Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Kordelinin säätiön tiedepalkinto Hangon lintuasemalle

Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) ja Alfred Kordelinin säätiö ovat valinneet vuoden 2021 tiedepalkinnon saajaksi Hangon lintuaseman, jota pyörittää Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys, Tringa ry. Hangon lintuasema sai kahden vuoden välein jaettavan pääkunnianosoituksen – 10 000 euron tiedepalkinnon.

TSV:n ja Kordelinin tiedepalkinto myönnetään tieteelliselle seuralle tai seura-aktiiville, joka on osoittanut erityistä ansiokkuutta tiedetapahtumien järjestämisessä, avoimen julkaisemisen edistämisessä, tiedeviestinnässä tai tieteellisten seurojen toiminnan näkyväksi tekemisessä.

Palkintolautakunta perusteli valintaa sillä, että Hangon lintuasema on ansioitunut kansalaistieteen tuottaja, tutkitun tiedon jakaja, sekä lapsia, nuoria ja aikuisia aktivoiva toimija. Aseman muuttolintuselain Haahka sai erillistä kiitosta ja päivitetystä Haahkasta löytyy nyt kolmensadan Haliaksella havaitun lintulajin kuvaustekstit.

“Muuttolintuselain on yksi hienoimmista saavutuksista aseman toiminnassa. Se on erinomainen esimerkki yhteistyöstä, jonka avulla vapaaehtoisten lintuharrastajien keräämä havaintoaineisto on saatu kasattua kaikkia lintujen ja luonnonystäviä hyödyttävään muotoon. Haahkasta niin tutkijat kuin harrastajat voivat tarkastella lintujen esiintymisessä tapahtuneita muutoksia ja vaikka katsoa, milloin eri lajien päämuuttoaika on”. Kommentoi Tringa ry.n puheenjohtaja Aleksi Mikola.

Palkinto jaettiin Tieteiden talolla, ja sitä olivat vastaanottamassa Tringan puheenjohtaja Aleksi Mikola sekä lintuaseman asemanhoitaja Jari Laitasalo

”Tämä saavutus ei olisi mahdollista ilman useampaa ornitologisukupolvea, jotka ovat määrätietoisesti aineistoa keränneet. Tätä tietomäärä annetaan nyt muuttolintuselaimen ja opastusten kautta eteenpäin, tarkoituksena olisi käyttää palkintoa viestintäpuoleen, oheismateriaalin tuottamiseen sekä Haahkan kehittämiseen. Lämmin kiitos TSV:lle tästä kunnianosoituksesta sekä kaikille aseman aktiiveille, havainnointi- ja rengastustyöhön osallistuneille sekä tukijoille!” kiittää asemanhoitaja Jari Laitasalo.

Uutinen TSV:n verkkosivuilla: www.tsv.fi/fi/uutiset/tieteellisten-seurain-valtuuskunnan-tiedepalkinto-hangon-lintuasemalle

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin