Pilvisenä lauantaiaamuna lähti lähes täysi bussilastillinen tringalaisia kohti Kotkaa ja Sapokkaa. Oppaana retkellä toimivat Jaana Sarvala ja Jouni Rytkönen ja kuljettajana oli Antero Koskinen. Kuninkaantien ABC:llä oli wc- ja kahvitauko ja siellä muutamat näkivät tuulihaukan. Matka jatkui ja Jaana kertoi retkeläisille Aspskärin ja Östra Nylands fågel- och naturskyddsföreningenin historiasta ja lintuhavainnointitoiminnasta. Aspskärin luotoryhmä rauhoitettiin v. 1953 ja Haverörn v. 1975, juuri viimeksi mainitulta löytyi v. 1957 Suomen ensimmäinen etelänkiislan pesä. Nykyään alueella on Suomen suurimmat ruokki- ja etelänkiislayhdyskunnat ja luodoilla pesii myös riskilöitä.
Itse kuulin Aspskäristä ensimmäisen kerran, kun koulupoikana luin Uudesta Suomesta toimittaja ja lintuharrastaja Asko Vuorjoen jutun arktikan seuraamisesta Aspskärillä. Elävästi kirjoitettu juttu sai nuoren pojan haaveilemaan pääsystä joskus Aspskärille. Nyt olimme matkalla sinne, ainakin ruokkilintuja katsomaan, vaikka maihin ei noustakaan.
Sapokassa retkikuntaan liittyi vielä omilla autoilla tulleita ja siirryimme vesibussiin. Meri oli tyyni ja ajoittain tihutti vettä.
Pari hyljettä seurasi kauempaa uteliaana kulkuamme. Matkalla nähtiin mm. kyhmyjoutsenia, jokunen meri- ja kanadanhanhi, merimetsoja, haahkoja, pari harmaahaikaraa, muutama kuikka ja yksi härkälintu. Ensimmäinen ruokki nähtiin jo hyvissä ajoin ennen määränpäätä ja samoin pari riskilää. Orrengrundin ohitettuamme näkyi edessä vielä melko kaukana valtava määrä pieniä pisteitä. Lähemmäksi päästyämme olimme yhtäkkiä satojen ruokkilintujen ympäröiminä. Niitä oli luodoilla, vedessä ja ilmassa. Valtaosa oli tietysti ruokkeja, mutta seassa oli etelänkiisloja ja riskilöitä. Seurasimme niitä vesibussin kannelta ja luulen, että tämä oli kaikille valtaisa elämys. Minä en ainakaan ollut aikaisemmin nähnyt noin valtavaa määrää ruokkilintuja yhdellä kertaa. “Lentävä sikari” on aika osuva lempinimi ruokille. Se munii vain yhden munan, mutta elää toisaalta vanhaksi ja pystyy siten lisääntymään useana vuonna. Linnut-lehdessä 2/19 oli kiinnostava artikkeli ruokista. Toivokaamme, ettei mikään uhkaa tuota ainutlaatuista luotoryhmää ja sen ruokkilintukoloniaa.
Luodoilla pyöri myös muutama merikotka, merilokki ja muitakin lokkeja, meriharakoita ja nähtiinpä yksi merikihukin. Ohi lensi myös pieni mustalintuparvi ja jälkeenpäin kuvasta paljastui, että joukkoon oli lyöttäytynyt yksi pilkkaniska! Olisiko se ollut retken paras havainto.
Retkelle osallistunut Peter kertoi pilkkaniskatilanteesta näin:
”Katsellessamme laivan ympärillä pörrääviä ruokkilintuja, huomasin etelän suunnalla vesilintuparven, joka lähestyi meitä. Huusin mustalintuparven heti kun määritys varmistui. Laskin kiikarin silmiltä, jotta pystyisin nuotittamaan parven ja mahdollisimman moni ehtisi näkemään sen, sillä se oli ohittamassa meidät varsin läheltä ja tulisi näin ollen häviämään näkyvistä pian.
Kun parvi oli lähimmillään, nostin kiikarin taas silmille. Silmänräpäyksen ajan näytti ihan kuin yhden mustalinnun niskassa olisi pilkistänyt valkoista, mutta oletin nähneeni väärin. Ajattelin, että valkoinen kohta olisi todennäköisemmin ollut yksittäisen pilkkasiiven hetkellisesti näkynyt tuntomerkki.
Parvi hävisi nopeasti näkyvistä, ja työnsin ajatuksen pilkkaniskasta loitommalle. Ei niitä voi nähdä täällä, eikä ainakaan keskikesällä, ajattelin.
Oikein nähty, väärin ajateltu ja etenkin väärin toimittu – siinäpä tiivistetty analyysi tilanteesta. Vasta illalla huomasin yhden retkeläisen laittaneen määrityskelpoisen kuvan parvesta Tiiraan. Ilmeisesti hänkään ei ollut valokuvaustilanteessa nähnyt mitä kuvasi, paitsi mustalintuja. Harmittaa, etten huutanut mahdollista pilkkaniskaa, sillä parvi saattoi laskeutua puolen kilometrin päähän pienen luotoryhmän taakse. Olisimme ainakin voineet pyytää kipparia ajamaan oletettua laskeutumispaikkaa kohti. Nyt pilkkaniska jäi lähes kaikilta näkemättä ja kaikilta määrittämättä havaintotilanteesta.”
Paluumatkalla vesibussissa oli mukava kerrata kokemuksia, nauttia eväitä tai laivan antimia ja vaikkapa lasillinen viiniä, kenties eliksen kunniaksi.
Sapokasta jatkoimme vielä bussilla Valkmusan kansallispuistoon, jossa teimme Kananiemensuolla parin kilometrin pitkospuulenkin.
Lintutornista ihailimme asuttua sääksen pesää ja näimme myös mehiläishaukan ja isolepinkäisen. Kun jatkoimme kävelyä, näimme vielä toisen asutun sääksen pesän. Tyytyväisin mielin suuntasimme kohti Helsinkiä. Bussin ikkunasta jotkut näkivät vielä ainakin nuolihaukan.
Havaitut lajit: kyhmyjoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, sinisorsa, tukkasotka, haahka, mustalintu, pilkkasiipi, pilkkaniska (todentui vasta retken jälkeen), telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo, kuikka, silkkiuikku, härkälintu, harmaahaikara, mehiläishaukka, merikotka, hiirihaukka, sääksi, tuulihaukka, nuolihaukka, kurki, meriharakka, tylli, töyhtöhyyppä, suosirri, punajalkaviklo, merikihu, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, kalatiira, lapintiira, etelänkiisla, ruokki, riskilä, sepelkyyhky, kesykyyhky, tervapääsky, käpytikka, törmäpääsky, haarapääsky, niittykirvinen, metsäkirvinen, luotokirvinen, västäräkki, pensastasku, kivitasku, laulurastas, mustarastas, punakylkirastas, pajulintu, hippiäinen, kirjosieppo, töyhtötiainen, talitiainen, sinitiainen, isolepinkäinen, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, varpunen, peippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, keltasirkku
Kirjoitti retkelle osallistunut Dolf Assmann