Utö 22-25.9.2021

Teksti: Aapo Salmela

Tringa järjesti retken Utön kuuluisalle lintusaarelle Saaristomerelle 22-25.9.2021. Koronan vuoksi kertaalleen perutun retken järjestelyistä vastasi Jaana Sarvala, lintuoppaana puolestaan toimi Aapo Salmela. Mukana oli edellä mainittujen lisäksi 14 retkeläistä.

Retki aloitettiin virallisesti yhteysalus M/S Baldurin kannella Pärnäisten satamassa keskiviikkoaamuna, jonne retkeläiset saapuivat kimppakyydeillä. Laivan lähtöä odotellessa ehdittiin katsella jo lintujakin, mitään vaelluksella ollutta närhiparvea ihmeellisempää ei tosin havaittu. Keli oli ajankohtaan nähden suorastaan ällistyttävän tyyni ja lämmin ja koko retkikunta viettikin kannelle liki koko laivamatkan. Laivan irrottua laiturista aloitettiin retkipinnalistan täyttö, johon toi oman lisämausteensa perinteinen lajimääräveikkaus. Innokas staijaaminen tuotti listalle jo mukavasti täytettä mm. tyyneltä mereltä hyvin näkyneiden sorsalintujen ja Nötön satamassa havaittujen haarapääskyjen muodossa.

Myös harmaahylkeitä havaittiin useita. Reilun neljän tunnin merimatka taittui kannella mukavasti aina kauas ulkomerelle, Utön saarelle asti.

Saaressa majoitumme ripeästi Utö Havshotellin mukaviin huoneisiin, jonka jälkeen olikin jo aika lähteä tutustumaan saaren linnustoon.

Ensimmäinen kohdekin oli helppo valita, kun saimme tiedon Saunalahdella havaitusta sinipyrstöstä. Lajin ennätyksellinen pesintävuosi näkyi tänä syksynä mukavina havaintomäärinä myös eteläisessä Suomessa ja löytyipä laji muutaman retkeläisen toivelistaltakin. Valitettavasti joukkomme ei onnistunut tätä hyvin piilottelevaa yksilöä enää löytämään. Muita lintuja parin tunnin iltaretkelle havaittiin kuitenkin mukavasti. Saaren jyrsijäkantaa verottivat useampikin tuulihaukka, sinisuohaukka ja isolepinkäinen. Hyönteissyöjistä havaittiin mm. harmaasieppoja, tiltaltteja, leppälintu ja hernekerttu. Lisäksi eteläkärjestä nähtiin retken ainoaksi jäänyt suokukko.

Illallinen nautittiin hotellin ravintolan ”kabinetissa” iloisen odottavissa tunnelmissa seuraavien päivien lajeja spekuloiden. Iltahuudossa ynnättiin päivän lajimääräksi 51 lajia ja yöunille paineltiin hyvissä ajoin. Innokkaimmat ehtivät tosin vielä pöllöretkellekin huuhkajan toivossa, mutta tyytyminen oli tällä kertaa hienon täysikuun ihailuun.

Torstai valkeni liki täysin eilisestä muuttuneessa kelissä. Tyynen ja lämpimän menomatkan vastapainoksi päivän aikana saatiin nauttia tasaisella 15 metrin nopeudella puhaltaneesta etelätuulesta ja iltapäivästä alkaen myös sateesta. Aamu aloitettiin reippaasti majakalla jo reilusti ennen auringonnousua.

Merellä liikkui tosin valitettavan vähän lintuja ja saaren pikkulinnutkin tuntuivat viettävän päivän hyvin tiiviisti tuulensuojissa piilotellen. Aamustaijilta poistuttiin varsin ripeästi takaisin hotellille tukevan aamupalan pariin, jonka jälkeen oli aika lähteä kiertämään saarta.

Huonommassa kelissä oli hyvin aikaa tutustua saaren lintupaikkoihin perusteellisesti ja kattava kierros saaressa päivän aikana tehtiinkin.

Päivän lintuhavainnoista mainittakoon Itäniityn kahlaajarannalta löytynyt kurmitsaparvi (tundrakurmitsa ja kolme kapustarintaa), Hembygsgårdenin luona viihtynyt pikkusieppo ja kaksi luotokirvistä.

Luotokirvistä päästiin ihastelemaan myös lähietäisyydeltä ja kuittasipa joku tästä eliksenkin.

Eteläkärjessä ihmeteltiin päivän aikana myös surffareita. Keli huononi päivän mittaan ja alkuillasta alkaen satoikin vettä jo varsin rankasti. Loppupäivä kului vaatteita kuivatellessa, ruokaillessa, iltahuudossa (lajimäärä huonossa kelissä vaatimaton 46) ja mukavasti rantasaunassa saunoessa.

Perjantaina aamu valkeni jo huomattavasti paremmassa retkeilysäässä: tuuli puhalteli enää vajaan kymmenen metriä sekunnissa, näkyvyys oli hyvä ja kuivanakin pysyttiin. Merellä oli valitettavan hiljaista, aamustaijilla majakalla retkelle uusina lajeina havaittiin vain alli ja muuttavan oloinen urpiainen. Aamupalan jälkeen pohjoiskärjestä havaittiin hetkeksi lähiluodolle pysähtynyt nuori muuttohaukka, joka jatkoi kuitenkin miltei saman tien länteen jääden vain muutaman havainnoijan iloksi.

Samaan aikaan osa retkiporukasta oli ehtinyt jo koululle havaiten taigauunilinnun. Koulun reunapuita tuijoteltiinkin kohta isolla porukalla, mutta liikkuvaa lintua ei tällä kertaa havaittu.

Kierrosta jatkettiin kaupan kautta eteläkärkeen, jossa saimme tiedon miltei vierestä, Saunalahden rantapuista löytyneestä pikkusirkusta. Tätä pikkuharvinaisuutta saapuikin kohta etsimään valtaosa saaressa olleista lintuharrastajista. Kovin helppoa tämän pienen piilottelijan havaitseminen ei ollut, mutta sinnikäs yritys palkittiin lopulta sekä näkö- että kuulohavainnolla.

Päivän pikkuharvinaisuudet eivät suinkaan vielä loppuneet tähän. Osan porukasta ollessa lounastauolla ja osan pikkusirkkua etsimässä havaitsivat Raija ja Pirjo itäniityn ”raripuskassa” hyvin myöhäisen idänuunilinnun. Osa retkeläisistä poistui lounaan jälkeen Hanna Kovasen opastetulle majakkakierrokselle, osa lähti uudestaan saarta kiertämään.

Saarikierroksen tavoitteeksi asetettiin parempien havaintojen saaminen jo aiemmin havaituista linnuista. Alku oli varsin nihkeä, kun sen paremmin koulun ”ino” kuin Saunalahden pikkusirkkukaan eivät suostunut näyttäytymään uudestaan. Onneksi kierrosta jatkettiin vielä Itäniitylle, jossa tärppäsikin kunnolla. Niityn reunan männiköstä kun löytyi ensin aiemmin raripuskassa havaittu pikkusirkku ja sitkeällä yrittämisellä kuultiin lopulta myös taigauunilintu.

Niityllä tehtiin myös retken yllättävin nisäkäshavainto, kun nuori kettu ilmestyi syömään pihlajanmarjoja.

Päivälliselle hotellille suunnattiin siis iloisin mielin. Hotellilla olikin pöytä koreana mukavan lintupäivän ja Jaanan pikkusirkkueliksen kunniaksi. Täysin vatsoin suoritetussa iltahuudossa laskettiin päivän lajimääräksi 64 lajia.

Lauantaina oli vielä hetki aikaa retkeillä saaressa ennen laivan lähtöä, mutta uusia havaintoja ei juuri kertynyt. Laivamatkalla tarkeni taas hyvin kannella ja innokkaimmat taisivatkin päivystää siellä käytännössä koko matkan. Ruokkilinnuista eläteltiin yhä toiveita, mutta valitettavasti tuloksetta. Lajilista täydentyi sen sijaan vielä pikkulokilla ja vain hetkeä ennen rantautumista havaitulla ruskosuohaukalla. Retken lopulliseksi lajimääräksi muodostui näin 75 lajia, lajimääräveikkauksen ja Tringan pipon voitti Mauri vain yhden yli menneellä luvulla.

Näissä tunnelmissa oli aika hyvästellä retkeläiset ja suunnata kotimatkalle monta kokemusta rikkaampana.

Kiitos kaikille reippaille retkeläisille! Lisäksi kiitokset Jorma Tenovuolle ennakkotiedoista, Utö Havshotellin henkilökunnalle mainiosta palvelusta ja kaikille saaressa samaan aikaan retkeilleille lintuharrastajille havaintojen ilmoittamisesta!

Kuvatekstit Jaana Sarvala

Utö lajilista

Kyhmyjoutsen

Valkoposkihanhi

Haapana

Harmaasorsa

Tavi

Sinisorsa

Jouhisorsa

Lapasorsa

Tukkasotka

Haahka

Alli

Mustalintu

Pilkkasiipi

Telkkä

Isokoskelo

Kuikka

Silkkiuikku

Merimetso

Harmaahaikara

Merikotka

Ruskosuohaukka

Sinisuohaukka

Varpushaukka

Hiirihaukka

Tuulihaukka

Ampuhaukka

Muuttohaukka

Tylli

Kapustarinta

Tundrakurmitsa

Suosirri

Suokukko

Taivaanvuohi

Naurulokki

Kalalokki

Harmaalokki

Merilokki

Pikkulokki

Sepelkyyhky

Kiuru

Haarapääsky

Metsäkirvinen

Niittykirvinen

Luotokirvinen

Västäräkki

Peukaloinen

Rautiainen

Punarinta

Leppälintu

Kivitasku

Mustarastas

Räkättirastas

Laulurastas

Punakylkirastas

Kulorastas

Hernekerttu

Idänuunilintu

Taigauunilintu

Tiltaltti

Pajulintu

Hippiäinen

Harmaasieppo

Pikkusieppo

Sinitiainen

Talitiainen

Puukiipijä

Isolepinkäinen

Varis

Korppi

Peippo

Järripeippo

Viherpeippo

Vihervarpunen

Urpiainen

Pikkusirkku

Olin seurannut Kökarin lintutiedotuksia tiiviisti koko kevään ja välillä tunsin suurta malttamattomuutta päästä itse jälleen kokemaan Kökarin kevättä ja alkukesää. Aikaisemmin retkiä vetänyt konkariorni Ari Linna ehdotti, että voisin ottaa kopin Tringa ry:n Kökarin retkestä, ja Jaana Sarvalan kanssa sitten sovimme, että mikäli Covid 19 -pandemia ja tästä johtuvat rajoitukset sallivat, niin retki tehdään kesäkuun toisena viikonloppuna. Hyvin kävi.

11.6. tapasimme Korppoossa Galtbyn satamassa ennen yhteysaluksen lähtöä Jaanan, Sissin, Reijon, Ullan, Timon, Hennan, Marjatan, Matin ja Tuijan, Tuiren ja Pirjon kanssa. Osa oli lähtenyt jo aamuyön puolella ajamaan kohti Paraisia, ja kaikki pääsivät nousemaan turvallisesti yhteysalukseen. Yksi ryhmämme jäsenistä, Arja saapuisi Kökariin vasta myöhään perjantai-iltana.

Ryhmä kokoontui yhteysaluksen yläkannelle, jossa viimein kasvotusten tapasimme 11 hengen porukalla. Aluksen irtauduttua satamasta retkipinnojen keruu saattoi alkaa. Jokainen arvasi, montako lintulajia reissun aikana tulisimme näkemään. Jaana keräsi arvaukset paperilapuille. Arviot vaihtelivat 63 ja 125 retkipinnan välillä.

Sääennuste viikonlopulle oli vaihtelevainen: aurinkoa, sadetta, tuulta ja niin edelleen. Menomatkalla aurinko paahtoi, mutta merituuli viilensi olosuhteet melko miellyttäviksi. Kova valo, lämpöväreily ja aluksen tärinä antoivat omat haasteensa lintujen havainnointiin, mutta matkalla kuitenkin havaittiin muun muassa kurkipari poikasensa kanssa, sääksi, mustalintuja ja haahkoja, sekä lukuisia muita vesilintuja, lokkeja, tiiroja ja kaksi merikihua.

Timo havaitsi ainoana mustanokkaisen tiiran, jonka määritys jäi harmillisesti avoimeksi. Mustalintuja ja pilkkasiipiä sai vertailla keskenään matkan edetessä, mutta Kökarin aluevesille saapuessa havaittiin enää pelkästään pilkkasiipiä.

Aluksen rantauduttua Kökarin satamaan retkikunta kokoontui satamassa helikopterin laskeutumispaikalle, jossa lajilistamme täydentyi kivitaskulla. Lisäksi pääsimme tarkastelemaan paremmin lapintiirojen ja kalatiirojen eroavaisuuksia. Kaksi vanhaa aikuista merikotkaa kaartelivat taivaalla kuvausetäisyydellä. Sataman läheisyydessä ui myös mm. telkkiä, tukkasotkia, isokoskeloita ja pilkkasiipiä. Henna kävi komppaamassa satamasta lähtevän tien viereisestä tervaleppälehdosta kultarinnan retkipinnaksi, kun muu ryhmä joutui odottamaan kultarintapinnaa vielä pitkän tovin.

Ryhmä majoittautui hotelli Brudhälliin yhden ja kahden hengen huoneisiin.

Hotellihuoneen ikkunasta Timo ja Henna olivat havainneet mm. taivaanvuohen. Näkymät hotellihuoneesta tarjoilivat mahdollisuuden kaikille tarkastella mustakurkku-uikkuja, joita pesii hotellin tuntumassa ainakin kolme paria.

Maukas lounas – kalaseljanka tuoreen leivän kera – aterioitiin hyvällä ruokahalulla. Samalla pohdimme sääennustetta ja retkiohjelmaa. Lauantaille oli luvattu kovaa sadetta, joten kävely Kalenin luontopolun märillä kallioilla olisi ollut jopa vaarallista. Tänään sää sen sijaan oli helteinen ja kuiva, joten päätimme lähteä kävelemään muutaman kilometrin pituista luontopolkua jo perjantaina. Ihan alkuun piti kuitenkin päästä käymään Hamnön kirkolla etsimässä kirjokerttua. Heti lounaan jälkeen olin käynyt kirkolla jo pikaisesti tarkistamassa kirjokerttutilannetta, joka vaikutti kahden laulavan koiraan ansiosta lupaavalta. Ryhmän saavuttua paikalle yksi koiras kuului ja näyttäytyi vain hetkellisesti.

Kalenin luontopolulle lähdettiin Överbodan puolelta. En suositellut tälle retkelle kaukoputkia, koska niiden kantaminen olisi saattanut tehdä reitistä liian raskaan. Olin itse kulkenut reitin toiseen suuntaan viimeksi elokuussa 2020, joten toivoin, että reitin valkoiset merkinnät olisivat edelleen hyvin näkyvillä. Siitä huolimatta suunnistustaidot meinasivat pettää. Kalenin maasto on osittain vaativaakin: nousuja, laskuja ja askelmia kertyy paljon. Reitillä havaitsimme muun muassa useampia herne-, pensas-, lehto- ja mustapääkerttuja, laulu- ja mustarastaita, pajulintuja, tiltaltin, peukaloisen, hemppoja, kiuruja sekä hieman normaalista poikkeavalla tavalla äänteleviä peippoja. Osoittautui, että koko saarella peippojen kontaktiääni poikkesi mantereella vallitsevasta ääntelytavasta.

Matkan varrella kasveja hyvin tunnistanut Jaana antoi erinomaista lisäsisältöä luontoretkellemme esimerkiksi koiranheisistä ja valkolehdokeista, jotka olivat tulossa täyteen kukintoon. Perhosista näimme pikkukultasiiven ja joitakin tarkemmin määrittämättömiä sinisiipiä.

Reitti kulki Oppsjön itärannalle ja sieltä kallioiden yli takaisin Karlbyn tielle ja siitä Överbodan Södravikeniin näkymän antavalle lintulavalle, josta saimme retkipinnoiksi muun muassa varpushaukan, ruskosuohaukan, liron ja lapasorsan. Överbodassa Hamnön tienristeyksessä lauloi talon pihassa kultarinta ja toisella puolella tietä kultarintamaisen hämmentävästi laulanut viitakerttunen. Laululintujen suhteen oli jo hieman hiljainen vaihe, mutta toisaalta myös helteet vaikuttivat siihen, että linnut olivat hieman passiivisia. Kävelyn jälkeen retkiporukka lähti takaisin hotellille virkistäytymään ja syömään.

Illaksi ei ollut perjantaina varattuna päivällistä, mutta kokoonnuimme hotellin ravintolassa kuitenkin iltahuutoon, ja moni nautti pizzaa tai muuta herkkua päivälliseksi siinä yhteydessä. Ensimmäisen päivän lajimäärä siinä vaiheessa oli 77. Sovimme, että ruokailun jälkeen lähtisimme vielä retkeilemään klo 21.45, koska sääennuste illaksi oli vielä hyvä. Ohjelmassa alun perin suunniteltua lauantaiaamun varhaista starttia päätettiin siirtää, koska sääennuste povasi aamuyöhön ja aamuun kohtalaista tai rankkaa sadetta. Iltaretkellä kävimme vielä Valön ja museon lintulavoilla ja tästä jatkoimme Hamnöhön. Matkan varrella teimme pysähdyksiä mm. Flattön sillalla, jolta kuultiin Kökarissa vähälukuinen ruokokerttunen sekä kaksi rytikerttusta, sekä hiljentelimme Everbodan ja Överbodan välillä sarvipöllöhavainnon toivossa, koska vuosi sitten linjalaskentaretkelle lähtiessäni olin havainnut tuolla peltoaukealla saalistavan sarvipöllön. Pysähdykset olivat kuitenkin melko hiljaisia lintujen suhteen ja tuuli haittasi kuuntelua. Lehtokurpat kurnuttivat ja sirkuttivat soidinlennollaan. Viimeinen pysähdys tehtiin Antons Gesthemin pihaan vievän risteyksen kohdalla, johon kuului kehrääjä. Valitettavasti tämäkin kuului melko kaukaa ja jäi osalla kuulematta kokonaan. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin hotellille, koska suurelle osalle oli päivällä mittaa jo melkoisesti.

LAUANTAI

Lauantaina aamuyöllä havahduin hetkeksi ja kuuntelin säätilaa. Sade ei silloin ollut mitenkään erityisen voimakasta. Tänään kävisimme aamulla eri lintulavakohteita läpi ja nyt myös Arja pääsi mukaan. Aamiaisella sovimme starttaavamme retkelle klo 9.00. Suunnitelmana oli ensin mennä Skinnarsin lintutornille, mutta ajon aikana muistin Valön lavan ja nuolihaukan ja luhtakanan toivossa päätin lennosta vaihtaa reittisuunnitelmaa. Olisipa autoissa ollut radiopuhelimet, mutta kaikki retkeläiset seurasivat impulsiivista retkenvetäjäänsä oikeaan osoitteeseen. Valössä sade kuitenkin yltyi rankkasateeksi. Sade oli niin rankkaa, että odottelimme autoissa sen laantumista jälleen siedettävälle tasolle. Valö osoittautui kuitenkin lintujenkin kannalta turhaksi pysähdykseksi. Tuire ja Pirjo päättivät lähteä kirjokerttua etsimään kirkolle, ja me muut jatkoimme matkaa Museon lavalle.

Sade muuttui jälleen maltillisemmaksi ja siedettäväksi. Museon lavalle johtavan tervaleppälehtokujan varrella lauloi hieman epätyypillisen lyhyttä säettä lehtokerttu. Hennan tarkat korvat erottivat myös retken ensimmäisen käenpiian, joka jälleen kerran jäi meiltä muilta kuulematta. Kultarinta lauloi museon pihassa. Sateen vuoksi päätimme jatkaa matkaa Skinnarsin lintutornille. Tuuli ja sade tekivät tarkkailusta vaikeahkoa, eikä uusia retkipinnoja saatu tuolla pysähdyksellä. Tornin alapuolella staijaaminen oli hieman siedettävämpää. Päätimme jatkaa matkaa Peders Aplabodenin kahvilaan pannukakuille. Pirjo ja Tuire liittyivät myös jälleen seuraamme. Peder ja Siv loihtivat meille täyteläiset pannukakkuherkut sillä välin, kun kävimme tekemässä pienen kävelyn rantaan ja takaisin. Rannassa yllättäen lehtokurppa lensi soidinlentoaan juuri ennen keskipäivää. Pikkulinnut olivat hiljaa, mutta joitakin vihervarpusia, hemppoja ja tiklejä oli sentään liikkeellä. Myös niittykirvinen istitteli kävelyreitin varrella. Kävelyn päätteeksi pääsimme nauttimaan Ahvenanmaan pannukakuista ja myös Ari Linna ilahdutti liittymällä retkiseuraamme hetkeksi.

Ari jatkoi Museon lavalle ja meidän oli tarkoituksenamme suunnata takaisin hotellille, kun Ari soitti: jalohaikara Museolavalla!

Koko porukka teki U-käännöksen ja sateinen aamupäivä sai mukavan haviksen hyvin näkyvillä olleesta jallusta, jonka seurana oli myös yksi harmaahaikara. Retki jatkui Arin kanssa siis vielä hetken. Hänkin kertoi nähneensä saman keskipäivän lehtokurpan.

Spontaanin ja antoisan Museo-encoren jälkeen pidimme reilun parin tunnin vaatteiden kuivattelu-, ruoka- ja lepotauon hotellilla.

Lähdimme klo 14.30 jälleen liikkeelle, suuntana Hamnön kirkon lava ja Gamla Kyrkvägenin luontopolku. Sää oli poutaantunut, mutta tuuli voimistui edelleen. Laulavia kirjokerttuja oli alueella nyt ainakin kaksi.

Kirjokertun lajipari pikkulepinkäinen oli vielä monelta näkemättä, mutta nyt sekin oli sen verran näkyvillä, että ainakin Repe sai siitä hyviä kuvia.

Jaanan ja minun ollessa lavalla myös Sissi ja Timo viestittelivät kahden kirjokertun olevan parkkipaikan ja seurakuntarakennusten alueella. Lavalla staijattiin jälleen kovassa valossa ja voimistuvassa väreilyssä riskilöitä, ruokkeja, jotka Timo oli nähnyt jo perjantaina, sekä kaksi paikallisena karilla seissyttä sepelhanhea. Karikukkoa ei kovasta etsimisestä huolimatta löytynyt. Kirkon pihassa puutarhan puolella kiikitti nyt myös käenpiika niin, että nyt sen kuulivat kaikki.

Kirkon luontopolulle lähdettiin munkkiluostarin puutarhan puolelta. Käärmeenpistoyrttejä kasvoi useammassa paikassa ja raunioilla tavattiin myös metsäjänis.

Luontopolku kulki puutarhan poikki tervaleppää, tammea ja pähkinäpensasta kasvavissa lehdoissa ja rantakallioilla. Tuuli oli kuivattanut kalliot kuiviksi ja purojen ylityksistä huolimatta kaikki taisivat selvitä kuivin kengin. Luontopolun antia olivat mm. satakielet, mustapääkertut, lehtokerttu ja kultarinta. Meriharakat lepäsivät rantakivellä nokat piilossa, ja antoivat ensin varsin riskilämäisen vaikutelman itsestään. Kävelyn kohokohta oli reitin varrelta löytynyt pikkutikan pesäkolo, josta koiras juuri tuli ulos ja jatkoi siitä ruuanhakuun. Polku päättyi Hamnön tien sillan kupeeseen ja tieltä pystyi vielä vilkuilemaan Sandvikin rannan suuntaan merta, jossa oli mm. tukkasotkia, tukkakoskeloita ja mustakurkku-uikkuja sekä silkkiuikku. Retkipinnaksi saatiin viimeinkin myös harakka.

Jälleen useamman tunnin ulkoilurupeaman jälkeen yllätti nälkä, ja päivällinen oli sovittu hotellille klo 18.30. Päivällissalissa toinen seurue oli sen verran äänekäs, että iltahuuto päätettiin pitää erikseen vielä päivällisen jälkeen. Ari ja Veli-Pekka olivat myös saapuneet hotellille hyvin dramaattiseksi kääntynyttä jalkapallo-ottelua katsomaan, jossa tanskalaispelaaja sai kesken pelin sydänpysähdyksen ja elvytettiin miljoonayleisön silmien edessä takaisin elävien kirjoihin.

Ilta oli edelleen kovin tuulinen, mutta lähdimme pienellä porukalla (allekirjoittanut, Marjatta, Tuire ja Pirjo, Matti ja Arja) vielä käymään Merivartioston ja tutka-aseman maastossa pensassirkkalinnun toivossa. Tuuli kuitenkin hiljensi tehokkaasti linnut. Lajilistalle saatiin kuitenkin kaivettua vielä luhtakerttunen jonka nopeatempoinen taiturointi kuului tielle melko hyvin. Laulua kesti kuitenkin vain lyhyen hetken. Myös viitakerttunen lauloi lyhyesti kävellessämme takaisin autoille. Päätimme lopettaa retkeilyn tältä päivältä tähän ja puolilta öin pääsimme nukkumaan.

SUNNUNTAI:

Unitunteja ei kertynyt kovinkaan montaa, mutta nukutti kyllä varsin hyvin. Aamulla startti Kirkon lavalle kello 4.15 tuntui hieman silmäluomissa, mutta aamu oli varsin kaunis. Tuuli oli edelleen kuitenkin navakka. Kirkon parkkipaikalla kuulostelimme Marjatan kanssa kirjokerttua ja muita aamun aktiivisia lintuja. Vihervarpunen ja kirjokerttu ilmoittivat läsnäolostaan. Lavalla kova itätuuli muistutti, että varsin kesäinen sää voi hetkessä muuttua jopa kolean kylmäksi ja suorastaan arktiseksi. Ruokit olivat omalla pesimäluodollaan, mutta sepelhanhia ei enää löytynyt. Myöskin karikukkoa etsittiin turhaan rantakivikoista – saattoihan se silti siellä olla. Lavan ympäristössä lauloi pari pensaskerttua ja kirjokerttukin kävi fransiskaaniluostarin läheisessä seljapensaassa rätisemässä. Päätimme lähteä vähän kävelylle kirkon tervaleppälehtoon ja ns. pikkurantaan, joka oli hieman paremmin tuulelta suojassa. Takaisin tullessa polun varrelta löytyi uusi laji, harmaasieppo. Ensimmäinen harmaasieppo koko reissun aikana tuntui hyvin oudolta. Ne tuntuivat olevan alkukesästä tyystin kadoksissa, ehkä sitten menneet suoraan pesimään ja tämän vuoksi hiljaisia. Maatilarakennusten viertä kulkiessa kirjokerttu tuli nyt paremmin esiin koko paikalla olleelle ryhmälle. Päätimme lähteä vielä museon lavalle, kun aikaa oli mukavasti ennen aamupalaa. Museon puutarhassa kultarinta lauloi nyt kuuluvasti ja jallu oli samoilla kalastusapajilla kuin lauantainakin. Lisäksi nyt äänessä oli käenpiika. Palasimme aamupalalle ja pieni virkistäytymishetki tuli tarpeeseen. Aamupalan jälkeen oli kohteena Klobbarsin uusi luontopolku.

Klobbarsin luontopolkustartti oli aavistuksen haasteellinen, sillä reitin alkupää oli merkattu hieman puutteellisesti. Punaiset täplät johdattivat kuitenkin oikealle reitille lopulta. Oppaalle kankea alku tuotti hieman stressiä, mutta tuntui mukavalta päästä katsomaan, miten luontopolku oli kehittynyt sitten lokakuun 2019. Reitti kulki kalliopolkuja samaan tapaan kuin Kalenin luontopolku, askelmia, nousuja ja laskuja oli paljon. Linkkimaston juurelta näkyi hyvin merelle ja sorsaporukka kiinnitti huomiota. Sinisorsien joukosta löytyikin pari haapanaa. Muuten reitti oli lintujen osalta melko vaatimaton sinä päivänä. Ympäristö oli kuitenkin mielenkiintoista, sillä se kulki lammaslaitumien halki, ja varmasti potentiaalisia paikkoja eri vuoden- ja vuorokaudenajoille oli paljon. Ryhmä jakautui kahtia reitin puolivälissä, kun osa halusi kulkea tietä pitkin takaisin Klobbarsille. Kävely oli mukava fyysinen aloitus päivälle, mutta reitin todelliset helmet jäivät aprikoitavaksi ja ehkä seuraavaan kertaan nähtäväksi. Jääkauden uurtamat kalliot olivat toki elämykselliset. Päivän ohjelmassa oli vielä lisää kävelyä, joten tässä vaiheessa ryhmä palasi lepäämään ja syömään. Uni tulikin nopeasti kellon ollessa noin 13.

Jaana muisti aikaisemmilta Kökar -retkiltään Ari Linnan opastaman kävelyreitin, jolle lähtö oli Karlbyn kylästä, ensin Norra Karlbyvägeniä ja tämän jälkeen Svensvägeniä kohti Mjosundia. Reitti kulki lehmälaitumen vierestä jossa osittain lehtojen kätkössä laidunsi emolehmälauma vasikoineen.

Saimme maanomistajalta luvan kulkea reitin päähän saakka vanhan kivilouhoksen alueelle. Timo havaitsi varpushaukan ja Sissi retken toisen harmaasiepon. Mjosundin päässä louhokselle kiivettiin melko huteria tikkaita ja kiipeämiseen kallioiden päälle tarvittiin hieman apukäsiä. Kallioilta olisi voinutkin sitten katsoa merta ja taivasta vaikka koko päivän. Kivitasku pomppi suorakulmion muotoiseksi leikattujen kivenlohkareiden päällä ja tuulikin oli tyyntynyt jo. Mjosundin reitin rantalahdelman ruovikko näytti varsin lupaavalta, vaikka sieltä ei mitään erityisiä havaintoja ollut tehty, eikä kävelyn aikaan kuulunutkaan mitään erityistä. Ajatus mahdollisesta luhtakanareviiristä kuitenkin heräsi väkisin tiheää, okrankeltaista ruovikkoa tarkastellessa.

Takaisin kävellessä saimme seuraavan uuden retkipinnan: punarinta tiksutti tervaleppien kätkössä. Punarintakin on pesäpoikasia ruokkiessaan varsin hiljainen, mutta pesän läheisyydessä kulkeminen ja tietenkin pesästä lähteneet poikaset saavat vanhemmat varoittelevaisiksi. Retken pituus oli edes takaisin noin kuusi kilometria pitkä. Karlbyn kylässä pyöri pieni parvi hemppoja, joiden lentoääniä kuuntelimme Sissin kanssa. Tervakukka kukki runsaana pihoilla ja kävelyreitti oli varsin idyllinen – tämä helppokulkuinen reitti otetaan vakioreitiksi seuraavilla retkillämme. Tukevan lounaan kylläisyys olikin yllättäen kävelyn aikana hävinnyt, ja Brudhällin upea päivällinen maittoi: merisiikaa täyteläisen bearnaisekastikkeen, salaatin ja varhaisperunoiden kanssa, ja jälkiruuaksi Ahvenanmaan pannukakkua pirskahtelevan kirpeänmakean raparperikeiton sekä pehmeän kermaisen vaniljajäätelön kera. Lajilistaus: uusina lajeina tässä vaiheessa siis haapana, punarinta ja harmaasieppo. Sataan lajiin olisi vielä matkaa, ja sääennuste näytti lupaavalta illan suhteen: tyyni, lämmin kesäilta. Edelleen kannattaisi yrittää siis pensassirkkalintua Merivartioston tien varrelta, kehrääjää muillekin sekä uutena ajatuksena Mjosundin ruovikon kätköjen rallus.

Päivällisen päätyttyä lintuharrastajien päivällä oli pituutta jo yli 16 tuntia, mutta silti vielä innokas autosaattue lähti kiertämään Kökarin hämärtyvää iltaa. Ensin ajettiin Mjosundiin. Vastarannan saunamökki herätti ilta-auringon valossa ihastusta ja idyllisiä unelmia. Lintujen osalta oli hiljaista. Rytikerttunen jankkasi ruovikossa ja tervapääskyt singahtelivat taivaalla. Meri oli tyyntymässä ja ilta oli täydellinen. Ryhmä jakaantui tiellä ruovikon alueelle. Joskus olin oppinut, että käsien läpsäyttäminen yhteen saattaisi innostaa luhtakanaa ääntelemään. LÄPS! – hiljaisuuden kuuntelua. Marjatta huusi jotakin, mutta en kuullut mitä. Uusi läpsäytys – hiljaisuus. Sitten sisuunnuin niin paljon, että päätin käyttää puhelimesta luhtakanan atrappia. Sen käyttöä on aina harkittava tarkkaan, mutta nyt yritin. Siirryin lähemmäksi Marjattaa, Pirjoa ja Tuirea ja taas kuulosteltiin. Sitten hiljaisuuden rikkoi metallisen luonnoton ”kr kr kreeeeeeiiii”. Siinä se oli, luhtakana, retkipinna numero 95.

Ilta-ajelu jatkui ennen Kalenin luontopolun parkkipaikkaa sijaitsevalle ojalle Hamnön tiellä. Kuvauksellinen usva nousi ojasta ja lehtokurppia soidinsi ainakin kolme: kahdestaan, yksin ja kolmistaan.

Viitakerttunen lauloi vaimeasti jossakin kaukana Antonsin suunnalla. Merivartioston tiellä mainitsemisen arvoista oli ainoastaan varoitteleva luhtakerttunen ja illan hämyssä matalassa katajassa päivystänyt pikkulepinkäinen, jotka jäivät tuon reissun anniksi. Tervaleppälehdosta kuului punarinnan ja laulurastaan korkeaa varoitusvihellystä, mutta petoa emme löytäneet. Ehkä me aiheutimme tuon vakavamman tason hälytyksen, mutta varsin usein juuri tuo varoitus tarkoittaa välitöntä kuolemanvaaraa, ja on tarkoitettu sellaisille superpedoille kuten varpuspöllö, varpushaukka, näätä tai kissa. Kehrääjää kuulosteltiin vielä Anton´s Gesthemin edustalla, mutta se pysyi siihen hetkeen vaiti. Kellokin läheni jo keskiyötä ja vielä olisi yksi varhainen aamuhetki maanantaina. Sunnuntain retkeily päätettiin tähän.

MAANANTAI

Maanantaiaamu käynnistyi viideltä. Aamu oli tyyni ja selkeä. Nyt olisi hyvä hetki staijata vielä Hamnön kirkon lavalta. Alkuun pysähdyimme kuitenkin Överbodan lavalle etsimään tavia. Lapasorsia, sinisorsia, mustakurkku-uikkuja, silkkiuikkuja, harmaahaikaroita, punajalkavikloja ja niin edelleen, mutta ei taveja. Ruskosuohaukka pyörähti ruovikon yllä saaden punajalkaviklot ja sorsat paniikkiin. Matka jatkui kohti Hamnötä, jossa jäimme Repen kanssa tarkastamaan Sandvikin suuntaan aukeavaa lahtea. Tukkakoskeloita, tukkasotkia, naurulokkeja, pilkkasiipiä, mustakurkku-uikkuja sekä ruovikossa kähmyilevä nokikana. Laji numero 96. Tästä jatkoimme kirkon lavalle ja puutarhaan. Nyt ruokkikalliot olivat hyvin näkyvillä ja sikarin muotoiset ruokit menivät ja tulivat. Ruokkien ravinnonhakureissut saattavat olla hyvin pitkiä. Esimerkiksi etelänkiislat ja riskilät hankkivat ravinnon yleensä pesimäluodon lähivesiltä, mutta ruokit saattavat lentää ulkomerelle saakka. Aamuhetki kului nopeasti ja oli aika lähteä aamupalalle, jossa julistettiin retken kokonaislajimäärä: 96. Nokikana jäi viimeiseksi. Lintulajimäärän lähimmäksi veikannut Matti voitti purkillisen Peders Aplagårdin omenahilloa. Uusia lajeja ei enää kotimatkalla havaittu. Timon sanoin, mieli jäi kuitenkin pitkäksi aikaa Kökarin tervaleppälehtojen lumoihin. Tänne täytyy jälleen palata. Kiitos Jaana, Timo ja Henna, Pirjo, Arja, Sissi, Marjatta, Reijo ja Ulla, Matti ja Tuija sekä Tuire antoisasta retkestä.

Kirjoitti Suvi Riihiluoma

0700 Bussi starttasi tutusta paikasta Kiasmalta kohteenaan Kalkkiranta. Keli oli mukavan syksyinen, luoteen puoleinen kohtalainen tuuli sekä vajaa 10 astetta lämmintä.

Ennen kahdeksaa Kalkkirantaan laiturialueelle oli kokoontunut reilu 30 retkeläistä, mukanaan oppaat Teemu Sirkkala sekä Petro Pynnönen. Osa saapui bussilla sekä osa omilla autoillansa.

Aluksemme lähti aikataulun mukaisesti kohti Söderskäriä tunnelman ollessa korkealla. Laivamatkan aikana kiikareihin saatiin muunmuassa härkälintu sekä varpushaukkoja. Pikkulinnuilla oli varsin mukavaa muuttoa ja useita isoja sepelkyyhkyparvia nähtiin myös matkalla.

Kohtalainen tuuli oli nostanut hieman maininkia ja muutaman aallon kohdalla saimme virkistäviä pärskeitä kannelle.

Aluksen kannelta oli jo havaittavissa, että saaressa on muitakin harrastajia. Tänä vuonna nimittäin PSLY:n eli Porvoon seudun lintuyhdistyksen Söderskärin retki sattui samalle päivälle.

Ohessa kuva Tringan retkeläisistä lähestymässä saarta Sibbe aluksella. Kuvan oikeassa alalaidassa voi myös huomata nuoren tundrakurmitsan, joka valitettavasti katosi juuri meidän aluksemme saapuessa saareen. Onneksi muutamat onnekkaat kerkesivät näkemään “squatin” eli tundrakurmitsan aluksen kannelta.

Saareen saavuttuamme aloimme kiikaroimaan kauemmas merelle. Melko nopeasti Petro löysi kaukaa mereltä ensimmäiset muuttavat pikkulokit. Majakkasaaren rannasta löytyi suosirrejä, tyllejä sekä kaksi mustalintua. Hieman kauempaa saatiin myös ihailla nuoria riskilöitä. Mantereen puolella näkyi mukavaa sepelkyyhky muuttoa varpushaukkojen lisäksi.

Meren puolella nähtiin muutamia muuttavia alli- sekä sorsalintuparvia. Muuttavista pikkulinnuista mainittakoon yksinäinen järripeippo.

Saaressa nähtiin mukavasti pikkulintuja. Tiltaltti, hippiäiset sekä peukaloiset nostivat mukavasti tunnelmaa.

Majakkasaarelta siirryimme Luotsisaarelle Söderskärin lintuaseman läheisyyteen tarkkailemaan muuttoa PSLY:n harrastajien luo. Tässä vaiheessa muutto oli jo hiljentynyt, mutta muutamia pikkulokkeja nähtiin vielä. Saaressa pesineet luotokirviset kiinnostivat monia ja onneksi ne suostuivat alun piilottelun jälkeen poseeraamaan useaan otteeseen.

Paluumatkalla kiersimme hieman suojaisempaa reittiä takaisin Kalkkirantaan. Pärskeet virkistivät taas matkaa ja lajilistalle tuli petolintuihin lisäksi vielä tuuli- sekä nuolihaukka. Pari merikotkaa nähtiin myös lisää.

Rantaan päästiin aikataulun mukaisesti. Bussilla saapunut porukka lähti Kiasman suuntaan ja omilla autoilla saapunut porukka lähti kävelemään parkkipaikkaa kohden. Kävellessään kyseinen harrastajaporukka kuvasi parkkipaikan yli lentäneen haukan. Jälkikäteen oppaalle lähetetyssä kuvassa näkyy upea haarahaukka! Ehdottomasti retken paras laji. Onnittelut linnun nähneille!

Hieno retki taas kerran. Lajimäärä Söderskärin retkelle huima 79!

Kiitoksia vielä retkestä!

Oppaanne,

Teemu Sirkkala

Päivämäärä 22.2.2020 tuntui varsin hyvältä talviretkelle Vuosaaren Porslahden alueelle. Talvi 2019-2020 on kuitenkin varsin epätavallinen, talvilintukävelyn keli heijasteli osuvasti kulunutta ”talvea”: lämpöä +5, vettä satoi kaatamalla ja tuuli kävi myrskylukemissa. Tästä huolimatta kymmenkunta urhoollista lähti kiertämään Porslahden lintupaikkoja.

Aloitimme retken alueen suurimmalta ruokinnalla Omenamäeltä. Oskun ruokinta tarjoaa linnuille murkinaa kesät talvet. Sateesta huolimatta tali- ja sinitiaisia oli runsaasti, mustarastaita, viherpeippoja, varpusia, viherpeippo ja rasvamuruja nokkiva hippiäinen löytyivät Oskulta. Matka jatkui kohti jäähallin aluetta, jossa on viime aikoina ollut hyvin tikkoja ja tuiki harvinaiseksi käynyt fasaani. Tikat pysyivät piilossa, samaten fasku. Räkättirastasparvi nousi läheisen kasvimaan vierestä ja muutama tikli lennähti Porslahden ruokinnan suuntaan. Kävelyn seuraava kohde oli Lokkisaarentien ruokinnat, joilla tällä kertaa oli keltasirkkuja, viherpeippoja, punatulkkuja ja pikkuvarpusia. Myös retken ainoa tikkalaji nähtiin Lokkisaarentiellä, valitettavasti vain käpytikka osui tällä kertaa kohdalle.

Parin tunnin kierros päätyi Oskun ruokkimalle, jossa kanahaukka esitti hurjan syöksyn tavoitellessaan pulupaistia. Gena jäi ilman ateriaa, mutta säväytti mukavasti muuten lajimäärältään vähäistä retkeämme.

Oppaana Mikko Salonen

Havaitut lajit: isokoskelo, kanahaukka, harmaalokki, kesykyyhky, käpytikka, räkättirastas, mustarastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, varis, varpunen, pikkuvarpunen, tikli, viherpeippo, vihervarpunen, punatulkku ja keltasirkku. Yhteensä 18 lajia.

Tapanilan talvilintuja etsiskeltiin kerrassaan keväisessä säässä. Eilisen myrsky oli onneksi yön aikana laantunut. Tapanilan asemasillalle oli kertynyt runsaan 40 retkeläisen joukko, nuorimmat osallistujat vielä lastenrattaissa. Sillalta havaittiin retken ensimmäiset linnut: naakat ja varikset. Lyhyt kävely toi meidät Longinojan varteen. Longinoja näyttää tällä hetkellä runsaiden vesisateiden seurauksena enemmän joelta kuin ojalta. Sinisorsien pariutumismenot olivat täydessä vauhdissa. Longinojalla on talvehtinut parinsadan sinisorsan joukko.

Fallkullan pelloilla katselimme kaartelevaa varpushaukkaa. Yltä kuuluva sirahdus paljasti keltasirkun. Tiklien ääniä kuului Fallkullan kartanon metsiköstä. Puiden latvoissa näkyikin kymmenisen tikliä. Muutama punatulkkukin vihelteli hiljakseen. Sini- ja talitiaiset, viherpeipot lauloivat. Kyyhkyjä katseltiin tarkasti, josko näkyisi kevään ensimmäinen uuttukyyhky. Puluja olivat kaikki.

Fallkullan kotieläintilan pihalla pidettiin vartin tauko. Harmi kyllä tänä vuonna ei laskiaissunnuntaista huolimatta saatu nauttia Fallkullan pullakahveista koska Kilikuppila oli kiinni. Kuusi juhlapukuista harmaalokkia lensi ylitsemme. Kevätmuuttoa! Linturuokintapaikalla saatiin vertailla varpusen ja pikkuvarpusen eroja. Paluumatkalla Longinojan varressa katselimme vielä tikkojen rei’ittämää raitaa, palokärki pitkine kielineen oli ollut asialla.

Retkellä havaitut lintulajit: naakka, varis, sinitiainen, talitiainen, pulu, mustarastas, varpunen, sinisorsa, viherpeippo, varpushaukka, keltasirkku, tikli, punatulkku, harakka, pikkuvarpunen, harmaalokki

Oppaina Sami Kiema ja Jaana Sarvala

Retkikertomuksen kirjoitti Jaana Sarvala

Sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan Kulosaaren kartanolle löysi peräti 50 retkeläistä, joista lapsia 2 (n. 4 v ja 10 v). Keltasirkkuja, käpytikka ja punatulkkuja äänteli ja näyttäytyi aloituksessa.

Astelimme Kivinokan lintulavalle, matkalla kerroin menneiden vuosien havaintoja Kivinokasta, lehtopöllöstä, näädästä, joka on hyörinyt pöllönkin pöntöllä, viimeksi vuosi sitten. Vihervarpuset olivat äänekkäitä. Käpylintuja lensi jossain kauempana.

Lintulavalla katselimme vanhaa merikotkaa, joka istui ja liihotti Klobbenilla, ja lopuksi tuli aivan lavan edustalle ruovikon ulkoreunalle koppaisemaan veteen jotain – mutta mitään ei kynsiin tarttunut. 

Isokoskeloita sukelteli myös siinä, niiden seuraan liittyi yksi nuori merilokki. Kyttäämään, jos saisi anastettua koskeloilta kalan.

Pohjantikan kuorima kuusi oli lavan vieressä kenollaan, mutta tätä tikkaa emme nähneet. Käpytikka naputti pajallaan yhden kuusikelon huipussa. Saunalahdella näkyi pari pajusirkkua. Puukiipijäkin.

Polun varressa Fastholmaan mennessä pari punakylkirastasta pöyhi lehtiä. Vihervarpusia oli äänekkäinä tervalepissä. Kahvitaukoa sitten Fastholman eteläpuolen ruokinnalla. Nakkeli ja punarinta oli näkynyt siinä lauantaina, kertoi yksi osallistuja, mutta nyt ei ollut perustinttejä ja mustarastasta kummempaa. Talitiainen lauloi, 4 v osallistuja sanoi kuulleensa tiltaltin, äitinsä sanoi että älä nyt…  Mitäs siitä, en puuttunut määritykseen.

Menimme Fastholman kärjen kalliolle tähystämään vielä kaukoputkella merikotkaa, joka istui Klobbenissa haikaranpesässä. Lintutornin jätimme väliin, kun joukkomme oli niin iso ettei kaikki olisi sinne mahtuneet.

Fastholman pohjoispään ruokinnalta löysimme rengastaja Tatu Hokkasen. Hän näytti kuinka käpytikka ja talitiainen saivat jalkaansa renkaan. 

Paluumatkalla osa palasi Jounin kanssa lähtöpaikalle Kivinokkaan, osa nousi Majavakalliolle tähyilemään ja meni sieltä metrolle.    Laulujoutsenperhe oli kaukana Hakalan edessä. Hieno Vanhankaupunginlahden maisema, matalat rannat jäässä, muuten aallot välkkyivät. Aurinko alkoi pilkottelemaan.

Ei niin paljon noita “parempia” lajeja löydetty, mutta merikotka piti tunnelmaa yllä, sen katselu kaukoputkella oli monille uusi juttu. Ja jos ei aina näy mitään, niin voi kertoa niistä vanhoista ja viimeaikaisista havainnoista, omista ja muiden.  

Oppaina Jouni Rytkönen ja
Eero Haapanen, joka kirjoitti retkikertomuksen

Tringan retkivuoden avaus tarjosi tukun tavanomaisia lintulajeja aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä – ja bonuksena kolme nisäkäslajia.

Tiklit, viherpeipot ja varpuset tapailivat jo kevätlaulua aurinkoisissa suojapaikoissa, mutta merellä viime kävi siihen malliin, että länsirannalla ei pystynyt staijaamaan hakematta valleilta suojaa.

Meristaijin jäädessä väkisin vähiin, saimme tyytyä muutamaan alliin. Vesilinnut näkyivät vain ajoittain uidessaan aaltojen harjalla ja häviten taas. Yksi merikotka käväisi tarkastamassa tilanteen, ja hyvin kaukana etelässä, merimerkin päällä, päivysti merimetso tai mahdollisesti kaksi.

Kaukoputket eivät meinanneet tuulessa pysyä paikallaan, joten merimetsosta ei saanut paljoakaan selvää. Suojan puolella isokoskelot, sinisorsat ja telkät komeilivat auringonpaisteessa. Kala- ja harmaalokkeja näkyi tottakai, joskin nekin pääosin tuntuivat pakkautuvan Kauppatorin edustalle paremmille apajille ja tuulensuojaan.

Useat tilhi- ja räkättirastasparvet lentelivät päämäärättömän oloisesti ylitsemme. Muutamilla ruokintapaikoilla keskityimme tarkkailemaan pikkulintuja sekä fasaaneja, joita saaressa oli ainakin seitsemän.

Yleishavaintona varpunen tuntui olevan pikkuvarpusta yleisempi, ainakin ruokinnoilla.

Viherpeippoja näkyi muutamia, ja kenties retken parhaana lajina järripeippoja kaksi, joskaan läheskään kaikki retkeilijät eivät niitä nähneet, koska linnut hakivat tiukasti suojaa ruokintojen tienoilla. Lintujen varovaisuus ruokintapaikoilla oli varsin loogista, koska saaressa saalisteli nälkäinen kanahaukka. Hetkellinen jännitysmomentti koettiin, kun oli epäily mahdollisesta ohi lentäneestä ja kenties vallien taakse laskeutuneesta tunturikiurusta, mutta mitään ei etsinnöissä löytynyt.

Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.

Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.

Retken lajisaldoksi tuli 28, mikä on vuodenaika ja olosuhteet huomioon ottaen suuruusluokaltaan odotettu tulos.

Retkeläisiä oli 45, oppaina Niko Björkell, Teemu Sirkkala ja Peter Buchert

Kirjoitti Peter Buchert

Aamu Sipoonkorvessa valkeni harmaana, räntää vihmoi välillä ankarasti. Bakunkärrin parkkipaikalla ei ollut ketään, eikä lintujakaan näkynyt missään. Onneksi asiat etenivät suotuisasti, kymmenen innokasta retkeilijää ilmestyi lähtöpaikalle ennen määräaikaa, sade lakkasi ja pientä toivoa heräisi havaita lintujakin etäältä kantautuvien tiaisäänien myötä.

Matkaan lähdettiin pitkin metsäautotietä kertoilleen viimeaikaisista lintuhavainnoista. Juuri kun puhe oli ollut pyrstötiaisista, ylitsemme pyyhälsi 12 pyrstärin parvi. Ei hullumpi retken ensimmäinen laji. Perustiaiset hömö-, sini- ja talitiainen löytyivät matkan varrelta, myös muutama hippiäinen piipersi kuusikoissa.

Matkan aikana pikkukäpylintuja ja käpytikkoja kuului ja näkyi tuon tuostakin. Korppi kävi muutaman kerran tarkistamassa, ketkä olivat tulleet vierailemaan hänen valtakuntaansa. Vaikka lintuhavainnot olivat vähissä, retkeläiset taivalsivat iloisinmielin seitsemän kilometrin kierroksen, rauhoittuen levolle laskeneen metsän  voimasta.

Tringan vuoden viimeinen retki päättyi varhaisiltapäivällä joulun ja uuden vuoden toivotuksiin. Yhdistyksen retkissä seuraa muutaman viikon tauko. Heti vuodenvaihteen jälkeen on taas lukuisia mahdollisuuksia retkeillä ympäri Uuttamaata, Suomea ja kaukomaita myöten viettäen laatuaikaa lintujen parissa.

Kirjoitti retken opastanut Mikko Salonen

Retkellä havaittiin kahdeksan lintulajia: käpytikka, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, pyrstötiainen, korppi ja pikkukäpylintu.

Luonnontieteellisen museon sisääntuloaulalle leviteltiin juuri punaista mattoa kun tringalaiset kokoontuivat paikalle. Ihan mukiinmenevä tervetulotoivotus meille! Oppaamme, eläintieteellisen yksikön intendentti, linnustonseurantatiimin vetäjä Jari Valkaman johdolla siirryimme aluksi kokoushuoneeseen, jossa Jari kertoi museon kokoelmista ja lintujen rengastuksesta. Saimme tietää, että museon alati karttuvissa kokoelmissa  on yli 9 miljoonaa eläinnäytettä. Vaikka museon kellarikerrosten lonkerot ulottuvat kauas itse rakennuksesta, museolla on kova tilapula.

Lintunäytteitä museolla on noin 40 000. Vain pieni osa näistä on täytettyjä lintuja. Lintuja säilötään ja säästetään pääosin nahkoina, luustoina ja dna-näytteinä.

Lintujen rengastus alkoi Suomessa jo viime vuosisadan alussa, kun J.A. Palmen tilasi Saksasta v. 1912 2000 rengasta, joilla oppilaineen alkoi rengastaa lintuja. Ensimmäinen Suomessa rengastettu lintu oli Oulussa 2.2.1913 rengastettu talitiainen. Talitiainen onkin Suomen eniten rengastettu laji, jo 1,2 miljoonaa talitinttiä on saanut renkaan koipeensa. Lintuja on rengastettu yhteensä yli 12,3 miljoonaa. Viime vuosi oli tähänastinen ennätys, lähes 300 000 rengastusta.

Aktiivisia rengastajia Suomessa toimii runsaat 500. Lisää tarvittaisiin! Etenkin Pohjois- ja Itä-Suomeen. Suurin osa rengaslöydyistä tulee Euroopasta. Ääripäitä edustavat mm. Huippuvuorilla havaittu merisirri ja Etelä-Afrikasta löytynyt kalatiira. Rengastukset ovat tuoneet tietoa lintujen iästä. Suomen vanhin tiedetty lintu on 34 v 11 kk:n ikäinen etelänkiisla. Kakkosena lähes yhtä vanha maakotka, 34 v 8 kk. Top 10:ssä on lokkeja, tiiroja, ruokkilintuja, kaksi kotkaa.

Mielenkiintoisen alustuksen jälkeen seurasimme Jaria kokoelmahuoneisiin. Isojen tarkasti nimikoitujen kaappien vetolaatikoista paljastui kymmenittäin ja sadoittain lintujen nahkoja.

Valitettavan monen linnun tiedoissa mainittiin kuolinsyynä törmäys autoon tai rakennukseen.

Retkeläiset olivat toivoneet näkevänsä mm. kokoelman suurimman ja pienimmän linnunmunan, ja moni halusi ja sai vihdoinkin nähdä närhen munat, joita moni ei olekaan nähnyt.

Kahdella retkeläisellä oli aivan erityinen toive. Pinjan isosetä ja Kerkon isoisosetä Vilho Hiilto oli kerännyt munia ennen ensimmäistä maailmansotaa Vanhankaupunginlahden ympäristöstä. Setä kuoli jatkosodassa v. 1941. Suku lahjoitti satoja munia museolle 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Pinja oli jo etukäteen kysynyt minulta, voisiko näitä munia retkellämme nähdä. Välitin pyynnön Jarille ja hän olikin kokoelmista näitä löytänyt säntillisesti nimikoiduissa pikku laatikoissa. 

Kaksi tuntia Luonnontieteen museon uumenissa vierähti nopeasti. Se punainen matto taisikin olla jollekin toiselle seurueelle, koska museossa kierteli palatessamme julkiselle puolelle juhlavasti pukeutuneita kuohujuomaa siemailevia ihmisiä. Jari päätyikin ohjaamaan meidät ulos museosta takakäytävien kautta.

Suuret kiitokset Jari Valkamalle opastuksesta!

Kirjoitti ja kuvat otti Jaana Sarvala

Muuttava maakotka kruunasi retkipäivän

Tringan retkisyksy jatkui varsin onnistuneella Virolahden kotkaretkellä, jonne matkasi reippaat 30 jäsentä. Aamu oli pilvinen ja heti tullessamme muutonseurantapaikalle Virolahden Lakakalliolle alkoi sataa. Kuuro kuivahti kuitenkin nopeasti ja pääsimme nauttimaan kohtuullisesta lintupäivästä puolipilvisessä säässä. Toki tuuli oli pelottavan heikko päivän petomuuttoa ajatellen.

Taivaalla liikkui pikkulintuja, mm. urpiaisia, vihervarpusia, peippoja ja järripeippoja sekä etenkin rastaita, joista räkätit muodostivat enemmistön. Kulorastaitakin näkyi sekä paikallisia että muuttavia. Pikkukäpylintuja meni muutama parvi. Kenties ilahduttavin pikkulintulaji oli kangaskiuru, joita muutti aivan ylitsemme kolme yksilöä.

Isompiakin lintuja oli liikkeellä: yhden varman kuikan ja kolmen kuikan/kaakkurin lisäksi muutti muutamia hanhiparvia, kuitenkin liian kaukana merellä, jotta olisimme pystyneet määrittämään ne lajilleen. Sitäkin lähempää pääsimme ihailemaan paikallisia teeriä, noin 20 yksilön verran.

Petolinnuillakin oli jonkin sortin menoa, joskaan ei ruuhkaksi asti. Varpushaukkoja muutti muutaman tunnin ajan 10, piekanoita 9, hiirihaukkoja 5 ja tuulihaukkoja 2. Pari merikotkaa pyöri lähistöllä paikallisen oloisina. Kun tuuli vihdoin hieman nousi, näimme päivän ainoaksi jääneen nuoren maakotkan. Retken varsinainen kohdelaji näyttäytyi kuitenkin varsin pitkään ja mukavasti myötävalossa, sen liitäessä noin itäkaakkoon.

Palatessamme bussille muutaman tunnin päästä, harmaapäätikka huuteli lähimetsässä, kuitenkin näyttäytymättä. Jatkoimme matkaa kohti itärajaa ja Kurkelaa, missä noin 200 paikallista laulujoutsenta ruokaili rajavyöhykkeen pelloilla sekä niiden yli lentävän merikotkan. Joutsenparvesta löytyi 6 pikkujoutsenta. Lähistöllä pyöri myös noin 40 metsä- ja 35 tundrahanhea, valkoposkien ja kanadanhanhien lisäksi. Kurkelan lintutornista näimme myös hiirihaukkoja, kanahaukkoja sekä piekanan.

Paluumatkalla poikkesimme vielä Haminan Lupinlahden tornilla, saldona mm. uiveloita, nokikanoja ja tukkasotkia sekä pari lapasotkaa. Samana päivänä lähistöllä viihtynyttä turkinkyyhkyä emme sen sijaan ennättäneet etsiäkään. Maakotkahavainto oli joillekin retkeläisille ensimmäinen ikinä ja siksi kenties ikimuistoinen, monille muille vuoden ensimmäinen. Näin ollen porukka palasi tyytyväisenä kohti Helsinkiä täydenkuun loistaessa komeasti.

Oppaina Mikko Savelainen ja retkikertomuksen kirjoittanut Peter Buchert

Kuvat Peter Buchert

Tringa järjesti syksyisen retken 40-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Hangon lintuasemalle lauantaina 28.9.2019. Matkaan lähdettiin Helsingistä klo 7 aamulla luottokuskimme Anteron vakaassa ohjauksessa. Loput retkeläiset ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta, jolla ei juuri lintuhavainnoilla juhlittu – vaelluksella olleita närhiä sentään näkyi. Perillä Tulliniemen luontopolun alkupäässä oltiin yhdeksän maissa.

Taivaalta kuului heti mukavasti ääniä, liikkeellä oli mm. vihervarpusia ja järripeippoja. Tiltaltti lauleli polun varressa ja muitakin pikkulintuja tuntui pyörivän puissa. Gåun särkälle tuijotellessa näkökenttään pomppasi jalohaikara harmaita serkkujaan moikkaamaan ja valkoviklo paineli muutolla. Kapteenin penkillä retkeläiset otti vastaan aseman pitkäaikaishavainnoija Aki Aintila pikkutikkojen huudellessa taustalla.

Luodolta löytyi isolepinkäinen ja merestä pari lapasorsaa. Aki kertoi ensin lyhyesti aseman toiminnasta sen pihapiirissä (taustalla muutti kuikka), jonka jälkeen siirryimme eteläkärkeen staijamaan. Pienemmissä ryhmissä kierrettiin sitten tarkemmin tutustumassa asemaan: tutuksi tulivat niin havainnointibunkkeri, rengastuspaikat kuin itse asemakin. Asemalla vieraili samaan aikaan kaksi muutakin ryhmää joten väkeä kärjessä riitti! Aika kului tuulisessa, mutta yllättävän lämpimässä kelissä äkkiä ja lintuhavaintojakin kertyi.

Petolinnuista havaittiin runsaasti muuttavia varpushaukkoja. Hanhimuuttoa meni jonkin verran, valkoposkihanhien lisäksi liikkeellä oli metsä- ja tundrahanhien sekaparvia. Varpuslinnuista liikettä oli mm. sinitiaisilla, kulorastailla ja pikkuvarpusilla, yksittäisinä havaintoina ilahduttivat lapinkirvinen ja kangaskiuru. Pikkutikkoja huuteli kärjessä useampi ja joukkoon eksyi jossain vaiheessa myös valkoselkätikka, jonka rengastustakin päästiin pian ihailemaan.

Iltapäivästä alkoi aikataulu painaa päälle ja paluumatka alkoi. Luontopolun varrella havaittiin pari pyrstötiaista ja ampuhaukka, Gåun särkältä löytyi toisella tarkistuksella yksinäinen kapustarinta. Aikaa riitti vielä puolen tunnin pysähdykselle Hangon lentokentällä, jossa havaittiin mm. sinisuohaukkakoiras. Paluumatkalla nautittiin vielä perinteiset kahvit Karjaalla ja havaittiin viimeiseksi retkilajiksi tuulihaukka Inkoon pelloilla.

Oppaina Eetu Paljakka ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela

Lista retkellä havaituista lintulajeista

Kyhmyjoutsen

Laulujoutsen

Metsähanhi

Tundrahanhi

Merihanhi

Kanadanhanhi

Valkoposkihanhi

Haapana

Sinisorsa

Lapasorsa

Tukkasotka

Telkkä

Isokoskelo

Kuikka

Merimetso

Jalohaikara

Harmaahaikara

Merikotka

Sinisuohaukka

Varpushaukka

Tuulihaukka

Ampuhaukka

Kapustarinta

Valkoviklo

Naurulokki

Kalalokki

Harmaalokki

Merilokki

Kesykyyhky

Sepelkyyhky

Palokärki

Käpytikka

Valkoselkätikka

Pikkutikka

Kangaskiuru

Kiuru

Haarapääsky

Metsäkirvinen

Niittykirvinen

Lapinkirvinen

Västäräkki

Rautiainen

Punarinta

Mustarastas

Räkättirastas

Laulurastas

Kulorastas

Tiltaltti

Hippiäinen

Pyrstötiainen

Kuusitiainen

Sinitiainen

Talitiainen

Puukiipijä

Isolepinkäinen

Närhi

Harakka

Naakka

Varis

Korppi

Kottarainen

Pikkuvarpunen

Peippo

Järripeippo

Viherpeippo

Tikli

Vihervarpunen

Hemppo

Urpiainen

Punatulkku

Keltasirkku

Pajusirkku

Tringa järjesti syysretken Helsingin Vallisaareen sunnuntaina 29.9.2019 – kyseessä oli samalla myös syksyn viimeinen päivä, jolloin vesibussi saareen yleensä kulki. Valitettavasti saaren satamakahvila oli ennakkotiedoista poiketen laittanut paikkansa talviteloille jo edellisenä päivänä, joten perinteiset päätöskahvit jäivät tällä kertaa juomatta. Sateisesta ennusteesta huolimatta matkaan lähti 18 reipasta retkeläistä kahden oppaan johdolla. Menomatkalla aloitettiin tuulisesta säästä piittaamatta kansistaijilla, jonka tulokset jäivät kyllä varsin laihoiksi – Suomenlinnan päällä sentään pyöri vielä mukava parvi haarapääskyjä ja aina vaikea retkilaji varpunen ”hoitui” listalle heti laivan irrottua laiturista. Todistimme myös ranskalaisen sotalaivan merille lähtöä. Saareen päästiin aikataulussa ja heti todettiin vihervarpusia olevan liikkeellä. Myös palokärki huuteli retkeläiset tervetulleeksi. Noin ylipäänsä linnut tuntuivat tuulisessa kelissä olevan kuitenkin varsin tiukassa. Hiljaisena lintupäivänä voi aikaa onneksi käyttää muuhunkin, kuten polulta löytyneen minimalistisen pienen rantakäärmeen poikasen tai Kuninkaansaaren valleilta löytyneen matarakiitäjän toukan ihailuun.

Suuntasimme ensin staijailemaan saaren korkeimmalle kohdalle, Aleksanterinpatterilla. Merelle oli päivän teemaan sopivasti varsin hiljaista, yksittäiset kuikka ja harmaahaikara sentään havaittiin. Palokärki jatkoi mekastustaan ja taivaalta kuului ainakin niittykirvisen ääntä. Paikalla ei siis kovin kauaa seisoskeltu, vaan jatkoimme saaren kiertämistä myötäpäivään. Suomenlinnan puoleisella rannalla kuului jostain yksittäinen tilhen ääni. Pusikoissa huuteli jonkin verran hippiäisiä, punarintoja ja puukiipijöitä. Syreenipuskasta löytyi myös tiltaltti. Päätimme suunnata evästauolle mukavan tuulensuojaiselle Torpedolahdelle, josta löytyi monia ilahduttanut leppälintu. Venesataman huoltorakennuksen luota löytyi taksutellut mustapääkerttu, jota ei kuitenkaan nähty. Osa porukasta poistui aiemmalla vesibussivuorolla kaupunkiin, loput jatkoivat kierrosta vielä Kuninkaansaareen. Merelle tuijottelu saarten välisessä salmessa tuotti kolmen mustalinnun parven ja isolepinkäisen. Kuninkaansaaressa ihmeteltiin palokärkeä ja pikkulintujen sekaparvea, josta ei kuitenkaan löytynyt hippiäisiä ja puukiipijöitä kummempaa, vain kerran kuulunut hömötiaismainen ääni kun ei toistunut. Sitkeä merelle tuijottelu ei tuottanut palkintoja sen enempää Kuninkaansaaressa kuin laivan kannellakaan. Takaisin Kauppatorille saapui silti iloinen retkeläisjoukko: kyllä ulkoilu hienoissa maisemissa aina sisällä istumisen voittaa – eikä edes kastuttu!

Suuntasimme ensin staijailemaan saaren korkeimmalle kohdalle, Aleksanterinpatterilla. Merelle oli päivän teemaan sopivasti varsin hiljaista, yksittäiset kuikka ja harmaahaikara sentään havaittiin. Palokärki jatkoi mekastustaan ja taivaalta kuului ainakin niittykirvisen ääntä. Paikalla ei siis kovin kauaa seisoskeltu, vaan jatkoimme saaren kiertämistä myötäpäivään. Suomenlinnan puoleisella rannalla kuului jostain yksittäinen tilhen ääni. Pusikoissa huuteli jonkin verran hippiäisiä, punarintoja ja puukiipijöitä. Syreenipuskasta löytyi myös tiltaltti. Päätimme suunnata evästauolle mukavan tuulensuojaiselle Torpedolahdelle, josta löytyi monia ilahduttanut leppälintu. Venesataman huoltorakennuksen luota löytyi taksutellut mustapääkerttu, jota ei kuitenkaan nähty. Osa porukasta poistui aiemmalla vesibussivuorolla kaupunkiin, loput jatkoivat kierrosta vielä Kuninkaansaareen. Merelle tuijottelu saarten välisessä salmessa tuotti kolmen mustalinnun parven ja isolepinkäisen. Kuninkaansaaressa ihmeteltiin palokärkeä ja pikkulintujen sekaparvea, josta ei kuitenkaan löytynyt hippiäisiä ja puukiipijöitä kummempaa, vain kerran kuulunut hömötiaismainen ääni kun ei toistunut. Sitkeä merelle tuijottelu ei tuottanut palkintoja sen enempää Kuninkaansaaressa kuin laivan kannellakaan. Takaisin Kauppatorille saapui silti iloinen retkeläisjoukko: kyllä ulkoilu hienoissa maisemissa aina sisällä istumisen voittaa – eikä edes kastuttu!

Oppaina Niko Björkell ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela

Lista retkellä havaituista lintulajeista

Kyhmyjoutsen

Valkoposkihanhi

Tavi

Sinisorsa

Tukkasotka

Mustalintu

Telkkä

Isokoskelo

Kuikka

Merimetso

Harmaahaikara

Varpushaukka

Kalalokki

Harmaalokki

Merilokki

Kesykyyhky

Sepelkyyhky

Palokärki

Haarapääsky

Niittykirvinen

Västäräkki

Tilhi

Punarinta

Leppälintu

Mustarastas

Laulurastas

Mustapääkerttu

Tiltaltti

Hippiäinen

Sinitiainen

Talitiainen

Puukiipijä

Isolepinkäinen

Naakka

Varis

Korppi

Varpunen

Peippo

Viherpeippo

Vihervarpunen

Pajusirkku

Retkelle osallistui 21 henkilöä, joista noin puolet vieraili saaressa ensimmäistä kertaa. Oppaina Paul Segersvärd ja Antti Kotilainen. Retken lähtöpaikka oli perinteisesti bussi 86 päätepysäkki. Lintulista avattiin muuttavalla mehiläishaukalla (1-kv SE) ja kolmen paikallisen urpiaisen parvella. Urheilukentän laidalla kuulimme ensin ylilentävän pikkukäpylinnun plit-ääntä. Samassa läheisen männyn latvassa erottui liikettä: ainakin neljä isokäpylintua (1k1n ja 2 1-kv) purki männynkäpyjä. Saimme rauhassa tarkkailla konkkanokkia kaukoputkien kautta. Harmaasieppo istuskeli pyyntihommissa kuusenlatvassa. Likolammen itärannalla rätisi ainakin 3 peukaloista, mutta itse lampi oli tyhjä linnuista.

Aloitimme Santahaminan eteläkärjen kierroksen itävallilta: merellä mm. 6 muuttavaa jouhisorsaa ja n. 20 tavin parvi. Tähyily nk. alavallilta tuotti mm. paikallisen mustalintuparven (14 yks), 7 haahkaa ja paikallisen valkoviklon luodolla. Ylävallilla muuttoa oli seurannut neljä lintuharrastajaa jo 06:30 alkaen: mm. n. 400 muuttavaa mustalintua ja n. 30 varpushaukkaa. Asetuimme toviksi eteläkärjen länsilaidan kalliolle, josta näkee hyvin Kuninkaansaaren ylle ja kaupungin suuntaan luoteeseen-pohjoiseen. Eväiden syönnin lomassa mm. korppi, palokärki ja 3 varpushaukkaa.

Paluumatkalla nousimme Kiviarkun niemelle. Papinlahden laiturilta näimme vielä kaukana Kruunuvuorenselän yllä muuttavan tuulihaukan.

Yhteensä näimme Santahaminassa ainakin 39 lintulajia.

Paul Segersväd

Tapaaminen oli Tullisaaren puiston parkkipaikalla, josta puistokierroksen voi hyvin aloittaa. Osallistujia 40 ja oppaana Paul Segersvärd, joka lähes päivittäin retkeilee Tullisaaressa. Ensimmäinen tarkistettava kohde on puiston länsipään laaja nurmikenttä. Syyskaudella tämä houkuttelee västäräkkejä, kirvisiä ja rastaita. Jatkoimme suurten lehmusten ja tammien kautta nykyisen englantilaistyyppisen puiston perustaneen Henrik Borgsrtömin talon kivijalalle. Nurmikolla n. 20 västäräkin seurassa ruokaili 2 keltavästäräkkiä. Em. suurten puiden lehvästöt kannattaa rauhassa tarkastaa uunilintulajien ja sieppojen toivossa. Nyt saimme tyytyä yhteen harmaasieppoon.

Kävelimme pikku lahden rantaa pitkin Tullisaaren pohjoislaidalle näköalatasanteelle, josta avautuu näkymä Kulosaaren suuntaan ja Tullisaarenselälle. Työväen pursiseuran aallonmurtajilla lepäilee säännöllisesti lokkeja, tiiroja ja merimetsoja. Nyt aallonmurtajille laskeutui hetkeksi levähtämään n. 100 haarapääskyä. Kaukoputken ja digikameroiden avulla parvesta erottui ainakin 2 törmäpääskyä.

Matkalla kohti Aino Achten huvilaa kuljimme taas suurten lehmusten ohitse. Onnekkaimmat kuulivat pikkusiepon pehmeää rätinää suuren lehmuksen oksistosta. Pikkusieppo on harvalukuinen mutta säännöllinen syysvieras Tullisaaressa ja nimenomaan suurten lehtipuiden katveessa. Samassa suojaisessa ”tuulitaskussa” oli myös 2 harmaasieppoa.

Kaivoslammelta suuntasimme Aino Achten huvilalle. Talon edustalla on kaksi marjoja tuottavaa pensasta, jotka syyskuun aikana pitää tarkastaa mm. kerttujen toivossa. Puiston itälaidalla nk. piknikpaikan luona kiikaroimme Yliskylänlahdelle. Muutaman seljapensaan, syreenin ja ruovikon reunassa kasvavien tervaleppien rajaama alue on yksi puiston parhaimpia kohteita. Elo-lokakuun välisenä aikana aamuaurinko lämmittää tuon rinnetontin, joka kerää myöhäisiä kerttuja, uunilintuja, rautiaisia jne.

Retken viimeinen kohde oli Yliskylänlahden etelärannalla ulkoilutien lähellä sijaitseva kallio, joka on yksi puiston ”must”-kohteista. Sieltä näimme mm. 6 punasotkaa, tukkasotkia, haapanoita, pari silkkiuikkua jne. Lokakuun alusta aina joulukuun puoliväliin lahdella viihtyy yleensä muutama lapasotka. Retken päätteeksi kaksi harmaasorsaa lensi niityn yli itään. Näimme porukalla yhteensä ainakin 30 lintulajia.

Paul Segersvärd

Muutamaa lyhyttä sadekuuroa lukuun ottamatta kelit suosivat tringalaisia loppukesän perinteisellä kahlaajaretkellä. Porin Yyterin lietteitä oli juuri sopivasti merenpinnan yläpuolella, kun vedenkorkeus pysytteli lähellä nollaa. Lintujakin näkyi kohtuullisesti, vai pitäisikö sanoa varsin hyvin, kun otetaan huomioon, että kulunut kahlaajasyksy ei ole ollut niitä aivan parhaimpia, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Heti porukan noustua Sannannokan torniin edessämme tepasteli seitsemän isosirriä. Myös suosirrejä, suokukkoja ja tyllejä näkyi mukavasti. Yksi punakuiri, myöhemmin toinenkin, näyttäytyi hienosti.

Jonkin ajan kuluttua saimme tiedon, että läheiselle Isosannan tornille näkyi tundrakurmitsa ja pikkusirri, joten pideltyämme sadetta tornin alla hetken, lähdimme lisää lajeja hakemaan. Melkein heti kun porukka oli ehtinyt viereiselle tornille, tundrakurmitsa – tai niitäkin oli kuulemma kaksi – otti siivet alleen ja lensi kohti Sannannokkaa, mistä olimme juuri tulleet. Koska muita kahlaajia näkyi tässä välissä heikosti, päätimme lähteä lietteille kävelemään rantaviivaa pitkin. Viimeistään tässä vaiheessa 40-henkinen retkiporukka hajosi pienempiin ryhmiin.

Meidän ryhmän löydettyä juuri ne lajit joita näiltä lietteiltä ajattelimme löytyvänkin, päätimme suunnistaa takaisin kohti bussia, sillä taivaalle kertyi nopeaan tahtiin varsin mustia pilviä. Yksi pikkuryhmistä oli päättänyt kävellä lietteitä toiseen suuntaan, pohjoiseen, kohti Yyterin hiekkoja. Tämän porukan palattua selvisi, että sielläpäin oli ollut myös himoittu pulmussirri sekä bonuksenna tyllipariskunnan vielä lentokyvytön poikue. Viesti tavoitti meidät yhtaikaa kaatosateen kanssa…

Kaikkien löydettyä pikkuhiljaa takaisin bussille ajoimme hieman pohjoista kohti. Lähdimme tallustelemaan Yyterin hiekkarantoja etelää kohti. Ajatus oli tietenkin löytää tuo pulmussirri ja kenties jotain muutakin. Vaikka pulmussirriä emme isolla porukalla nähneetkään, veto oli siitä hyvä, että pääsimme katsomaan isohkoa tylli- ja sirriparvea hyvin läheltä ja saimme myös ihailla kolmea tundrakurmitsaa huomattavasti lähempää, myös ohilennossa mustat kainalot vilkkuen. Muutamista kahlaajaparvista löytyi yhteensä toista sataa tylliä, monta kymmentä suosirriä, lähes kymmenen kuovisirriä, sekä lapin- ja pikkusirrit, joiden eroja pystyimme vertailemaan lähietäisyydeltä. Nuori kapustarinta tuli piipittäen meitä kohti – epäselväksi jäi, mitä se yritti viestittää.

Päivän petolintupuoli jäi vaisummaksi: merikotka, ruskosuohaukka, varpushaukka ja hiirihaukka viihtyivät lietteillä. Niiden lisäksi muutama muu peto näkyi bussin ikkunasta, mutta ei mitään “parempia” lajeja.

Retken kokonaislajimääräksi kirjasimme 89, pikkulepinkäisen täydennettyä lajilistaa paluumatkan viime kilometreillä. Määrä on keskivertoa alhaisempi, osin koska emme muissa kohteissa ehtineet käydäkään. Onneksi laatu on joskus määrää tärkeämpi juttu.

Pitkän ajopäivän tehnyt bussin kuljettaja Bjarne Kantén ikuisti myös retken, kuvat katsottavissa tästä:

Mukavasta retkestä kiittäen, oppaat Juha Lindy ja Peter Buchert

Kirjoitti Peter Buchert

Sadetta ennakoiva sääennuste ei pitänyt 15 innokasta poissa Gardenian pihalta, johon myös oppaamme Juha Lindy saapui sopivasti ennen aamukahdeksaa, jotta saimme linturetkeen kuuluvat alkutoimet hoidettua. Lyhyen esittelyn jälkeen kävelimme muutamat sadat metrit ensimmäiseen pysähdyspisteeseemme, josta tähystimme pelloilla aterioivia valkoposkihanhia. Samalla näkyivät myös ensimmäiset terva- ja haarapääskyt. Kävellessämme eteenpäin saimme tietää pääskypopulaatioiden havaituista pienenemisistä. Lisää valkoposkia näkyi pelloilla. Päätimme käydä kurkistamassa Viikin vanhan puhdistamon altaita, joilta bongasimme mm. taveja ja metsäviklon. Palasimme pätkän samaa matkaa kääntyen sitten Keinumäen tornille, jonne emme kuitenkaan kiivenneet vaan jatkoimme kohti Hakalanniemen lavaa, johon jäimmekin sitten pidemmäksi aikaa tähyilemään sekä lietteen suuntaan kuin lahdellekin. Lajeja alkoikin tippua vakaaseen tahtiin: haapana, valkoviklo, töyhtöhyyppä, merimetso, harmaahaikara … 

Ensimmäisten sadepisaroiden osuessa oli retkeä kestänyt ensimmäiset kaksi tuntia. Siirryimme kohti Purolahden tornia, josta muodostui toinen pidempikestoinen pysähdyksemme. Tornilta saimme näkyviin mm. pensastaskuja, kottaraisia, keltavästäräkkejä ja lokkilajin vastavalossa, jota arvuuttelimme tovin – lienee ollut nuori kalalokki. Sade yltyi ja niinpä otimme jalat alle ja siirryimme sateensuojaan pääosin lehtipuista koostuneeseen metsänreunaan, joka osoittautuikin mitä oivallisimmaksi lintupaikaksi, sillä ymärillä vilisti lajia jos toista: äänihavaintoina hippiäinen, niittykirvinen (joka myöhemmin myös nähtiin), harmaasieppo, mustarastas ja käpytikka. Verrattain lähelle tulivat mm. peippo, tiltaltti, punarinta, kultarinta ja polun poikki vilistänyt päästäinen. Muita retkellä nähtyjä nisäkkäitä olivat orava ja metsäkauris.

Katselimme hetken pikkulepinkäistä, joka kerta toisensa jälkeen palasi Purolahden lavalle. Peltojen välisiä ajoteitä pitkin retki jatkui kohti isoa punaista latoa ja yllättävän antoisaksi muodostui tämä retken lopun “kiertotie”, sillä lista lisääntyi kahdeksalla lajilla. Pitkään etsimämme räystäspääskytkin ilmaantuivat. Saimme myös ihailla hemppoa ja korppia.

Takaisin Gardenian pihalla kävimme läpi havaintolistamme ja iloksemme totesimme havainneemme 66 lajia. Tässä pääosa tuosta listasta: varpunen, valkoposkihanhi, varis, kanahaukka, västäräkki, tiltaltti, tervapääsky, haarapääsky, naakka, pajulintu, metsäviklo, tavi, harakka, uuttukyyhky, sinitiainen, kuovi, haapana, valkoviklo, töyhtöhyyppä, merimetso, taivaanvuohi, liro, mustaviklo, harmaahaikara, kyhmyjoutsen, kalatiira, lapasorsa, isosirri, suokukko, räyskä, laulurastas, pensastasku, kottarainen, keltavästäräkki, lokkilaji, pikkulepinkäinen, niittykirvinen, peippo, hippiäinen, punarinta, harmaasieppo, kultarinta, vihervarpunen, käpytikka, mustarastas, kiuru, sepelkyyhky, kivitasku, pikkuvarpunen, räystäspääsky, korppi, hemppo, sinisorsa, lapinsirri, punakylkirastas, ruokokerttunen, kerttulaji, talitiainen, tikli, selkälokki ja pikkukäpylintu.

Muistiin kirjasi retkelle osallistunut Hannu Helminen

Torstai 30.5.

Lähtö tapahtui Kiasman edustalta yhdeksän aikaan, kunhan ensin oli saatu kaikki paikalla parveilleet retkeläiset oikeisiin busseihin: samaan aikaan samasta paikasta lähti nimittäin myös Paul Segersvärdin vetämä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retki Kopparnäsiin.

Matkalla Parikkalaan retkiohjelmassa oli pari retkipysähdystä ja ensimmäinen niistä oli Porvoon Ruskis. Paikka osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä lintutornin edustalla näyttäytyi useampaan otteeseen korea sitruunavästäräkkikoiras.

Retken lajilistalle saatiin myös muun muassa merikotka ja -metso, tuulihaukka, räyskä ja rytikerttunen. Laulujoutsen uitti lahdella jo poikasiaan.

Haminassa pidetyn ruokatauon jälkeen matka jatkui Joutsenon Konnunsuon peltoaukeiden keskellä olleelle lintutornille, jonka parhaaksi anniksi jäi retken ainoa hemppo. Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten jo Parikkalan Siikalahden patotie, missä lintuja oli enemmän: lukuisat nuoli- ja ruskosuohaukat sekä kalasääsket esittäytyivät hyvin, pari luhtakanaa kötkötti ruovikoiden suojissa ja kaulushaikara puhalteli laiskasti, ruovikoiden yllä oli hyönteispyynnissä pikkulokkeja ja vesilinnuista nähtiin ensimmäiset härkälinnut ja punasotkat. Näitä lajeja näkyi reissun aikana muillakin Parikkalan lintuvesillä useina päivinä.

Matkapäivän päätteeksi ajeltiin sitten majoittumaan retkemme majapaikkaan Oronmyllyn leirikeskukseen.

Perjantai 31.5.

Aamu oli valitettavasti sateinen… siitä huolimatta suuntasimme aamiaisen jälkeen metsään ja kohteena oli Soininmäen metsäalue. Kun metsäautoteillä mutkittelun jälkeen pääsimme paikalle, vaikutti ensin ettei tihkusateessa ja tuulessa tultaisi kuulemaan peukaloista kummempaa metsälintua.

Onneksi Jaana kävi kuitenkin kuulostelemassa myös toisessa suunnassa…ja löysi sieltä laulavan idänuunilinnun. Ja kun muutkin oli saatu kuuntelemaan idulia porukalla, lähti aivan yllättäen kuusten latvoista lentoon lampaankokoinen ukkometso näyttäytyen oikein hienosti!

Sade jatkui ja seuraavaksi suunnattiin kierrokselle Parikkalan lintuvesille ja –torneille. Toiveissa oli, että sadesää olisi saanut kahlaajia keskeyttämään muuttonsa ja niitä löytyisi kosteikkoja kiertelemällä – ja sadesää ei olisi niin suuri haitta vesi- kuin metsälintujen etsinnässä. Heti ensimmäisessä Pohjanrannan tornissa kuitenkin paljastui, että tuulen ja sateen yhdistelmä oli vähän turhankin tehokas: kahlaajien sijasta retkeläisten piti hakea suojaa tornin alakerrasta.

Onneksi jotain lintujakin nähtiin. Pohjanrannassa paras havainto oli pellonreunassa laiduntanut myöhäinen tundrahanhi. Seuraavalla pysähdyspaikalla Tarassiinlahdella rääkäisi vesisateen ollessa kovimmillaan ruisrääkkä pari kertaa, mutta lintu jäi valtaosalta retkiporukkaa vielä tässä vaiheessa kuulematta. Kanavalammelle tultaessa pahin sade oli jo laantunut ja lintuja löytyi enemmän. Pari luhtahuittia huuteli erikoisesti keskellä päivää rantaniityllä, mutta näkyville ne eivät toki suostuneet. Ja viimein löytyi pari kahlaajaakin, kun mustaviklo, pikkutylli sekä kaksi punajalkavikloa ruokailivat rantalietteellä.

Sää alkoi parantua ja suuntasimme seuraavaksi Siikalahdelle. Matkalla tehtiin kahvitaukopysähdys sekä vilkaistiin Härskiinniemen levähdyspaikalta Simpelejärven laajalle järvenselälle. Järvellä kalasteli runsaasti kalatiiroja, noin 200 yksilöä, sekä puolentusinaa kuikkaa ja tukkakoskelopari.  Siikalahdelle päästyä ihmetytti erityisesti nuolihaukkojen runsaus: niitä oli parhaimmillaan näkyvissä yhtä aikaa ainakin 18 eri yksilöä.

Illalla tehtiin vielä tuloksekas kehrääjäretki majapaikkamme Oronmyllyn ympäristössä kävellen. Retken alussa yksi kehrääjä lensi päidemme yli metsäautotietä seuraten ja myöhemmin kuultiin vielä toinen, kaukana surissut lintu.  Oronmyllyn ympäristöstä löytyi viikonlopun aikana monia muitakin retkipinnoja, kuten liro, harmaapäätikka, palokärki, uuttukyyhky ja kulorastas.

Lauantai 1.6.

Kesäkuun aluksi säätila oli ainakin eilistä mukavampi auringon paistaessa…ja aamiaisen jälkeen suunnattiin taas retkelle. Retkeläisten toiveesta aamuretken ykköstavoitteena oli kuhankeittäjä. Sammallammen ja Tiviän suunnista keittäjää ei vielä löytynyt, mutta Siikalahden Raikanniemessä sitten tärppäsi ja hyvin äänessä ollutta lintua saatiin kuunnella pitkään.

Kirjolankankaan hiekkakuopalla puolestaan ihasteltiin isoa törmäpääskykoloniaa.

Aamupäivän retken päätteeksi käytiin vielä Punkaharjun komeissa harjumaisemissa pähkinähakin perässä, mutta tuloksetta.

Illan yölaulakierros suuntautui osin samoihin maisemiin kuin aiemminkin, mutta nyt saatiin retkeillä eilisestä poiketen hyvässä säässä. Pohjanrannasta löytyi harmaasorsa ja heinätavi.

Tarassiinlahden ruisrääkkä oli hyvin äänessä, kun taivaalta ei satanut kissoja ja koiria. Kanavalammen rantalietteeltä löytyi tällä kertaa tylli. Sen jälkeen suunnattiin itärajan pikkuteiden kautta Siikalahden suuntaan ja yhdellä pysähdyksellä koettiinkin reissun hienoin havainto, vaikkei se lintuja koskenutkaan. Olimme pysähtyneet pellonreunaan ruisrääkkää kuuntelemaan, kun joku huomasi pellolla juosseen isokokoisen nisäkkään. Villisika! Eikä vain yksi aikuinen korskea sika, vaan kun eläin siirtyi avoimemmalle pellolle, sen perässä huomattiin juoksevan kuusi pientä porsastakin. Eläimiä saatiin seurata hyvin ja pitkään, kun ne juoksivat peltoaukean poikki eikä varsinkaan porsaiden reitti ollut aina siitä suorimmasta päästä.

Rääkän ja sikojen lisäksi pellolla ruokaili myös kaksi metsähanhea.

Siikalahdelle päästyämme sää oli taas muuttunut kehnoksi ja vähitellen alkoi myös sataa. Niinpä paikan parhaiksi havainnoiksi jäivät pari luhtahuittia ja luhtakerttunen. Sittenpä ajeltiinkin jo Oronmyllylle yöpuulle.

Sunnuntai 2.6.

Sunnuntain merkittävin tapaus oli suunnitellusti kotimatka. Aamun retki tihkusateessa Oronmyllyn ympäristössä ei tuottanut tiltalttia kummempaa.

Puoliltapäivin suunnattiinkin sitten kohti etelää. Matkalla ajettiin kuitenkin taas Kymenlaakson kautta ja pidettiin retkipysähdys Vehkalahden Lupinlahden lintutornilla, missä nähtiin mm. rastaskerttunen, räyskä, merikotka ja kolme punasotkaa. Nuolihaukkoja oli täälläkin, ainakin puolentusinaa lintua. Viimeinen yritys retken lajilistan pidentämiseksi tehtiin läheisen Vilniemen leirintäalueen rantahietikolla, mistä löytyikin meriharakka ja mustakurkku-uikku maustettuna kesyllä isokoskelopoikueella.

Sen jälkeen retki olikin viime silausta vaille valmis. Lajilistalle saatiin yhteensä 129 lajia niin rannikon, sisämaan kosteikkojen, peltojen kuin metsienkin lintua.  Lopuksi oppaat Harri ja Jaana ja mainio kuskimme Antero saivat vielä suut makiaksi suklaisten kiitosten kera.

Kirjoitti Harri Hölttä

Tällä erää viimeinen Vuosaaren kävelyretki starttasi varhain aamulla Niinisaarentieltä, Mustavuoren ja täyttömäen kupeesta. Kello viideksi paikalle oli saapunut seitsemän urhoollista retkeläistä, joista urhoollisimmat olivat olleet jo Haltialan yölaulajaretkellä.

Keli oli mitä mainioin, hyvin lämmin ilmamassa oli selvästi tuonut mukanaan lisää laulajia. Viime päivinä oli havaintoja viitasirkkalinnuista, kerttusista ja kuhankeittäjistä tihkunut ympäri pääkaupunkiseutua. Lämpöaallon ainut varjopuoli oli massoittain kuoriutuneet hyttyset. Hetkenkin paikallaanolo oli tuskaista inisevän hyönteisparven vuoksi.

Retki lähti hyvin liikkeelle. Tomera peukaloinen toivotti heleällä laulullaan hyvää huomenta, mustapääkerttu yhtyi samoihin toivotuksiin eikä aikaakaan, kun lehtokerttu luritteli kävelytien reunalla. Olimme päässeet vasta Mustavuoren kuusipohjaisen sekametsän puolelle, ja äänessä olevien lintujen määrä oli toiveita herättävä.

Päästyämme Mustavuoren lehdon ja Porvarinlahden väliselle voimalinjalle oli yllättävän hiljaista: rastaat lauloivat, punavarpunen vislasi ja harmaasieppo sirisi haavan latvassa, mutta muuta ei juuri kuulunut. Mustarastaita kuunneltiin tarkalla korvalla, olihan alueella ollut kuhankeittäjä muutama päivä aiemmin. Korkeaan hapaan lennähti nokkavarpunen, joka todennäköisesti pesii Mustavuoressa, mutaa näkyy silti sangen harvoin.

Saapuessamme tuomilehtoon ja lähelle Mustavuoren itärinteitä äänimaailma vilkastui, toinen peukaloinen, niityn pensaskertut, laulurastas, pajulintu, peippo ja lehtokerttu olivat äänessä. Kivutessamme aukealta tykkitietä pitkin metsäisemmille rinteelle kuului idänuunilintu. Mustavuori on yksi parhaita paikkoja Helsingissä kuulla ja nähdä idänuunilintua.

Jatkoimme lehdon reunaa kohti peltoaukeaa, kun tarkkakorvaiset retkeläisemme kuulivat rytmikästä surinaa läheltä niityn reunaa. Viitasirkkalintu säksätti ahkerasti matalassa pajussa. Mukava havainto sai koko joukon hyvälle tuulelle.

Matka jatkui kohti peltoaukeaa, jota ennen käännyimme takaisin voimalinjojen alla olevalle niitylle. Pyy pyrähti lentoon ryteiköstä juuri ennen niityn reunaa ja vähän matkan päässä lauloi toinen idänuunilintu.

Ohitimme viitasirkkalintupaikan niityn puolelta ja näytti siltä, että lintu oli vaihtanut paikkaa ja siirtynyt niityn toiselle puolelle. Ihmeteltyämme jonkun aikaa pensaskerttua ja punavarpusta, kuului viitasirkkeli taas alkuperäiseltä paikalta.

Jatkoimme kierrostamme Porvarinlahdelle ja täyttömäelle. Matkalla tapasimme Vuosaaren tunnetuimman ornitologin Kimmo Heiskasen, vaihdoimme kuulumiset ja kuuntelimme katsauksen aamun lintutilanteeseen. Jutustelun aikana lähipuuhun lennähti närhi, joka hämmästytti ja riemastutti retkeläisiä matkimalla hiirihaukkaa. Kimmo jatkoi viitasirkkalintupaikalle, josta hän ilmoitti kaksi laulavaa sirkkeliä.

Porvarinlahdella oli totutun hiljaista. Ruokokerttunen sentään kuului, vesialueella oli muutamia lokkeja, sinisorsa pari ja harmaahaikara. Pikkulepinkäispari oli reviirillään. Ihastelimme etäältä kauniita lepinkäisiä. Ruovikon reunasta lähti lentoon metsäviklo.

Täyttömäellä oli lähinnä alueen tyyppilintuja: pensaskerttuja ja kivitaskuja. Muutama kiuru ja hemppo lennähti etäällä. Tavallisesti täyttömäellä on ollut useita laulavia ruisrääkkiä, tänä vuonna on vain yhdestä narisijasta, ja sekään ei ole enää äänessä. Toivotaan että tämä vuosi on poikkeus ja rääkät palaavat taas mäelle.

Mukava lähes kolmen ja puolen tunnin kävelyretki lämpimänä kesäaamuna päättyi rennoissa tunnelmissa. Lintuja oli niin nähty ja kuultu ja olimme saaneet ihastella Mustavuoren, Porvarinlahden ja täyttömäen aluetta kauneimmillaan.

Tähän päättyi Vuosaaren lintukävelyretkien sarja. Kiitos kaikille osallistujille hauskoista ja opettavaisista retkistä. Hyvää lintukesää ja nähdään maastossa.

Mikko Salonen

Retkellä havaitut lajit: yhteensä 51 lajia. Pyy, sinisorsa, isokoskelo, töyhtöhyyppä, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, kalatiira, sepelkyyhky, käki, tervapääsky, palokärki, käpytikka, kiuru, metsäkirvinen, västäräkki, punarinta, satakieli, kivitasku, laulurastas, punakylkirastas, räkättirastas, mustarastas, lehtokerttu, mustapääkerttu, pensaskerttu, ruokokerttunen, viitasirkkalintu, pajulintu, sirittäjä, idänuunilintu, hippiäinen peukaloinen, harmaasieppo, kirjosieppo, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, pikkulepinkäinen, harakka, närhi, naakka, varis, peippo, hemppo, viherpeippo, nokkavarpunen, punavarpunen ja keltasirkku.