Sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan Kulosaaren kartanolle löysi peräti 50 retkeläistä, joista lapsia 2 (n. 4 v ja 10 v). Keltasirkkuja, käpytikka ja punatulkkuja äänteli ja näyttäytyi aloituksessa.
Astelimme Kivinokan lintulavalle, matkalla kerroin menneiden vuosien havaintoja Kivinokasta, lehtopöllöstä, näädästä, joka on hyörinyt pöllönkin pöntöllä, viimeksi vuosi sitten. Vihervarpuset olivat äänekkäitä. Käpylintuja lensi jossain kauempana.
Lintulavalla katselimme vanhaa merikotkaa, joka istui ja liihotti Klobbenilla, ja lopuksi tuli aivan lavan edustalle ruovikon ulkoreunalle koppaisemaan veteen jotain – mutta mitään ei kynsiin tarttunut.
Klobbenin merikotka putkessa. Kuva Eero Haapanen
Isokoskeloita sukelteli myös siinä, niiden seuraan liittyi yksi nuori merilokki. Kyttäämään, jos saisi anastettua koskeloilta kalan.
Pohjantikan kuorima kuusi oli lavan vieressä kenollaan, mutta tätä tikkaa emme nähneet. Käpytikka naputti pajallaan yhden kuusikelon huipussa. Saunalahdella näkyi pari pajusirkkua. Puukiipijäkin.
Polun varressa Fastholmaan mennessä pari punakylkirastasta pöyhi lehtiä. Vihervarpusia oli äänekkäinä tervalepissä. Kahvitaukoa sitten Fastholman eteläpuolen ruokinnalla. Nakkeli ja punarinta oli näkynyt siinä lauantaina, kertoi yksi osallistuja, mutta nyt ei ollut perustinttejä ja mustarastasta kummempaa. Talitiainen lauloi, 4 v osallistuja sanoi kuulleensa tiltaltin, äitinsä sanoi että älä nyt… Mitäs siitä, en puuttunut määritykseen.
Menimme Fastholman kärjen kalliolle tähystämään vielä kaukoputkella merikotkaa, joka istui Klobbenissa haikaranpesässä. Lintutornin jätimme väliin, kun joukkomme oli niin iso ettei kaikki olisi sinne mahtuneet.
Fastholman pohjoispään ruokinnalta löysimme rengastaja Tatu Hokkasen. Hän näytti kuinka käpytikka ja talitiainen saivat jalkaansa renkaan.
Tatu Hokkanen ja retkeläisiä.
Kuva Eero Haapanen.Kuva Eero HaapanenKuva Jonna Varis-LammiKuva Jonna Varis-Lammi
Paluumatkalla osa palasi Jounin kanssa lähtöpaikalle Kivinokkaan, osa nousi Majavakalliolle tähyilemään ja meni sieltä metrolle. Laulujoutsenperhe oli kaukana Hakalan edessä. Hieno Vanhankaupunginlahden maisema, matalat rannat jäässä, muuten aallot välkkyivät. Aurinko alkoi pilkottelemaan.
Ei niin paljon noita “parempia” lajeja löydetty, mutta merikotka piti tunnelmaa yllä, sen katselu kaukoputkella oli monille uusi juttu. Ja jos ei aina näy mitään, niin voi kertoa niistä vanhoista ja viimeaikaisista havainnoista, omista ja muiden.
Oppaina Jouni Rytkönen ja Eero Haapanen, joka kirjoitti retkikertomuksen
Tringan retkivuoden avaus tarjosi tukun tavanomaisia lintulajeja aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä – ja bonuksena kolme nisäkäslajia.
Kuva Peter Buchert
Tiklit, viherpeipot ja varpuset tapailivat jo kevätlaulua aurinkoisissa suojapaikoissa, mutta merellä viime kävi siihen malliin, että länsirannalla ei pystynyt staijaamaan hakematta valleilta suojaa.
Meristaijin jäädessä väkisin vähiin, saimme tyytyä muutamaan alliin. Vesilinnut näkyivät vain ajoittain uidessaan aaltojen harjalla ja häviten taas. Yksi merikotka käväisi tarkastamassa tilanteen, ja hyvin kaukana etelässä, merimerkin päällä, päivysti merimetso tai mahdollisesti kaksi.
Kaukoputket eivät meinanneet tuulessa pysyä paikallaan, joten merimetsosta ei saanut paljoakaan selvää. Suojan puolella isokoskelot, sinisorsat ja telkät komeilivat auringonpaisteessa. Kala- ja harmaalokkeja näkyi tottakai, joskin nekin pääosin tuntuivat pakkautuvan Kauppatorin edustalle paremmille apajille ja tuulensuojaan.
Kuva Peter Buchert
Useat tilhi- ja räkättirastasparvet lentelivät päämäärättömän oloisesti ylitsemme. Muutamilla ruokintapaikoilla keskityimme tarkkailemaan pikkulintuja sekä fasaaneja, joita saaressa oli ainakin seitsemän.
Kuva Mima Jämsä
Yleishavaintona varpunen tuntui olevan pikkuvarpusta yleisempi, ainakin ruokinnoilla.
Kuva Mima Jämsä
Viherpeippoja näkyi muutamia, ja kenties retken parhaana lajina järripeippoja kaksi, joskaan läheskään kaikki retkeilijät eivät niitä nähneet, koska linnut hakivat tiukasti suojaa ruokintojen tienoilla. Lintujen varovaisuus ruokintapaikoilla oli varsin loogista, koska saaressa saalisteli nälkäinen kanahaukka. Hetkellinen jännitysmomentti koettiin, kun oli epäily mahdollisesta ohi lentäneestä ja kenties vallien taakse laskeutuneesta tunturikiurusta, mutta mitään ei etsinnöissä löytynyt.
Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.
Kuva Mima Jämsä
Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.
Retken lajisaldoksi tuli 28, mikä on vuodenaika ja olosuhteet huomioon ottaen suuruusluokaltaan odotettu tulos.
Retkeläisiä oli 45, oppaina Niko Björkell, Teemu Sirkkala ja Peter Buchert
Aamu Sipoonkorvessa valkeni harmaana, räntää vihmoi välillä ankarasti. Bakunkärrin parkkipaikalla ei ollut ketään, eikä lintujakaan näkynyt missään. Onneksi asiat etenivät suotuisasti, kymmenen innokasta retkeilijää ilmestyi lähtöpaikalle ennen määräaikaa, sade lakkasi ja pientä toivoa heräisi havaita lintujakin etäältä kantautuvien tiaisäänien myötä.
Matkaan lähdettiin pitkin metsäautotietä kertoilleen viimeaikaisista lintuhavainnoista. Juuri kun puhe oli ollut pyrstötiaisista, ylitsemme pyyhälsi 12 pyrstärin parvi. Ei hullumpi retken ensimmäinen laji. Perustiaiset hömö-, sini- ja talitiainen löytyivät matkan varrelta, myös muutama hippiäinen piipersi kuusikoissa.
Matkan aikana pikkukäpylintuja ja käpytikkoja kuului ja näkyi tuon tuostakin. Korppi kävi muutaman kerran tarkistamassa, ketkä olivat tulleet vierailemaan hänen valtakuntaansa. Vaikka lintuhavainnot olivat vähissä, retkeläiset taivalsivat iloisinmielin seitsemän kilometrin kierroksen, rauhoittuen levolle laskeneen metsän voimasta.
Tringan vuoden viimeinen retki päättyi varhaisiltapäivällä joulun ja uuden vuoden toivotuksiin. Yhdistyksen retkissä seuraa muutaman viikon tauko. Heti vuodenvaihteen jälkeen on taas lukuisia mahdollisuuksia retkeillä ympäri Uuttamaata, Suomea ja kaukomaita myöten viettäen laatuaikaa lintujen parissa.
Kirjoitti retken opastanut Mikko Salonen
Retkellä havaittiin kahdeksan lintulajia: käpytikka, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, pyrstötiainen, korppi ja pikkukäpylintu.
Luonnontieteellisen museon sisääntuloaulalle leviteltiin juuri punaista mattoa kun tringalaiset kokoontuivat paikalle. Ihan mukiinmenevä tervetulotoivotus meille! Oppaamme, eläintieteellisen yksikön intendentti, linnustonseurantatiimin vetäjä Jari Valkaman johdolla siirryimme aluksi kokoushuoneeseen, jossa Jari kertoi museon kokoelmista ja lintujen rengastuksesta. Saimme tietää, että museon alati karttuvissa kokoelmissa on yli 9 miljoonaa eläinnäytettä. Vaikka museon kellarikerrosten lonkerot ulottuvat kauas itse rakennuksesta, museolla on kova tilapula.
Lintunäytteitä museolla on noin 40 000. Vain pieni osa näistä on täytettyjä lintuja. Lintuja säilötään ja säästetään pääosin nahkoina, luustoina ja dna-näytteinä.
Lintujen rengastus alkoi Suomessa jo viime vuosisadan alussa, kun J.A. Palmen tilasi Saksasta v. 1912 2000 rengasta, joilla oppilaineen alkoi rengastaa lintuja. Ensimmäinen Suomessa rengastettu lintu oli Oulussa 2.2.1913 rengastettu talitiainen. Talitiainen onkin Suomen eniten rengastettu laji, jo 1,2 miljoonaa talitinttiä on saanut renkaan koipeensa. Lintuja on rengastettu yhteensä yli 12,3 miljoonaa. Viime vuosi oli tähänastinen ennätys, lähes 300 000 rengastusta.
Rengastusmäärät viimeisen 50 vuoden aikana.
Aktiivisia rengastajia Suomessa toimii runsaat 500. Lisää tarvittaisiin! Etenkin Pohjois- ja Itä-Suomeen. Suurin osa rengaslöydyistä tulee Euroopasta. Ääripäitä edustavat mm. Huippuvuorilla havaittu merisirri ja Etelä-Afrikasta löytynyt kalatiira. Rengastukset ovat tuoneet tietoa lintujen iästä. Suomen vanhin tiedetty lintu on 34 v 11 kk:n ikäinen etelänkiisla. Kakkosena lähes yhtä vanha maakotka, 34 v 8 kk. Top 10:ssä on lokkeja, tiiroja, ruokkilintuja, kaksi kotkaa.
Mielenkiintoisen alustuksen jälkeen seurasimme Jaria kokoelmahuoneisiin. Isojen tarkasti nimikoitujen kaappien vetolaatikoista paljastui kymmenittäin ja sadoittain lintujen nahkoja.
Jari Valkama esittelee lehtopöllöjen eri värimuotoja.
Valitettavan monen linnun tiedoissa mainittiin kuolinsyynä törmäys autoon tai rakennukseen.
Nämä tunturipöllöt saattavat saada seurakseen viime viikolla Porvoossa autoon törmänneen ja sittemmin menehtyneen tunturipöllön.Juho & harakat
Retkeläiset olivat toivoneet näkevänsä mm. kokoelman suurimman ja pienimmän linnunmunan, ja moni halusi ja sai vihdoinkin nähdä närhen munat, joita moni ei olekaan nähnyt.
Strutsin muna, sisuksineen n. 1.4 kg, lasiputkilossa kolibrin munia, n. 3 g.Närhien nahkoja. Vanhimmat säilötyt linnut ovat viime vuosisadan alusta. Tuhti arsenikkikäsittely on taannut hyvän säilyvyyden.Närhen munat Kreugerin kokoelmasta. Teollisuusneuvos, munankerääjä R. Kreuger lahjoitti museolle 1960-luvulla valtavan munakokoelmansa, n. 50 000 munaa, näissä edustettuna kolmasosa maailman lintulajeista.
Kahdella retkeläisellä oli aivan erityinen toive. Pinjan isosetä ja Kerkon isoisosetä Vilho Hiilto oli kerännyt munia ennen ensimmäistä maailmansotaa Vanhankaupunginlahden ympäristöstä. Setä kuoli jatkosodassa v. 1941. Suku lahjoitti satoja munia museolle 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Pinja oli jo etukäteen kysynyt minulta, voisiko näitä munia retkellämme nähdä. Välitin pyynnön Jarille ja hän olikin kokoelmista näitä löytänyt säntillisesti nimikoiduissa pikku laatikoissa.
Vilho Hiillon keräämiä harakan, pajusirkun ja kuusitiaisen munia.Pinja ja Kerkko esi-isänsä munakokoelman ääressä.
Kaksi tuntia Luonnontieteen museon uumenissa vierähti nopeasti. Se punainen matto taisikin olla jollekin toiselle seurueelle, koska museossa kierteli palatessamme julkiselle puolelle juhlavasti pukeutuneita kuohujuomaa siemailevia ihmisiä. Jari päätyikin ohjaamaan meidät ulos museosta takakäytävien kautta.
Tringan retkisyksy jatkui varsin onnistuneella Virolahden kotkaretkellä, jonne matkasi reippaat 30 jäsentä. Aamu oli pilvinen ja heti tullessamme muutonseurantapaikalle Virolahden Lakakalliolle alkoi sataa. Kuuro kuivahti kuitenkin nopeasti ja pääsimme nauttimaan kohtuullisesta lintupäivästä puolipilvisessä säässä. Toki tuuli oli pelottavan heikko päivän petomuuttoa ajatellen.
Taivaalla liikkui pikkulintuja, mm. urpiaisia, vihervarpusia, peippoja ja järripeippoja sekä etenkin rastaita, joista räkätit muodostivat enemmistön. Kulorastaitakin näkyi sekä paikallisia että muuttavia. Pikkukäpylintuja meni muutama parvi. Kenties ilahduttavin pikkulintulaji oli kangaskiuru, joita muutti aivan ylitsemme kolme yksilöä.
Isompiakin lintuja oli liikkeellä: yhden varman kuikan ja kolmen kuikan/kaakkurin lisäksi muutti muutamia hanhiparvia, kuitenkin liian kaukana merellä, jotta olisimme pystyneet määrittämään ne lajilleen. Sitäkin lähempää pääsimme ihailemaan paikallisia teeriä, noin 20 yksilön verran.
Petolinnuillakin oli jonkin sortin menoa, joskaan ei ruuhkaksi asti. Varpushaukkoja muutti muutaman tunnin ajan 10, piekanoita 9, hiirihaukkoja 5 ja tuulihaukkoja 2. Pari merikotkaa pyöri lähistöllä paikallisen oloisina. Kun tuuli vihdoin hieman nousi, näimme päivän ainoaksi jääneen nuoren maakotkan. Retken varsinainen kohdelaji näyttäytyi kuitenkin varsin pitkään ja mukavasti myötävalossa, sen liitäessä noin itäkaakkoon.
Tringalaisia Lakakalliolla hetki maakotkan löytymisen jälkeen.
Palatessamme bussille muutaman tunnin päästä, harmaapäätikka huuteli lähimetsässä, kuitenkin näyttäytymättä. Jatkoimme matkaa kohti itärajaa ja Kurkelaa, missä noin 200 paikallista laulujoutsenta ruokaili rajavyöhykkeen pelloilla sekä niiden yli lentävän merikotkan. Joutsenparvesta löytyi 6 pikkujoutsenta. Lähistöllä pyöri myös noin 40 metsä- ja 35 tundrahanhea, valkoposkien ja kanadanhanhien lisäksi. Kurkelan lintutornista näimme myös hiirihaukkoja, kanahaukkoja sekä piekanan.
Pikkujoutsenia ja laulujoutsenia Kurkelassa, rajavyöhykkeen pellolla.Optiikkaa rajalle, eli komppanian verran tringalaisia rajavyöhykkeellä pikkujoutsenia ihailemassa.
Paluumatkalla poikkesimme vielä Haminan Lupinlahden tornilla, saldona mm. uiveloita, nokikanoja ja tukkasotkia sekä pari lapasotkaa. Samana päivänä lähistöllä viihtynyttä turkinkyyhkyä emme sen sijaan ennättäneet etsiäkään. Maakotkahavainto oli joillekin retkeläisille ensimmäinen ikinä ja siksi kenties ikimuistoinen, monille muille vuoden ensimmäinen. Näin ollen porukka palasi tyytyväisenä kohti Helsinkiä täydenkuun loistaessa komeasti.
Oppaina Mikko Savelainen ja retkikertomuksen kirjoittanut Peter Buchert
Tringa järjesti syksyisen retken 40-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Hangon lintuasemalle lauantaina 28.9.2019. Matkaan lähdettiin Helsingistä klo 7 aamulla luottokuskimme Anteron vakaassa ohjauksessa. Loput retkeläiset ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta, jolla ei juuri lintuhavainnoilla juhlittu – vaelluksella olleita närhiä sentään näkyi. Perillä Tulliniemen luontopolun alkupäässä oltiin yhdeksän maissa.
Harmaahaikaroita Haliaksella. Kuva: Ari Jokinen.
Taivaalta kuului heti mukavasti ääniä, liikkeellä oli mm. vihervarpusia ja järripeippoja. Tiltaltti lauleli polun varressa ja muitakin pikkulintuja tuntui pyörivän puissa. Gåun särkälle tuijotellessa näkökenttään pomppasi jalohaikara harmaita serkkujaan moikkaamaan ja valkoviklo paineli muutolla. Kapteenin penkillä retkeläiset otti vastaan aseman pitkäaikaishavainnoija Aki Aintila pikkutikkojen huudellessa taustalla.
Jalohaikara Haliaksella. Kuva: Ari Jokinen.
Luodolta löytyi isolepinkäinen ja merestä pari lapasorsaa. Aki kertoi ensin lyhyesti aseman toiminnasta sen pihapiirissä (taustalla muutti kuikka), jonka jälkeen siirryimme eteläkärkeen staijamaan. Pienemmissä ryhmissä kierrettiin sitten tarkemmin tutustumassa asemaan: tutuksi tulivat niin havainnointibunkkeri, rengastuspaikat kuin itse asemakin. Asemalla vieraili samaan aikaan kaksi muutakin ryhmää joten väkeä kärjessä riitti! Aika kului tuulisessa, mutta yllättävän lämpimässä kelissä äkkiä ja lintuhavaintojakin kertyi.
Varpushaukka Haliaksella. Kuva: Hanna Tura.
Petolinnuista havaittiin runsaasti muuttavia varpushaukkoja. Hanhimuuttoa meni jonkin verran, valkoposkihanhien lisäksi liikkeellä oli metsä- ja tundrahanhien sekaparvia. Varpuslinnuista liikettä oli mm. sinitiaisilla, kulorastailla ja pikkuvarpusilla, yksittäisinä havaintoina ilahduttivat lapinkirvinen ja kangaskiuru. Pikkutikkoja huuteli kärjessä useampi ja joukkoon eksyi jossain vaiheessa myös valkoselkätikka, jonka rengastustakin päästiin pian ihailemaan.
Tukkasotkia Haliaksella. Kuva: Hanna Tura.
Iltapäivästä alkoi aikataulu painaa päälle ja paluumatka
alkoi. Luontopolun varrella havaittiin pari pyrstötiaista ja ampuhaukka, Gåun
särkältä löytyi toisella tarkistuksella yksinäinen kapustarinta. Aikaa riitti
vielä puolen tunnin pysähdykselle Hangon lentokentällä, jossa havaittiin mm.
sinisuohaukkakoiras. Paluumatkalla nautittiin vielä perinteiset kahvit
Karjaalla ja havaittiin viimeiseksi retkilajiksi tuulihaukka Inkoon pelloilla.
Valkoselkätikka rengastettavana Haliaksella. Kuva: Timo Hiltunen.
Oppaina Eetu Paljakka ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela
Tringa järjesti syysretken Helsingin Vallisaareen
sunnuntaina 29.9.2019 – kyseessä oli samalla myös syksyn viimeinen päivä,
jolloin vesibussi saareen yleensä kulki. Valitettavasti saaren satamakahvila
oli ennakkotiedoista poiketen laittanut paikkansa talviteloille jo edellisenä
päivänä, joten perinteiset päätöskahvit jäivät tällä kertaa juomatta. Sateisesta
ennusteesta huolimatta matkaan lähti 18 reipasta retkeläistä kahden oppaan
johdolla. Menomatkalla aloitettiin tuulisesta säästä piittaamatta kansistaijilla,
jonka tulokset jäivät kyllä varsin laihoiksi – Suomenlinnan päällä sentään
pyöri vielä mukava parvi haarapääskyjä ja aina vaikea retkilaji varpunen
”hoitui” listalle heti laivan irrottua laiturista. Todistimme myös ranskalaisen
sotalaivan merille lähtöä. Saareen päästiin aikataulussa ja heti todettiin
vihervarpusia olevan liikkeellä. Myös palokärki huuteli retkeläiset
tervetulleeksi. Noin ylipäänsä linnut tuntuivat tuulisessa kelissä olevan
kuitenkin varsin tiukassa. Hiljaisena lintupäivänä voi aikaa onneksi käyttää
muuhunkin, kuten polulta löytyneen minimalistisen pienen rantakäärmeen poikasen
tai Kuninkaansaaren valleilta löytyneen matarakiitäjän toukan ihailuun.
Suuntasimme ensin staijailemaan saaren korkeimmalle
kohdalle, Aleksanterinpatterilla. Merelle oli päivän teemaan sopivasti varsin
hiljaista, yksittäiset kuikka ja harmaahaikara sentään havaittiin. Palokärki
jatkoi mekastustaan ja taivaalta kuului ainakin niittykirvisen ääntä. Paikalla
ei siis kovin kauaa seisoskeltu, vaan jatkoimme saaren kiertämistä
myötäpäivään. Suomenlinnan puoleisella rannalla kuului jostain yksittäinen
tilhen ääni. Pusikoissa huuteli jonkin verran hippiäisiä, punarintoja ja
puukiipijöitä. Syreenipuskasta löytyi myös tiltaltti. Päätimme suunnata
evästauolle mukavan tuulensuojaiselle Torpedolahdelle, josta löytyi monia
ilahduttanut leppälintu. Venesataman huoltorakennuksen luota löytyi taksutellut
mustapääkerttu, jota ei kuitenkaan nähty. Osa porukasta poistui aiemmalla
vesibussivuorolla kaupunkiin, loput jatkoivat kierrosta vielä Kuninkaansaareen.
Merelle tuijottelu saarten välisessä salmessa tuotti kolmen mustalinnun parven
ja isolepinkäisen. Kuninkaansaaressa ihmeteltiin palokärkeä ja pikkulintujen
sekaparvea, josta ei kuitenkaan löytynyt hippiäisiä ja puukiipijöitä kummempaa,
vain kerran kuulunut hömötiaismainen ääni kun ei toistunut. Sitkeä merelle
tuijottelu ei tuottanut palkintoja sen enempää Kuninkaansaaressa kuin laivan
kannellakaan. Takaisin Kauppatorille saapui silti iloinen retkeläisjoukko:
kyllä ulkoilu hienoissa maisemissa aina sisällä istumisen voittaa – eikä edes
kastuttu!
Suuntasimme ensin staijailemaan saaren korkeimmalle kohdalle, Aleksanterinpatterilla. Merelle oli päivän teemaan sopivasti varsin hiljaista, yksittäiset kuikka ja harmaahaikara sentään havaittiin. Palokärki jatkoi mekastustaan ja taivaalta kuului ainakin niittykirvisen ääntä. Paikalla ei siis kovin kauaa seisoskeltu, vaan jatkoimme saaren kiertämistä myötäpäivään. Suomenlinnan puoleisella rannalla kuului jostain yksittäinen tilhen ääni. Pusikoissa huuteli jonkin verran hippiäisiä, punarintoja ja puukiipijöitä. Syreenipuskasta löytyi myös tiltaltti. Päätimme suunnata evästauolle mukavan tuulensuojaiselle Torpedolahdelle, josta löytyi monia ilahduttanut leppälintu. Venesataman huoltorakennuksen luota löytyi taksutellut mustapääkerttu, jota ei kuitenkaan nähty. Osa porukasta poistui aiemmalla vesibussivuorolla kaupunkiin, loput jatkoivat kierrosta vielä Kuninkaansaareen. Merelle tuijottelu saarten välisessä salmessa tuotti kolmen mustalinnun parven ja isolepinkäisen. Kuninkaansaaressa ihmeteltiin palokärkeä ja pikkulintujen sekaparvea, josta ei kuitenkaan löytynyt hippiäisiä ja puukiipijöitä kummempaa, vain kerran kuulunut hömötiaismainen ääni kun ei toistunut. Sitkeä merelle tuijottelu ei tuottanut palkintoja sen enempää Kuninkaansaaressa kuin laivan kannellakaan. Takaisin Kauppatorille saapui silti iloinen retkeläisjoukko: kyllä ulkoilu hienoissa maisemissa aina sisällä istumisen voittaa – eikä edes kastuttu!
Oppaina Niko Björkell ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela
Tringa ry ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys KYY ry järjestivät lokakuun alussa lapsille suunnatun linturetken Kirkkonummelle. Aamukymmeneltä kaikki retkeläiset olivat saapuneet kirjaston takaiselle parkkipaikalle. Sää oli lupaavan selkeä ja kauniin syksyinen.
Pienen tutustumisleikin jälkeen suuntasimme Saltfjärdenin lintutornille, joka sijaitsee peltomaisemassa keskellä vanhaa merenlahtea. Kosteikko oli varsin hiljainen, mutta useampi isolepinkäinen päivysti sen laidalla, ja niitä pääsimme ihastelemaan pitkään kaukoputkella. Pääsimme näkemään hienoa syksyistä petolintumuuttoa. Laskimme puolen tunnin ajalta kaksi varpushaukkaa, viisi hiirihaukkaa ja kaksi piekanaa. Erityisesti hiirihaukat ilahduttivat komealla parvimuodostelmallaan, pyörien kaikki viisi yhtä aikaa aivan tornin päällä. Näimme myös syksyn viimeisiä haarapääskyjä (2). Takaisin tornin parkkipaikalle kävellessämme kuulimme nopeasti kapustarinnan lentoääntä ja nuori merikotka tuli esittelemään itseään kaartelemalla hienosti yllämme.
Seuraavan siirtymän aikanakin näimme useita hiirihaukkoja ja piekanoja ilmassa, mahdollisuuksia olisi harvinaisempiinkin petolintuihin. Elättelimme toivoa esimerkiksi maakotkan näkemiselle. Retken pääkohteessa Rilaxissa ei tarvinnut kauaa odotella, kun nuori lintu ilmestyi kaartelemaan hienosti taivaalle. Ei tosiaankaan jokapäiväinen näky! Horisontissa näkyi myös useita valkoposkihanhien muuttoparvia suuntana etelä. Niitä laskimme yhteensä 845 lintua. Pääsimme myös tutustumaan paikallisiin vesilintuihin: telkkä, isokoskelo, kyhmyjoutsen, silkkiuikku.
Lähes täysi bussillinen retkeläisiä starttasi seitsemältä Kiasman pysäkiltä odotuksen tunnelmissa. Kalkkirannan aamunkoitteessa odotti Sibbe-niminen pieni laiva, jonne pakkautui bussikyytiläisten lisäksi muutama omalla autolla saapunut. Rannassa lenteli käpylintuja ja västäräkki. Harmaahaikara lensi ohi ja laiva irtautui laiturista Sipoon saaristoon. Sää oli ennusteiden mukainen – sateet jäivät mantereen päälle ja merelllä oli kohtuullisen tyyntä. Yöllä herahtaneet sateet olivat mahdollisesti pudottaneet jotain muuttavia lintuja saareen. Odotukset olivat korkealla. Koskaan ei silti voi tietää mitä loppujen lopuksi havaitaan.
Saapuminen Söderskärille. Kuva, Juha Lindy
Laiva seilasi pittoreskin kotisatamansa kautta – Pirttisaaren salmessa näimme tiaisia ja isokoskeloita. Lisäksi laivasta nähtiin mm. länteen lentäviä isohkoja haapanaparvia, pari silkkiuikkua, harmaasorsa, tukkakoskelo ja selkälokki. Lähestyimme Söderskärin suojeltua saariryhmää ja vaikeasti rantauduttavan Jussinkarin ja Lamppukarien ohituksen jälkeen tulimme Majakkasaaren laituriin. Osa vielä tarkkaili saapujia tervehtineitä luotokirvisiä, kun tuli tieto, että pojat, Juho ja Pyry olivat löytäneet metsiköstä sinipyrstön. Siirryimme siis pääkallopaikalle.
Sinipyrstö. Kuva Juho Tirkkonen.
Pääopas Teemu ryhmitti porukan metsän yläpuolelle kalliolle, josta oli hyvä näkyvyys tarkkailla lintua sellaisella etäisyydellä, ettei se häiriinny. Pian peloton, n-pukuinen lintu näyttäytyi katsojille. Viesti lintutiedotukseen lähti pian. Paikalla olevaa hippiäisparvea syynättiin taigauunilintujen varalta huolella. Peukaloiset pomppivat piilosta toiseen rätisten ja pikkusieppo pyrähteli hyönteisjahdissa pirteästi oksaa vaihtaen.
Peukaloinen. Kuva Teemu Sirkkala.
Pian sinipyrstö katosi jonnekin ja osa porukasta jäi paikalle vahtiin ja osa lähti riippusiltaa pitkin Luotsisaareen missä avattiin lintuaseman ovi ja tutustuttiin tähän entiseen luotsitupaan. Saarella on toiminut lintuasema vuosikymmenien ajan. Arktisten lintujen kevät- ja syysmuuttoa Söderskärillä on seurattu yhtäjaksoisesti noin 50 vuotta, mikä on kauemmin kuin missään muualla maailmassa. Luotsisaarella päästiin näkemään myös paikalliset kahlaajat ja lisää paikallisia pikkulintuja: hernekerttu, laulurastas, punarintoja sekä lisää hippiäisiä ja pajulintuja. Sinipyrstö ilmaantui tännekin ja sitä päästiin tarkkailemaan läheltä taas pitkän aikaa.
Sinipyrstö. Kuva, Teemu Sirkkala
Majakka avattiin, kun saarelle saapui majakkaretki ja moni kiipesikin tutustumaan kunnostettuun arvorakennukseen. Kerroksissa on esillä näyttelyitä saaren historiasta ja myös yksi Tove Janssonille omistettu kerros – hänhän asui kesät lähisaarella Pellingin saaristossa parikymmentä kilometriä tästä itään. Näkymät valotasanteelta olivat kirkkaalla säällä huikeat.
Näkymä majakasta. Kuva Juho Tirkkonen.
Saarella oltiin noin kuusi tuntia ja sinä aikana ehdittiin havaita vielä paljon lisää. Muun muassa 1kv riskilä, haahkoja, alleja ja 12 pilkkasiipeä. Sinipyrstö näyttäytyi vielä useamman kerran. Kaikki retkeläiset onnistuivat näkemään linnun. Tulipa yksi bongarivenekuntakin Helsingistä lintua katsomaan. Laivakyyti Kalkkirantaan sujui hyvän sään merkeissä ja bussissa Helsinkiin matkasi hyväntuulinen lintuharrastajajoukko.
Retkelle osallistui 21 henkilöä, joista noin puolet vieraili saaressa ensimmäistä kertaa. Oppaina Paul Segersvärd ja Antti Kotilainen. Retken lähtöpaikka oli perinteisesti bussi 86 päätepysäkki. Lintulista avattiin muuttavalla mehiläishaukalla (1-kv SE) ja kolmen paikallisen urpiaisen parvella. Urheilukentän laidalla kuulimme ensin ylilentävän pikkukäpylinnun plit-ääntä. Samassa läheisen männyn latvassa erottui liikettä: ainakin neljä isokäpylintua (1k1n ja 2 1-kv) purki männynkäpyjä. Saimme rauhassa tarkkailla konkkanokkia kaukoputkien kautta. Harmaasieppo istuskeli pyyntihommissa kuusenlatvassa. Likolammen itärannalla rätisi ainakin 3 peukaloista, mutta itse lampi oli tyhjä linnuista.
Aloitimme Santahaminan eteläkärjen kierroksen itävallilta: merellä mm. 6 muuttavaa jouhisorsaa ja n. 20 tavin parvi. Tähyily nk. alavallilta tuotti mm. paikallisen mustalintuparven (14 yks), 7 haahkaa ja paikallisen valkoviklon luodolla. Ylävallilla muuttoa oli seurannut neljä lintuharrastajaa jo 06:30 alkaen: mm. n. 400 muuttavaa mustalintua ja n. 30 varpushaukkaa. Asetuimme toviksi eteläkärjen länsilaidan kalliolle, josta näkee hyvin Kuninkaansaaren ylle ja kaupungin suuntaan luoteeseen-pohjoiseen. Eväiden syönnin lomassa mm. korppi, palokärki ja 3 varpushaukkaa.
Paluumatkalla nousimme Kiviarkun niemelle. Papinlahden laiturilta näimme vielä kaukana Kruunuvuorenselän yllä muuttavan tuulihaukan.
Yhteensä näimme Santahaminassa ainakin 39 lintulajia.
Tapaaminen oli Tullisaaren puiston parkkipaikalla, josta puistokierroksen voi hyvin aloittaa. Osallistujia 40 ja oppaana Paul Segersvärd, joka lähes päivittäin retkeilee Tullisaaressa. Ensimmäinen tarkistettava kohde on puiston länsipään laaja nurmikenttä. Syyskaudella tämä houkuttelee västäräkkejä, kirvisiä ja rastaita. Jatkoimme suurten lehmusten ja tammien kautta nykyisen englantilaistyyppisen puiston perustaneen Henrik Borgsrtömin talon kivijalalle. Nurmikolla n. 20 västäräkin seurassa ruokaili 2 keltavästäräkkiä. Em. suurten puiden lehvästöt kannattaa rauhassa tarkastaa uunilintulajien ja sieppojen toivossa. Nyt saimme tyytyä yhteen harmaasieppoon.
Kävelimme pikku lahden rantaa pitkin Tullisaaren pohjoislaidalle näköalatasanteelle, josta avautuu näkymä Kulosaaren suuntaan ja Tullisaarenselälle. Työväen pursiseuran aallonmurtajilla lepäilee säännöllisesti lokkeja, tiiroja ja merimetsoja. Nyt aallonmurtajille laskeutui hetkeksi levähtämään n. 100 haarapääskyä. Kaukoputken ja digikameroiden avulla parvesta erottui ainakin 2 törmäpääskyä.
Matkalla kohti Aino Achten huvilaa kuljimme taas suurten lehmusten ohitse. Onnekkaimmat kuulivat pikkusiepon pehmeää rätinää suuren lehmuksen oksistosta. Pikkusieppo on harvalukuinen mutta säännöllinen syysvieras Tullisaaressa ja nimenomaan suurten lehtipuiden katveessa. Samassa suojaisessa ”tuulitaskussa” oli myös 2 harmaasieppoa.
Kaivoslammelta suuntasimme Aino Achten huvilalle. Talon edustalla on kaksi marjoja tuottavaa pensasta, jotka syyskuun aikana pitää tarkastaa mm. kerttujen toivossa. Puiston itälaidalla nk. piknikpaikan luona kiikaroimme Yliskylänlahdelle. Muutaman seljapensaan, syreenin ja ruovikon reunassa kasvavien tervaleppien rajaama alue on yksi puiston parhaimpia kohteita. Elo-lokakuun välisenä aikana aamuaurinko lämmittää tuon rinnetontin, joka kerää myöhäisiä kerttuja, uunilintuja, rautiaisia jne.
Retken viimeinen kohde oli Yliskylänlahden etelärannalla ulkoilutien lähellä sijaitseva kallio, joka on yksi puiston ”must”-kohteista. Sieltä näimme mm. 6 punasotkaa, tukkasotkia, haapanoita, pari silkkiuikkua jne. Lokakuun alusta aina joulukuun puoliväliin lahdella viihtyy yleensä muutama lapasotka. Retken päätteeksi kaksi harmaasorsaa lensi niityn yli itään. Näimme porukalla yhteensä ainakin 30 lintulajia.
Muutamaa lyhyttä sadekuuroa lukuun ottamatta kelit suosivat tringalaisia loppukesän perinteisellä kahlaajaretkellä. Porin Yyterin lietteitä oli juuri sopivasti merenpinnan yläpuolella, kun vedenkorkeus pysytteli lähellä nollaa. Lintujakin näkyi kohtuullisesti, vai pitäisikö sanoa varsin hyvin, kun otetaan huomioon, että kulunut kahlaajasyksy ei ole ollut niitä aivan parhaimpia, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Heti porukan noustua Sannannokan torniin edessämme tepasteli seitsemän isosirriä. Myös suosirrejä, suokukkoja ja tyllejä näkyi mukavasti. Yksi punakuiri, myöhemmin toinenkin, näyttäytyi hienosti.
Isossakin tornissa tulee ahdasta, kun porukkaa on tarpeeksi.
Kuva Bjarne Kantén
Jonkin ajan kuluttua saimme tiedon, että läheiselle Isosannan tornille näkyi tundrakurmitsa ja pikkusirri, joten pideltyämme sadetta tornin alla hetken, lähdimme lisää lajeja hakemaan. Melkein heti kun porukka oli ehtinyt viereiselle tornille, tundrakurmitsa – tai niitäkin oli kuulemma kaksi – otti siivet alleen ja lensi kohti Sannannokkaa, mistä olimme juuri tulleet. Koska muita kahlaajia näkyi tässä välissä heikosti, päätimme lähteä lietteille kävelemään rantaviivaa pitkin. Viimeistään tässä vaiheessa 40-henkinen retkiporukka hajosi pienempiin ryhmiin.
Meidän ryhmän löydettyä juuri ne lajit joita näiltä lietteiltä ajattelimme löytyvänkin, päätimme suunnistaa takaisin kohti bussia, sillä taivaalle kertyi nopeaan tahtiin varsin mustia pilviä. Yksi pikkuryhmistä oli päättänyt kävellä lietteitä toiseen suuntaan, pohjoiseen, kohti Yyterin hiekkoja. Tämän porukan palattua selvisi, että sielläpäin oli ollut myös himoittu pulmussirri sekä bonuksenna tyllipariskunnan vielä lentokyvytön poikue. Viesti tavoitti meidät yhtaikaa kaatosateen kanssa…
Lietteillä kuvakulmaa saa hakea varsin alhaalta.
Kuva Bjarne Kantén.
Kaikkien löydettyä pikkuhiljaa takaisin bussille ajoimme hieman pohjoista kohti. Lähdimme tallustelemaan Yyterin hiekkarantoja etelää kohti. Ajatus oli tietenkin löytää tuo pulmussirri ja kenties jotain muutakin. Vaikka pulmussirriä emme isolla porukalla nähneetkään, veto oli siitä hyvä, että pääsimme katsomaan isohkoa tylli- ja sirriparvea hyvin läheltä ja saimme myös ihailla kolmea tundrakurmitsaa huomattavasti lähempää, myös ohilennossa mustat kainalot vilkkuen. Muutamista kahlaajaparvista löytyi yhteensä toista sataa tylliä, monta kymmentä suosirriä, lähes kymmenen kuovisirriä, sekä lapin- ja pikkusirrit, joiden eroja pystyimme vertailemaan lähietäisyydeltä. Nuori kapustarinta tuli piipittäen meitä kohti – epäselväksi jäi, mitä se yritti viestittää.
Nuori kapustarinta ihmettelee katsojiaan. Kuva Bjarne Kantén.
Päivän petolintupuoli jäi vaisummaksi: merikotka, ruskosuohaukka, varpushaukka ja hiirihaukka viihtyivät lietteillä. Niiden lisäksi muutama muu peto näkyi bussin ikkunasta, mutta ei mitään “parempia” lajeja.
Retken kokonaislajimääräksi kirjasimme 89, pikkulepinkäisen täydennettyä lajilistaa paluumatkan viime kilometreillä. Määrä on keskivertoa alhaisempi, osin koska emme muissa kohteissa ehtineet käydäkään. Onneksi laatu on joskus määrää tärkeämpi juttu.
Pitkän ajopäivän tehnyt bussin kuljettaja Bjarne Kantén ikuisti myös retken, kuvat katsottavissa tästä:
Mukavasta retkestä kiittäen, oppaat Juha Lindy ja Peter Buchert
Sadetta ennakoiva sääennuste ei pitänyt 15 innokasta poissa Gardenian pihalta, johon myös oppaamme Juha Lindy saapui sopivasti ennen aamukahdeksaa, jotta saimme linturetkeen kuuluvat alkutoimet hoidettua. Lyhyen esittelyn jälkeen kävelimme muutamat sadat metrit ensimmäiseen pysähdyspisteeseemme, josta tähystimme pelloilla aterioivia valkoposkihanhia. Samalla näkyivät myös ensimmäiset terva- ja haarapääskyt. Kävellessämme eteenpäin saimme tietää pääskypopulaatioiden havaituista pienenemisistä. Lisää valkoposkia näkyi pelloilla. Päätimme käydä kurkistamassa Viikin vanhan puhdistamon altaita, joilta bongasimme mm. taveja ja metsäviklon. Palasimme pätkän samaa matkaa kääntyen sitten Keinumäen tornille, jonne emme kuitenkaan kiivenneet vaan jatkoimme kohti Hakalanniemen lavaa, johon jäimmekin sitten pidemmäksi aikaa tähyilemään sekä lietteen suuntaan kuin lahdellekin. Lajeja alkoikin tippua vakaaseen tahtiin: haapana, valkoviklo, töyhtöhyyppä, merimetso, harmaahaikara …
Ensimmäisten sadepisaroiden osuessa oli retkeä kestänyt ensimmäiset kaksi tuntia. Siirryimme kohti Purolahden tornia, josta muodostui toinen pidempikestoinen pysähdyksemme. Tornilta saimme näkyviin mm. pensastaskuja, kottaraisia, keltavästäräkkejä ja lokkilajin vastavalossa, jota arvuuttelimme tovin – lienee ollut nuori kalalokki. Sade yltyi ja niinpä otimme jalat alle ja siirryimme sateensuojaan pääosin lehtipuista koostuneeseen metsänreunaan, joka osoittautuikin mitä oivallisimmaksi lintupaikaksi, sillä ymärillä vilisti lajia jos toista: äänihavaintoina hippiäinen, niittykirvinen (joka myöhemmin myös nähtiin), harmaasieppo, mustarastas ja käpytikka. Verrattain lähelle tulivat mm. peippo, tiltaltti, punarinta, kultarinta ja polun poikki vilistänyt päästäinen. Muita retkellä nähtyjä nisäkkäitä olivat orava ja metsäkauris.
Katselimme hetken pikkulepinkäistä, joka kerta toisensa jälkeen palasi Purolahden lavalle. Peltojen välisiä ajoteitä pitkin retki jatkui kohti isoa punaista latoa ja yllättävän antoisaksi muodostui tämä retken lopun “kiertotie”, sillä lista lisääntyi kahdeksalla lajilla. Pitkään etsimämme räystäspääskytkin ilmaantuivat. Saimme myös ihailla hemppoa ja korppia.
Lähtö tapahtui Kiasman edustalta yhdeksän aikaan, kunhan ensin oli saatu kaikki paikalla parveilleet retkeläiset oikeisiin busseihin: samaan aikaan samasta paikasta lähti nimittäin myös Paul Segersvärdin vetämä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retki Kopparnäsiin.
Matkalla Parikkalaan retkiohjelmassa oli pari retkipysähdystä ja ensimmäinen niistä oli Porvoon Ruskis. Paikka osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä lintutornin edustalla näyttäytyi useampaan otteeseen korea sitruunavästäräkkikoiras.
Sitruunavästäräkki
Kuva Timo Mäkinen
Retken lajilistalle saatiin myös muun muassa merikotka ja -metso, tuulihaukka, räyskä ja rytikerttunen. Laulujoutsen uitti lahdella jo poikasiaan.
Haminassa pidetyn ruokatauon jälkeen matka jatkui Joutsenon Konnunsuon peltoaukeiden keskellä olleelle lintutornille, jonka parhaaksi anniksi jäi retken ainoa hemppo. Seuraava pysähdyspaikka olikin sitten jo Parikkalan Siikalahden patotie, missä lintuja oli enemmän: lukuisat nuoli- ja ruskosuohaukat sekä kalasääsket esittäytyivät hyvin, pari luhtakanaa kötkötti ruovikoiden suojissa ja kaulushaikara puhalteli laiskasti, ruovikoiden yllä oli hyönteispyynnissä pikkulokkeja ja vesilinnuista nähtiin ensimmäiset härkälinnut ja punasotkat. Näitä lajeja näkyi reissun aikana muillakin Parikkalan lintuvesillä useina päivinä.
Punasotkat.
Kuva Timo Mäkinen
Matkapäivän päätteeksi ajeltiin sitten majoittumaan retkemme majapaikkaan Oronmyllyn leirikeskukseen.
Heidi äänitti majapaikassa lintuja, ensimmäisenä yönä tallentui mm. kehrääjän kehräys.
Perjantai 31.5.
Aamu oli valitettavasti sateinen… siitä huolimatta suuntasimme aamiaisen jälkeen metsään ja kohteena oli Soininmäen metsäalue. Kun metsäautoteillä mutkittelun jälkeen pääsimme paikalle, vaikutti ensin ettei tihkusateessa ja tuulessa tultaisi kuulemaan peukaloista kummempaa metsälintua.
Soinimäen kodalla. Kuva Jaana Sarvala
Onneksi Jaana kävi kuitenkin kuulostelemassa myös toisessa suunnassa…ja löysi sieltä laulavan idänuunilinnun. Ja kun muutkin oli saatu kuuntelemaan idulia porukalla, lähti aivan yllättäen kuusten latvoista lentoon lampaankokoinen ukkometso näyttäytyen oikein hienosti!
Iduli paikalla.
Kuva Jaana Sarvala
Sade jatkui ja seuraavaksi suunnattiin kierrokselle
Parikkalan lintuvesille ja –torneille. Toiveissa oli, että sadesää olisi saanut
kahlaajia keskeyttämään muuttonsa ja niitä löytyisi kosteikkoja kiertelemällä –
ja sadesää ei olisi niin suuri haitta vesi- kuin metsälintujen etsinnässä. Heti
ensimmäisessä Pohjanrannan tornissa kuitenkin paljastui, että tuulen ja sateen
yhdistelmä oli vähän turhankin tehokas: kahlaajien sijasta retkeläisten piti
hakea suojaa tornin alakerrasta.
Onneksi jotain lintujakin nähtiin. Pohjanrannassa paras
havainto oli pellonreunassa laiduntanut myöhäinen tundrahanhi. Seuraavalla
pysähdyspaikalla Tarassiinlahdella rääkäisi vesisateen ollessa kovimmillaan
ruisrääkkä pari kertaa, mutta lintu jäi valtaosalta retkiporukkaa vielä tässä
vaiheessa kuulematta. Kanavalammelle tultaessa pahin sade oli jo laantunut ja
lintuja löytyi enemmän. Pari luhtahuittia huuteli erikoisesti keskellä päivää rantaniityllä,
mutta näkyville ne eivät toki suostuneet. Ja viimein löytyi pari kahlaajaakin,
kun mustaviklo, pikkutylli sekä kaksi punajalkavikloa ruokailivat
rantalietteellä.
Sää alkoi parantua ja suuntasimme seuraavaksi Siikalahdelle. Matkalla tehtiin kahvitaukopysähdys sekä vilkaistiin Härskiinniemen levähdyspaikalta Simpelejärven laajalle järvenselälle. Järvellä kalasteli runsaasti kalatiiroja, noin 200 yksilöä, sekä puolentusinaa kuikkaa ja tukkakoskelopari. Siikalahdelle päästyä ihmetytti erityisesti nuolihaukkojen runsaus: niitä oli parhaimmillaan näkyvissä yhtä aikaa ainakin 18 eri yksilöä.
Nuolihaukka. Kuva Timo Mäkinen
Illalla tehtiin vielä tuloksekas kehrääjäretki majapaikkamme Oronmyllyn ympäristössä kävellen. Retken alussa yksi kehrääjä lensi päidemme yli metsäautotietä seuraten ja myöhemmin kuultiin vielä toinen, kaukana surissut lintu. Oronmyllyn ympäristöstä löytyi viikonlopun aikana monia muitakin retkipinnoja, kuten liro, harmaapäätikka, palokärki, uuttukyyhky ja kulorastas.
Lauantai 1.6.
Kesäkuun aluksi säätila oli ainakin eilistä mukavampi auringon paistaessa…ja aamiaisen jälkeen suunnattiin taas retkelle. Retkeläisten toiveesta aamuretken ykköstavoitteena oli kuhankeittäjä. Sammallammen ja Tiviän suunnista keittäjää ei vielä löytynyt, mutta Siikalahden Raikanniemessä sitten tärppäsi ja hyvin äänessä ollutta lintua saatiin kuunnella pitkään.
Kuhis-elis-ilosta Pirjo tarjoili suklaata. Kuva Jaana Sarvala
Kirjolankankaan hiekkakuopalla puolestaan ihasteltiin isoa törmäpääskykoloniaa.
Törmäpääskypaikalla. Kuva Jaana SarvalaTörmäpääskyt. Kuva Timo Mäkinen
Aamupäivän retken päätteeksi käytiin vielä Punkaharjun komeissa harjumaisemissa pähkinähakin perässä, mutta tuloksetta.
Punkaharjulla. Kuva Harri Hölttä
Illan yölaulakierros suuntautui osin samoihin maisemiin kuin aiemminkin, mutta nyt saatiin retkeillä eilisestä poiketen hyvässä säässä. Pohjanrannasta löytyi harmaasorsa ja heinätavi.
Heinätavi tavis-tavien ja naurulokkien seurassa. Kuva Jaana Sarvala
Tarassiinlahden ruisrääkkä oli hyvin äänessä, kun taivaalta ei satanut kissoja ja koiria. Kanavalammen rantalietteeltä löytyi tällä kertaa tylli. Sen jälkeen suunnattiin itärajan pikkuteiden kautta Siikalahden suuntaan ja yhdellä pysähdyksellä koettiinkin reissun hienoin havainto, vaikkei se lintuja koskenutkaan. Olimme pysähtyneet pellonreunaan ruisrääkkää kuuntelemaan, kun joku huomasi pellolla juosseen isokokoisen nisäkkään. Villisika! Eikä vain yksi aikuinen korskea sika, vaan kun eläin siirtyi avoimemmalle pellolle, sen perässä huomattiin juoksevan kuusi pientä porsastakin. Eläimiä saatiin seurata hyvin ja pitkään, kun ne juoksivat peltoaukean poikki eikä varsinkaan porsaiden reitti ollut aina siitä suorimmasta päästä.
Villisikoja ei Tringan retkillä nähdän kovinkaan usein!
Kuva Timo Mäkinen
Rääkän ja sikojen lisäksi pellolla ruokaili myös kaksi metsähanhea.
Siikalahdelle päästyämme sää oli taas muuttunut kehnoksi ja
vähitellen alkoi myös sataa. Niinpä paikan parhaiksi havainnoiksi jäivät pari
luhtahuittia ja luhtakerttunen. Sittenpä ajeltiinkin jo Oronmyllylle yöpuulle.
Sunnuntai 2.6.
Sunnuntain merkittävin tapaus oli suunnitellusti kotimatka. Aamun retki tihkusateessa Oronmyllyn ympäristössä ei tuottanut tiltalttia kummempaa.
Puoliltapäivin suunnattiinkin sitten kohti etelää. Matkalla ajettiin kuitenkin taas Kymenlaakson kautta ja pidettiin retkipysähdys Vehkalahden Lupinlahden lintutornilla, missä nähtiin mm. rastaskerttunen, räyskä, merikotka ja kolme punasotkaa. Nuolihaukkoja oli täälläkin, ainakin puolentusinaa lintua. Viimeinen yritys retken lajilistan pidentämiseksi tehtiin läheisen Vilniemen leirintäalueen rantahietikolla, mistä löytyikin meriharakka ja mustakurkku-uikku maustettuna kesyllä isokoskelopoikueella.
Isokoskelon iso perhe.
Kuva Timo Mäkinen
Sen jälkeen retki olikin viime silausta vaille valmis. Lajilistalle saatiin yhteensä 129 lajia niin rannikon, sisämaan kosteikkojen, peltojen kuin metsienkin lintua. Lopuksi oppaat Harri ja Jaana ja mainio kuskimme Antero saivat vielä suut makiaksi suklaisten kiitosten kera.
Tällä erää viimeinen Vuosaaren kävelyretki starttasi varhain aamulla Niinisaarentieltä, Mustavuoren ja täyttömäen kupeesta. Kello viideksi paikalle oli saapunut seitsemän urhoollista retkeläistä, joista urhoollisimmat olivat olleet jo Haltialan yölaulajaretkellä.
Keli oli mitä mainioin, hyvin lämmin ilmamassa oli selvästi tuonut mukanaan lisää laulajia. Viime päivinä oli havaintoja viitasirkkalinnuista, kerttusista ja kuhankeittäjistä tihkunut ympäri pääkaupunkiseutua. Lämpöaallon ainut varjopuoli oli massoittain kuoriutuneet hyttyset. Hetkenkin paikallaanolo oli tuskaista inisevän hyönteisparven vuoksi.
Retki lähti hyvin liikkeelle. Tomera peukaloinen toivotti heleällä laulullaan hyvää huomenta, mustapääkerttu yhtyi samoihin toivotuksiin eikä aikaakaan, kun lehtokerttu luritteli kävelytien reunalla. Olimme päässeet vasta Mustavuoren kuusipohjaisen sekametsän puolelle, ja äänessä olevien lintujen määrä oli toiveita herättävä.
Päästyämme Mustavuoren lehdon ja Porvarinlahden väliselle voimalinjalle oli yllättävän hiljaista: rastaat lauloivat, punavarpunen vislasi ja harmaasieppo sirisi haavan latvassa, mutta muuta ei juuri kuulunut. Mustarastaita kuunneltiin tarkalla korvalla, olihan alueella ollut kuhankeittäjä muutama päivä aiemmin. Korkeaan hapaan lennähti nokkavarpunen, joka todennäköisesti pesii Mustavuoressa, mutaa näkyy silti sangen harvoin.
Saapuessamme tuomilehtoon ja lähelle Mustavuoren itärinteitä äänimaailma vilkastui, toinen peukaloinen, niityn pensaskertut, laulurastas, pajulintu, peippo ja lehtokerttu olivat äänessä. Kivutessamme aukealta tykkitietä pitkin metsäisemmille rinteelle kuului idänuunilintu. Mustavuori on yksi parhaita paikkoja Helsingissä kuulla ja nähdä idänuunilintua.
Jatkoimme lehdon reunaa kohti peltoaukeaa, kun tarkkakorvaiset retkeläisemme kuulivat rytmikästä surinaa läheltä niityn reunaa. Viitasirkkalintu säksätti ahkerasti matalassa pajussa. Mukava havainto sai koko joukon hyvälle tuulelle.
Matka jatkui kohti peltoaukeaa, jota ennen käännyimme takaisin voimalinjojen alla olevalle niitylle. Pyy pyrähti lentoon ryteiköstä juuri ennen niityn reunaa ja vähän matkan päässä lauloi toinen idänuunilintu.
Ohitimme viitasirkkalintupaikan niityn puolelta ja näytti siltä, että lintu oli vaihtanut paikkaa ja siirtynyt niityn toiselle puolelle. Ihmeteltyämme jonkun aikaa pensaskerttua ja punavarpusta, kuului viitasirkkeli taas alkuperäiseltä paikalta.
Jatkoimme kierrostamme Porvarinlahdelle ja täyttömäelle. Matkalla tapasimme Vuosaaren tunnetuimman ornitologin Kimmo Heiskasen, vaihdoimme kuulumiset ja kuuntelimme katsauksen aamun lintutilanteeseen. Jutustelun aikana lähipuuhun lennähti närhi, joka hämmästytti ja riemastutti retkeläisiä matkimalla hiirihaukkaa. Kimmo jatkoi viitasirkkalintupaikalle, josta hän ilmoitti kaksi laulavaa sirkkeliä.
Porvarinlahdella oli totutun hiljaista. Ruokokerttunen sentään kuului, vesialueella oli muutamia lokkeja, sinisorsa pari ja harmaahaikara. Pikkulepinkäispari oli reviirillään. Ihastelimme etäältä kauniita lepinkäisiä. Ruovikon reunasta lähti lentoon metsäviklo.
Täyttömäellä oli lähinnä alueen tyyppilintuja: pensaskerttuja ja kivitaskuja. Muutama kiuru ja hemppo lennähti etäällä. Tavallisesti täyttömäellä on ollut useita laulavia ruisrääkkiä, tänä vuonna on vain yhdestä narisijasta, ja sekään ei ole enää äänessä. Toivotaan että tämä vuosi on poikkeus ja rääkät palaavat taas mäelle.
Mukava lähes kolmen ja puolen tunnin kävelyretki lämpimänä kesäaamuna päättyi rennoissa tunnelmissa. Lintuja oli niin nähty ja kuultu ja olimme saaneet ihastella Mustavuoren, Porvarinlahden ja täyttömäen aluetta kauneimmillaan.
Tähän päättyi Vuosaaren lintukävelyretkien sarja. Kiitos kaikille osallistujille hauskoista ja opettavaisista retkistä. Hyvää lintukesää ja nähdään maastossa.
Kökarin kirjokerttukanta on ollut vahva – itse olen todennut viime vuosina 12 km tien pätkiltä kirkolta Hellsöhön ja Norra Karlbystä Mareniin viitisentoista reviiriä. Nyt Tringan retken alla ensimmäiset kirjokertut oli jo havaittu, ensimmäinen laulava vanha lintu kirkolta 24.5., seuraavat 2 vanhaa lintua merivartiotien tiehaaran pohjoispuolelta ja ääntelevä kirkon puuceen itäpuolelta seuraavana päivänä. Lisää oli tulossa: Rami Lindroos, Mikael Nordström ja William Velmala havaitsivat 29.-31.5. yhdeksän laulavaa koirasta ja yhden ääntelevän naaraan. Niistä yksi oli Österbyggessä, loput Munkvärvanin ja Marenin alueilla.
Lähdettyämme 7.9.2019 perjantaina 10:00 Korppoon Galtbyn satamasta, Skiftet-laivan yläkansi täyttyi retkiryhmäläisistä. Kaikki 14 retkeläistä olivat kannella viimeistään Kökarin rajaa ylittäessämme.
Tässä osa retkijoukostamme.
Kuva Ari Linna
Meri ei ollut pläkä (ruots. blägä, tyyni), mutta melko tyyni. Lintujen katseluun löytyi kannelta useampia lähes tärinättömiä paikkoja, ja luulen, ettei aiemmilla Kökar-retkillä kannella ole ollut yhtä montaa kaukoputkilla merta tutkivaa lintuharrastajaa. Kun aurinko muutti vastavalon puolta siluetiksi, myötävaloon saimme hienoja näkymiä vesilinnuista, myös ruokeista, muutamasta kuikasta ja Hellsö Strömmenin Bergsgrundenin lintuluodoilla viihtyneestä, siellä ehkä pesivästä, laulujoutsenesta.
Ensimmäiset mustakurkku-uikut havaittiin heti majapaikan edustalla.
Kuva Harri Koli
Majoittumisen jälkeen teimme usean tunnin ja kilometrin pituisen kävelyn Brudhäll-hotellilta Marenin tielle ja tietä Grönviks bäckenille sekä lammen sivuitse saaren länsirantaan aukeaville kallioille.
Pikku lepohetki.
Kuva Jaana Sarvala
Muutamat saaressa kanssani aiemmin retkeilleet tunnistivat pohjoisen horisontissa taivasta vasten näkyvän merivartioston vartiotornin. Vaikka tiestä sen kalliopaljastumakatajaketojen ja saniaistervaleppälehtojen vaihteluineen pidettiin, halutut ja paikalla toukokuun lopussa havaitut kirjokertut, jos olivat läsnä, olivat hiljaa ja näkymättömissä. Oppsjön länsipuolisella kalliokedolla pikkulepinkäispari vahti reviiriään katajan latvasta – kirjokertut pesivät aiempina vuosina niiden seurassa, mutta nyt niitä ei näkynyt. Kuulimme kertaalleen trrrr-rätinän. Siinä kaikki. Tai ei aivan; muita kerttuja oli, ja kaksi lehtokurppaa lehahti lehdoista siivilleen. Lammen rannan polulta purskahti viitakerttunen laulamaan. Ei yön intensiteetillä, vaan kevyt sordiino päällä. Selvä viitakerttunen eri aiheineen kuitenkin. Kuulin 26.5. samassa kohdassa sepelsiepon – hienoja indikaatioita paikan mahdollisuuksista, kun mielikuvituksessani sijoitan rengastuspaikkoja saarelle.
Pilkkasiipiä nähtiin muutamia kymmeniä, sekä meressä että ilmassa.
Kuva Harri KoliKahlaajia oli harvakseltaan. Kuvan punajalkaviklot viihtyivät kivien lisäksi sähkölankojen päällä.
Kuva Harri Koli
Viideltä söimme hyvän ahvenanmaalaisesta savustetusta kirjolohesta valmistetun päivällisen – lohi ei ollut kuiva, eikä ällöttävän rasvainen. Kaiken raikkauden kruunuksi saimme ravintolan työntekijän puutarhastaan keräämistä raparpereista valmistetun kiisselin, jossa oli jäätelösilmä. Autuasta!
Retkellä havaittiin vain 1 kokonainen kurki mutta sitäkin enemmän kurjenpolvia. Kuvan verikurjenpolvi on saarella yleinen. Alkukesän kukkaisuus oli muutenkin saarella parhaimmillaan. Metsäapiloita, papelorikkoja, ketohopeahanhikkeja, mäkiarhoja, syylälinnunherneitä, lehtotähtimöitä, mustakonnanmarjoja ja lukuisia muita (kiitos tunnistusavusta Anulle). Kuva Jaana Sarvala
Saaren itäosiin tekemämme iltaretki kertoi saman tarinan, mitä edellisen 2.-3.6. tekemäni matkan iltakuuntelut: satakieliä naksuttelee ja laulaa useassa kohdin, ja kaikilla suurehkoilla ruoikkoaloilla laulaa rytikerttunen – ruokokerttunen onkin Kökarissa suhteessa rytikerttuun vain yksi kahdestakymmenestä rytikerttuhavainnosta, jos sitäkään.
Rytikerttunen.
Kuva Harri Koli
Poikkeavaa oli ruisrääkkien puute, ja luhtakana oli löytänyt uuden kodin museolahden lahdenpoukamasta. Yölaulajiksi mielletyt luhtakerttuset lauloivat vasta seuraavan aamun ja iltapäivän tunteina, yksi Södervikenin länsipuolella Flattössä, kaksi kirkolla ja yksi Överbodan kylällä.
Kuva Jaana Sarvala.
Ilmassa olevien hiukkaskertymien värjäämistä
auringonlaskuista oli eri tiedotusvälineissä raportoitu kevään aikana. Mutta
olisivatko ilmiön aiheuttavat hiukkaset, kaupungin katupölyt tai saasteet,
saattaneet saastuttaa ilmakehää Kökarissa? Kirkolta käsin mereen tapahtunut auringonlasku
oli joka tapauksessa kaunis. Ehkä kuitenkin aitoa Kökarin luomua.
Kuva Harri KoliOppaamme Ari auringonlaskussa. Kuva Jaana Sarvala
Lauantain aamu aloitettiin ruokahalua nostavalla muutaman tunnin retkellä, jolloin tutustuimme Pyhän Annan kirkon ympäristössä Hamnössä olevaan kirjokerttualueeseen. Tulos oli niiden osalta pyöreä nolla. Seuraavat, aamiaisen jälkeiset kirjokerttukohteet valittiin itään Finnön saaren läpi kulkevan päätien varresta. Paikoitimme autot Svarbogilin entisen uimarannan liittymään. Siitä länteen kilometrin matkalla olisi 5 vanhaa kirjokerttureviiriä. Ensin lauloi hernekerttu, sitten pensaskerttu, sitten kalliokatajakedolta katajan latvasta löytyi pikkulepinkäiskoiras.
Pensaskerttu.
Kuva Harri KoliPikkulepinkäisiä nähtiin retkellä monessa paikassa.
Kuva Harri Koli
Ensimmäisessä tervaleppälehdossa luritteli kultarinta, ja seuraavassa lauloi lintu hieman lehtokerttumaisesti, mutta ei aivan, ja lyhyttä säettä. Olimme jo kuulleet muutaman lyhytsäkeisen lehtokertun, joiden säe oli vain 4–5 sekuntia, ja nyt kuultu säe oli vastaava, mutta kuitenkin hieman mielenkiintoisempi.
Joko löytyisi kirjokerttu? Kuva Jaana Sarvala
Ehdin todeta, että nyt on hyvä mahdollisuus kirjokerttuun, kun äänen pysäyttämänä Pirjo Lyytikäinen sai linnun näkyviin ja totesi sen olevan retkemme teemalaji! Minuutin – kahden aikana vanha keltairiksinen koiras näyttäytyi tienvarressa muutaman metrin korkuisen pihlajan eri osissa.
Pihlajan lehdet olivat lähes täydessä kasvussaan, mutta mukavasti kirjokerttu näytti milloin päänsä, milloin selkänsä, pyrstönsä, kupeensa, rintansa tai alaperänsä. Yli kymmenen retkeläistä koki retken tavoitteen täyttyvän, kun uusi lintulaji piirtyi kiikarien välityksellä verkkokalvolle aivojen tajuttavaksi. Kosmista: pieni muuttuu suureksi!
Aplabodenin ystävällisesti myöhään edellisiltana tekemästämme tilauksesta valmistama Ahvenanmaan pannukakku maistui kirjokertun jälkiruuaksi. Mukanamme retkeillyt kökarilainen, tai ainakin Kökarin mökkiläinen, Hanna Valtonen, kertoi, että yksi koulukunta pitää perinteisenä mannapuuroon valmistettua Ahvenanmaan pannukakkua, toiset tätä riisipuuroon valmistettua. Mausteena olivat kardemumma ja terassipöytien lankuista lämpöä ja kuivan puun tuoksua hehkuva kesäpäivä.
Iltahuuto suoritettiin vauhdilla sillä alkamassa oli jalkapallo-ottelu, joka vei hetkeksi muutaman retkeläisen kiinnostuksen linnuista palloon. Brudhäll-hotellin henkilökunta järjesti ystävällisesti kisakatsomon ottelua varten. Kuvassa havaintojaan kirjaamassa Sisko, Pirjo ja Katri. Kuva Jaana SarvalaJalkapallo-ottelun aikana tehtiin omia retkiä oppaan ollessa estynyt. Tässä Tuire ja Sisko katsomassa riskilää. Kuva Jaana Sarvala
Sunnuntaiaamun retkeily aloitettiin jälleen ennen aamiaista.
Koska osa retkiryhmää oli yhä ilman ruokkihavaintoa, suuntasimme uudelleen kirkon
taakse kalliolle ja tarkastimme lännen puolelta Stenskärin pohjoiskärjen
kolonian. Joku meistä summasi sieltä 24 ruokkia, joista osa seisoi
pingviinimäisinä toteemeina kalliopaasien päällä. Kirjokerttu rätisi ja lauloi
hetken ”uuden” pappilan nurkalla, ja pappilan rantaan ja luostarirakennusten
peruskiville tekemällämme lehtokierroksella kertyi muutamia uusia retkenlajeja,
esimerkiksi tiltaltti ja kuhankeittäjä. Vihelsin jälkimmäiselle, jolloin se
kävi meitä kurkistamassa; formulamaisesta lentovauhdistaan huolimatta se
havaitsi meidät muiksi kuin kuhankeittäjiksi ja hävisi tervaleppälehdon länsipään
vehmauteen.
Kuhankeittäjä oli itselleni ensimmäinen Kökarissa havaitsemani, ensimmäinen Kökar-retkieni 45 vuotisessa historiassa. Se iski minuun kuin keltamusta salama! Samaan aikaan Turun Ruissalossa oli kuhankeittäjä, Hangon lintuasemalla oli muuttanut neljä ja Hiittisten Morgonladetilla yksi kuhankeittäjä. Oli näiden ja luhtakerttusten, viimeisten muuttajiemme, parhaan muuton aika, kun samaan aikaan Mynämäen Mietoistenlahdella tavattiin ensimmäisiä etelään muuttavia mustavikloja.
Toisenä illan päivällisellä Skärgårdsbrödet-ravintolassa. Kuva Pirjo Heikkinen
Ehkä kirkolle on hyvä päättää tarina. Samalla kiitän iloista
ja luonnosta nauttimisen osaavaa Tringan ryhmää mukavista yhteisistä retkihetkistä,
tältä retkeltä ja aiemmilta. Uskon, että seuraavan retken vetäjä on joku muu – aion
vetäytyä elämään päivän kerrallaan, suunnaten tulevaisuuden suunnittelun
kattamaan vain lähimmän tulevan. Eihän
se oikeasti ole mahdollista, mutta tästä tämä yritys nyt alkaa. Käynnissä
olevassa Central Baltic -ohjelman Baltic Wings -hankkeessa yritän kuitenkin kykyjeni
mukaan varmistaa sen, että saisitte arvoisenne oppaan myös tulevaisuuden
Kökar-retkille. Sekin kun jää nyt selvittämättä, onko kirjokerttujen ja ruisrääkkien
määrien tämän kevään notkahdus, jälkimmäisten nollaan, vain poikkeus niiden esiintymisen
pidemmässä kaaressa. Toivottavasti voitte jatkossa täydentää BirdLife Suomen
Tiira-havaintokannan yli 220 Kökarissa tehtyä kirjokerttuhavaintoa yhä uusilla
ja uusilla havainnoilla.
Retkenlajimäärämme täydentyi määrään 95, määrään, jonka Kuopiosta matkaan liittynyt Matti Saarela oli retkenlajiveikkauksensa asettanut.
Matti sai Ahvenanmaan pannukakku -reseptin ja Aplabodan hillopurkin.
Kuva Jaana Sarvala
Viimeinen tuloksen täydentänyt havainto oli paluulaivamatkan havainto karikukosta laulujoutsen-karikukkosaarelta!
Tringa järjesti ”yleisön pyynnöstä” kevätretken Helsingin Vallisaareen 18.5.2019. Sää suosi retkeläisiä: aurinko paisteli koko päivän liki pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli mukavan leppeä. Matkaan lähdettiin Kauppatorilta kahdenkymmenen retkeläisen ja kahden oppaan voimin heti ensimmäisellä vesibussivuorolla eli puoli kymmeneltä. Menomatkalla tarkeni hyvin kannella, josta käsin havaittiin mm. tervapääskyjä, lokkeja, tiiroja ja vesilintuja.
Koiras mustapääkerttu. Kuva: Laura Mäenpää.
Saareen päästiin kymmenen maissa ja vastassa olikin mukava konsertti erilaisia laulajia: ensimmäisellä sadalla metrillä havaittiin jo mm. satakieli, lehtokerttu ja kultarinta. Saaren rehevät metsät ovat erityisesti kultarintojen mieleen: kultarintoja havaittiin retken aikana ainakin kuusi laulavaa lintua, joista osa päästiin näkemäänkin – lajin monipuolinen, matkintojakin sisältävä laulu tulikin varmasti kaikille tutuksi! Saarta lähdettiin kiertämään vastapäivään ja mukavasti puskista löytyi muitakin lintuja: punavarpusia vihelteli vähän joka puolella, kerttuja havaittiin neljä eri lajia (lehto-, mustapää-, herne- ja pensas), lammen viereisellä kostealla alueella lauloi komeasti pikkusieppo ja kaksi muutakin sieppolajia (kirjo- ja harmaa) löytyivät havislistan täytteeksi. Kierroksella havaittiin myös retken ainoa (!) päiväpetolintu, joka osoittautui varmaan liki koko retkiporukalle vuodenpinnan tarjonneeksi mehiläishaukaksi. Saaren korkeimmalla kohdalla, Aleksanterinpatterilla, oli hyvä paikka pitää evästauko ja tarkkailla muuttavia lintuja. Valitettavasti muuttopäivä oli varsin vaisu, mutta mukavahan eväitä oli mutustella mm. Harmajalla pesiviä riskilöitä etsiessä, käenpiikaa kuunnellessa ja lammella uinutta rantakäärmettä ihmetelessä. Arktista muuttoa havaittiin peräti yhden valkoposkihanhiparven verran…
Kultarinta on yleinen laji Vallisaaressa. Kuva: Laura Mäenpää.
Saaren kiertämistä päätettiin vielä jatkaa Kuninkaansaareen puolelle. Kuninkaansaaren valleilta havaittiinkin vielä loppuhuipennukseksi komea kahdensadan sepelhanhen itään matkannut parvi. Paluumatkalla kuunneltiin vielä satakieliä ja kultarintoja ja tutustuttiin saaren kahvilatarjontaan. Viimeinen retkipinna kuitattiin paluumatkalla turistien kansoittaman Suomenlinnan valleilta kivitaskun muodossa.
Kiitokset vielä kaikille retkeläisille!
Oppaina retkellä Niko Björkell ja tämän kirjoittanut Aapo
Salmela.
Lista retkellä havaituista lintulajeista noin
havainnointijärjestyksessä:
Kolmas kävelyretki Vuosaaressa alkoi Uutelan koirapuiston
kupeesta kuudelta aamulla. Mustapääkerttu lauloi läheisessä tuomessa ja
rastaiden laulua kuului sieltä sun täältä. Kahdeksan reipasta retkeläistä lähti
kävelemään kohti Skatanniemeä, josta avautuu laaja näkymä merelle.
Monta päivää kestänyt korkeapaine jarrutti muuttoa. Valkoposkihanhia meni muutamia pikkuparvia ja kuikkalintujakin näkyi vain muutamia. Täysin tyyneltä mereltä kantautui teeren pulina. Teeri ei ole mikään jokapäiväinen havainto Vuosaaressa retkeillessä.
Tukkakoskelo
Puolentoista tunnin staijauksella ei paljoa irronnut: näimme perusvesilinnut ja kaksi kaukana mennyttä isojen kahlaajien parvea. Iloa tuotti retkiseuruetta kummastelemaan tullut hylje.
Kyhmyjoutsen
Matka jatkui takaisin kohti Uutelan Särkkäniemeä ja Rudträskin kuusikkoa. Matkalla törmäsimme metsäkauriisiin, jotka jäivät tien viereen kuvattaviksi. Skatan tilalla saatiin jo iloinen lintuhavainto. Viitakerttunen lauloi hillittyjä säkeitään aivan päärakennuksen kupeessa.
Matkalla kuului useita pajulintuja, sirittäjä, punarinta,
metsäkirvinen ja pensaskerttuja. Saapuessamme Särkkäniemen lehtoon kuului
kuhankeittäjämäinen vihellys, harmillisesti viheltelijä paljastui
mustarastaaksi. Särkkäniemi oli yllättävän hiljainen, joten suuntasimme kohti
kuusikkoa, jossa aivan viime päivinä oli laulanut pikkusieppo.
Pienen odottelun jälkeen pikkusiepon heleät säkeet kaikuivat
kuusien lomassa. Komea vanha koiras tuli muutamaan otteeseen ihailtavaksemme.
Aikamme ihasteltuamme pikkusieppoa suuntasimme takaisin parkkipaikalle ja
päätimme retken.
Vaisusta muutosta huolimatta, pääsimme ihastelemaan merellistä Vuosaarta kesäisessä auringon paisteessa ja näimme ja kuulimme muutaman hauskan linnun, jotka saivat retkeläiset hyvälle tuulelle.
Sunnuntai-aamuna Tringan bussi kuljettajanaan taas Antero Koskinen, allekirjoittanut, toinen opas Niko Björkell ja 39 retkeläistä suuntasivat kohti Hankoniemeä. Keli oli suht lämmin ja lupaava. Odotukset olivat taas korkealla, onhan tämä jo perinteeksi muodostunut “tornien taisto -viikonloppu” ollut yksi lajirikkaimpia retkiämme.
Hankoon päästyämme aloitimme retken Neljän Tuulen Tuvalta. Siellä Hankoniemi taas osoitti luonteensa, tuuli oli suht voimakasta ajoittain. Monesti tämä pysähdys ei ole tuottanut ihmeempiä havaintoja, mutta nyt lintuja oli mukavasti. Heti meidät vastaanotti useampi lapintiira ja kivitasku. Meristaiji tuotti runsain mitoin haahkoja ja alleja. Joukossa yksi värivikainen, osittain leukistisen oloinen haahka. Niko hoksasi alliparvesta pilkkasiiven, jota ilmeisesti muut eivät havainneet. Eräs retkeläinen havaitsi 8 ruokin ” junan “. Myös ristisorsapari lennähti retkeläisten iloksi aivan lähelle staijikalliotamme.
Ristisorsat.
Äkkiä retkemme nuorisojoukko huusi rannan suunnalta. Kaksi hernekerttua ja tiltaltti löytyi ihan rannan tuntumasta pusikoiden juuresta. Linnut saivat ansaittua huomiota ja suurin osa retkeläisisatä riensi katsomaan lintuja. Toinen huuto kuului pian staijikalliolta. Merikihupari löytyi kaukaa erään luodon päältä. Ja pian sen jälkeen Hankoniemen ensimmäiset merikotkat havaittiin kihuluodon oikealla puolella.
Tyytyväisinä lähdimme jatkamaan seuraavaan etappiimme Täktomin kentälle. Jätimme bussin heti Täktomin lentokentälle menevän tien alkupäähän ja päätimme jatkaa Täktbuktenin Kobbenille. Heti bussista noustuamme korkealla liiteli petolintu, joka toi mieleen kanahaukan. Onneksi nuorisojoukko otti linnusta kuvan ja tarkempi analyysi paljasti linnun määrittyvän sinisuohaukkanaaraaksi.
Täktbukten oli taas loistava pysähdys. Kahlaajia oli suht monipuolisesti. Punajalkavikloja, neljä punakuiria, tylli ja liroja oli Kobbenin pohjukassa ruokailemassa. Kalliolta näimme kaksi mustavikloa. Täälläkin havaitsimme merikihun, joka kaarteli hienosti staijikallion viereisen pohjukan päällä aikansa.
Paluumatkan metsäpolku tarjosi taas perusmetsälajistoa: peukaloisen, laulurastaan, peipon ja vihervarpusen.
Täktomin lentokentällä käväisimme vain pikaisesti. Petolintuja ei valitettavasti tällä kertaa juuri ollut varpushaukkaa ja merikotkaa lukuunottamatta.
Hankoniemen viimeisenä pysähdyksenä oli Högholmen. Heti parkkipaikasta metsään päästyämme, havaitsimme hippiäisen, jota jäimme ihailemaan tovin. Högholmenin kallioilta havaitsimme osin samoja lajeja, kuin Neljän Tuulen Tuvaltakin. Täällä havaitsimme tukkakoskeloita, pari mustalintua ja härkälinnun. Kalliolta Svanvikin suuntaan staijatessa näimme myös pari räyskää. Yksi mielenkiintoisimpia havaintoja oli kuitenkin aurinkoa ottanut juuri nahkansa luonut kyykoiras. Nahkansa luoneet kyyt ovat lähes sinisen värisiä ja sahalaitakuvio on hyvin selvä.
Hanko on lintupaikka, jossa voisi viettää helposti koko päivänkin, mutta aikataulumme pakotti meidät jättämään Hangon ja suuntaamaan viimeiseen retkikohteeseemme Karjaan Lepinjärvelle. Koska retkeläisiä oli paljon, ehdotin ryhmän jakamista kahtia ja toinen ryhmä minun johdollani lähtisi ensiksi Lepinjärven lintutorniin Pelikaanitorniin. Toinen, Nikon johtama ryhmä kävisi ensin Shellillä kahvilla ja tulisi myöhemmin tornille. Idea toimi mainiosti ja kaikki halukkaat pääsivät sekä lintutornille että kahvillekin. Lepinjärvellä oli runsaasti vesilintuja: härkälintuja, tukkasotkia, punasotkakoiras, tundrahanhia, metsähanhia ( rossicus-alalajia ), haapanoita, joutsenia ja lapasorsakoiras. Järven takareunalla hyönteispyynnissä oli haara-, räystäs- ja ainakin yksi törmäpääsky. Palatessa tornilta oli pari retkeläistä havainnut ja kuvannutkin toisen lintutornin edustan koivikossa valkoselkätikan ! Tosi kova havis ja retkemme harvinaisin laji. Pullakahvien jälkeen aloitimme kotimatkan kohti Helsinkiä.
Retkemme lajisaldoksi tuli tasan sata lajia, kun Hietaniemen hautausmaan kanahaukka nähtiin pesällään ja juuri ennen Kiasmaa havaitsin varpusen. Kiitoksia kaikille retkeläisille ja Nikolle mukavasta retkipäivästä unohtamatta Anteroa hyvästä kyydityksestä.
Karkalin luonnonpuisto Lohjanjärveen työntyvän Karkalinniemen kärjessä on yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Luonnonpuisto on perustettu 1964. Alue on ollut Metsähallituksen hallinnassa vuodesta 2002. Luonnonpuiston kasvillisuuden säilymisestä on kiittäminen mm. arkkipiispa Gustaf Johanssonia (1844-1930), jonka kesänviettopaikka sijaitsi Karkalissa. Johansson ja hänen poikansa olivat luonnonystäviä. He pyrkivät säilyttämään Karkalin lehtoa mahdollisimman luonnontilaisena. Johanssonin kamuihin kuului mm. eräs Elias Lönnrot, joka keräsi Karkalista kasvinäytteitä.
Tringan ja Lohjan seudun lintuyhdistys Hakin yhteisretki Karkaliin alkoi aamulla vähän kahdeksan jälkeen, kun tringalaisten retkibussi oli löytänyt sumun keskeltä tiensä luonnonpuiston parkkialueelle (bussin ikkunoista ei juuri retkipinnoja kertynyt). Oppaat Esa, Petri ja Arvi jakoivat noin 25 retkeläisen porukan kahteen ryhmään ja retki aloitettiin kiertämällä Hanski-Hakin luontopolkua.
Päivän lajiksi saatettiin jo alkumetreillä nimetä sirittäjä. Sirittäjiä pesii luonnonpuiston alueella kymmeniä pareja. Retkellä ei varmaan ollut kohtaa, jossa sirittäjän kolikonpyöritystä ei olisi kuulunut. Vähän monipuolisempaa laulantaa edustivat punarinta ja mustapääkerttu, joita niin ikään kuului ja näkyi useita, kuten kirjosieppojakin. Rautiainen, punakylki-. musta- ja laulurastaat ja tiaisista tali- ja kuusitiainen kuuluivat nekin. Oppaat kertoivat, että hömötiaisten määrä alueella on vähentynyt roimasti. Yhtään hömötiaista emme havainneetkaan.
Karkalissa pesii 2-3 paria pähkinähakkeja. Niiden havaitseminen näin keväällä on hankalaa mutta jälkiä pähkinähakkien käynneistä näkyi siellä täällä kivillä pähkinänkuorina.
Pähkinähakki vieraillut tällä kivellä.
Karkalissa riittää lahopuuta. Luonnonpuistoa ei raivata kuin
pitämällä polku kulkukelpoisena. Kaatuneita maatuvia puunrunkoja on runsaasti.
Myös peukaloiset ovat huomanneet
tämän, sillä niitäkin lauloi alueella useita. Tikkojen rummutusta kuunneltiin
tarkasti, sillä alueella pesii pohjantikka.
Muutaman kerran kuultiinkin pohjantikan rummutusääneksi sopiva sarja, mutta
lintua emme onnistuneet näkemään. Luonnonpuistossa ei saa liikkua kuin
merkityillä poluilla, joten emme lähteneet rummutuksen suuntaan etsimään lintua.
Käpytikka sen sijaan nähtiin. Taukoniityllä
ensimmäisenä ollut retkipuolijoukkue havaitsi myös palokärjen. Kyyhkyistä havaittiin vain sepelkyyhky, uuttukyyhkyillekin alueella on sopivia pesäpaikkoja
ja niitä siellä pesii mutta pysyivät nyt meiltä piilossa.
Luontopolku sivusi Lohjanjärven rantaa. Rannassa kuului ja
näkyi rantasipi. Järvellä käy
ruokailemassa kaakkureita, kuulimme
niiden kaakatusta. Joku kuuli kaulushaikarankin.
Valko- ja sinivuokkojen lisäksi nähtiin keltavuokkoja. Muista kukista mm. imikkä ja kevätlinnunherne.
Oppaat olivat suunnitelleet, että kierrämme retkellä vain Hanski-Hakin polun. Edellispäivän sateet olivat liukastaneet pitkospuut ja kivet ja etenkin etelärannan polun kivinen reitti olisi ollut vaikeakulkuinen. Toinen joukkio ehdotti kuitenkin Petri-oppaalle erään karttakyltin äärellä, että jatkettaisiin metsäpolkua niemen kärkeen ja palattaisiin samaa reittiä, jolloin vältettäisiin vaikeakulkuinen reitin osa.
Polun varrella lauloi hippiäisiä.
Punatulkku vihelteli sekin
latvustossa. Metsäpolun päätepisteessä, niemen läntisimmässä kärjessä nähtiin kuikkapari. Järvellä näkyi ja kuului
myös kalatiira, kala- ja harmaalokkeja
ja laulujoutsenia. Rantapusikossa hyppeli hernekerttu, samoissa pensaissa nähtiin harmaasieppo. Osa Hakin polulle jääneestä joukosta havaitsi
ylilentäneen pähkinähakin ja kuuli käen.
Parin viikon päästä lehdossa laulelevat nyt havaittujen
lisäksi ainakin kultarinta ja pikkusieppo.
Retkellä havaittiin yhteensä 34 lintulajia.
Kiitokset Hakin oppaille, ensi vuonna uudestaan!
Kuvat&Kirjoitti Jaana Sarvala
Sulje
Birdlife Suomi — Yhdessä lintujen puolesta
Tringa on BirdLife Suomi ry:n jäsen. BirdLife Suomi on maamme lintuharrastuksen, -tutkimuksen ja -suojelun keskusjärjestö, joka edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Tringalaisena olet mukana myös BirdLifen suojelutyössä ja saat BirdLife-jäsenlehden.
Tringa ry - Uudenmaan lintuharrastajien ja -tutkijoiden yhdistys
