Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2020


Tue Tringan linnustonsuojelutyötä vuonna 2021!

Osallistu Tringan linnustonsuojelukeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja. Keräyksen tuotolla rahoitetaan osa-aikaisen suojelusihteerimme työpanos ja taataan, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla. Tringan työllä on merkitystä. Vuonna 2020 Tringa osallistui suojelutyöhön mm. seuraavin tavoin:

  • Puolustimme luontoa, lintuja ja viheralueita mm. Espoossa jättämällä muistutuksen Keski- ja Pohjois-Espoon yleiskaavasta, joka uhkaa alueen laajoja metsiä.
  • Vantaan uutta yleiskaavaa koskevassa lausunnosssamme pidimme linnustollisesti arvokkaan Petikon-Vestran alueen puolta ja korostimme tärkeää Länsisalmen viheryhteyttä.
  • Jatkoimme pitkäkestoista työtämme Östersundomin luonto- ja lintuarvojen puolesta itäisessä Helsingissä.
  • Otimme muiden luontojärjestöjen kanssa kantaa moniin Helsingin aluesuunnitelmiin ja puistometsien hoitoon, osallistuimme luonnon monimuotoisuuden turvaamisohjelman valmisteluun ja vaikutimme Vanhankaupunginlahden hoitotoimenpiteisiin.
  • Seurasimme ja reagoimme tarpeen mukaan moniin pienempiin hankkeisiin, kuten Kivikon helikopterikenttään.

Lue lisää Tringan suojelutoiminnasta täällä.

Suojelukeräyskirje on postitettu kaikille jäsenille. Käytä mieluiten omassa keräyskirjeessäsi näkyvää viitenumeroa. Keräykseen osallistuakseen ei tarvitse olla Tringan jäsen, osallistua voi myös tekemällä lahjoituksen tilille FI76 8000 1502 0958 06 viitenumerolla 131015000171878711. Muista merkitä viitenumero, sillä lahjoitusta ei pystytä kohdistamaan tähän keräykseen ilman viitenumeroa. Pienikin vapaaehtoinen lahjoitus auttaa arvokasta työtä lintujen puolesta!

Rahankeräyslupa: BirdLife Suomen rahankeräyslupa RA/2017/607, voimassa 7.6.2017-6.6.2022.

Talitiainen (Parus major), Pähkinänakkeli (Sitta europea), Töyhtötiainen (Parus cristatus) ja sinitiainen (Parus caeruleus) ruokintalaudalla. © Jari Kostet 2004.
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin