Tringan lintutilannekatsaus, toukokuun puoliväli

Leppälintu. Kuva: Micha Fager.

Kevät edistyy, ja uusia lajeja saapuu Suomeen lähes joka päivä. Ajankohtaisista ”pitkänmatkalaisista” harmaasieppo, tervapääsky, lehtokerttu, rytikerttunen, pikkulepinkäinen, pikkusieppo ja ruisrääkkä ovat saavuttaneet Suomen edellisen katsauksen jälkeen.

Myös arktika on alkanut varsin näyttävästi. Valkoposkihanhia on painellut itäisiin suuntiin isoja parvia lähes päivittäin. Toukokuun kahdeksantena, iltapäivästä alkaen, nähtiin kuitenkin näin aikaiseksi ajankohdaksi poikkeuksellisen suuri arktikailta. Esimerkiksi Helsingin Skatanniemestä kirjattiin kuuden tunnin aikana yli 35 000 muuttavaa hanhea. Muista jakson hyvistä muuttosummista mainittakoon 80 000 mustalintua Sipoon Eestiluodolla, 351 kuikkaa Kirkkonummen Rönnskärillä, 1 836 punakuiria Porkkalan kärjessä ja 201 suokukkoa Helsingin Lauttasaaressa. Arktikan voimistumisesta kertoo myös muutama jääkuikkahavainto mereltä.

Jakson kovimmat rarit lienevät Hangossa havaitut ruostepääsky ja rusorintakerttu, joista viimeksi mainittu on viihtynyt eräässä saaressa jo viikon. Myös useampi mandariinisorsa, avosetti, punajalkahaukka, mustahaikara, tulipäähippiäinen, niittysuohaukka, lampiviklo, haara- ja isohaarahaukka, keltahemppo ja yksi pikkukiljukotka on havaittu aivan hiljattain Tringan alueella. Kirkkonummen Rönnskärillä havaittiin paikallisena naaras sepelsieppo.

Kevään edistymisestä kertovat myös allit, tai oikeastaan niiden väheneminen pesimäseuduille siirtymisen takia. Samoin jaksolla lisääntyivät myös mm. leveäpyrstökihu- ja kattohaikarahavainnot.

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email