Valkoposkihanhilaskennat 4.9.2021

Jälleen on vuosi kiertänyt siihen vaiheeseen, että on aika laskea Tringan alueen valkoposkihanhet. Laskenta suoritetaan lauantaina 4.9.2021 klo 7.30-9.30 välisenä aikana, kun hanhet ovat ruokailemassa laidunpaikoillaan. Laskennat eivät olisi mahdollisia ilman vapaaehtoisten lintuharrastajien korvaamatonta apua, joten tarvitsemme jälleen paljon vapaaehtoisia mukaan!

Kuluneena kesänä pääkaupunkiseutua vaivannut kuivuus on kurittanut myös valkoposkihanhien poikueita. SYKE:n heinäkuun lopussa tekemän laskennan mukaan hanhien määrä on pk-seudulla vähentynyt yhteensä (aikuiset + poikueet/poikaset) 18 prosenttia edelliskesästä. Tilanne on siis vähintään mielenkiintoinen, ja vertailukelpoisen aineiston kerääminen on siksi ensiarvoisen tärkeää. 

Tringan alueen laskentapaikat on listattu alla. Hanhien laskenta on useimmilla paikoilla helppoa ja nopeaa, eikä aikaisempaa kokemusta lintulaskennoista vaadita. Listasta voi varata kohteita halunsa mukaan, ja kahdessa tunnissa ehtii mainiosti kiertää useammankin kohteen! Laskentaan voi ilmoittautua koordinaattori Juho Leppäselle (suojelusihteeri(AT)tringa.fi). Laskennan tulokset pyydetään ilmoittamaan sunnuntaina 5.9. klo 16 mennessä Tiiraan tai vaihtoehtoisesti suoraan Juholle. Kirjaa hanhimäärän lisäksi ylös kellonajat sekä hanhien mahdolliset tulo-ja poistumissuunnat, nämä helpottavat tulosten tulkintaa.

Syksyllä 2020 laskennan tarkkuus oli runsaan osallistujamäärän ansiosta viime vuosien paras. Toivottavasti saamme siis jälleen mahdollisimman tarkoin hanhipaikat kierrettyä ja päivitettyä kannan tämän hetkisen koon. Valkoposkihanhen syyskanta on laskettu koordinoidusti koko maassa vuodesta 2008 alkaen. Laskennat toteuttaa yhteistyössä Suomen Ympäristökeskus, BirdLife ja Tringa (+aluejaostot Lullula ja Hakki).

Aiheesta lisätietoa esimerkiksi BirdLifen sivuilta:https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tulokaslajit/valkoposkihanhi/valkoposkihanhilaskennat/.

SYKE:n tiedote heinäkuun lopun 2021 laskennoista: https://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Kuivuus_kuritti_valkoposkihanhien_poikue(61204)

Kuva: Matti Rekilä

Valkoposkihanhilaskennat 4.9.2021

Espoo:

 Alberga Golf

 Löfkullan Golfkenttä

 Fallakerin pellot Karvasmäessä

 Glimsin ja Kasavuoren välinen pelto

 Haukilahti

 Kyrkängarna (pelto Ikean takana)

 Kilon kartano, hevoshaat

 Kilon kartanon eteläpuolen pellot

 Laaksolahden ranta

 Laajalahti (Nadja Weisshaupt & Jarmo Koistinen)

 Latokaski

 Leppävaaran urheilupuisto:

 Mankkaan kallio

 Matalajärvi

 Oittaan leirintäalue + ranta

 Otaniemen nurmet

 Pakankylä

 Pitkäjärven pohjoisrantapellot

 Röylä

 Södersskog

 Tapiola: Otsolahden rantaniityt, Silkkiniitty, Liikenneristeyksen
  niityt, Louhentien itäpuolen nurmet

 Vermo

Helsinki:

 Arabianrannan ja Pornaistenniemen nurmet

 Fallkullan kartanon pellot

 Hakuninmaa

 Hernesaaren kärki – Merisatama – Kaivopuisto – Olympiaterminaali –

Tähtitorninmäki

 Hietaniemi

 Iso-Huopalahti

 Husön kartanon pellot

 Kaisaniemi

 Kalviikin niemi

 Kannelmäen ja Malminkartanon välinen viheriö + pellot

 Kivikko

 Kivinokka

 Kustaanmiekka

 Käpylä

 Laajasalo

 Lauttasaari

 Lapinlahti

 Länsimäki

 Malmin lentokenttä

 Malmin lentokentän viereiset pellot

 Malmin urheilupuisto + Ala-Malmin nurmet

 Malminkartano

 Meri-Rastila

 Munkkiniemi (Kalastajatorpan ja kahvila Torpanrannan välissä)

 Niskalan pellot, Haltiala/Torpparinmäki (Jyri Heino ym.)

 Peukaloisentien-Untuvaisentien nurmet

 Pikku-Huopalahti

 Porolahden nurmet

 Pukinmäen rantapuisto

 Puotilan nurmet ja uimaranta

 Rastilan uimaranta

 Savela-Pihlajisto ympäristön

 Siltamäen urheilupuisto ja nurmet

 Skatanniemi

 Soutustadionin ja Merikannontien nurmet

 Suomenlinna

 Sörnäisen nurmet

 Talin golfkenttä

 Tamminiemi/Seurasaari

 Tapanila

 Tullisaari

 Tuomarinkylän pellot

 Tuorinniemen uimaranta

 Töölönlahti

 Vartiokylänlahti

 Viikki (Kalle Meller)

 Vuosaari Aurinkolahti

 Vuosaari Skatanniemi

 Vuosaaren maankaatopaikka

 Vuosaari golf

 Vuosaari Uutelan kanava

 Östersundom pellot

Kirkkonummi (Markku Mikkola-Roos):

 Järson pellot

 Mattbyn pellot

 Sarfvikin golf-kenttä

 Torsvikin seudun pellot

 Saltfjärden/Peuramaan golfkenttä, Bondarby, Gunnarsby

Sipoo (Aapo Salmela):

 Gumbostrandin rantaniityt

 Immersby

 Massbyn pellot

 Nevas

 Sipoonlahden rantaniityt

 Sipoonranta

Vantaa:

 Backaksen ja Ylästön pellot

 Hakunilan Kormuniitty

 Hanabölen pellot

 Hiekkaharju ja ympäristön pellot

 Hämeenkylän pellot

 Luhtaanmäki

 Kivistö Tapola

 Maarinkangas

 Mellunmäki

 Peräjänkulman pellot

 Piispankylän pellot

 Pyymosa, Pitkäsuon täyttömäki

 Päiväkummun pellot

 Sandbacka

 Seutulan isoniityt

 Seutulan Lentokenttä länsipuoli

 Vantaanlaakson pellot

 Westerkullan pellot

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin