhlittu – vaelluksella olleita närhiä sentään näkyi. Perillä Tulliniemen luontopolun alkupäässä oltiin yhdeksän maissa.

Harmaahaikaroita Haliaksella. Kuva: Ari Jokinen.

Taivaalta kuului heti mukavasti ääniä, liikkeellä oli mm. vihervarpusia ja järripeippoja. Tiltaltti lauleli polun varressa ja muitakin pikkulintuja tuntui pyörivän puissa. Gåun särkälle tuijotellessa näkökenttään pomppasi jalohaikara harmaita serkkujaan moikkaamaan ja valkoviklo paineli muutolla. Kapteenin penkillä retkeläiset otti vastaan aseman pitkäaikaishavainnoija Aki Aintila pikkutikkojen huudellessa taustalla.

Jalohaikara Haliaksella. Kuva: Ari Jokinen.

Luodolta löytyi isolepinkäinen ja merestä pari lapasorsaa. Aki kertoi ensin lyhyesti aseman toiminnasta sen pihapiirissä (taustalla muutti kuikka), jonka jälkeen siirryimme eteläkärkeen staijamaan. Pienemmissä ryhmissä kierrettiin sitten tarkemmin tutustumassa asemaan: tutuksi tulivat niin havainnointibunkkeri, rengastuspaikat kuin itse asemakin. Asemalla vieraili samaan aikaan kaksi muutakin ryhmää joten väkeä kärjessä riitti! Aika kului tuulisessa, mutta yllättävän lämpimässä kelissä äkkiä ja lintuhavaintojakin kertyi.

Varpushaukka Haliaksella. Kuva: Hanna Tura.

Petolinnuista havaittiin runsaasti muuttavia varpushaukkoja. Hanhimuuttoa meni jonkin verran, valkoposkihanhien lisäksi liikkeellä oli metsä- ja tundrahanhien sekaparvia. Varpuslinnuista liikettä oli mm. sinitiaisilla, kulorastailla ja pikkuvarpusilla, yksittäisinä havaintoina ilahduttivat lapinkirvinen ja kangaskiuru. Pikkutikkoja huuteli kärjessä useampi ja joukkoon eksyi jossain vaiheessa myös valkoselkätikka, jonka rengastustakin päästiin pian ihailemaan.

Tukkasotkia Haliaksella. Kuva: Hanna Tura.

Iltapäivästä alkoi aikataulu painaa päälle ja paluumatka alkoi. Luontopolun varrella havaittiin pari pyrstötiaista ja ampuhaukka, Gåun särkältä löytyi toisella tarkistuksella yksinäinen kapustarinta. Aikaa riitti vielä puolen tunnin pysähdykselle Hangon lentokentällä, jossa havaittiin mm. sinisuohaukkakoiras. Paluumatkalla nautittiin vielä perinteiset kahvit Karjaalla ja havaittiin viimeiseksi retkilajiksi tuulihaukka Inkoon pelloilla.

Valkoselkätikka rengastettavana Haliaksella. Kuva: Timo Hiltunen.

Oppaina Eetu Paljakka ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela

Lista retkellä havaituista lintulajeista

Kyhmyjoutsen

Laulujoutsen

Metsähanhi

Tundrahanhi

Merihanhi

Kanadanhanhi

Valkoposkihanhi

Haapana

Sinisorsa

Lapasorsa

Tukkasotka

Telkkä

Isokoskelo

Kuikka

Merimetso

Jalohaikara

Harmaahaikara

Merikotka

Sinisuohaukka

Varpushaukka

Tuulihaukka

Ampuhaukka

Kapustarinta

Valkoviklo

Naurulokki

Kalalokki

Harmaalokki

Merilokki

Kesykyyhky

Sepelkyyhky

Palokärki

Käpytikka

Valkoselkätikka

Pikkutikka

Kangaskiuru

Kiuru

Haarapääsky

Metsäkirvinen

Niittykirvinen

Lapinkirvinen

Västäräkki

Rautiainen

Punarinta

Mustarastas

Räkättirastas

Laulurastas

Kulorastas

Tiltaltti

Hippiäinen

Pyrstötiainen

Kuusitiainen

Sinitiainen

Talitiainen

Puukiipijä

Isolepinkäinen

Närhi

Harakka

Naakka

Varis

Korppi

Kottarainen

Pikkuvarpunen

Peippo

Järripeippo

Viherpeippo

Tikli

Vihervarpunen

Hemppo

Urpiainen

Punatulkku

Keltasirkku

Pajusirkku

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin