Tringan talviskaban 2019-2020 tulokset

Tringan pinnakisapalvelussa järjestettiin tänä talvena ensimmäistä kertaa Tringan talviskaba, jossa yhteen kisataulukkoon oli yhdistettynä yleinen sarja, ekosarja ja spondesarja. Talviskabaan ilmoitti pinnoja yhteensä 88 osallistujaa (useampaan sarjaan osallistumiset pois lukien 79 eri kisaajaa). Kilpailun kokonaislajimääräksi saatiin 139. 

Yleisen sarjan voittoon ylsi espoolainen Sami Tuomela 124 lajilla. Toiseksi sijoittui helsinkiläinen Timo Damski 121 lajilla ja kolmanneksi karkkilalainen Mika Teivonen 118 lajilla.

Talviskaban top 15:

Etelä-Suomessa koko talvi oli lumeton, eikä meri jäätynyt juuri lainkaan. Merenlahdet olivat kokonaan jäässä vain muutamana päivänä koko talven aikana. Kevätmuutto alkoi tänä vuonna erittäin aikaisin, ja esimerkiksi talviskaboissa monesti hankaluuksia aiheuttaneet kiuru ja töyhtöhyyppä olivat helpohkosti hoidettavissa.

Harvinaisimpia talviskaban lajeja olivat isohaarahaukka ja mustakaularastas. Poikkeuksellisen runsaina esiintyneisiin lajeihin voisi listata lähes kaikki harvalukuiset viivyttelijät, mutta mainittakoon niiden sijaan vaikkapa kirjosiipikäpylintu (havaitsi 58 % kisaajista), valkoselkätikka (74 %) ja pohjantikka (61 %). Vähissä sen sijaan olivat esimerkiksi tundraurpiainen (15 %), varpuspöllö (33 %) ja vuorihemppo, jota ei havaittu kisassa lainkaan.

Talviskaban ässät:

Ekosarjaan pinnoja ilmoitti 36 kisaajaa. Voiton talviekoskabassa vei helsinkiläinen Gustaf Nordenswan 101 lajilla – nyt jo neljännen kerran.

Ekosarjan top 10:

Spondesarjaan pinnoja ilmoitti 37 kisaajaa. Voittoon ylsi Petro Pynnönen Lohjalta 86 lajilla. 

Spondesarjan top 10:

Tringan talviskaban tulokset löytyvät kokonaisuudessaan Tringan pinnakisapalvelusta. https://www.vanha.tringa.fi/kisa/

Onnea voittajille ja menestystä kaikille tuleviin kisoihin!

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin