Syyskuun ensimmäisen päivän aamu toi mukanaan ensimmäiset syyssateet. Bussimatkalla Porkkalaan näkyi valkoposkihanhien ja kurkien parvia tienvieruspelloilla. Porkkalan satamassa odotti onneksi katettu Pentti Aaltosen luotsaama Merisaurus, jolla retkeläiset kuljetettiin 2 erässä Rönnskärin lintuasemasaarelle.

Pentti Aaltonen huolehtii, ettei Merisaurusta ylibuukata. Kuva Jaana Sarvala

Kuva Jaana Sarvala

Kun loputkin retkeläiset pääsivät saarelle, sade taukosi ja loppupäivä sujui suurimmaksi osaksi poutaisessa, välillä aurinkoisessakin säässä. Tuulta oli vain muutama metri sekunnissa. Muuttolinnuilla ei ollut tässä säässä suurempaa tarvetta saaripysähdykseen, joten saaren lintuverkoissa ei ollut ruuhkaa.

Rönnskärin saarella toimii siis toinen Tringan alueen lintuasemista, jolla seurataan muuttoa, lasketaan paikallisia lintuja ja rengastetaan verkkoihin pyydystettyjä lintuja. (Se toinen on Hangon lintuasema Halias. ) Saari on puolustusvoimien aluetta ja sinne pääsyyn tarvitaan puolustusvoimilta kulkulupa. Lisätietoa Rönnskärin lintuasemasta löytyy Tringan sivuilta:

Rönnskärin lintuasema

Rönnskärin lintuasemarakennus. Kuva Jaana Sarvala

Saarella olivat retkemme aikana lintuasemahommissa Samuli Lehikoinen ja Pekka Ikonen, jotka molemmat opastivat retkeläisiä koko päivän ajan. Samuli huolehti verkkoihin jääneistä linnuista ja Pekka keskittyi seuraamaan muuttoa. Samulin johdolla kiersimme pikkuporukoissa verkkolinjoja ja loput joko kiersivät saarella omatoimisesti tai hakeutuivat bunkkerille lintutornin liepeille tähyämään merelle ja taivaalle. Evästelytaukoja unohtamatta!

Rönnskärin lintutorni häämöttää. Kuva Jaana Sarvala

Ensimmäisellä verkkokierroksella verkoista löytyi mm. mustapääkerttu ja punarinta, jotka asianmukaisesti mitattiin ja rengastettiin.

Lintutietojen kirjaaminen on tarkkaa puuhaa. Kuva Jaana Sarvala

Tornin liepeillä päivystävät havaitsivat lähipuun latvassa käen. Pian joku huomasi tornin lähiverkossa isomman linnun, joka vaikutti ensiluulemalta käeltä. Pekka meni irrottamaan lintua, joka ei sitten ollutkaan käki vaan toinen kapeasiipinen pitkäpyrstö: kehrääjä. Kehrääjää ei moni ollut nähnyt ja tuskin kukaan retkeläisistä näin läheltä, että melkein linnun mahan sisälle näkyi. Kehrääjä kähisi Samulin otteessa, mutta oli muuten aika rauhallinen.

Kehrääjän kita on vaikuttavan kokoinen. Kuva Urda Stenius.

Kehrääjiä oli pari päivää aikaisemmin jäänyt Rönnskärin verkkoihin peräti 15 kappaletta. Osa retkeläisistä näki kehrääjän vielä lennossakin.

Tässä tuodaan kehrääjää verkoilta rengastettavaksi. Kuva Jaana Sarvala

Taivaalla oli aika hiljaista. Varpushaukkoja lenteli pitkin päivää, muista petolinnuista vain yksi merikotka ja tuulihaukka.  Saaren sähkölangoilla odotti etelän matkansa alkua joukko haara- ja räystäspääskyjä. Pikkulinnuista runsaimpia olivat vihervarpuset ja sekapikkulintuparvet. Verkoista saatiin mm. hernekerttuja ja pensaskerttuja. Yksi pensassirkkalintukin jäi verkkoon.

Hernekerttu. Kuva Jaana Sarvala

Pensassirkkalintu. Kuva Jaana Sarvala

Rönnskärin majakka on Suomen vanhin, vuodelta 1800. Kuva Jaana Sarvala

Majakasta on hyötyä linnuille. Tälläkin tuulihaukalla oli majakan ikkunasyvennyksessä mainio levähdys- ja tähystyspaikka. Kuva Juhani Kosunen

Jos ulkohommilta jää aikaa, voi syventyä aseman kirjahyllyn lukuisiin lintukirjoihin ja -lehtiin. Kuva Jaana Sarvala

Päivä saarella meni nopeasti. Merisaurus nouti ensimmäiset lähtijät klo 18 aikoihin ja siitä tunnin päästä loput.

Kuva Jaana Sarvala

Helsinkiin päästiin illan jo hämärtyessä, vähän ennen yhdeksää. Kiitos kivasta retkipäivästä retkeläisille, oppaillemme Samulille ja Pekalle sekä kuljettajallemme Anterolle.

Retkellä havaitut lintulajit: kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, valkoposkihanhi, sinisorsa, jouhisorsa, haapana, tukkasotka, haahka, isokoskelo, merikotka, varpushaukka, tuulihaukka, rantasipi, valkoviklo, töyhtöhyyppä, kalalokki, merilokki, harmaalokki,  sepelkyyhky, käki, kehrääjä, haarapääsky, räystäspääsky, palokärki, käpytikka, niittykirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, punarinta, kivitasku, mustarastas, hernekerttu, pensaskerttu, mustapääkerttu, pensassirkkalintu, pajulintu, hippiäinen, harmaasieppo, talitiainen, sinitiainen, pikkulepinkäinen, varis, korppi, naakka, närhi, peippo, vihervarpunen

Jaana Sarvala

Yyterin kahlaajaretki on Tringan syysklassikko, joka vetää bussin täyteen eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Sääennuste lupasi erittäin kovaa tuulta ja nousevaa vedenkorkeutta eikä vilkaisu havaintojärjestelmä Tiiraan luvannut yhtään sen parempaa. Kahlaajia oli kirjattu niukasti runsaasta retkeilystä huolimatta.
Retken alkukuviot hoidettiin rutiinilla: pysähdykset Espoon Ikean liittymässä, Nummisissa ja Karkkilassa sekä tauko Humppilan kahvilaparatiisissa. Mustavarikset katsottiin Porista bussin ikkunasta ja perillä lietteillä oltiin hitusen yli kymmenen.
Vedenkorkeus oli noussut jo yli +10 senttiin eikä Sannannokan tornin edessä ollut yhtään lietettä näkyvissä ja lähellä olevat hiekkasärkätkin hupenivat silmissä. Lintuja riitti kuitenkin ihan katsottavaksikin asti: 12 vanhaa isosirriä piipersi valkoposkihanhien jaloissa, pikkusirri ja muutama suosirri, tyllejä, yksittäisiä vikloja ja jo vähiin käyvä meriharakka. Valkoposkihanhia oli 1500, joukossa 180 merihanhea. Tuulihaukka, nuolihaukka, ruskosuohaukka ja kolme lähietäisyydellä pyörivää merikotkaa viihdyttivät kahlaajakatsomisen ohessa.
Päätimme retken toisen oppaan Peterin kanssa, että osa porukasta lähtee hänen mukaansa 400 metrin päässä, niemen kärjessä olevalle toiselle tornille ja jossain vaiheessa vaihdetaan. Taktiikka toimi hyvin ja kaikki näkivät tornin edustalla olevat kuovisirrit ja punakuirin. Lisäksi paikalla hyöri nuori isosirri ja suosirrejä sekä yli 50 tylliä. Lietteellä viihdyttiin klo 14 asti, jonka jälkeen tavoitteeksi otettiin pulmussirri.

Ujo pulmussirri ja kolme rohkeaa hyörijäistä

Kamat autoon ja muutaman minuutin ajomatka surffirannalle, marssi pelipaikalle ja armoton putkittaminen käyntiin. Kolme erittäin yhteistyöhaluista vesipääskyä hyöri rantaviivassa ja niissä riitti katsottavaa ja kuvattavaa. Lähimmillään linnut olivat noin 5 metrin päässä kuvaajista!
38 minuutin etsimisen jälkeen hiekkasärkän takareunalla vilahti jotakin pulmussirrimäistä. Se oli nuoren suosirrin seurassa, mikä helpotti kovassa vastavalossa koon ja muiden mittasuhteiden hahmottamista. Lintu tuli hetkeksi kunnolla näkyviin särkän päälle, jolloin yksityiskohdatkin erottuivat ja linnun pystyi määrittämään nuoreksi pulmussirriksi. Lintu osoittautui varsin ujoksi ja suurimman osan ajasta se oli näkyvissä vain osittain särkän huonommalla puolella. Tässä välissä ehdittiin katsomaan lapinsirriä ja kahta kuovisirriä, jotka puolestaan olivat mallikkaasti esillä.

Retken perustiedot

Siinäpä se retki sitten olikin. Bussilla oltiin vähän yli 16 ja koska mitään ihan nopeaa pistäytymispaikkaa ei ollut tiedossa, aloitimme kotimatkan.
Paluumatkalla kuulin itselleni täysin uuden tiedon: jotkut kuulemma jopa lukevat näitä retkikertomuksia ja niitä käytetään retkille valmistautumiseen! Näin vakava suhtautuminen asettaa kirjoittajalle valtavia paineita, mutta pyrin vastaamaan siihen kertomalla tähän loppuun retken keskeisimmät tiedot. Bussin kyytiin pääsee Kiasman jälkeen tämän kertomuksen alussa kerrotuilta paikoilta, tarkat nuotit saa oppaalta. Ilmoittautuessa on tärkeä kertoa, mistä tulee kyytiin. Meno- ja paluumatkalla pysähdytään Humppilassa, jossa on iso ja hyvin varusteltu kahvila. Pysähdykset kestävät noin 45 minuuttia tai tarvittavan ajan jotta jokainen ehtii taukoilla kiirehtimättä. Yyterin lietteen pysäköintipaikalla on bio-wc, mutta mitään muita ”mukavuuksia” ei ole.
Kävelymatka Sannannokan torniin on noin 2 kilometriä. Reitillä on soratietä, kapeaa pitkospuuväylää ja todella leveää pitkosta. Muut kohteet, esim. Surffiranta tai Teemuluodon torni ovat 500-1000 metrin kävelyjen päässä. Kumisaappaita ei ole tarvinnut, lenkkareilla on poutasäällä pärjännyt loistavasti. Toki hiekassa kävellään jonkin verran (Surffiranta) eli kovalla sateella saappaat ovat ihan toimiva ratkaisu. Yksityiskohdista on tiedotettu retkisivulla noin 3-4 päivää ennen retkeä. Retkelle mahtuu noin 44 henkilöä. Retkellä havaitut lajit ja määrät ovat yksityiskohtaisesti Tiirassa.

Kiitos retkestä toiselle oppaalle Peter Buchertille, Anterolle kyydityksistä ja kaikille osallistujille mukavasta seurasta.

Mikko savelainen (opas)

Vesipääskyjä hyöri kuvausetäisyydellä. Kuva Vesa Oksanen

Nostalginen, nuori suosirri. Kuva Vesa Oksanen

Tunnelmaa Sannannokan tornissa. Kuva Mikko Savelainen

5.5.2018 lauantaina Tringan retki Santahaminaan 08-12. Yht. 27 osallistujaa. Retken isäntänä Santahaminan varuskunnan puolesta toimi eversti Rainer Kuosmanen. Retken oppaana toimi Paul Segersvärd. Sää suosi retkeä: alun pilvinen taivas aukeni myöhemmin lähes pilvettömäksi auringonpaisteeksi. Tuuli  koillisesta – lännestä. Tapaamispaikka oli Santahaminan bussi päätepysäkki. Kävelimme urheilukentän laitaa Santahaminan vanhimman tunnetun asutuspaikan paikkeille (1400-luvulla). Kiersimme itäpuolelta Likolammen, jossa mm. mustakurkku-uikku 2 paria, metsäviklo, sirittäjä 3Ä, pikkukäpylintu 2ä jne. Eteläkärjen kannakselta näimme hienon alliparven lähivesillä.

Eteläkärjessä kiersimme nk. itävallin, joka on läntisillä – lounaisilla tuulilla hyvä, suojainen muutonhavainnointipaikka. Tuuli tyyntyi hetkeksi lähes tyveneksi, joten pidimme pidemmän tauon avoimella etelävallilla. Tuo paikan perustana on nk. Oolannin sodan aikana 1854 rakennettu tykkipatteri. Harmaasorsa 1/1 p, kaakkuri muutti länteen, sääksi 1N, nuolihaukka 2 p, kurki 1 m, lapintiira, pikkuvarpunen jne. Kapusimme eteläkärjen varsinaiselle havaintopaikalle, jossa varhaisesta aamusta oli ollut staijaamassa Juha Saari. Hienosta kelistä huolimatta muutto oli ollut vaisua. Riskilä oli uusi tuttavuus monelle retkeläiselle. Eteläkärjen länsilaidalta näimme mustalintuparven (8) paikallisena Kruunuvuoren selässä.

Paluumatkalla kävimme Kiviarkunniemessä, josta avautuu hieno näköala Kuninkaansaaren ja Vallisaaren suuntaan. Päätien varressa peukaloinen 1Ä ja sirittäjä 1Ä. Urheilukentän kohdalla urpiainen lensi laululentoa. Yhteenvedon aikana havaittu kirjosieppo oli retken 61. yhdessä havaittu laji. Aivan kelpo lajimäärä näin Tornien taiston päivänä! Retki päättyi mukavan yhdessäolon jälkeen bussin päätepysäkille, josta osallistujat palasivat ”siviiliin”.

Paul Segersvärd

Hangon retki 6.5.2018

Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena. Kiasman pysäkille kerääntyi hyvin retkeläisiä ja bussin suunta kääntyi Hankoa kohden. Matkan varrelta allekirjoittaneen lisäksi hyppäsi kyytiin kolme retkeläistä. Kahden oppaan, Teemu Sirkkalan ja Jouni Rytkösen, lisäksi retkelle osallistui yhteensä 39 retkeläistä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Hangon keskustassa tarkkasilmäisen retkeläisen huomattua pikkulepinkäisen bussin ikkunasta. Opas kävi tarkistamassa asian ja pian bussilastillinen harrastajia katselikin upeaa koiras pikkulepinkäistä. Samalta paikalta kuultiin lisäksi käenpiika.

Pikkulepinkäinen, Kuva: Teemu Sirkkala

Keskustasta jatkoimme tutulle Neljän Tuulen Tuvalle. Paikalta näkyi mukavasti niin muuttavia, kuin paikallisia lintuja. Mustalinnut, allit sekä haahkat lentelivät merellä ja lähellämme lapintiirojen lisäksi lenteli kaksi pikkulokkia. Kivitaskuja katseltiin pitkään ja paikalla istuskelleisiin lapintiiroihin perehdyttiin myös tarkemmin tuntomerkkien kertaamisen vuoksi.

Neljän Tuulen Tuvalla, Kuva: Teemu Sirkkala

Neljän Tuulen Tuvan jälkeen bussi kääntyi Täktomin ja Täkbuktenin suuntaan. Täktomin kentältä löytyikin päivän paras laji, suopöllö. Pöllö lenteli kaukana sinitaivaalla ja useat retkeläiset kerkesivät sen näkemään suuresta etäisyydestä huolimatta. Ylitse lensi lapasorsa ja kiurut lauleskelivat kauniisti.

Nuori merikotka, Kuva: Teemu Sirkkala

Lentokentältä kävelimme Täkbuktenille. Kävellessämme ihastelimme päällämme pyörineitä merikotkia sekä metsässä kuuntelimme runsasta lajistoa. Rantaan päästyämme löysimme hyvin kahlaajia. Parhaimpina mainittakoon mustaviklot sekä punakuirit. Lennosta yhytytettiin myös hiirihaukka, tervapääsky, taivaanvuohi sekä kaksi nuolihaukkaa.

Taivaanvuohi, Kuva: Teemu Sirkkala

Kolmantena pysähdyspaikkana oli Högholmen. Luontopolkua kävellessämme leppälintu lauleskeli metsässä. Kallioilta näimme muutamia punakuireja, kaksi mustalintua sekä parven mustavikloja. Suurta huomiota keräsivät käärmeet, joita löysimme paikalta kahta lajia.

Högholmenilla käärmeitä ihmettelemässä, Kuva: Teemu Sirkkala

Högholmenin jälkeen keula kääntyi Karjaan Lepinjärveä kohti. Lepinjärvellä kuulimme muun muassa sirittäjän, ruokokerttusen sekä mustapääkertun. Järveltä tukkasotkien joukosta löysimme kolme paria härkälintuja.

Viimeisellä pysähdyksellä kävimme etsimässä Kirkkonummella tulipäähippiäistä. Kovan tuulen johdosta linnut olivat melko hiljaa emmekä saaneet lajista varmaa havaintoa. Kerran kuusikosta kuului tulipäähippiäiselle sopivaa laulua, mutta lyhyen säkeen johdosta laji jäi varmistamatta.

Retkipäivä ei ollut lajirikkain, mutta kuten sanonta kuuluu; laatu korvaa määrän! Näimme päivän aikana hienoja lajeja kuten suopöllön ja pikkulepinkäisen sekä aina yhtä komeita merikotkia yli kymmenen yksilöä. Retken lopulliseksi lajimääräksi kertyi 101 lajia.

Kiitokset taas mukana olleille hienosta retkestä!

Oppaanne,

Teemu Sirkkala

Hanhipuuroa haarapääskyn kera

Tringan perinteinen hanhiretki tarjosi tälläkin kertaa hienoja lintukokemuksia, niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Aloitimme aamun poikkeuksellisesti Hyvinkään Kytäjällä, missä viime päivinä oli nähty hanhia riittämiin. Kun nousimme bussista, meitä tervehti kuitenkin vain sade ja lähes tyhjä pelto. Hanhet liikkuvat Kytäjälläkin laajalla alueella (ja saimmekin tiedon, että noin 10.000 hanhen parvi olisi muutaman kilometrin päässä, bussin kannalta hankalassa paikassa). Hetken päästä hanhiparvia alkoi kuitenkin ilmaantua. Metsä- ja tundrahanhiparvesta erottui huonosti pari lyhytnokkahanhea, joten päätimme kävellä hieman parempaan paikkaan. Suunnitelman pilasi taivaalle ilmaantunut merikotka, joka sai aikaan paniikin – hanhiparvi hajosi ja siirtyi vielä kauemmas, suuntaan mistä olimme juuri äsken kävelleet. Tässä vaiheessa 31 retkeläistä oli lähes yhtä hajallaan kuin noin tuhannen hanhen porukka, mutta vähitellen pystyimme kuitenkin tarkkailemaan peltolinnustoa hyvistä asemista. Lyhytnokat olivat hävinneet näkyvistä, mutta näimme kuitenkin kaksi pikkujoutsenta, saalistavan ampuhaukan, upean ruskosuohaukkakoiraan sekä matalalla muuttaneen, ikään kuin kylmää viimaa väistellen lentäneen haarapääskyn.

Ridasjärvi oli enimmäkseen sula. Aurinko paistoi vesikuurojen lomassa. Kuva: Peter Buchert

Jatkoimme Ridasjärvelle, missä kaulushaikara puhalteli komeasti fanfaaria astellessamme maalaiturille. Muutamat härkälinnut, rantasipi sekä heinätavi taisi kartuttaa usean retkeläisen “vuodaritiliä”. Ilmatilaa hallitsivat kaksi ruskosuohaukka- ja kaksi sääksipariskuntaa. Rantapusikoissa lauloi tiltaltti ja osin vielä jäisellä järvellä naurulokit mekastivat jatkuvasti. Muutama kurkiparvi taisi jo olla reviirillään.

Ridasjärven Kyliksen pullakahvien jälkeen käväisimme Latostenmaanmäen (tai tuttavallisemmin Koskelankulman) soramontun pohjalla, missä saimme ihailla kolmea kangaskirua, joista yksi esitteli soidinlauluaan lentäen edestakaisin suoraan yllämme. Yhdeksän linnun parvi pikkukäpylintuja paineli pohjoiseen, ja me painelimme itään.

Pobedan tulvat olivat keväisen komeat. Kuva: Peter Buchert

Pukkilan Kantelejärvi oli Ridasjärveä paljon selkeämmin jäässä. Pienissä sulissa komeili viisi lapasorsaa ja jokunen uivelo. Päivän petolajistoa edustivat pari tuulihaukkaa, muuttava piekana, hiirihaukka sekä paikalliset ruskosuohaukat, ilmeisesti kaksi paria. Pieniä metsä- ja tundrahanhiparvia ylitti järven, ehkä houkutellaakseen meidät jatkamaan kohti Pobedan tulvapeltoa. Tulva olikin miesmuistiin ennätyksellinen. Harvoin näkeeyli 40 silkkiuikun parven uimassa pellolla, mutta Pobedalla tämäkin ihme koettiin. Samassa parvessa nukkui myös mustakurkku-uikku, ja löytyipä vastarannalta kolme mustavaristakin. Kahlaajia ei paikalta juuri löytynyt, ohilentänyttä valkovikloa ja noin kolmeakymmentä paikallista kuovia lukuun ottamatta. Pääosaa näyttelivät kuitenkin metsä- ja tundrahanhet, joskin suurin osa porukasta oli tulvan takana, lähes näkymättömissä. Siksipä lähdimme lopuksi kiertämään Kanteleen-Ruhan tulvaa Orimattilan eli Päijät-Hämeen puolelle. Karkea arvio, kun kaikkia hanhia ei yhdestä pisteestä hallinnut, oli 6.000-10.000 harmaahanhea sekä satoja valkoposkihanhia. Katselipa niitä mistä vain, aina ne tuntuivat olevan kaukana, koko ajan valppaina ja vähän väliä lennossa. Läheltä emme päässeet niitä katsomaan. Homma meni varsinaiseksi “hanhipuuroksi”, kuten joku tokaisi lähtiessämme takaisin kohti Helsinkiä. Retkilajeja kertyi mukavat 89. Kiitokset kaikille retkeläisille mukavasta päivästä!

Oppaina Timo Metsänen ja

Peter Buchert

Olin houkutellut tringalaisia Kökariin kuvatessani retki-ilmoituksessa Wright-veljesten maalausjälkiä jäljittelevän tarkoilla kuvilla Kökarin huhtikuisesta linnustosta. Kun pääsiäinen useimpina vuosina sijoittuu huhtikuuhun, ja olen viettänyt Kökarissa yli 20 pääsiäistä, tuo detaljikas maalailuni koostuu luonnollisesti yhdistelmästä eräiden huhtikuisten retkien kiinnostavinta lajistoa. Kevään ollessa kaksi viikkoa normaalia jäljessä, lumen peittäessä suurimman osan Suomea, ja lumipeitteen yhtenäistyessä maisemaa kattavaksi valkeudeksi Turusta Korppoota kohden sumussa ja ajoittaisessa räntäsateessa ajaessani, oli epävarmaa, miten tringalaisten mieliin maalaamani lintukuvat toteutuisivat.

Retki oli herättänyt ilmoitushetkellä kiinnostusta. Niinpä 15 mukaan valikoituneen tringalaisen joukossa oli odotettu ilmoittautumisajan alkua puoleen yöhön, ja ilmoittautumisajan ensimmäinen minuutti toi mukaan ensimmäisen ilmoittautujan. Loput paikat täyttyivät ensimmäisen kerran alkaneen vuorokauden aikana.

Samalla kun iloitsin Kökarin saamasta kiinnostuksesta, voin onnitella Kökaria siitä, että siellä vuosikymmenet pienen porukan retkeilynä jatkunut lintuharrastus on ensimmäistä kertaa huomioitu myös Kökarin kunnan taholta: kunta osallistuu yhtenä partnerina Central Baltic -ohjelman BALTIC WINGS -hankkeeseen, jossa Ahvenanmaalle, Latvian Kolkan niemelle ja Tukholman saaristoon rakennetaan lintuturismia palvelevaa infrastruktuuria.

Menomatkalla Salon lähellä pellonreunapysähdys tuotti putkeen kapustarintoja ja ohikulkijan autoon virtaa.
Kuva Jaana Sarvala

No, edellisen taustoituksen ja Galtbyn sataman jättäessämme matkaamme kirkastuvaan sumuun. Ensi oireet sumun hälvenemisestä saamme Paraisten ja Kökarin kuntarajalla. Skiftet-laivan ylitettyä jäässä olleen Kihdin selän, näkyvyys on parantunut hyväksi ja meri kimmelsi avoimena; aurinko valaisee väylällä ja sen pohjoispuolella olevat 1300 haahkan ja 1200 allin lautat.

Skiftet. Kuva Anna-Maija Ahokas

Kaikkia lintuja ei jokainen meistä pysty millään näkemään, sen verran runsaasti meressä on huomion vieviä kiintopisteitä, samoin lahdissa ja lennossa vielä lisää. Minulta jää mm. merisirritutkaluotojen jälkeen näyttäytynyt 50 merisirrin parvi näkemättä, samoin paluumatkalla vähintään 70 lintuun kasvanut – tai ehkä tulomatkaa paremmin lukumäärältään hahmottunut pallomaisesta rihmamaiseksi ja uudelleen pallomaiseksi muotoaan muuttanut parvi.

Kökariin tullessa tutkaluodoilla ei ollut merisirrejä, mutta 50 riskilää oli ja meille kaikille kevään ensimmäinen meriharakka. Kolme merikotkaa täydensi laivamatkan merikotkasumman tusinaan; 2 ristisorsaa, pilkkasiivet, muutama pieni kurkiparvi, laivan ohi lentäneet 2 kangaskiurua ja tavalliset lokkilajimme todistivat muutosta talvesta kevääseen. Aurinko paistoi ihanasti, lämmittäen ilman muutamalle plusasteelle länsituulen jäädessä puhaltamaan Hamnön saaren suojaan. Harparnäsin satamassa aurinkovoiteelle olisi ollut käyttöä.

Aloimme saariretkeilyn satamasta. Läheiset vesialueet ovat hyvin hallittavissa helikopterikentältä, ja HEKO-kenttä tarjosi mukavia yllätyksiä. En aluksi uskaltanut uskoa kentän itälaidalta löytämäni pikkulinnun leukaa ja kurkkua viiruttoman kellertäviksi, mutta vieressä ollut Paula sanoi, että ehdottomasti ovat kellertävät. Ei asialle mitään mahtanut: yli 210 Kökar-lajini lista täydentyi havainnolla vuorihemposta.

Sataman helikopterikentällä. Kuva Anna-Maija Ahokas

Lintu antoi kuvata itseään, ja kun kuvausetäisyyksiltä tapahtunut kiikarointi ei tuntunut sitä häiritsevän, pääsimme kaikki perille siitä, miltä vuorihemppo näyttää.

Vuorihemppo. Kuva Anna-Maija Ahokas

HEKO-kentältä havaittiin myös kahdeksan uiveloa, kaksi tylliä, yksi retken niittykirvisistä, västäräkki ja pajusirkku.

Pirjo, Liisa, Anu, Sissi iloisina vuorihemppohavainnosta.
Kuva Jaana Sarvala

Majoituttuamme siirryimme kylien ja peltoalueiden ääreen. Sommaröslättenin pelto Hellsössä oli kerännyt 103 merihanhea, kaksi töyhtöhyyppää, kapustarinnan, pari sataa peippoa ja kymmenkunta kiurua. Petolintuja ei ollut, eikä alueella talviaikaan tyypillinen lapinharakka näyttäytynyt. Hellsön koilliskulmassa Ovasjärdenin lahti oli lähes kokonaan jäässä; 5 laulujoutsenta nautti pienestä sulasta ja varpusten koti, Trunsön rantavajat, kuuluttivat varpusten tirskuntaa. Enemmän vesilintuja oli Västerfjärdenillä, joka oli kotiseutumuseon edessä osin auki. Sadan tukkasotkan joukosta erottui yksi punasotka, muttei lapasotkia. En olisi ennakkoon arvannut lapasotkan jäävän retkellä näkemättä.

Kotiseutumuseon luona. Varsinainen museorakennus ei ole tämä kuvan aitta. Kuva Jaana Sarvala

Sadehupuissaan Sissi ja Jaana. Kuva Pirjo Heikkinen

Monenlaisia säitä koettiin!
Kuva Anna-Maija Ahokas

Kuva Anna-Maija Ahokas

Mickwitzit tarjosivat päivällisen perjantaina ja lauantaina kello kuudelta. Harmi, etteivät he tavoittaneet meitä yrittäessään aikaistaa päivällistä, niin että olisimme ehtineet kirkolla 18:30 alkaneeseen kuorokonserttiin. Kökarissa tuntuu usein olevan mahdollisuus yhdistää luonto- ja kulttuurimatkailu; kesäkuun porilaisille järjestämälläni kirjokertturetkellä emme käyneet Tukholman drama teaternin vierailevassa esityksessä, mutta kävin toisena iltana kirkon kuorokonsertissa. Brudhällissä retkemme aikana kokoontuneen suunnittelukokouksen tuloksena Kökarin kulttuuritarjonta täydentyy ensi kesänä myös uutta ja ennennäkemätöntä taidetta ja performanssia sisältävällä KÖKART-festivaalin pilottiversiolla.

Täydentäessäni päivän Tiira-kirjauksia, sain illan päätteeksi vieraaksi KÖKART-vaikuttajia tuvan täydeltä.

Kun tringalaiset vetelivät sikeitä Ari jaksoi istua kokouksessa!

Pyöreän pöydän ääressä pohdittiin ulkopuolisten vaikutteiden ja suorittajien sijoittuminen saaristolaiseen perimään niin, että mahdolliset yhteentörmäykset voitaisiin festivaalia rakennettaessa ennalta minimoida tai ehkäistä.

Aamupalailua Anton’sin keittiössä
Kuva Jaana Sarvala

7.4.2018 johdatin retkiryhmän kokemaan kokonaisen Kökar-retkipäivän omaksumallani tavalla: sään salliessa aamun ensimmäiset tunnit kuluvat länsirannan havainnointipisteissä mahdollista muuttoa seuraten. Jos muuttoa ei ole, aikaa voi kuluttaa merta selaamalla. Välillä kummatkin vaihtoehdot tuottavat nollatuloksen, mutta toki vain harvoin. Nyt lauantaiaamu alkoi asteen pakkasessa 3-4 m/s lounaistuulen leyhytellessä virkistävästi Nabbanin kallion staijaririvistöä.

Lauantaiaamuna oli mitä ihanin valo. Kuva Anna Koponen.

Haahkaa muutti kymmenen – muutaman kymmen linnun parvissa ja paikallisten muutaman sadan haahkan AOUU-soidin kantautui aika ajoin kalliolle asti – joillekin retkeläisistä kokonaan uusi pala luontoäänten palapeliin. Paikalliset haahkalautat olivat muuttoparvien tavoin huomiota herättävän koirasvoittoisia, ja 10 tai 12 koirasta saattoi kilpailla yhden naaraan suosiosta. Liikkeellä oli myös pieniä alli, mustalintu- ja tukkakoskeloparvia. Stenskärin suunnalla oli joukko ruokkeja, etelänkiisla näytti ohi lentäessään sukkulamaisen profiilinsa, missä jalkojen räpylät erottuvat pyrstön jatkona. Lintu lensi etupää hieman takaosaa ylempänä – tämä on ehkä lajityypillistä, ehkä ei, mutta kiinnostava piirre ainakin tällä yksilöllä. Tämä kiisla ei lentäessään kuitenkaan pitänyt nokkaansa auki, mistä piirteestä on totuttu erottamaan Isokarin eteläpuolisessa ruokkikoloniassa pesivä etelänkiisla monien veneilijöitä tervehtimään tulevien ruokkien joukosta.

Päästyäni mainitsemasta Lindalle kaukoputkien mahdollisesta erosta, Linda haki koko joukolle viisi merisirriä Stenskärin eteläpuolisten luotojen sokkeloista. Söderharalta erottui laskeutuvan riskilän verenpunainen jalkojen väri riskilän työntäessä jalkansa kohtaamaan auringossa hehkuvan rapakivipaaden. Saaren edustalla pullikoi kaikkiaan 30 riskilää, nyt jo lähes kaikki juhlapuvussa. Kaksi toisen kalenterivuoden riskilää olivat puvunvaihdossaan edellisiä jäljessä, talvipuvussa – oliko siitä niille haittaa pesinnän alkaessa ja paria haettaessa – vain riskilät tietävät…

Metsien muuttolinnut ilmoittivat olemassaolostaan kirkkain sävelin. Rautiaisen, punarinnan ja puukiipijän, kai peukaloisenkin, voi lukea kirkasäänisiin, samoin tervaleppälehtoihin saapuneista rastaista mustarastaat, laulurastaat ja punakylkirastaat.

Kirkon lähimetsikössä kuunneltiin mm rautiaisia ja peukaloisia. Kuva Jaana Sarvala

Kirkon punakylkirastas lauloi TRYI-TRYI-TRII viimeisen säkeen noustessa sävelasteikolla edellisiä kahta säettä korkeammalle. Se ei varmastikaan jää saareen pesimään, vaan on matkalla omimmille murrealueilleen. Antonsin lammashaan pientä räkättirastasparvea lukuun ottamatta peltorastaat olivat saapumatta, niiden mukana sepelrastaat.

Ari hallitsee lintujen ohella kivilajit. Kuva Jaana Sarvala

Kivilajeja ja jäämuodostelmia Kökarilla riittikin. Kuva Jaana Sarvala

Trubbenholmin rantaa. Kuva Ari Linna

Hamnön sillan pielen ottipaikka lapinharakalle toimi, ja Sandvikin jäässä olleen leirintäaluelahden ylitti kaksi varpushaukkaa, ensin kohti Hamnötä, sitten takaisin. Retken ensimmäiset hempot suuntasivat terassin yli kohti Hamnötä. Anna-Maija ja Paula eivät jääneet Sandvikin kahvilaan kahville, eivätkä loputkaan joukostamme kauan siellä kahvitelleet, kun Anna-Maija ja Paula ilmoittivat Antonsin lammashaan aidantolpalla istuvasta mustaleppälinnusta. Tuija, joka oli saanut tilaamansa savulohivoileivän mustaleppälintutiedon tullessa, ei ehtinyt ensimmäiseen havainnoitsija-aaltoon. Vain Reijo ehti nähdä lammashaan linnun muiden joutuessa odottamaan seuraavaan päivään. Silloin kirkolla maasta ruokaa pyydystellyt ja hautakivillä ruokahetkiään viettänyt mustaleppälintu ilahdutti meitä sellaisessa harvinaisessa tilanteessa, missä me olimme paikoillamme hautausmaan reunassa linnun liikkuessa omaan tahtiinsa hautausmaalla. Näin mustaleppälintuja ei ulkosaarilla yleensä näe. Yleensä ne vilahtavat näkymättömiin ensimmäisen näkymäesteen taakse, eikä niitä sen jälkeen enää samalta paikalta löydä.

Mustaleppälintu hautakivellä. Kuva Anna-Maija Ahokas

Mulelin ilmaantuminen tyhjensi vauhdilla kallion.
Kuva Jaana Sarvala

Näimme 8.4. sunnuntaina kirkolta myös noin 20 merisirriä. En muista varmasti, mutta ehkä Paula löysi ne, kuten myös laivamatkan suuret parvet. Myös kirkkomaan mustaleppälinnun Paula löysi tarkastelemalla staijaussuunnan vastaisesti poispäin mereltä. Mainio lintujen löytöjä tuo Paula!

Paula. Kuva Anna-Maija Ahokas

Sirrit olivat edellispäivää lähempänä, ja vaikka niiden jalkojen oranssi ei erottunut, kirkas myötävalo paljasti niiden harmaat selät, päät ja rinnat vatsapuolten erottuessa valkeina. Lintujen siirtyilyä pienellä luodolla oli mukava seurata.

Paluumatkamme alkoi puolenpäivän aikaan. Satama tarjosi yhä kiinnostavia lintuja. Kolmas silkkiuikku summattiin kahden kirkolta nähdyn päälle, punasotka laskeutui paikalliseksi, 2 kivitaskua täydensi aiemmin Antonsin lammashaasta tavattujen kahden linnun kanssa lajin yksilömäärän neljäksi ja pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan lapinsirkun painokasta DJEU-ääntä linnun lentäessä HEKO-kentän yli pohjoiseen.

Kivitaskukoiraita nähtiin muutama. Kuva Anna-Maija Ahokas

Ison merisirriparven lisäksi nyt myös tutkaluodoilla oli sirrejä; Anu ilmoitti ne laivan vastavalon puolelta meidän muiden kannelle rakennetun kaukoputkirivistön suuntautuessa myötävalon eli pohjoisen puolelle. Paraisten puolelta ennen Galtbyn satamaa retkenlajilista täydentyi vielä kanadanhanhella ja nokikanoilla.

Viimeinen retkilajimme. Kuva Anna-Maija Ahokas

Anu voitti retkenlajiveikkauksen osuen 87 lajia veikatessaan juuri siihen lukuun lajeja, mitä retkellä havaittiin.

Kiitos mukavasta retkiseurasta, Nyt osaatte Kökarin niin, että voitte käydä siellä oppaatta. Voi toki olla, että opastan siellä vielä kirjokertut kirjokerttujen aikaan. Onhan Kökarissa Suomen vahvin kirjokerttukanta, ehkä noin 50-60 paria. Olen törmännyt samanlaiseen kohteeseen vain Osmussaaressa, Viron puolella. Kirjokerttujen osalta nämä ovat sisarsaaria, Kökar ja Osmussaari.

Kun te nyt luette tätä retkikertomusta, minä alan lukea Anna-Maijan tekemää retkikuvausta – en malttanut aiemmin lukea, etten kopioisi juttuja häneltä. Sitäkin mielenkiintoisempaa se on nyt…

Jaanalle kiitokset matkan järjestämisestä!

Ahkera kuvaajamme Anna-Maija kuvassa.
Kuva Jaana Sarvala

Retkikertomuksen kirjoitti Ari Linna

Kuva Anna-Maija Ahokas

Retkellä havaitut lintulajit (87): kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, ristisorsa, haapana, tavi, sinisorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, isokoskelo, tukkakoskelo, silkkiuikku, merimetso, nokikana, harmaahaikara, merikotka, kanahaukka, varpushaukka, kurki, meriharakka, tylli, kapustarinta, töyhtöhyyppä, merisirri, kuovi, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, etelänkiisla, ruokki, riskilä, kesykyyhky, sepelkyyhky, uuttukyyhky, käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, mustavaris, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, urpiainen, vuorihemppo, punatulkku, lapinsirkku, keltasirkku, pajusirkku

Yllätysten retki

Tringan ensimmäinen Yllätysretki oli ainakin sikäli maineensa veroinen, että suunnitelmat muuttuivat kesken retken, mikä oli tavallaan osa suunnitelmaa. Aluksi kuljettajamme Bjarne Kanten vei 34 retkeläistä kohti Porkkalan kärkeä, kuten oli ideoitukin.

Satojen haahkojen ja allien soidinhuudot säestivät lähes tyyntä aamua ja aamupäivää.

Haahkakoiraiden soidinhuudot loivat tunnelmaa Pampskatanilla.    Kuva Julius Laitinen

Muutto ei ollut erityisen voimakasta, mutta katsottavaa riitti silti. Näimme mm. 20 muuttavaa kuikkaa, 3 muutolta levähtämään jäänyttä mustalintua, toistakymmentä tukkakoskeloa, yhden muuttavan räyskän sekä paikallisen harmaasorsaparin. Muuttavan kaakkurin näkivät ilmeisesti vain porukan tarkkasilmäiset nuorukaiset.

Tukkakoskeloita ei kyllästy koskaan katsomaan. Kuva Julius Laitinen

Myös meriharakat pitivät mukavasti ääntä, mutta kahlaajien varsinainen muutto jäi 13 kuovin varaan. Pikkulintua meni koko ajan, mutta määritettävissä oli kuitenkin vain murto-osa taivaan tavarasta, lähinnä västäräkkejä, peippoja ja jokunen rautiainen. “A-luodolla” pomppi vastasaapunut kivitasku. Petomuutto ei oikein irronnut kevyessä meriusvassa, mutta kolme piekanaa sentään nostatti tunnelmaa.

Nisäkäspuolella Porkkalassa esiintyivät metsä- ja valkohäntäkauriit, orava sekä harmaahylje. Matelijoiden maailmaa edustivat kärjen kaksi kyytä.

Ennen lähtöä Pampskatanilta saimme kuulla, että Danskarbyn pelloilta löytyisi pari pikkujoutsenta ja ennen kaikkea, että Nurmijärvellä voisi nähdä jopa punapäänarskun. Tämä tieto muuttikin loppupäivän ohjelman kokonaan. Vihdin Vanjärvi hanhineen jäi toiseen kertaan. Kävimme katsomassa pikkujoutsenet ja jatkoimme pian Nurmijärvelle.

Punapäänarsku oli tietenkin kerännyt yleisöä jo ennen meitä, joten sen löytäminen tuhansien hanhien seasta ei ollut ollenkaan mahdoton tehtävä. Naaraslintu keskittyi tiukasti nukkumiseen, mutta nosteli sentään päätään sen verran, että pääsimme toteamaan tärkeitä tuntomerkkejä.

Naaras punapäänarsku oli heittämällä retken kovin havainto ja useille retkeläisille “elis”. Kuva Julius Laitinen

Hanhimassasta erotimme kaikki tähän vuodenaikaan Suomessa nähtävät lajit, lukuun ottamatta lyhytnokkahanhea (vaikka vähintään yksi sellainen lymyilikin jossakin muutaman tuhannen harmaahanhen seassa). Lepsämässä löytyi myös kaksi jouhisorsaparia sekä taveja ja haapanoita. Kuovit ääntelivät innokkaasti, ja talven vetäytymisestä muistutti kevätmuutollaan levähtänyt tilhi, jonka näimme juuri ennen kotiinpaluuta. Yhteensä havaitsimme 75 lajia.

Kaiken kaikkiian jäi vahvasti sellainen olo, että kevät etenee nyt vauhdilla ja uusia lajeja tupsahtaa tuon tuosta. Oppaina retkellä hääräsivät Jouni Rytkönen ja Peter Buchert.

Seuraavaksi Tringan parissa kevätlintuja pääsee ihastelemaan ti 17.4. Vanhankaupungin iltaretkellä sekä la 21.4. jo perinteikkäällä Hyvinkään Ridasjärven ja Pukkilan Kanteleen hanhiretkellä. Katso tarkemmat tiedot retkikalenteristä.

Peter Buchert

Alkukeväiselle Itä- Uudenmaan retkelle lähti kylmänä pakkasaamuna yhteensä 20 retkeläistä sekä oppaat Teemu Sirkkala ja Mikko Savelainen. Keli oli kauniin aurinkoinen ja tuuli puhalteli pohjoisesta.

Ensimmäisenä retkikohteena oli jo perinteeksi muodostunut  pysähdys Porvoossa Tolkkisten tikkametsässä. Paikka oli taas nimensä arvoinen, sillä reilun tunnin pysähdyksellä havaitsimme paikalta käpy-, valkoselkä- ja  harmaapäätikat sekä palokärjen.

Tikkametsässä timaleita kuuntelemassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Muita mainittavia havaintoja olivat männyssä päivehtinyt lehtopöllö, ruovikossa äännelleet viiksitimalit sekä ruokinnalla pyörinyt punarinta. Järripeippoa sekä useampia peippoja päästiin katselemaan kaukoputkilla.

Teemun löytämä päivehtivä lehtopöllö. Kuva: Teemu Sirkkala

Tikkametsästä kävelimme Tanssisaaren parkkipaikalle, josta katselimme kaukana kuusissa istuskelevia merikotkia.

Tolkkisista jatkoimme Kuninkaanporttiin kahvitauolle, jonka aikana ei kertynyt tällä kertaa mainittavia havaintoja.

Kahvittelun jälkeen bussin keula kääntyi Loviisaa kohden, jossa kohteenamme oli Loviisan ydinvoimalan sula-alueet. Matka taittui nopeasti ja voimalan portilta kävelimme lyhyen matkaa siten, että saimme hieman näkyvyyttä sula-alueen suuntaan. Voimalan länsipuolelta näkyvyys sulaan on heikko, mutta paikalta löytyi kuitenkin useita telkkiä sekä tukkasotka ja kaksi isokoskeloa. Eniten retkeläisiä ilahdutti hienosti yli lentänyt nuorehko merikotka.

Loviisan ydinvoimalalla ohi lentänyt merikotka. Kuva: Teemu Sirkkala

Keli oli hienon aurinkoinen, mutta jäinen meri sekä pohjoistuuli pitivät huolen siitä, ettemme muuttolintuja onnistuneet näkemään. Paikalla oli kuitenkin mielenkiintoista käydä ja muutama henkilö saikin tukkasotkasta vuodenpinnan.

Loviisan ydinvoimalalta jatkoimme Koskenkylän Nesteen pohjoispuolella sijaitseville koskille koskikaraa etsimään. Nyt paikka oli tyhjä, mutta olipahan mukava käydä kääntymässä kauniissa koski ympäristössä.

Koskenkylän koskella. Kuva: Teemu Sirkkala

Seuraavaksi yritimme koskikaraa Porvoossa Ilolan Sanisbackenin koskelta. Paikalta löytyi hienosti kaksi koskikaraa, joita pääsimme katselemaan hienosti sillalta käsin. Karat ääntelivät mukavasti ja kisailivat keväisin tunnelmin jäisen kosken reunoilla.

Koskikara Ilolassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Ilolan jälkeen teimme nopean huoltoasema pysähdyksen uudestaan Kuninkaanportissa, josta matka jatkui Kråkön suuntaan. Kråkössä sillan viereinen vesialue oli yllättäen jäässä ja pellotkin olivat tyhjät linnuista. Lyhyt staijaushetki ei tuottanut neljää merikotkaa kummempaa. Kråkön länsipuolelta katselimme merikotkia pitkään Haikon selän suunnalta ja yhteensä paikalta ynnättiin ainakin seitsemän eri yksilöä. Kaukoputkilla päästiin ihastelemaan myös merikotkan upeaa pukumuuntelua. Kaukaa  lännen suunnalta löytyi myös paikallisen oloinen hiirihaukka ja erikoisen näköinen harmaalokki kummastutti lokkiparvessa.

Kråkön jälkeen keula kääntyikin jo Helsinkiä kohden ja paluumatkalla bussin ikkunasta löytyi vielä yksi merikotka Sipoossa Boxin peltojen kohdalla.

Retkellä saatiin nauttia mitä hienoimmasta säästä ja lintujakin nähtiin mukavasti. Esimerkiksi merikotkia näimme lähemmäs 15 eri yksilöä ja lajeja kertyi yhteensä lopulta 38.

Retkioppaat kiittävät retkeläisiä taas mitä hienoimmasta retkestä!

Oppaanne,

Teemu

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus

Hieman ennen kello yhdeksää Suomenlinnan lautan lähtölaiturille oli kokoontunut kolmekymmentä lintuharrastajaa valmiina lähtemään Suomenlinnan retkelle. Sää oli talvinen; nelisen astetta pakkasta ja pakkasen purevuutta piristi kylmä koillistuuli. Tämä ei kuitenkaan lämpimästi pukeutuneita retkeläisiä haitannut.

Lauttamatkan aikana näkyi harmaa-, kala-, sekä merilokkeja ja vesilinnuista telkkiä ja isokoskeloita.

Retkellä oli mukavasti myös nuoriso edustettuna. Kuva: Markus Kanninen

Suomenlinnaan päästyämme lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään rantoja pitkin. Idän suunnalta yritimme löytää alueella pyörinyttä kanadanhanhi parvea, mutta paikalta löytyi vain kaksi kyhmyjoutsenta. Seuraavalla pysähdyksellä löytyikin jo enemmän katseltavaa. Pienestä puistosta löysimme muun muassa puukiipijän, räkättirastaan, punatulkun, tiklejä, sekä viherpeippoja.

Ensimmäisen kerran nousimme korkeammalle alleja etsimään Kustaanmiekan Länsipuolen valleille. Paikalta löysimmekin kymmenen allin parven sekä lisää telkkiä ja isokoskeloita.

Seuraavana pysähdyspaikkana oli Kustaanmiekan kärki ja sen vallit. Kustaanmiekan kärjestä näkyi kaukana merellä lisää alleja sekä isokoskeloita. Retken yllättävin havainto saatiin myös tästä paikasta. Eräs retkeläisistä huomasi Vallisaaressa koivussa istuvan linnun. Hetken ihmettelyn jälkeen laji varmistui uuttukyyhkyksi! Saimme onneksi rauhassa katsella kyyhkyä, ennenkuin se lähti jatkamaan matkaansa. Tällä välin tarkkasilmäiset nuoret olivatkin löytäneet kaukaa luodoilta kaksi merikotkaa, joita pääsimme kaukoputkilla katselemaan.

Merikotkien tarkkailua Kustaanmiekan kärjessä. Kuva: Jaakko Koponen

Kylmä tuuli ajoi porukan hetken seisoskelun jälkeen uudestaan liikkeelle ja päätimme etsiä suojaisemman paikan eväiden syömiselle. Eväspaikaksi valikoitui Susisaaren urheilukentän viereinen valli. Tästä näimme hieman paremmin saman kymmenen allin parven merellä sekä isolepinkäinen näyttäytyi hetkellisesti lennossa.

Eväiden syönnin jälkeen matka jatkui telakan kautta takaisin Iso-Mustasaaren puolelle. Seuraavat pikkulinnut löytyivät Suomenlinnan kirjaston kohdilta. Paikalta löytyi varpusia, viherpeippoja, mustarastaita, tiaisia sekä retken ensimmäiset urpiaiset. Matka jatkui ja osa retkeläisistä lähti suuntaamaan takaisin mantereelle aikaisemmalla lautalla.

Sinnikkäimmät retkeläiset lähtivät uhmaamaan tuulta vielä Länsi-Mustan valleille. Kovassa tuulessa näimme vielä parven räkättirastaita sekä nopeasti ohi lentäneen kanahaukan.

Takaisin lautalle päin kävellessämme huomasimme vielä kaupan takaa pienen urpiaisparven, jota lähdimme katsomaan tarkemmin. Parvesta löytyi hyvin vaalea lintu, mutta suuri nokka ja viiruinen yläperä osoitti linnun kuitenkin olevan tavallinen urpiainen.

Kylmästä säästä huolimatta retki oli onnistunut ja lajeja näimme yhteensä 27.

Allekirjoittanut kiittää retkeläisiä mukavasta retkipäivästä!

 Teemu Sirkkala

Sunnuntaiaamun retkisää oli mitä mainioin, pakkasta 5 astetta, tyyntä, 10 cm lunta. Kaikki 33 retkeläistä löysivät ennen pitkää oppaiden luokse, lähtöpaikkana ollut Kulosaaren kartanon pysäköintialue kun oli tulkittu useammallakin tavalla. Käpytikka rummutti ja punatulkku vihelteli lähtöpaikan lähipuissa. Monille Kivinokka oli uusi tuttavuus, ja retki aloitettiinkin tekemällä kierros Kivinokan noin 600 pikkumökin alueella. Variksia, sini- ja talitiaisia näkyi ja kuului tasaiseen tahtiin. Mustarastaita samoin.

Kuvaaja Markus Kanninen

Kivinokan luoteiskärjestä aukesi hyvä näkymä jääpintaiselle Vanhankaupunginselälle. Jäällä oli parinkymmenen lokin ja variksen porukka – odottelivatko pilkkijöiden kalanperkeitä kenties. Tummasiipiset merilokit ja vaaleammat harmaalokit eivät näyttäneet vähääkään häiriytyvän vähän sivummalla patsastelevan merikotkan läsnäolosta.

Kuvaaja Markus Kanninen

Matka jatkui Lemmenpolun kautta kohti Kivinokan katselulavaa. Hippiäisiä ja puukiipijä nähtiin läheltä. Koivunlatvassa istui hetken kanahaukka, jonka varis hätyytti matkoihinsa. Lavalta retki eteni Kivinokan metsäalueen reunaa myötäillen Vanhankaupunginlahtea reunustavalle kulkuväylälle, jota pitkin reippailimme Fastholman linturuokintapaikalle. Ruokinnalla ja sen liepeillä oli viime päivinä nähty valkoselkätikka ja pähkinänakkeli.

Kuva Jaana Sarvala

Anu erkani porukasta lähemmäs rantaa ja löysikin sieltä kaivatun pähkinänakkelin, joka lennähti lähemmäs retkijoukkoamme, niin että lähes kaikki näkivät linnun. Nakkelin kuuluvaa ääntäkin saimme kuulla.

Kuvaaja Markus Kanninen

Markus ja Tuomas
Kuva Jaana Sarvala

Rantaruovikossa ritisi ja näyttäytyi lyhyesti peukaloinen. Valkoselkätikka jäi harmi kyllä havaitsematta. Paluumatkan varren ruokinnalta löytyi kuusitiainen. Muutama viherpeippokin näkyi ja jokunen urpiainen lensi ylitsemme. Kun jo lähestyimme retken päätepistettä, ne, jotka vielä olivat porukassa mukana, näkivät ja kuulivat kaksi tilheä.  Viimeinen havainto oli korppipari. Retkellä havaittiin myös varpunen ja harakka. Lajeja kertyi näin ollen 21, kilometrejä noin 7.

Oppaina Jouni Rytkönen ja tämän kirjoittanut

Jaana Sarvala

Aamu alkoi tuttuun tapaan lähdöllä Helsingistä seitsemältä, ja kun matkalta poimittiin vielä muutamia retkeläisiä, niin kyydissä oli lopulta 42 retkeläistä sekä oppaat Aleksi Mikola ja Jaana Sarvala. Kuljettajanamme oli äkkijarrutuksiin jo tottunut Bjarne Kantén. Retken aiempaa aikaisemman päivämäärän takia Pohjan Slickoon Lahtien luo ehdittiin jo aamuhämärissä. Sisään mennessä muutama jälkijoukkolainen kuuli hetken varpuspöllön viheltelyä, mutta tähän muut eivät ehtineet. Sisään päästyämme oli vielä sen verran hämärää, että linnut olivat vasta heräilemässä. Kierros kahvia ja kakkua ehdittiin siis ottaa ennen kuin linnut pahemmin häiritsivät.

Kuva Jaana Sarvala

Pikkuhiljaa lintumaailmakin heräsi pilviseen aamuun, ja ruokinnoille ilmestyi pähkinähakkeja, tiaisia, punatulkkuja ja lopulta myös pari harmaapäätikkaa.

Tähystäjät valmiina!
Kuva Jaana Sarvala

Runsasta peippotalvea edustivat pari peippoa pihapuskissa ja muutama puiden latvoissa käynyt järripeippo. Muita mukavampia havaintoja edustivat mm. närhi sekä ylilentävä palokärki. Pois lähtiessä pihapuissa pyöri vielä puukiipijä.

Pähkinähakki. Kuvaaja Markus Kanninen

Suuret kiitokset Marjatta ja Alpo Lahti! Kuvaaja Jaana Sarvala

Noin varttia vaille yksitoista bussi lähti liikkeelle kohti Fiskarsia. Korkean veden takia koskikarat ovat tänä vuonna normaalia pienemmissä puroissa, joten niitä pysähdyttiin etsimään jo ennen Fiskarsin ruukkialuetta pienemmän Risslanjoen varrelle. Parilla pysähdyksellä ja pienellä komppauksella Risslanjoen varressa suurin osa ehti nähdä koskikaran, joita oli joella ainakin kaksi yksilöä. Siinä sivussa yksi retkeläinen löysi pohjoispuolen pellon toisesta reunasta puun latvasta hiirihaukan.

Taas uusi retkilaji näkyvissä. Hiirihaukka! Kuvaaja Jaana Sarvala

Koskikara. Kuvaaja Markus Kanninen

Etunenässä Markus ja Eetu ja Ilona. Kuvaaja Bjarne Kantén

Risslanjoelta lähdettiinkin jo suoraan kohti Saloa. Alkumatkasta pysähdyttiin vielä Antskogin sillan korvalla, kun bussista nähtiin koskikara.

Tämän karan ehtivät lopulta nähdä viimeisetkin, jotka sen olivat aikaisemmin missanneet.

Kara kiikareissa. Kuvaaja Jaana Sarvala

Samalla osa katseli lähipuiden latvoissa viherpeippojen kanssa pyörineitä järripeippoja.

Saloon selvittiin ilman lisäpysähdyksiä vaille yksi, ja ensin suunnattiin tämän retken osalta uudelle paikalle, Helenankadulle. Täällä on Salon pakollisten turkinkyyhkyjen lisäksi ollut tänä talvena nokkavarpusia ja muutenkin melko runsaasti lintuja. Turkinkyyhky näkyi jo ennen kuin ehdittiin bussista ulos, ja ensimmäinen nokkavarpunenkin heti kohta bussista noustuamme.

Turkinkyyhky. Kuvaaja Markus Kanninen

Osalle alueen pihoista ja niiden ruokinnoista näkee tieltä melko huonosti varsinkin isommalla porukalla, mutta onneksi turkinkyyhkyjä ja nokkavarpusia molempia lenteli edestakaisin ja istui välillä puiden latvustoissa. Enimmillään näkyvissä oli kuusi turkinkyyhkyä ja kaksitoista nokkavarpusta yhtä aikaa.

Ystävällinen salolaispariskunta toivotti koko porukan tervetulleeksi pihalleen katsomaan nokkavarpusia ja turkinkyyhkyjä. Kuva Jaana Sarvala

Viherpeippoja oli alueella useampia kymmeniä, samoin urpiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia, seassa mm yksi tikli. Retken lajilistaan lisättiin myös fasaani.

Helenankadulta suunnattiin nopealle vessatauolle Halikon Prismaan, ja siitä eteenpäin perinteiseen tapaan Halikonlahden puhdistamolle. Heti tultuamme koivukujan varressa pyöri naaras valkoselkätikka, joka kävi kenties porukkamme koon takia kovin levottomaksi ja lenteli edestakaisin, mutta suurin osa ehti kuitenkin nähdä linnun.

Valkoselkätikka. Kuvaaja Markus Kanninen

Ruderaatissa ruokaili parikymmentä räkättirastasta ja kasa fasaaneja.

Maantiekiitäjä? Kuva Markus Kanninen

Merelle päin lentävistä lokkiparvista lisättiin lajilistalle harmaalokki ja merilokki. Lintutornilla käytiin pyörähtämässä ilman suurempia havaintoja, mutta ojan vartta takaisin päin lähtiessä löytyi ensin pellolla hiekkakasan vieressä talventörröttäjässä istuva isolepinkäinen, ja hieman myöhemmin ojanvarressa piilotteleva peukaloinen. Puimattomalla pellolla puukasojen vieressä oli pikkulintuparvi, josta löydettiin noin 150 peippoa, muutama kymmenen urpiaista ja ainakin yksi järripeippo. Ojien risteyksessä osa porukasta näki vielä toisen peukaloisen, ja muutama tikli lensi yli.

Puhdistamolta jatkettiin Viurilanlahden pohjoispuolelle kivilaiturille etsimään viiksitimaleita ja pajusirkkuja. Ruovikossa oli kuitenkin hiljaista, ja pikkuhiljaa alkoi hämärtää. Myöskään lahden pohjoispuolen pelloilla talvehtivaa tuulihaukkaa ei ohiajolla löytynyt, joten lähdettiin kohti moottoritietä. Viimeisillä valoilla mentiin vielä etsimään Salon ABC:n pohjoispuolella Veitakkalassa aiemmin päivällä nähtyä hiiripöllöä. Pöllöä ei kuitenkaan löytynyt aiemmalta paikalta, joten luovutettiin ja lähdettiin takaisin moottoritielle päin. Sinne asti ei kuitenkaan ehditty, kun hiiripöllö löytyi istumasta tien vieressä langalla. Bussi käytiin kääntämässä seuraavassa liittymässä, ja uudestaan kohdalle tullessa pöllö oli yhä langalla pari tolpanväliä eri paikassa, mutta nähtiin silti bussista mukavasti hämärtyvää taivasta vasten. Uuden bussin käännöksen jälkeen suunnattiin iloisin mielin takaisin moottoritielle ja sitä Helsinkiin.

Retken lajilista:

Sinisorsa, hiirihaukka, fasaani, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, turkinkyyhky, hiiripöllö, varpuspöllö, harmaapäätikka, palokärki, käpytikka, valkoselkätikka, tilhi, koskikara, peukaloinen, mustarastas, räkättirastas, hippiäinen, hömötiainen, kuusitiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, pähkinähakki, naakka, varis, korppi, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku, nokkavarpunen, keltasirkku. Yht 42 lajia.

Aleksi Mikola

ps. Bussista löytyi varikolla Canon-kameran etsinsuoja, jos tätä kaipaat niin ota yhteyttä Jaanaan: tringa.retketÄTgmail.com

t. Jaana

Raikas tuulahdus ulkomereltä

Tringan retkivuosi alkoi hieman historiallisesti retkellä Isosaareen, joka on ollut yleisöretkikohde vasta reilut puoli vuotta. Liekö uutuuden viehätystä, retki varattiin täyteen varsin nopeasti. Merimatka taittui merivoimien entisellä kelirikkoaluksella, joka osasi ottaa voimakkaankin aallokon suhteellisen pehmeästi. Perillä suuntasimme staijikalliolle, joka oli kohtuullisesti luoteistuulelta suojassa, mutta vastaavasti tammikuinen aurinko aiheutti varsin kirkasta vastavaloa ja jonkin verran lämpöväreilyä sinisen meren yllä.

Vastavalon tunnelmaa Isosaaressa. Kuvaaja Peter Buchert

Jo merimatkalla kannella viihtyneet näkivät muutama sata allia sekä kaksi merikotkaa. Muutonseurantakalliolla saimme todeta, että seurattavaa muuttoa ei ollut, mutta paikallisia allilauttoja senkin edestä. Useimmat allit olivat sen verran kaukana, että tarkempaa laskentayritystä emme tehneet. Alleja oli joka tapauksessa muutama tuhat.

Muuten merilintupuolella oli sitäkin hiljaisempaa. Muutamien telkkien  ja isokoskeloiden lisäksi saimme lähinnä ihastella kolmea lokkilajia, niitä kaikkein tavanomaisimpia, joskin kalalokkeja oli vuodenaikaan nähden aika mukavasti.

Takanamme pusikoissa viihtyi tilhiparvi ja päältä taisi mennä jokunen urpiainen. Raikas merituuli osui kaikesta huolimatta tuntuvasti selkään, ja jonkin ajan kuluttua teimmekin lähtöä saarta kiertämään. On tietysti mahdollista, että Isosaaressa ei paljon olekaan pikkulintuja talvisin, kun ei ole ruokintaakaan, mutta todennäköisemmin nimenomaan kova tuuli ajoi linnut puskiin piilottelemaan. Urpiaisia, tali- ja sinitiaisia sekä joitakin vihervarpusia lukuun ottamatta pikkulintusaldo jäi olemattomaksi.

Aurinko kuitenkin helli meitä – retkenä Isosaari on hieno kohde, vaikka linnut sattuivatkin tällä kertaa lähes puuttumaan.

Paikallinen merikotkapari viihtyi kuitenkin Kuivasaaren päällä, ja tekipä toinen linnuista komean ylilennon meidänkin iloksemme. Noin puoli tuntia ennen paluuta pääporukka sai tiedon paikallisesta pohjantikasta, jota kiirehdimme katsomaan. Tikka ehti kuitenkin piiloutua metsikköön, kun ennätimme paikalle. Etsinnöistä huolimatta pohjantikka kartutti vain muutaman retkeläisen vuodenpinnatiliä. Seuraavaksi kovin havainto taisi olla yhden tai korkeintaan muutaman retkeläisen havaitsema koirasteeri.

Paluumatkalla aluksen miehistö kielsi meitä jäämästä kannelle turvallisuussyistä, sillä vastatuulessa keikutti toki enmmän kuin menomatkalla. Kannelle pääsimme heti, kun Santahaminan kärki ja kaupunkia lähempänä olevat saaret antoivat tuulensuojaa.

Aurinkoinen alku retkivuodelle siis, joskin hyytävä ja vähälajinen. Vastaisuudessa Tringa pyrkii järjestämään retkiä Isosaareen niin, että jää enemmän aikaa retkeilyyn. Nyt matkoihin meni melkein kaksi tuntia, joten aikaa saaressa oli vain kolmisen tuntia. Tällä kertaa se ei haitannut, mutta kun lintuja on maastossa enemmän, tarvitaan enemmän aikaa retkeilläkin. Retkivuoden avausta opastivat Teemu Sirkkala ja

Peter Buchert