Omat ruokailunurmet vähentäisivät valkoposkihanhikonflikteja

Tiedote 12.4.2021

Suomeen keväällä pesimään muuttavat valkoposkihanhet herättävät kaupunkilaisissa joka vuosi niin ihastusta kuin vihastustakin. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ja Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa pyrkivät edesauttamaan lintujen ja ihmisten rauhanomaista yhteiseloa kaupunkiympäristössä lisäämällä lajitietoutta ja jakamalla vinkkejä lintujen kohtaamisiin.

Valkoposkihanhien uloste ja laiduntaminen taajamien nurmialueilla närkästyttävät osaa kaupunkilaisista. Myös poikasiaan puolustavien, sihahtelevien hanhivanhempien käyttäytyminen voi tuntua pelottavalta. HESY ja Tringa huomauttavat, että valkoposkihanhien uloste ei aiheuta kaupunkilaisille terveyshaittaa.

– Hanhi on ruohonsyöjä, joten sen jätöksetkin ovat hajonnutta ruohoa. Hanhen uloste poikkeaa bakteerikannaltaan sekasyöjien – kuten koirien – jätöksistä, eikä siitä ole löydetty esimerkiksi salmonellaa. Ruohonpurumainen kikkare kuivuu ja maatuu nopeasti, mutta voi tuoreena sotkea vaatteet. Piknikpaikka kannattaakin valita hanhivapaalta vyöhykkeeltä. Kotipuutarhurille hanhen tyyppi- ja fosforipitoinen uloste on mainiota ainesta kompostiin, vinkkaa HESYn puheenjohtaja Nina Immonen.

Valkoposkihanhet hakeutuvat kaupunkien virkistysalueille ja rannoille, koska siellä on niille tarjolla hyvät ruokailu- ja pesimisolosuhteet. Hanhet ovat kuitenkin lauhkeita lintuja ja väistävät ihmistä. Ne puolustautuvat vain kokiessaan itsensä tai jälkeläisensä uhatuiksi.

– Hanhia ei saa hätyytellä ja varsinkin hanhipoikueet kannattaa kiertää kauempaa. Jos vahingossa osuu hanhen pesän lähettyville, se tulee ohittaa rauhallisesti kävellen kääntämättä hanhille selkäänsä. ”Sopu sijaa tekee” on hyvä ohjenuora kaupunkilaisten ja cityeläinten yhteiseloon. Kannattaa muistaa, että hanhet ja ihmiset käyttävät samoja nurmialueita vain muutaman kuukauden ajan, sanoo Tringan toiminnanjohtaja Johannes Silvonen

Valkoposkihanhien ja ihmisten yhteentörmäyksiä voidaan välttää eläinystävällisin keinoin, ja yhdistykset toivovat kaupunkien ottavan ne käyttöön. Hanhet voidaan esimerkiksi pitää loitolla ihmiskäyttöön varatuilta virkistysalueilta muuttamalla ne kukkakedoiksi, pitämällä niiden nurmi lyhyenä sänkenä tai istuttamalla niille hanhien ravinnoksi kelpaamattomia lajikkeita kuten hanhikkeja. Samalla hanhille tulee varata omia ruokailun mahdollistavia alueita vesistöjen läheisyydestä.

Valkoposkihanhi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu laji, jota ei saa tahallaan häiritä. Kunnilla on kuitenkin mahdollisuus hakea painavista syistä poikkeuslupaa valkoposkihanhien karkottamiseen esimerkiksi koirien tai droonien avulla. HESY ja Tringa hyväksyvät hanhien hallitun häätämisen konfliktiherkimmiltä alueilta vain, jos karkottaminen toteutetaan suunnitelmallisesti eikä siihen sisälly eläinsuojelullisia riskejä.

– Vaadimme, että häirintälupia myönnetään vain tarkkaan rajatuille alueille. Lisäksi häätämisen onnistumisen takaamiseksi valkoposkihanhille on varattava häirintäalueen lähistöltä omat rauhoitetut, riittävän suuret ja sopivat ruokailunurmikot. Häätäminen ei saa hajottaa hanhiperheitä eikä haitata muita lajeja. Toivommekin, että häirinnän suunnitteluun ja toteutukseen otetaan jatkossa mukaan myös lintu- tai eläinsuojeluasiantuntijoita, Silvonen täsmentää.

Yhdistykset muistuttavat, että häirintälupa ei koske kuntalaisia. Esimerkiksi koiran päästäminen irti hanhia jahtaamaan on rikos, josta seuraa rangaistus. Jos hanhi menehtyy, sille määritelty arvo – 336 euroa – on korvattava valtiolle.

– Lain mukaan kansalaisten on pyrittävä auttamaan loukkaantuneita luonnoneläimiä, ja lintuihin kohdistuvasta kiusanteosta on soitettava heti hätänumeroon. Häirintätilanne kannattaa taltioida vaikkapa kännykkäkameralla todistusaineiston saamiseksi, Immonen neuvoo.  

Yhdistykset toivovat kaupunkilaisten suhtautuvan maahan muuttaviin siivekkäisiin ymmärryksellä. Valkoposkihanhi on Suomessa tulokaslaji, jota on esiintynyt Itämeren rannikoilla jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kanta on sittemmin levinnyt koko Suomen rannikkoalueelle. Lajin elinvoimaisuus ei tarkoita sitä, että valkoposkihanhia olisi liikaa, vaan se on merkki onnistuneesta suojelusta. Valkoposkihanhi metsästettiin sukupuuton partaalle 1960-luvulla. 


Lisätietoja:

Johannes Silvonen
Toiminnanjohtaja
Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry
toiminnanjohtaja (ät) tringa.fi

Nina Immonen
Puheenjohtaja
Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry
nina.immonen (ät) hesy.fi

Kuva: Veli-Matti Järvinen
Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email