Retki Hangon lintuasemalle 30.3.2019- retkikertomus

Lauantaina 30.3. oli aika lähteä linturetkelle Hangon lintuasemalle, Haliakselle. Hienosta kelistä sai nauttia yhteensä 42 retkeläistä. Aamulla lämpötila oli nollan yläpuolella ja Hangossa päästiin yli 7 asteeseen. Tuuli oli pitkin retkeä hyvin maltillinen ja voimistui vasta poislähdön aikaan.

Bussista alkoi lajeja ropisemaan jo menomatkalla. Havaintovihkoon kirjattiin niin merihanhia, laulujoutsenia, kuin kurkiakin.

Lajeja poimittiin bussin ikkunoista hyvää tahtia ja Hankoon, Tulliniemen parkkipaikalle, saavuimme yhdeksältä aamulla. Tavarat kantoon ja suunta luontopolkua pitkin Haliasta kohden.

Luontopolun varrelta havaittiin jo ensimmäisiä mielenkiintoisia lajeja. Männiköissä kuultiin muunmuassa järripeippo, peukaloinen sekä nähtiin myös töyhtötiainen ja punakylkirastas. Hippiäisiäkin päästiin ihailemaan.

Lintuaseman länsipuolen lahdelta löysimme tukkasotkia, meriharakan, iso- sekä tukkakoskeloita ja lennossa näimme myös kaksi kulorastasta. Fiilis alkoi nousta.

Lintuaseman pihaan päästyämme pitkäaikaismiehittäjä, Aki Aintila, saapui kertomaan aseman toiminnasta. Saimme kuulla Akilta paljon muunmuassa linnuista, aseman toiminnasta sekä uudesta tietojärjestelmä Haahkasta. Akin selostaessa takaamme lensi äännellen västäräkki! Kyseistä lajia ei ollut vielä aikaisemmin Haliaksella tänä keväänä nähtykään, vau! Hyvä aloitus asemalla.

Aki Aintila esittelee aseman toimintaa. Kuva: Teemu Sirkkala

Aseman pihalla seistessämme tarkkasilmäiset nuoret huomasivat kyyn kiven viereltä. Kyseistä lajia sekä sisiliskoa päästiin katselemaan eteläkärjen kallioillakin.

Kyy lintuaseman pihalla. Kuva: Pyry Laurikka

Asemalta jatkoimme eteläkärjen kallioille muuttoa tarkkailemaan. Lajeja löytyi hienosti. Kärjen läheiseltä vesialueelta löytyi niin alleja, kuin satoja haahkojakin. Läheisellä luodolla tepasteli kaksi tylliä ja luotokirvinen lenteli äännellen ympäri kärkeä. Kangaskiuru luritteli ylitsemme ja kaksi mustavarista muutti vastavalon puolelta pohjoiseen. Harvinaisuuksiltakaan ei vältytty. Bunkkerilla staijannut tarkkasilmäinen Tomas Swahn löysi kaukaa itäpuolelta pohjoiseen muuttavan jalohaikaran. Kaikki kerkesivät linnun näkemään, mutta valitettavan kaukaa. Harmaahaikaroitakin muutti muutamia.

Aurinkoinen keli helli retkeläisiä ja rengastustakin päästiin seuraamaan. Kädestä saimme ihailla hippiäistä, peippoa ja sinitiaista.

Peippo rengastettavana. Kuva: Anja Länsisaari

Äkkiä päivä hurahti ja kahdelta oli lähdettävä jo kävelemään takaisin bussille. Olimme poistuneet kärjestä noin 15 minuuttia aikaisemmin, kun kärjen ohitti AVOSETTI! Luontopolun varressa olevalle kalliolle juoksemalla yritimme vielä länteen suuntaavan linnun löytää, tuloksetta. Pienestä oli tämäkin kiinni. No, näimme kuitenkin Gåun pohjoispuolella lepäilleet silkkiuikut. Silkkiuikkuja katsellessamme yksi retkeläisistä huomasi kahlaajia korkeala sinitaivaalla. Linnut löytyivät nopeasti, kapustarintoja! Linnuilla oli suunta valitettavasti poispäin eikä niitä moni kerennyt näkemään.

Tulliniemen parkkipaikan vieressä vielä pikaiset kahvittelut rannan kahvilassa ja bussin keula kääntyikin Helsinkiä kohden. Paluumatkalla suoritettu lajihuuto kertoi maaliskuisen retken huimaksi lajimääräksi 69 lajia! Tasalukuun oli päästävä ja tämä onnistuikin Ison Omenan bussipysäkiltä. Retkeläisiä kyydistä pudottaessamme Länsiväylän yli muuttaneesta metsähanhiparvesta löytyi kuvia tarkastelemalla vielä tundrahanhia. Retken lopulliseksi lajimääräksi nousi siis 70 lajia. Kiasmalle saavuimme sopivasti juuri ennen kuutta.

Retki oli sään puolesta todella hieno ja lajimääräkin yllätti todella. Eipä olisi aamulla retkelle lähtiessä tämmöistä uskonut. Olisipa yhtä hienoja retkiä useamminkin!

Tästä on erittäin hyvä jatkaa lämpenevää kevättä kohden.

Kiittäen, oppaanne Teemu Sirkkala

Retki Viikkiin 17.3. retkikertomus (Melkein nähtiin isohaarahaukka)

Viikin retki keräsi peräti 55 osallistujaa. Punaisen ladon suoralla astelimme katsomaan kanadanhanhia, kiuruja, töyhtöhyyppiä ja kottaraisia. Uuttukyyhky istui pönttöpuun latvassa. Keltasirkut hyörivät peltosaarekkeessa, ja yksi lauloikin. Pellot olivat sulaneet lumettomiksi vauhdilla.

Kolme metsäkaurista laidunsi peltosaarekkeessa, aamusumun keskellä kuin hyvässä luontokuvassa. Kauriit tallustivat verkkaisesti metsään.

Hakalassa pirisi haparoivasti peippo, jonka arvelimme talvehtineeksi. Käpytikka rummutti. Hakalan tornin luona tähyilimme varisparvea Ruohokarin rannassa, varisparvesta löytyi 4 mustavarista – tänä keväänä niitä on ollut tavallista enemmän.

Purolahden tornilla katsoimme Klobbenin harmaahaikarakoloniaa. Risulinnoissa ei ollut vielä yhtään lintua – mutta yksi haikara kierteli taivaalla. Viikinojan suulla oli pieni sula, muttei vielä mitään vesilintuja. Toiveikkaina tähyilimme kaulushaikaran näköiset tuppaat. Ei vielä, ei tällä kertaa. Kaukana jäällä oli tuttu ruskea möhkäle. Merikotka. Se odotti talvikalastajien pikkulahnoja.

Kevään ensimmäinen valkoposkihanhi lensi kierroksen. Laulujoutsenia lappoi aamupäivän ajan taajaan pohjoissuuntaan, usein perhejoukoissa, harmaat viime vuoden joutsenet vielä emojensa kanssa. Harmaapäätikka kyikytti kyyk kyyyk kyyyyk kuusen latvassa Mölylässä tauotta, lennähti sitten niityn reunaan, Pikku-Mäyrämetsään. Siellä se hyöri maanrajassa lähellä palokärkeä – oliko kiinnostunut sen työmaista.

Kaarsimme Mäyrämetsän sivua Viikinojalle. Kaksi merihanhea laidunsi pelottomasti ja lapinharakka eli se isolepinkäinen istui jälleen siinä myyräjahdissa. Tarkemmat olivat laskeneet niitä kolme pelloilta. Lopussa näkyi isompi joukko lintuväkeä parveutuneena punaisella ladolle, kiikaroimassa eri suuntiin. Olivat kuin varisparvi, joka tähyili samaan aikaan Purolahdessa kiivaasti, varikset katsoivat kaikki samaan suuntaan, koska kanahaukka näkyi ojan varressa.

Pari tuntia aikaisemmin pelloilta oli kuin olikin nähty Viikille uusi laji, isohaarahaukka, joka oli leijaillut taivaanrannassa Kontulan yllä, kiertänyt Viikin pohjoisen puolelta. Se selvisi kotona Tiiran havaintoja selatessa. Punaisella ladolla oli optiikka tanassa juuri pohjoissuuntiin.

Harmaapäätikka, on sekin jotain, tikka näkyi ja kuului hyvin… uutuuslaji, sillä on nyt ensi kertaa pesimisaikeita Viikissä. Sentään se. Isohaarahaukka tulee vielä. 

 Opasti ja kirjoitti: Eero Haapanen 

Tikkaretki Porvooseen 17.2.2019- retkikertomus

Sunnuntaina aamulla Kiasmalle kerääntyi lähes täysi bussillinen harrastajia. Keli oli mukavan keväinen, aurinkoa täydeltä taivaalta sekä lämpö hieman nollan yläpuolella.

Ensimmäinen tikkalaji saatiin pinnalistoille Söderkullasta pääoppaan, Teemun, hypätessä bussiin. Ennen bussin saapumista pysäkin lähistölle oli tullut nimittäin kaksi harmaapäätikkaa pysäkillä odottelevaa viheltelijää ihmettelemään. Kaikki retkeläiset pääsivät kuuntelemaan hienosti harmaapäätikan kuikutusta. Hyvä aloitus retkelle.

Porvooseen Tikkametsään päästyämme lähdimme Porvoon Seudun lintuyhdistyksen ylläpitämälle ruokinnalle tikkoja etsimään. Paikalla saimme todeta tikkojen olevan toisaalla. Pitkän odottelun aikana havaitsimme paikalla ainoastaan yhden käpytikan, vaikka edeltävänä iltana paikalla oli kuitenkin ollut viisi tikkalajia. Kävelimme lyhyen lenkin ruokinnan läheisen ruovikon lävitse ja palasimme takaisin ihmettelemään hiljaista ruokintaa. Odottelu kannatti, vaikkei tikkoja näkynytkään. Ruokinnan läheisyydessä pyöri lopulta useamman kymmentä peippoa sekä muun muassa puukiipijä.

Tikkametsässä hiljaisuutta ihmettelemässä. Kuva: Teemu Sirkkala

Ruokinnalla seisoskelun jälkeen päätimme lähteä merikotkia etsimään Tanssisaaren parkkipaikalta käsin. Olimme päässeet vain huutomatkan päähän, ennenkuin käännyimmekin ripeästi huutojen takia takaisin ruokinnalle. Porukan saapuessa takaisin ruokinnalla hetken ollut valkoselkätikka oli valitettavasti noussut korkeammalle puihin katveeseen. Lyhyen odottelun jälkeen upea valkoselkätikka teki onneksi hienon lennon retkiporukan ylitse.

Ruokinnalta kävelimme lyhyen matkaa Tanssisaaren parkkipaikalle, jossa pääsimme kuuntelemaan hienosti ensin valkoselkätikan ja lopuksi harmaapäätikan rummutusta. Haikkoon selällä näimme puolestamme meri-, harmaa- sekä kalalokkeja. Paikalla vilahti myös nopeasti isolokkikandidaatti, joka jäi tosin nopean tilanteen takia varmistumatta lajilleen.

Tikkametsästä matka jatkui Koddervikenille. Edeltävänä päivänä paikalla havaitut viiksitimalit löytyivät helposti paikalta ja kaikki pääsivät katselemaan sekä kuuntelemaan hyvin kauniita ruovikon asukkeja. Lopulta osa porukasta oli kirjaimellisesti viiksitimaleiden keskellä ruovikossa. Lähimmillään timalit tulivat metrin päähän onnekkaimmista retkeläisistä.

Viiksitimali Koddervikenillä. Kuva Markus Kanninen

Timaleiden ihastelun jälkeen vuorossa oli kahvitauko Kuninkaanportissa. Tauon aikana pellon laidassa pulmusia etsineet staijarit havaitsivat vain käpylintuja sekä pyrstötiaisparven.

Kuninkaanportti jäi taakse ja bussin keula kääntyi pohjoista kohden. Ajoimme lyhyen lenkin Kiialan pohjoispuolelta Porvoonjokea myötäillen takaisin Porvoon suuntaan näkemättä harakkaa kummempaa. Peltolenkin jälkeen suuntasimme Kråkötä kohden.

Kråkön pelloilla staijasimme raikkaassa kevätkelissä ilman harmaalokkia parempia havaintoja. Kiurut sekä pulmuset eivät olleet vielä päätyneet sinne. Kråkön länsipuolelta katselimme hetken meren jäälle, jossa pilkkijöiden seassa oli useamman sata lokkia sekä muutamia merikotkia.

Tutun Kråkön ympyrän läpiajon jälkeen lähdimme vielä etsimään nokkavarpusia Pappilanmäen alueelta Porvoosta. Tuttuun tapaan Tringan retkiporukka onnistui olemaan nokkavarpusta näkemättä. Muutaman kerran kuului nokkavarpusmaista tik-ääntä, mutta äänen päästäjää emme valitettavasti päässeet näkemään.

Pappilanmäki jäi taakse ja nokka kääntyi Helsinkiä kohden. Matkalla pidetyn lajihuudon lopputulema oli tällä kertaa 28 lajia.

Oppaanne kiittävät retkeläisiä mukavasta retkestä sekä mielenkiinnosta.

-Oppaat, Niko Björkell sekä Teemu Sirkkala

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2019- retkikertomus

Sunnuntai aamuna 3.2. vallitsi varsin talvinen keli. Voitaisiin puhua melkein talvimyrskystä, sillä tuuli oli reilusti yli 15m/s ja taivaalta satoi lunta vaakasuoraan. Tämä ei kuitenkaan innokkaimpia harrastajia lannistanut, sillä Suomenlinnan lautan lähtölaiturille kerääntyi aamulla yli 20 harrastajaa. Lauttamatkalla ei löytynyt kolmea lokkilajia kummempaa.

Lautassa matkalla Suomenlinnaan. Kuva: Markus Kanninen

Suomenlinnassa kovan tuulen takia päätimme suunnata saaren sisäosien ruokinnoille. Heti alkuun löytyi suhteellisen paljon varpusia sekä mustarastas. Ensimmäisellä ruokintapaikalla oli kaksi viikkoa aikaisemmin nähty punarinta, mutta emme sitä onnistuneet valitettavasti näkemään. Paikalla oli kuitenkin viherpeippoja sekä lisää varpusia. Olimme jo lähdössä paikalta, kun aivan yhtäkkiä puskasta hyppäsi tieuralle rätisemään pikkuruinen pallo, PEUKALOINEN! Täysin odottamaton laji Suomenlinnan kaduilla. Saimme ihailla upeasti varsin pelotonta peukaloista usean minuutin ajan ja pääsimme myös kuuntelemaan hyvin peukaloisen rätinää tuulesta huolimatta. Peukaloinen nostatti kaikkien mielialaa melkoisesti.

Peukaloinen Suomenlinnassa. Kuva: Pyry Laurikka

Hieman tuulisemmalta paikalta saaren keskiosasta löysimme varsin hyvän ruokinnan, jossa olikin melkoinen kuhina. Ruokinnalla oli mm. mustarastaita, viherpeippoja, varpusia, tiaisia sekä harmillisen huonosti näkyvissä ollut peippo. Kolmannelta ruokinnalta löytyi muutama tikli, jotka näimme myöhemmin vielä paremmin lennossa.

Saaren sisäosien ruokintojen jälkeen kävelimme Kustaanmiekan luoteispuolen korkealle rantatörmälle, josta katselimme hetken tuuliselle merelle. Vallisaaren eteläkärjen sulasta löytyi telkkä sekä kaksi isokoskeloa. Toinen telkkä teki myös ohilennon hieman lähempää. Näkyvyys merelle oli varsin heikko lumisateesta johtuen ja meri olikin kokonaan jäässä muutamaa pientä avovesialuetta lukuunottamatta.

Merelle katselun jälkeen lähdimme uudestaan saaren ruokintoja kohden. Yllättäen matkalla tarkkasilmäinen retkeläinen huomasi paljaalla kalliolla hyppelevän rastaan, räkättirastas! Kovasta tuulesta huolimatta räkättirastas hyppeli varsin avoimesti kalliolla sen enempää retkeläisistä välittämättä.

Saaren sisäosien ruokinnoilla ei tullut enää perus talvilajistoa kummempia havaintoja ja päätimmekin lähteä aikaisemmin Suomelinnasta pois, sillä ajattelimme Tähtitorninmäeltä löytyvän mielenkiintoista lajistoa.

Paluumatkalla lautasta emme nähneet paljoakaan, mutta Tähtitorninmäellä näimmekin odotettua enemmän lintuja. Tähtitorninmäellä on varsin hyvät ruokinnat, jossa viihtyy todella paljon varpusia, tiaisia, mustarastaita sekä viherpeippoja. Parempiakin talvilajeja löysimme räkättirastaiden, kottaraisten sekä järripeipon muodossa. Ylitsemme lensi myös upea vanha kanahaukka.

Kanahaukka Tähtitorninmäellä. Kuva: Pyry Laurikka

Mainittakoon vielä myös varsin piristävä nuorison osallistumisprosentti, 25 retkeläisestä kahdeksan alle 21-vuotiasta. Opas kiittää retkeläisiä varsin mukavasta talviretkestä.

Oppaanne, Teemu Sirkkala

Pakkasretki Kivinokkaan ja Fastholmaan -retkikertomus


Kivinokka tuntui retkipäivänä ihan satumaailmalta satoine lumikuorrutteisine pikkumökkeineen, hohtavan valkoisine lumikinoksineen ja mökkien väleissä kiemurtelevine lumeen muodostuneine polkuineen. Pakkasta oli aamulla monin paikoin Helsinkiä noin -20 astetta. Aamupäivän retken aikana aurinko lämmitti lukemat noin – 14 asteeseen. Onneksi oli tyyntä. Retkelle lähteneet kuusitoista osallistujaa ja oppaat Jaana ja Jouni olivat asianmukaisesti pukeutuneita (Jounilla oli jopa pipo) eikä neljän tunnin ulkoiluretkellä paleltu. Lämpöä saatiin vaatteiden ohella retken kivoista lintuhavainnoista. Kivinokka oli monelle retkeläiselle uusi tuttavuus.

Lähtöpaikalla Kulosaaren kartanon piha-alueella sini- ja talitiaiset lauloivat pakkasesta piittaamatta. Punatulkkujen vaimeat vihellykset kuuluivat hyvin tyynessä säässä. Muutama mustarastas näkyi polun vieressä.

Kuljimme niemeä halkovaa päätietä aluksi niemen länsikärkeen katsomaan, josko lahden jäällä näkyisi ruokaa kärkkyviä lokkeja tai kenties merikotka, kuten viime vuoden vastaavalla retkellä. Puun latvassa näkyi käpytikka. Jäällä oli kalanpyytäjien keppejä merkkeinä pilkkirei’istä, mutta niiden liepeillä näkyi nyt vain variksia. Pieni urpiaisparvi lennähti ylitsemme.

Joku ahkera oli käynyt auraamassa Kivinokan kulkuväyliä eikä umpihangessa tarpomista tullut juurikaan. Matkalla huomattiin lähipuussa puukiipijä ja kun pysähdyimme katsomaan sen kiipeilyä ylös puunrunkoa, huomasimme, että samassa puussa kapusi peräti kolme puukiipijää säntillisessä jonomuodostelmassa.

Puukiipijä puunrungolla.
Kuva Timo Mäkinen

Luontopolku johdatti seuraavaksi Kivinokan pohjoisosan lintulavalle, joka on niin tilava, että kaikille riitti tilaa tähystellä Saunalahden ruovikolle. Lavan itäpuolella näkyikin 5-6 viiksitimalin parvi ruokojen siemeniä syömässä. Kotvan kuluttua lintuja näkyi enemmänkin ja kun samaan paikkaan lensi toinen parvi, laskimme timaleja olevan yhteensä vähintään 24. Lieneekö kukaan joukostamme aiemmin nähnyt näin isoa timaliparvea. Evästelytauon jälkeen matka jatkui Saunalahden pohjukkaa myötäillen kohti lahtea kiertävää kulkutietä. Timalit nähtiin vielä uudestaan, jäällä kulkenut koiranulkoiluttaja kaiketi säikäytti ne lentämään lähemmäs lintulavaa.

Viiksitimalikoiras ruovikossa.
Kuva Timo Mäkinen

Jatkoimme sulassa sovussa hiihtäjien kanssa matkaa kohti Fastholmaa. Matkan varrelle osui linturuokinta, jolla oli tali- ja sinitiaisten ohella 2 hömötiaista. Muutama keltasirkkukin näkyi. Fastholmassa on myös linturuokinta, jolla oli nyt kovin hiljaista. Pian löydettiin kuitenkin pähkinänakkeli lähipuusta.

Pähkinänakkeli
Kuva Timo Mäkinen
Retkeilijöitä pähkinänakkelia katsomassa.
Kuva Jaana Sarvala

Paikalle osunut lintuharrastaja Pekka Sarvela vinkkasi lähistöllä näkemästään valkoselkätikasta. Etsiskelimme sitä mutta näimme vain käpytikkoja. Paluumatkalla retkeilijämäärä hupeni, kun osa lähti jo oikoteitä kohti kotejaan. Herttoniemen siirtolapuutarhan reunamilla olimme juuri pujahtamassa rannan tuntumasta majojen katveeseen, kun Pekka, joka oli tullut samaan suuntaan, huikkasi meidät peruuttamaan. Valkoselkätikka, jonka paikalle osunut nainen oli huomannut, näyttäytyi hienosti samassa puussa käpytikan kanssa. Loppumatkasta nähtiin myös varpusia ja viherpeippo.

Oli tosi kiva retki!

Kirjoitti Jaana Sarvala

Retki Isosaareen 5.1.2019 -retkikertomus


Kylmä ja hiljainen mutta kaunis alku lintuvuodelle

Tringan retkivuosi 2019 alkoi arktisissa tunnelmissa, koillistuulen puhaltaessa hyisellä Suomenlahdella. Kolmisenkymmentä retkeilijää matkasi entisellä merivoimien aluksella Helsingin Kauppatorilta Isosaareen. Meri oli miltei jäätön, mutta suurin osa vesilinnuista ja lokeista oli silti siirtynyt muualle.

Pienten alliparvien, muutaman kyhmyjoutsenen, isokoskelon, telkän ja tukkasotkan lisäksi miltei kaikki retkeläiset saivat vuodenpinnan merimetsosta, useat varmaan myös merikotkasta, jotka näyttäytyivät jo menomatkalla.

Isosaaressa oli hiljaista, ehkä juuri niin hiljaista kuin saaristoluonnossa tapaa olla keskitalvella. Matkalla staijikallioille oli siis hyvin aikaa katsella urpiaisparvea, joka ruokaili rannan tervalepässä. Tali- ja sinitiaisetkin olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Kalliot olivat osin ohuen jään peittämät ja äärimmäisen liukkaat. Näkyvyys oli pienestä väreilystä huolimatta varsin hyvä ja maisema komea. Lintuja oli kuitenkin hyvin niukalti. Alleja meni yksittäin ja pikuparvina vähän joka suuntaan, mutta muuten ei juuri näkynyt kuin yksittäisiä kalalokkeja liitelemässä.

Oppaista Teemu oli tunnistavinaan järripeipon, joka kuitenkin piiloutui männikköön ennen kuin määritys olisi voinut varmistua. Jatkaessamme matkaa kohti saaren länsireunaa Teemu huomasi uudestaan järripeipon ohilennossa, nyt ihan pinnan arvoisesti. Pian pääsimme katselemaan puukiipijää sekä saaren ainoalla käytössä olevalla lintulaudalla lähinnä talitiaisia.

Merikotka ohitti meidät komeasti, ja länsirannalla näimme kaksi aikuista ja yhden nuoren merikotkan varsin mukavalta etäisyydeltä. Kevyessä lumisateessa katselimme alleja, telkkiä ja merimetsoja, söimme eväitä ja ja muistelimme parempia havaintoja aiemmilta retkiltä.

Kun muu porukka suuntasi takaisin kohti upseerikerhon jäistä terassia, yksi retkeläinen kävi vielä pikaisella talviuinnilla – kokemus sekin.

Paluumatkalla, lumisateen jo lakattua aurinkokin näyttäytyi ja valaisi mm. Suomenlinnan vallit talvenkeltaisin sätein. “Pinnallisesti” katsottuna retki ei antanut mitään kovin mainittavaa, mutta tunnelmallisesti talvinen meriretki auringonvalon säestämänä oli tälläkin kerralla kokemisen arvoinen. /PB

Oppaina Teemu Sirkkala, Mikko Savelainen sekä Peter Buchert

Kuvat Peter Buchert

Lasten linturetki Seurasaareen 15.12.2018

Mukavia havaintoja Hangossa 10.11.

Hankoon marraskuun alkupuolella suuntaava retki päättää perinteisesti Tringan kotimaisen ­­­­­jäsenretkikauden. Tälle retkelle on harvemmin tungosta, sillä päivä on lyhyt, ajankohta ei suosi runsaita lintumääriä ja sääkin voi olla mitä tahansa. Tällä(kin) kertaa osallistuminen kannatti. Sää oli poutainen ja lintuja näkyi hyvin. 51 retkilajia ilman mitään yrittämistä on paljon, mukana muutamia yllätyksiäkin.

Kangaskiuruja oli komea kuuden linnun parvi. Mauno Iskala

Maakaatopaikka ei pettänyt

Retki aloitettiin vanhan kaatopaikan täytekasalta, joka kompattiin 23 retkeläisen ja kahden oppaan voimin ilman havaintoja. Syykin selvisi heti. Kaikki linnut olivat menneet viereiselle maakaatopaikalle. Siellä hyöri noin 400 urpiaista, joiden joukossa oli pari mahdottoman vaikeasti hallussa pidettävää tundraurpiaista. Peippoja pyöri noin pari kymmentä, muutama järripeippo ja paljon viherpeippoja. Näiden katselu loppui kun taivaalta kuului rautiaisen ääntä ja kaksi lintua asettautui hienosti nähtäville läheiseen risukasaan. Näiden katselu puolestaan loppui, kun toisena oppaana toiminut Aleksi Mikola huomasi yli lentävät kangaskiurut. Niitä oli loppujen lopuksi kuusi. Rautiaisia katsottiin vielä uudestaan ja tundraurpiaisetkin näyttäytyivät ainakin oppaille. Bussille päin tallustellessa kirjosiipikäpylintu lensi äännellen länteen. Mukava aloitus!

Pikku-uikku oli hienosti esillä. Aleksi Mikola

Puikku ja timalit

Seuraavaksi päätettiin mennä Uddskatanille eli Tulliniemeen, koska arvelimme sen tarjoavan tuulensuojaa kovalta kaakonpuoleiselta puhurilta. Peukaloinen näyttäytyi luontopolun alkupäässä, mutta odotetusti lintuja oli paremmin vasta kohteessa eli Gåsörsvikenillä. Riutalla oli hetken sepelhanhi, merikotka lensi upeasti yli ja jo aiemmin löytynyt pikku-uikku oli nyt ihan esteettömästi esillä. Haliaksen henkilökunnan rengastamat kaksi viiksitimalia ääntelivät kapeassa ruovikossa ja näyttäytyivätkin hienosti. Puikku ja timali ovat molemmat ihan kelpo lajeja eteläisimmässä kolkassamme! Muutama telkkä– ja tukkasotkaparvi ui poukaman edustalla ja niitä oli mukava katsella avokalliolta. Tyytyväisyyttä lisäsi paluumatkalla luontopolun varressa nähty kulorastas, joka oli pitkään avoimesti esillä, peseytymässä ja sukimassa.

Kulorastas poseerasi rannalla. Mauno Iskala

Mukavasti lajeja oli jo nähty ja vielä oli itälahdet kokonaan kiertämättä. Aloitimme Neljän tuulen tuvalta jossa oli myrskyisää, mutta kaakkuri ja silkkiuikku löytyivät selältä ja kaksi naurulokkia lensi yli. Täktomin kylän reunalla olevalle Täktbuktenin lahdelle käveltiin pikitieltä noin kilometri ja matkalla kuului peukaloisen ja punakylkirastaan ääniä. Lahti oli melko tyhjä, mutta Österfjärdeniltä löytyi hankalasti paikallistettava lapasotka tukkasotkaparvesta.
Vielä ehdittiin nopeasti piipahtaa Svanvikillä, jossa oli paljon telkkiä ja joutsenia. Taivaanvuohi suoritti lentonäytöksen ennen kuin pimeys alkoi lopullisesti valtaamaan alaa.
Meno- ja paluumatkalla pysähdyttiin Raaseporin Karjaalla huoltsikka-kaffeella. Antero kuskasi taas sujuvasti, josta kiitos samoin kuin kaikille retkeläisille osallistumisesta ja Aleksille opastuksesta. Ensi vuonna jatketaan!

Mikko Savelainen
opas

Lähes kotkaton kotkaretki Virolahdelle

Tringan perinteinen kotkaretki 13.10. Virolahdelle julistettiin korppikotkaretkeksi jo ennen kuin retkibussi oli ehtinyt manskulla ensimmäisiin liikennevaloihin. Tälle antoi katetta toissapäiväiset, lupaavan tuntuiset havainnot Suomea kiertävän munkkikorppakotkan liikkeistä Loviisassa. Siis hyvin toiveikkaissa tunnelmissa matkattiin 32 retkeläisen voimin kohti itärajaa. Edes päivän valkenemisen myötä paljastuva laajahko utu ei latistanut tunnelmaa, vaikka siihen olisi ollut kyllä aihetta. Yhden pysähdyksen (Kuninkaalan ABC) taktiikalla saavuttiin Virolahden Lakakalliolle noin klo 10 tienovilla toteamaan, että eihän siellä liiku mitään! Lämmintä oli kuin juhannuksena, lähes 15 astetta. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaasta ja muutamat hyvin matalalla matkaavat piekanat menivät vastatuulessa, varmaan ei mihinkään. Utu pysyi sitkeästi sisämaan puoleisessa horisontissa ja takasi sen, että ainakaan mitään ihmeitä ei tulisi tapahtumaan. Pieni parvi teeriä, useat korpit, äänekäs harmaapäätikka, muutama varpushaukka ja yksi vanha merikotka olivat havisten aatelia. Kaksi korkealta päältä itään matkaavaa piekanaa nostatti toiveita noin 30 minuutiksi, mutta koska mitään muuta ei tapahtunut eikä munkistakaan kuulunut mitään, pakkasimme kamat kyytiin noin klo 12.

Kurkelan pelloilla on aina jotakin katsottavaa. Kuva Heikki Kantola

Pikkujoutsenia

Retken toisena kohteena on perinteisesti ollut Kurkela, jossa on kierrelty hieman peltoja. Nytkin jalkauduttiin noin kilometri ennen Kiiskijärven siltaa. Pellolla oli noin 90 laulujoutsenen parvi, josta toisena oppaana toiminut Peter poimi heti kolme pikkujoutsenta. Niitä päästiin katsomaan erinomaisesti ja opettelemaan nokan värityksen ja lintujen muodon tuntomerkkejä. Traktori ajoi koko parven lentoon ja huomasimme, että pikkujoutsenet sulautuivat melko hyvin lössiin eikä niiden löytäminen lennosta enää yhtä helppoa. Kurkelan tornista näimme vielä hiirihaukan ja kanahaukan sekä kävimme katsomassa tornin itäpuolen pelloilla hanhia. Kuuden tundrametsähanhen parvessa oli kaksi nuorta lintua ja neljä vanhaa. Linnut olivat upeasti esillä noin 400 metrin päässä myötävalossa, joten saimme aikaan mukavat keskustelut metsähanhilajien ja iän määrittämisestä.

 

Tämän lähemmäksi ei tavoiteltua korppikotkaa päästy. Kuvassa Korppi.  Kuva Heikki Kantola

 

Lopuksi aprikoimme Kouvolan Jokelassa valkoposkihanhiparvesta löytyneen punakaulahanhen bongausta, mutta luovuin tästä vaihtoehdosta, sillä olisimme olleet paikalla noin 17:30 osan hanhista aloittaessa jo yöpymislentoa. Päivän kotkasaldoksi jäi vain siis yksi merikotka, mutta ensi kerralla paremmalla onnella. Retkelle osallistui 32 retkeläistä ja Antero kuskasi taas kerran jengiä ammattitaidolla sinne ja takaisin.

Mikko Savelainen

Tiasretki Hankoon 6.10.2018

Tringan perinteiselle tiasretkelle Hankoon lähdettiin Helsingistä seitsemän aikoihin aamulla. Pari retkeläistä ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta ja lopulta retkikuntaan kuului noin kolmekymmentä innokasta harrastajaa. Matkalla havainnointiin toki myös lintuja, havikseen merkittiin ainakin joku hiirihaukan tyylinen peto ja ensimmäiset (ennätysmäisellä vaelluksella olleet) närhet. Perillä Hangon Tulliniemellä oltiin yhdeksän aikoihin ja heti kävi selväksi, että retkeltä ei tulisi tiaisia puuttumaan. Leppoisa kymmenen metriä sekunnissa puhallellut länsituuli painoi muuttavat parvet todella alas ja valtaosa pikkulintuparvista liikkuikin aivan puiden latvojen tuntumassa. Heti parkkipaikalla havaittiin muutama tias- ja vihervarpusparvi. Tiaisista liikekannalla olivat erityisesti sinitiaiset, mutta parvissa matkasi myös runsaasti kuusi- ja talitiaisia sekä omissa parvissaan sympaattisia pyrstötiaisia. Ensimmäiset hömötiaiset havaittiin Tulliniemen luontopolun varrella, paikallisena oli myös peukaloisia ja runsaasti hippiäisiä. Myös pari (iso)käpylintua kuultiin. Niemen kärjessä oltiin noin tunnin kävelyn jälkeen. Merellä oli varsin hiljaista, mutta katseltavaa riitti parhaimmillaan havainnoitsijoiden välistä muuttaneissa tiaisissa, tiaisia kytännneissä varpushaukoissa ja vaeltavissa närhissä. Yksittäisinä havaintoina ilahduttivat pähkinähakkiparvi, ampuhaukka ja rengastajan ihailtavaksemme tuoma nuori töyhtötiainen (päivän kuudes tiaislaji). Paluumatkalla tutustuimme vielä pikaisesti Hangon lintuaseman alueeseen ja toimintaan.

Seuraavana kohteenamme Hangossa oli Täktomin lentokenttä, jossa oli tarkoitus havainnoida petolintuja. Samalle päivälle osuneen maratonin juoksijat saatiin matkalla väistettyä onneksi varsin helposti. Kentällä oltiin juuri ja juuri ehditty ulos bussista kun Johannes jo nuotitti muuttavaa piekanaa. Paikalla oli myös mukavasti rastaita ja kolme isolepinkäistä.  Paikallisena heilui myös pari varpushaukkaa, merikotka ja runsaasti niittykirvisiä. Muutolla havaittiin sepelkyyhkyjä, varpushaukkoja, pähkinähakki, naaraspukuinen sinisuohaukka ja vauhdilla ohi painellut muuttohaukka.

Lentokentän jälkeen todettiin aikataulu sellaiseksi, että loput Hangon kohteista oli tällä kertaa jätettävä väliin. Suuntasimme siis suoraan Karjaan Läppträsketille vesilintuja ihailemaan. Järvellä olikin tuttuun tapaan mukavasti vesilintuja ja lajistokin oli varsin monipuolista: paikalla havaittiin ”peruslajien” ohella ainakin harmaa-, lapa- ja jouhisorsia, uiveloita, nokikanoja ja punasotka. Takaisin Helsingissä oltiin puoli seitsemän maissa pitkän, mutta mukavan retkipäivän päätteeksi.

Oppaina retkellä toimivat Johannes Silvonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

 

Muuttavia kuusitiaisia. Kuva: Ari Jokinen.

Muuttavia vihervarpusia havaittiin päivän mittaan paljon. Kuva: Ari Jokinen.

Nuori töyhtötiainen rengastajan kädessä. Kuva: Ari Jokinen.

Ampuhaukka, tiaisten kauhu. Kuva: Julius Laitinen.

Isolepinkäinen eli lapinharakka eli isolanttu. Kuva: Julius Laitinen.

 

Lista retkellä havaituista lintulajeista:

  1. Kyhmyjoutsen
  2. Laulujoutsen
  3. Merihanhi
  4. Kanadanhanhi
  5. Haapana
  6. Tavi
  7. Sinisorsa
  8. Jouhisorsa
  9. Harmaasorsa
  10. Lapasorsa
  11. Tukkasotka
  12. Punasotka
  13. Haahka
  14. Alli
  15. Telkkä
  16. Tukkakoskelo
  17. Isokoskelo
  18. Uivelo
  19. Silkkiuikku
  20. Merimetso
  21. Harmaahaikara
  22. Merikotka
  23. Sinisuohaukka
  24. Varpushaukka
  25. Hiirihaukka
  26. Piekana
  27. Ampuhaukka
  28. Muuttohaukka
  29. Nokikana
  30. Naurulokki
  31. Kalalokki
  32. Harmaalokki
  33. Kesykyyhky
  34. Sepelkyyhky
  35. Palokärki
  36. Käpytikka
  37. Haarapääsky
  38. Niittykirvinen
  39. Västäräkki
  40. Tilhi
  41. Peukaloinen
  42. Punarinta
  43. Mustarastas
  44. Räkättirastas
  45. Kulorastas
  46. Laulurastas
  47. Punakylkirastas
  48. Hippiäinen
  49. Pyrstötiainen
  50. Sinitiainen
  51. Talitiainen
  52. Kuusitiainen
  53. Töyhtötiainen
  54. Hömötiainen
  55. Puukiipijä
  56. Puukiipijä
  57. Isolepinkäinen
  58. Närhi
  59. Harakka
  60. Naakka
  61. Varis
  62. Korppi
  63. Pähkinähakki
  64. Kottarainen
  65. Pikkuvarpunen
  66. Peippo
  67. Järripeippo
  68. Viherpeippo
  69. Viherpeippo
  70. Tikli
  71. Vihervarpunen
  72. Hemppo
  73. Iso/pikkukäpylintu
  74. Punatulkku
  75. Keltasirkku
  76. Pajusirkku

Syysretki Vallisaareen 29.9.2018

Tringa järjesti syysretken Helsingin Vallisaareen lauantaina 29.9.2018. Mukaan lähti 26 innokasta retkeläistä kahden oppaan johdolla. Keli oli retkellä jo varsin syksyinen: lämpötila kävi edeltävänä yönä reilusti pakkasella ja lounaanpuoleinen tuuli viilensi päivän mittaan. Oletettavasti pakkasyö oli myös tyhjentänyt saarta pikkulinnuista, sen verran hiljaista Vallisaaressa oli! Valitettavasti vesibussiliikenne saareen ei oikein sovellu lintuharrastajien aikatauluun ja perillä päästiinkin vasta kymmenen jälkeen. Matkalla havaittiin ensimmäiset muuttavat varpushaukat ja sepelkyyhkyt. Varsinainen retki aloitettiin lyhyellä tietoiskulla saaresta puukiipijän toivottaessa retkeläiset tervetulleiksi.

Päivän ensimmäinen kohde oli saaren korkein kohta, Aleksanterinpatteri, joka soveltuu mainiosti muutontarkkailuun. Muuttopäivä jäi tosin hieman vaisuksi olettavasti liian kovaksi yltyneen lännenpuoleisin tuulen takia. Ihan tyhjin havaintovihkoin staijipaikalta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä. Varpushaukkoja liikkui jonkin verran, mutta isommat petolinnut loistivat poissaolollaan paikallista merikotkaa lukuun ottamatta. Sepelkyyhkyillä oli myös kevyttä muuttoa ja kaukaa idässä paineli muutama hanhiparvi. Rastaita muutti jonkun verran joukossaan ilahduttavan runsaasti kulorastaita. Odotetuista vaelluslinnuista havaittiin runsaasti närhiä, jotka selvästi empivät merelle lähtöä ja osa parvista kääntyikin takaisin tulosuuntaansa. Myös pari tilhiparvea oli saavuttanut etelärannikon. Varpuslinnuista liikkui tiaisia, viherpeippoja- ja varpusia.  Päivän kenties mielenkiintoisin havainto tehtiin valtaosan retkeläisistä jo jatkettua saarta kiertämään. Lähdimme loppujen retkeläisten kiertämään saarta ja pienen matkan edettyämme löytyi katajan latvasta pähkinänakkeli! Valitettavasti havaintotilanne oli nopea ja lintu jatkoi miltei välittömästi matkaansa pohjoiseen. Lintua ei havaittu saaressa enää uudelleen.

Saarta kiertäessä löytyi rehevistä metsistä vielä muutamia retkelle uusia lajeja. Havikseen kirjattiin ainakin pari peukaloista, tiltaltti ja kaksi hömötiaista, jotka ovat tässä ympäristössä myös vaelluslintuja. Retkellä ehdittiin kiertää hyvin myös Kuninkaansaari, jossa oli kuitenkin lintumielessä varsin hiljaista. Myös paikallisen kahvilan palvelut kelpasivat retkeläisille. Takaisin Kauppatorilla oltiin neljän maissa.

Oppaina retkellä toimivat Johannes Silvonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

 

Retkeläisiä Vallisaaressa. Kuva: Liisa Noponen.

 

Vallisaaren satamakahvila lie hyvä kohde myös terassipinnojen kerääjille? Kuva: Nadja Weishaupt.

Aleksanteripatterilla. Kuva: Mika Laurila.

 

Lista retkellä havaituista lintulajeista summittaisessa havaintojärjestyksessä:

1. Varpunen
2. Harakka
3. Harmaahaikara
4. Varis
5. Merimetso
6. Kalalokki
7. Harmaalokki
8. Valkoposkihanhi
9. Kesykyyhky
10. Haarapääsky
11. Räystäspääsky
12. Kyhmyjoutsen
13. Varpushaukka
14. Vihervarpunen
15. Punarinta
16. Mustarastas
17. Sepelkyyhky
18. Västäräkki
19. Talitiainen
20. Puukiipijä
21. Närhi
22. Sinitiainen
23. Viherpeippo
24. Isokoskelo
25. Tilhi
26. Räkättirastas
27. Kulorastas
28. Merikotka
29. Pajusirkku
30. Kivitasku
31. Tikli
32. Selkälokki
33. Niittykirvinen
34. Hippiäinen
35. Pähkinänakkeli
36. Peukaloinen
37. Laulurastas
38. Hömötiainen
39. Tiltaltti
40. Punakylkirastas
41. Kiuru
42. Merilokki
43. Korppi
44. Telkkä
45. Tukkasotka
46. Naakka
47. Kuusitiainen

Utön retki 20.-23.9.2018 -retkikertomus

Paraisten ulkosaaristossa Varsinais-Suomessa sijaitsee Suomen eteläisin asuttu saari ja yksi Suomen mielenkiintoisimmista linturetkikohteista. Monista harvinaisista lintuhavainnoistaan tuttu Utön saari on vanha armeijan valmiuslinnake, mutta vuoden 2005 jälkeen varusmiesten poistuttua saaresta on kasvanut yksi Suomen suosituimmista linturetkikohteista. Utössä asuu nykyään ympärivuotisesti noin 50 henkeä ja siellä sijaitsee Suomen pienin koulu.

Lähdimme tutustumaan Utön syysmuuttoon pidennetyn viikonlopun mittaiselle retkelle torstaina 20.9. 16 tringalaisen voimin. Autot starttasivat kimppakyydein torstaiaamuna ja nokat suuntasivat kohti Nauvon Pärnäisten lossirantaa, josta Utöseen matkaava yhteisalus Eivor lähti liikkeelle klo 15. Sääennusteet lupailivat tuulista jopa myrskyisää viikonloppua ja siitä saatiin esimakua jo Nauvossa, jossa puu oli kaatunut tielle sulkien toisen kaistan hetkellisesti. Matka Eivorilla Nauvosta Utöseen kesti noin 4 tuntia, joten matkalla oli hyvää aikaa tutustua retkiporukkaan, nauttia ravintolan tarjoiluista sekä havainnoida lintuja kannella. Yhteisalus kiertää matkalla muutaman muun saaren kautta, joten saimme tutustua Nötön, Aspön ja lintuasemasaaren Jurmon satamiin. Illalla majoittauduimme mukavaan Utön Havshotelliin ja söimme maittavan illallisen hotellin ravintolassa upean auringonlaskun edessä.

Perjantaiaamu valkeni mukavan syksyisenä. Keräännyimme porukalla Utön hotellin edustalle klo 7, josta lähdimme yhdessä aamumuuton tarkkailuun saaren korkeimmalle kohdalle majakan seinustalle.

Aamustaijausta ja auringonnousun kuvaamista. Kuva: Jaana Sarvala

 

Muutolla oli aika rauhallista, mutta raikas ulkosaariston meri-ilma tuo hyvän mielen tullessaan.  Saaressa koko retken ajan paikallisina viihtyneet kaksi tuulihaukkaa näyttäytyivät ensi kerran heti aamutuimaan ja niitä päästiin ihastelemaan monta kertaa pitkin viikonloppua. Niiden lisäksi retken lajilistaa täydennettiin saariston lajeilla kuten korpilla, haahkalla ja tukkakoskelolla sekä haarapääskyjä oli Utön sisälahden yllä hyönteisjahdissa vielä mukavasti noin 20 yksilöä. Palasimme hotellille aamiaiselle ennen yhdeksää, jonka jälkeen retki jatkui etelälahden rannoille. Utö on siitä ystävällinen saari, että välimatkat ovat  lyhyitä ja koko saaren voi helposti kiertää joka päivä. Puolen päivään aikaan, kun palasimme hotellille lounaalle sisälahden päällä näyttäytyi kolme paikallisen oloista mehiläishaukkaa ja yksi harmaasieppo lammashaan pienessä metsikössä.

Harmaasieppo. Kuvaaja Veli Tuomisto

 

Lounaan jälkeen saaressa vakituisesti asuva lintuharrastaja ja valokuvaaja Jorma Tenovuo kutsui meidät tutustumaan hänen ja puolisonsa Outi Sarjakosken kotiin. Ehkä Suomen parhaimmassa paikassa sijaitseva lintuharrastajan piha tarjoaa loistavan mahdollisuuden tarkkailla lintujen muuttoa sekä kuvata lintuja kuvauspiilosta.

Näkymä Jorma Tenovuon pihalta. Kuva Jaana Sarvala

 

Toisten tutustuessa Jorman upeaan kotiin kaksi niistä paikalliseksi jääneistä mehiläishaukoista lensi matalalla pihan yli. Jorma kertoi myös hieman Utön historiaa sekä linturetkeilystä saarella. Seuraavaksi siirryimme saaren itäosiin, jossa havaitsimme mm. kohtuullisen myöhäisen pikkulepinkäisen, kaksi keltavästäräkkiä sekä kaksi suosirriä. Illalla iltahuudon yhteydessä söimme maittavan buffet-illallisen sekä saunoimme rantasaunoissa.

 

Pikkulepinkäinen. Kuva Timo Kallio

 

 

Lauantaiksi oli luvattu myrskyisiä tuulivaroituksia ja huomasimme sen heti aamulla lähtiessämme taas seitsemältä majakalle. Korkealla majakan juurella piti pitää tiukasti jalat kiinni maassa, jotta emme lähteneet tuulen mukana lentoon. Onneksi majakalla pääsee aina jonkin seinustan viereen tuulen suojaan, jotta lintujen tarkkailu onnistuu hieman paremmin. Uusina lajeina lajilistaan merkittiin mm. haapana, harmaasorsa, mustalintu ja laulujoutsen. Myrsky yltyi aamupäivän mittaan voimakkaaksi ollen parhaimmillaan puuskissa noin 24 metriä sekunnissa.

Utön edustalla laineet kohoavat helposti Suomen korkeimmiksi.
Kuva Henna Rajapuro.

 

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Uusia lintuja ei juurikaan ollut saapunut saareen ja saaren itäpäässä keskityimme lähinnä myrskyisen meren kuvaamiseen, jopa niin innokkaasti että oppaan lakki huuhtoutui tuulen mukana mereen eikä sitä pelastusyrityksistä huolimatta saatu enää takaisin. Kun olimme matkalla lounaalle Jorma Tenovuo soitti havainneensa isokirvisen itäniityllä ja kävimme pienen porukan kanssa etsimässä lintua välittömästi. Lounaan jälkeen keräsimme isomman noin 20 hengen ryhmän, jolla yritimme löytää lintua tuloksetta.

 

Näkyykö isoa kirvistä?
Kuva Jaana Sarvala

 

Niityn komppauksen yhteydessä retken lajilistalle kirjattiin uusina lajeina mm. kiuru, taivaanvuohi ja pajusirkku.

 

Utössä on mahdollisuus tutustua majakkaan ja saaren historiaan utöläisen Hanna Kovasen opastuksella.

Hanna Kovasen Hannas Horisont -kahvilasta saatiin kahvin ja majakkakierroslippujen lisäksi matkamuistoja. Oppaamme Mikko seisoo pöydän päässä. Kuva Jaana Sarvala

 

Kuva Tuija Levlin

 

Osa porukastamme osallistui yli kahden tunnin mielenkiintoiseen opastukseen perjantaina ja loput lauantaina. Hanna osasi oman suvun kokemusten pohjalta tarinallistaa hienosti Utön historian,  joka on ollut merenkulullisesti hyvin tärkeä majakan toimiessa suunnannäyttäjänä Suomeen tuleville laivoille. Majakassa sijaitsee myös majakkakirkko, joka on ollut säännöllisessä käytössä vielä puolustusvoimien pitäessä hartauksia varusmiehille joka toinen maanantai vuoteen 2005 asti. Nykyään kirkko toimii lähinnä vihkikirkkona ja on avoinna opastettujen kierroksien aikana. Illalla tuuli vähän tyyntyi ja illallisen jälkeen saunoimme kauniin kuutamon loisteessa rantasaunalla.

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Sunnuntaina tuuli oli jo tyyntynyt hieman. Meillä oli retkiaikaa klo 11 asti, jonka käytimme tehokkaasti. Aamulla etelälahden pohjukasta löytyi kaksi aroharmaalokkia, jotka pääsimme näkemään.

Aroharmaalokki (larus cachinnans eli “kake”). Kuva Jorma Tenovuo

 

Myös peipoilla oli muuttoa käynnissä ja laskimmekin aamun aikana vähintään 2000 muuttavaa yksilöä. Muita uusia lajeja retkelle saatiin mm. kuikka, luotokirvinen, mustapää- ja hernekerttu.

 

Eivor lähti Utöstä takaisin kohti Nauvoa klo 12.30.

Eivor odottaa Utön satamassa matkustajia. Kuva Timo Kallio.

 

Matkalla seurasimme varpushaukkojen muuttoa ja retken viimeiseksi lajiksi saimme hienosti laivan kannelta huomaamamme muuttohaukan. Retken lajimääräksi kertyi tasan 60. Eivor oli takaisin Nauvon Pärnäisissä noin klo 18, josta autokunnat matkasivat omaa tahtia takaisin kotiin. Retki oli kaikenpuolin onnistunut ja mielenkiintoinen, joten päätimme järjestää vastaavanlaisen retken myös ensi vuoden syyskuussa!

 

Kiitos Jorma Tenovuolle lintuvinkeistä, kotipiirin esittelystä ja aroharmaalokkikuvasta!

 

Kuvaaja Veli Tuomisto

 

 

 

Kuvatekstit Jaana Sarvala

 

Ystävällisin terveisin / Best regards,

Mikko Oivukka

Bird & Wildlife Guide, Tour Leader

Kuusamo Nature Photography

www.kuusamonaturephotography.fi

mikko.oivukka@gmail.com

Mobile/ Whatsapp: +358407089722

Facebook:

Mikko Oivukka

Kuusamo Nature Photography

Instagram:

@mikko.oivukka

@kuusamonaturephotography

Päiväretki Rönnskärille 1.9.2018 -retkikertomus

Syyskuun ensimmäisen päivän aamu toi mukanaan ensimmäiset syyssateet. Bussimatkalla Porkkalaan näkyi valkoposkihanhien ja kurkien parvia tienvieruspelloilla. Porkkalan satamassa odotti onneksi katettu Pentti Aaltosen luotsaama Merisaurus, jolla retkeläiset kuljetettiin 2 erässä Rönnskärin lintuasemasaarelle.

 

Pentti Aaltonen huolehtii, ettei Merisaurusta ylibuukata. Kuva Jaana Sarvala

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Kun loputkin retkeläiset pääsivät saarelle, sade taukosi ja loppupäivä sujui suurimmaksi osaksi poutaisessa, välillä aurinkoisessakin säässä. Tuulta oli vain muutama metri sekunnissa. Muuttolinnuilla ei ollut tässä säässä suurempaa tarvetta saaripysähdykseen, joten saaren lintuverkoissa ei ollut ruuhkaa.

Rönnskärin saarella toimii siis toinen Tringan alueen lintuasemista, jolla seurataan muuttoa, lasketaan paikallisia lintuja ja rengastetaan verkkoihin pyydystettyjä lintuja. (Se toinen on Hangon lintuasema Halias. ) Saari on puolustusvoimien aluetta ja sinne pääsyyn tarvitaan puolustusvoimilta kulkulupa. Lisätietoa Rönnskärin lintuasemasta löytyy Tringan sivuilta:

Rönnskärin lintuasema

 

 

Rönnskärin lintuasemarakennus. Kuva Jaana Sarvala

Saarella olivat retkemme aikana lintuasemahommissa Samuli Lehikoinen ja Pekka Ikonen, jotka molemmat opastivat retkeläisiä koko päivän ajan. Samuli huolehti verkkoihin jääneistä linnuista ja Pekka keskittyi seuraamaan muuttoa. Samulin johdolla kiersimme pikkuporukoissa verkkolinjoja ja loput joko kiersivät saarella omatoimisesti tai hakeutuivat bunkkerille lintutornin liepeille tähyämään merelle ja taivaalle. Evästelytaukoja unohtamatta!

 

Rönnskärin lintutorni häämöttää. Kuva Jaana Sarvala

 

Ensimmäisellä verkkokierroksella verkoista löytyi mm. mustapääkerttu ja punarinta, jotka asianmukaisesti mitattiin ja rengastettiin.

Lintutietojen kirjaaminen on tarkkaa puuhaa. Kuva Jaana Sarvala

 

 

Tornin liepeillä päivystävät havaitsivat lähipuun latvassa käen. Pian joku huomasi tornin lähiverkossa isomman linnun, joka vaikutti ensiluulemalta käeltä. Pekka meni irrottamaan lintua, joka ei sitten ollutkaan käki vaan toinen kapeasiipinen pitkäpyrstö: kehrääjä. Kehrääjää ei moni ollut nähnyt ja tuskin kukaan retkeläisistä näin läheltä, että melkein linnun mahan sisälle näkyi. Kehrääjä kähisi Samulin otteessa, mutta oli muuten aika rauhallinen.

 

Kehrääjän kita on vaikuttavan kokoinen. Kuva Urda Stenius.

 

Kehrääjiä oli pari päivää aikaisemmin jäänyt Rönnskärin verkkoihin peräti 15 kappaletta. Osa retkeläisistä näki kehrääjän vielä lennossakin.

 

 

 

Tässä tuodaan kehrääjää verkoilta rengastettavaksi. Kuva Jaana Sarvala

Taivaalla oli aika hiljaista. Varpushaukkoja lenteli pitkin päivää, muista petolinnuista vain yksi merikotka ja tuulihaukka.  Saaren sähkölangoilla odotti etelän matkansa alkua joukko haara- ja räystäspääskyjä. Pikkulinnuista runsaimpia olivat vihervarpuset ja sekapikkulintuparvet. Verkoista saatiin mm. hernekerttuja ja pensaskerttuja. Yksi pensassirkkalintukin jäi verkkoon.

 

 

Hernekerttu. Kuva Jaana Sarvala

 

Pensassirkkalintu. Kuva Jaana Sarvala

 

 

 

 

Rönnskärin majakka on Suomen vanhin, vuodelta 1800. Kuva Jaana Sarvala

 

Majakasta on hyötyä linnuille. Tälläkin tuulihaukalla oli majakan ikkunasyvennyksessä mainio levähdys- ja tähystyspaikka. Kuva Juhani Kosunen

 

Jos ulkohommilta jää aikaa, voi syventyä aseman kirjahyllyn lukuisiin lintukirjoihin ja -lehtiin. Kuva Jaana Sarvala

 

 

Päivä saarella meni nopeasti. Merisaurus nouti ensimmäiset lähtijät klo 18 aikoihin ja siitä tunnin päästä loput.

Kuva Jaana Sarvala

 

Helsinkiin päästiin illan jo hämärtyessä, vähän ennen yhdeksää. Kiitos kivasta retkipäivästä retkeläisille, oppaillemme Samulille ja Pekalle sekä kuljettajallemme Anterolle.

 

Retkellä havaitut lintulajit: kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, valkoposkihanhi, sinisorsa, jouhisorsa, haapana, tukkasotka, haahka, isokoskelo, merikotka, varpushaukka, tuulihaukka, rantasipi, valkoviklo, töyhtöhyyppä, kalalokki, merilokki, harmaalokki,  sepelkyyhky, käki, kehrääjä, haarapääsky, räystäspääsky, palokärki, käpytikka, niittykirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, punarinta, kivitasku, mustarastas, hernekerttu, pensaskerttu, mustapääkerttu, pensassirkkalintu, pajulintu, hippiäinen, harmaasieppo, talitiainen, sinitiainen, pikkulepinkäinen, varis, korppi, naakka, närhi, peippo, vihervarpunen

 

Jaana Sarvala

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kahlaajaretki Porin Yyteriin 18.8.2018

Yyterin kahlaajaretki on Tringan syysklassikko, joka vetää bussin täyteen eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Sääennuste lupasi erittäin kovaa tuulta ja nousevaa vedenkorkeutta eikä vilkaisu havaintojärjestelmä Tiiraan luvannut yhtään sen parempaa. Kahlaajia oli kirjattu niukasti runsaasta retkeilystä huolimatta.
Retken alkukuviot hoidettiin rutiinilla: pysähdykset Espoon Ikean liittymässä, Nummisissa ja Karkkilassa sekä tauko Humppilan kahvilaparatiisissa. Mustavarikset katsottiin Porista bussin ikkunasta ja perillä lietteillä oltiin hitusen yli kymmenen.
Vedenkorkeus oli noussut jo yli +10 senttiin eikä Sannannokan tornin edessä ollut yhtään lietettä näkyvissä ja lähellä olevat hiekkasärkätkin hupenivat silmissä. Lintuja riitti kuitenkin ihan katsottavaksikin asti: 12 vanhaa isosirriä piipersi valkoposkihanhien jaloissa, pikkusirri ja muutama suosirri, tyllejä, yksittäisiä vikloja ja jo vähiin käyvä meriharakka. Valkoposkihanhia oli 1500, joukossa 180 merihanhea. Tuulihaukka, nuolihaukka, ruskosuohaukka ja kolme lähietäisyydellä pyörivää merikotkaa viihdyttivät kahlaajakatsomisen ohessa.
Päätimme retken toisen oppaan Peterin kanssa, että osa porukasta lähtee hänen mukaansa 400 metrin päässä, niemen kärjessä olevalle toiselle tornille ja jossain vaiheessa vaihdetaan. Taktiikka toimi hyvin ja kaikki näkivät tornin edustalla olevat kuovisirrit ja punakuirin. Lisäksi paikalla hyöri nuori isosirri ja suosirrejä sekä yli 50 tylliä. Lietteellä viihdyttiin klo 14 asti, jonka jälkeen tavoitteeksi otettiin pulmussirri.

Ujo pulmussirri ja kolme rohkeaa hyörijäistä

Kamat autoon ja muutaman minuutin ajomatka surffirannalle, marssi pelipaikalle ja armoton putkittaminen käyntiin. Kolme erittäin yhteistyöhaluista vesipääskyä hyöri rantaviivassa ja niissä riitti katsottavaa ja kuvattavaa. Lähimmillään linnut olivat noin 5 metrin päässä kuvaajista!
38 minuutin etsimisen jälkeen hiekkasärkän takareunalla vilahti jotakin pulmussirrimäistä. Se oli nuoren suosirrin seurassa, mikä helpotti kovassa vastavalossa koon ja muiden mittasuhteiden hahmottamista. Lintu tuli hetkeksi kunnolla näkyviin särkän päälle, jolloin yksityiskohdatkin erottuivat ja linnun pystyi määrittämään nuoreksi pulmussirriksi. Lintu osoittautui varsin ujoksi ja suurimman osan ajasta se oli näkyvissä vain osittain särkän huonommalla puolella. Tässä välissä ehdittiin katsomaan lapinsirriä ja kahta kuovisirriä, jotka puolestaan olivat mallikkaasti esillä.

Retken perustiedot

Siinäpä se retki sitten olikin. Bussilla oltiin vähän yli 16 ja koska mitään ihan nopeaa pistäytymispaikkaa ei ollut tiedossa, aloitimme kotimatkan.
Paluumatkalla kuulin itselleni täysin uuden tiedon: jotkut kuulemma jopa lukevat näitä retkikertomuksia ja niitä käytetään retkille valmistautumiseen! Näin vakava suhtautuminen asettaa kirjoittajalle valtavia paineita, mutta pyrin vastaamaan siihen kertomalla tähän loppuun retken keskeisimmät tiedot. Bussin kyytiin pääsee Kiasman jälkeen tämän kertomuksen alussa kerrotuilta paikoilta, tarkat nuotit saa oppaalta. Ilmoittautuessa on tärkeä kertoa, mistä tulee kyytiin. Meno- ja paluumatkalla pysähdytään Humppilassa, jossa on iso ja hyvin varusteltu kahvila. Pysähdykset kestävät noin 45 minuuttia tai tarvittavan ajan jotta jokainen ehtii taukoilla kiirehtimättä. Yyterin lietteen pysäköintipaikalla on bio-wc, mutta mitään muita ”mukavuuksia” ei ole.
Kävelymatka Sannannokan torniin on noin 2 kilometriä. Reitillä on soratietä, kapeaa pitkospuuväylää ja todella leveää pitkosta. Muut kohteet, esim. Surffiranta tai Teemuluodon torni ovat 500-1000 metrin kävelyjen päässä. Kumisaappaita ei ole tarvinnut, lenkkareilla on poutasäällä pärjännyt loistavasti. Toki hiekassa kävellään jonkin verran (Surffiranta) eli kovalla sateella saappaat ovat ihan toimiva ratkaisu. Yksityiskohdista on tiedotettu retkisivulla noin 3-4 päivää ennen retkeä. Retkelle mahtuu noin 44 henkilöä. Retkellä havaitut lajit ja määrät ovat yksityiskohtaisesti Tiirassa.

Kiitos retkestä toiselle oppaalle Peter Buchertille, Anterolle kyydityksistä ja kaikille osallistujille mukavasta seurasta.

Mikko savelainen (opas)

Vesipääskyjä hyöri kuvausetäisyydellä. Kuva Vesa Oksanen

Nostalginen, nuori suosirri. Kuva Vesa Oksanen

Tunnelmaa Sannannokan tornissa. Kuva Mikko Savelainen

Retki Heinolan lintutarhaan -retkikertomus

Elokuisena lauantai-aamuna allekirjoittanut, kuljettajamme Antero Koskinen ja 11 reipasta retkeläistä suuntasivat nokkansa Heinolaan Olli Vuoren vetämää lintutarhaa kohti. Paikka on kuuluisa vahingoittuneiden lintujen “hoitokotina”. Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme tarhalle, jossa Olli vastaanotti meidät lämpimästi. Olli kertoi lintutarhan mielenkiintoisesta historiasta ja esitteli innostavalla tavalla tarhan asukkeja ja hoitomenetelmiä. Mielenkiintoisimpana ehkä tervapääskyn poikasen ruokintaa.

Olli kertoo lintutarhan toiminnasta ja asukeista. Kuvaaja Seija Keinänen

 

Kuvaaja Antero Koskinen

Puolentoista tunnin kierroksen jälkeen Olli lähti näyttämään meille retkeläisille Heinolan korkeimman kohdan: Rajavuoren. Paikka on suuri täyttömäki, jonka laella sijaitsee lintutorni “Kuusatorni”. Nimensä torni on saanut Kuusakoski-ongelmajäteyhtiön mukaan. Yhtiö rakennutti tornin mäelle. Tornista on huimat näkymät joka suuntaan. Muutonseurantaan erinomainen paikka. Meidän siellä ollessa ei havaittu lintuja. Ainoana havaintona itseni kuulema vaimea käpytikan ääni.
Hyvästelimme Ollin ja suuntasimme matkamme kohti Sysmää. Olli oli vihjannut haarahaukkapariskunnan pesivän alueella ja saaneen kaksi jälkeläistäkin. Paikka oli Sysmän Kirveskoski. Kävimme ensin puolen tunnin tauolla Pohjolan portti -nimisessä hirsikahvilaravintolassa, joka oli vain kilometrin pari kohteestamme. Haarahaukat käyvät ruokailemassa säännöllisesti Kirveskoskella kala-altailla. Emme heti koettaneet havaita lintuja kala-altailta, sillä meitä varoiteltiin äkäisestä naisesta, joka kärkkäästi tulisi ajamaan pois uteliaat bongarit alueelta. Yritimme Sysmä-Hartola -tieltä bussipysäkiltä havainnoida lintuja. Tien molemmin puolin oli Tiiliruukin pelloiksi kutsutut pellot. Heti aluksi havaitsimme korppiparin kaartelemassa ilmassa ja hieman myöhemmin tien toisella puolella neljä petolintua kaartelemassa. Koska olin ainoa, jolla oli kaukoputki ja linnut hävisivät välillä taivaalta puiden taakse, emme saaneet kaikista pedoista varmaa määritystä. Varmuudella ainakin kaksi haarahaukkaa saatiin määritettyä ja lisäksi yksi ohi lentävä nuori kapustarinta. Koska kaikki retkeläiset eivät nähneet hyvin haarahaukkaa, päätimme vielä yrittää kala-altailta. Juuri lähtiessämme plokkasin mehiläishaukan ylittämässä automme ja osa retkeläisistäkin näki linnun. Kala-altaiden joen toiselle puolelle tien reunaan parkkeerasimme automme ja staijasimme taivaalle. Näimme kolme kalasääskeä ja viimein pienen odottelun jälkeen myös haarahaukan. Lintu oli toinen alueen aikuislinnuista ja erittäin “räjähtäneen” näköinen. Pyrstö ja siipien alapinta oli hyvin repaleinen. Kaikki näkivät linnun hyvin ja hyvillä mielin lähdimme retken viimeiselle etapille Riihimäen Sammalistonsuolle.
Pienen vessapysähdyksen ja etsiskelyn jälkeen saavuimme viimein Sammalistonsuolle. Paikka on turvesuo, jolla turvekasojen ympäristössä sijaitsee vesialtaita. Lintuja altailla oli mukavasti, lähinnä peruspukuisia sorsalintuja (sinisorsia ja taveja ), telkkiä, nokikanoja, silkkiuikkuja ja kahlaajista töyhtöhyyppiä, liroja, suokukkoja, pari valkovikloa ja taivaanvuohi. Valitettavasti emme ehtineet havainnoida lintuja reilua puolta tuntia pitempää, kun retkemme läheni loppuaan ja paluumatka Helsinkiin alkoi. Saavuimme Helsinkiin vartin jälkeen ilmoitetun retkiajan, mutta onneksi kenenkään illan jatkosuunnitelmat eivät siitä kärsineet. Kiitokset kaikille retkeläisille mukavasta retkipäivästä!
T.  Jouni Rytkönen

Aspskärin retki 1.7. -retkikertomus

Aspskärin ruokkilinturetki on tringalaisten suosiossa vuodesta toiseen, tälläkin kerralla osa halukkaista jäi ilman retkipaikkaa. Bussin kulkuun melkoinen aamutuuli ei vaikuttanut mitään, Antero ajaa hurautti meidät sunnuntaiaamun hiljaista moottoritietä Kotkaan reippaalla vauhdilla. Matkalla pysähdyimme Kuninkaantien ABCllä. Viereisessä metsikössä lauloi kultarinta ja pellolla oli kaksi kurkea. Räystäspääskyjä lenteli siellä sun täällä ja käpytikankin ääniä kuului. Viiden pikkukäpylinnun parvi lensi yli. Matkan varrella näkyi bussin ikkunasta hiirihaukka.

Jaana kertoi bussissa Östra Nylands Fågel- och Naturskyddsföreningin liki satavuotisesta historiasta ja kyseisen yhdistyksen viime vuoden toimintakertomuksesta saatiin vähän käsitystä yhdistyksen nykytoiminnasta ja alueen linnustosta. Viime vuonna alueella oli havaittu mm. ensi kertaa hiiripöllö. Muuten viime vuosi kylmän ja sateisen kevään ja kesän takia oli ollut monien lintujen pesinnän kannalta huono. Ruokkien asuttamia koloja oli kartoituslaskennoissa löydetty 825 ja etelänkiislojen asuttamia pesäkoloja 79, lähiluodolta vielä 22 kiislaparia lisää. Alueella onkin Suomen suurimmat ruokki- ja etelänkiislayhdyskunnat.

Kotkan Sapokassa porukkaan liittyivät suoraan sinne ajaneet ja 48 merelle lähtijän joukkomme oli täysilukuinen. Koillistuuli puhalsi runsaat 10 m/s, menomatka MeriSetin Vikla III:lla sujui myötätuulessa.

Kotkan satamaa Kuva Jaana Sarvala

 

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Matkaa Sapokasta kohteeseen on runsaat 40 km. Myötätuulen ansiosta Aspskärin luotoryhmälle päästiinkiin vähän totuttua nopeammin, reilussa 2½ tunnissa. Mennessä muutama kuikka lensi laivan lähellä itään päin. Ensimmäiset ruokit havaittiin jo hyvän matkaa ennen Aspskärille pääsyä. Perillä Haverörn-luodon äärellä satojen ruokkien näkeminen oli konkarikävijöille jälleen kerran ja ensikertalaisille etenkin suuri elämys.

Ruokki lennossa. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Ruokkien seassa lenteli joitain etelänkiisloja, ja muutama riskiläkin lensi ja ui meressä.

Etelänkiislat. Kuvaaja Aapo Nurmi

Ruokkilinnut lensivät aluksen ympärillä muutaman minuutin ja asettuivat sitten takaisin luodolle sekalaisiin ryhmiin, aika monet säntillisiin riveihin isojen kivien päälle. Haverörnillä oli myös kymmeniä merihanhia tiiviinä rykelmänä, vähintään 50 lintua. Luodoilla pesiviä luotokirvisiä emme nähneet.

Ruokit luodolla. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Paluumatka ei sitten sujunut ihan yhtä leppoisasti, kun kipparimme ohjasi alusta halki vastatuuliaaltojen. Onneksi vain yksi laivalla tuli huonovointiseksi (tämän kirjoittaja:)). Paluumatkan varrelle osui luoto, jolla oli sääksen pesä.

Sääksen pesä. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Laivamatkan päätteeksi mietittiin mahdollista jatkoretkeä mutta jalkapallon MM-kisat vetivät tällä kertaa pitemmän korren ja palasimme suoraan Helsinkiin. Viimeiseksi retkilajiksi saatiin tien varressa tolpan nokassa istunut närhi. Aapo piti kirjaa retkellä havaituista lajeista, joita kertyi yhteensä 53.

 

Retkellä havaitut lintulajit: kyhmyjoutsen, merihanhi, valkoposkihanhi, sorsalintulaji, haahka, pilkkasiipi, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, kuikka, silkkiuikku, merimetso, merikotka, hiirihaukka, sääksi, tuulihaukka, kurki, meriharakka, töyhtöhyyppä, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, räyskä, kalatiira, lapintiira, ruokki, etelänkiisla, pulu, sepelkyyhky, tervapääsky, käpytikka, kiuru, haarapääsky, räystäspääsky, västäräkki, punarinta, kivitasku, mustarastas, räkättirastas, kultarinta, sinitiainen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, tikli, pikkukäpylintu.

 

 

Aluksemme Vikla III.
Kuva Jaana Sarvala

 

Oppaina Jaana, Jouni, Aapo

Kiitos osallistujille hyvästä retkestä!

 

t. Jaana

 

 

Tringan ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen yhteinen linturetki Kirkkonummella 3.6. klo 20

Aloitus kirkolla

Retken aluksi jaettiin 14 retkeläisen porukka neljään autokuntaan ja startattiin kohti ensimmäistä etappia.

 

Eestinkylä

Pysähdyttiin Kärrasin maatilapuodille ja otettiin tuntumaa päivälintujen ääniin. Kuultiin keltasirkun ääntä, joka on lyhyt ”pit”. Varpusten silkutusta kuului pensaista. Harmaasieppo sirautteli lauluaan ”tsri”, joka on lyhyempi kuin sen varoitusääni ”hii-tsäk-tsäk”. Lehtokerttu veti näytteen laulustaan, joka linnun höyhenpuvun tavoin on vailla erityisempiä tuntomerkkejä – se on kuin puron solinaa.

Lähdettiin kävelemään peltotietä ilta-auringossa kohti Saltfjärdintietä. Siellä kuultiin mm. pensaskertun ja punarinnan laulua. Käveltiin eteenpäin ja pikku metsikössä lauloi sekä peippo ja pajulintu, joiden samanpituisia säkeitä vertailtiin. Ehdotettiin peipon laulavan pirteästi ja duurissa – se soittaa sähkökitaraa. Pajulintu taas laskettelee säkeensä haikeasti, ikään kuin mollissa ja klassista kitaraa näppäillen.

Hommasin tilan yllä lenteli haarapääskyjä ja Saltfjärdenin suunnalla näkyi valkohäntäkauriita eli ”laukonpeuroja”. Kurjen iltahuuto oli kuin trumpetti. Naakat parveilivat yöpuulle menoa. Kohti maatilapuotia palaillessa kuului taivaalta vielä kiurun lakkaamatonta livertelyä ja pellonojan suunnalta niittykirvisen ”ist”.

Kuva 1. Kuunnellaan peipon ja pajulinnun laulua.

 

Sevals

Pakkauduimme autoihin ja autoletka jatkoi matkaansa kohti Vårnäsin siltaa. Juuri ennen pysähdystä etummaisista autoista nähtiin käen jalohaukkkamainen hahmo peltoaukeaa ylittämässä. Kukuntaa kuului vielä sillallekin, jolta näimme kyhmyjoutsenen ja telkän pulikoimassa Tavastfjärdenin suunnalla. Noin sadan kottaraisen parvi lenteli pensaiden ja kaislikon väliä ikään kuin ne eivät olisi osanneet päättää kummassa yöpyä.

Rytikerttusen rauhallisesti rupatteleva säe kuului aivan läheltä ja onnekkaimmat näkivätkin sen. Salaperäinen mahdollinen luhtakerttunen päästi monimutkaisen reilun sekunnin mittaisen näytteen, mutta vaikeni sitten. Lähdimme kohti seuraavaa kuuntelupaikkaa, Gunnarskullan suoraa.

Kuva 2. Havainnointia Vårnäsin sillalla.

Gunnarskulla

Heti saavuttuamme paikalle pensassirkkalintu sirisi metsän reunan sunnalla. Sen laulu tikittää kuin kuplavolkkarin venttiilikoneisto, jokaisella sirkkalintulajilla on omintakeinen tyylinsä. Laulu- ja punakylkirastaiden vedellessä kuuluvaa iltaohjelmistoaan aurinko laskeutui takana näkyvän Saltfjärdenin kosteikon taakse. Taivaalle virittyi hetkeksi vaikuttava sommitelma helmiäishohteisia pilviä.

Kuva 3. Pensassirkkalinnun kuuntelua.

 

Sundet

Seuraavaan pysähdyspaikkaan oltaisiin sata vuotta sitten päässyt täältä veneellä, mutta nyt ajoimme perille ensin Porkkalantietä, sitten uutta moottoritietä ja lopulta 1300-luulta peräisin olevaa Suurta maantietä eli kuninkaantietä. Paikalla oleva kosteikko on osa vielä 1930-luvulle asti ylläpidettyä vesireittiä, joka aikoinaan erotti kaakkoisen Kirkkonummen omaksi saarekseen. Pari satakieltä takoi säkeitään kastanjettiensa tahdissa. Lehtokurppa suoritti ohilentonsa jonka jäljittelemättömästä ”orr orr psitt” äänestä jäävät yleensä kuulumatta ensimmäiset kaksi sammakon kurnutusta muistuttavaa tavua. Selän takana hirnahti hevonen ja juna kiisi editsemme. Kesäyön tuntua.

Kuva 4. Juna ohittaa retkeläiset Sundetissa.

 

Masalan matonpesupaikka

Ajoimme vielä yhteen mainioon paikkaan alavirtaan kohti Espoonlahden pohjukkaa. Paikka yllätti ensikertalaiset positiivisesti. Luhtakerttunen viritteli monipolvista lauluaan matkien välillä tuttujakin ääniä. Hirvi lepäili parinkymmen metrin päässä meistä, mutta nousi sitten tuijottelemaan retkikuntaa.

Kuva 5. Ruokalevolta herätetty hirvi kuvattuna puhelimella kiikarin läpi.

 

Långvik

Ilta oli jo pitkällä, mutta vielä lähdettiin yrittämään hämärän lintuja. Dåvits udd on hieno paikka kangasmetsineen, fladoineen ja glojärvineen. Kuuntelimme ja kävelimme, kuuntelimme ja kävelimme, tarkkakorvaisimmat jo kuulivat kehrääjän hypnoottisen surinan. Vaihdoimme vielä paikkaa, ja pian lähellämme oli kaksi kehrääjää äänessä. Harjoiteltiin käsien pitämistä kuppina korvilla ääntä voimistamassa. Yhtäkkiä kuului ”HUU”. Sarvipöllö oli yllättänyt oppaatkin ja muistutti ketkä ovat yön kuninkaita.

Paluumatkalle lähdettiin tyytyväisenä kesäyön raotettua meille salaisuuksiensa verhoa.

Oppaina retkellä olivat Eetu Paljakka ja Juha Lindy (teksti ja kuvat).

Kuva 6. Kehrääjän kuulostelua.

Kesäaamun lintukävely Kasavuoren ja Soukan maisemiin 3.6.2018 klo 8

Klo 8 Alatörmän pysäköintialueelle oli kertynyt 7 aikuista, kaksi lasta ja yksi terrieri lintukävelyä varten. Hellepäivän aamu oli aika hiljainen tuohon aikaan, mutta matkaan lähdettiin reippaasti.
Retken aluksi löytyi käpytikan pesä urheilukentän vierestä. Noustiin Kasavuorelle ulkoilupolun varresta. Laskettiin seudun Kasavuorien määrää ja todettiin niitä olleen vanhoissa kartoissa vielä enemmän. Näkymät Suomenlahdelle, Porkkalaan ja sisämaan suuntaan palkitsivat kapuamisen tälle mainiolle muutonseurantapaikalle.
Tarkistettiin idulihavainto Hanikan luontopolun varresta. Paikalla lauloi muutaman kerran lintu, joka kuulosti lähinnä puukiipijältä. Todettiin että pitää tulla paremmalla ajalla yrittämään linnun näkemistä tai paremmin kuulemista.
Jatkettiin Mätäjärven kosteikon (joka on jäänne muinaisesta Soukan salmesta) vierestä metsäpolkua Ampujanpuistoon, joka on luonnontilaista saaristometsää ja eläinten rauhan tyyssija. Mm. Mustapääkerttu, sirittäjiä ja laulurastas joka matki valkovikloa viihdytti patikointia. Metsästä ei pääse enää Soukan rantatielle, kun viimeiselle tyhjälle tontille Pulisbergetille on aloitettu rakentamaan,  mutta pienen korpinevan vierestä kulki viihtyisä polku Ampujantien päähän.
Tutkailtiin entisen Soukanniemen kaupan pihassa olleita lehtokerttua, luhtakerttusta ja kultarintaa. Nykyinen asukas kertoili talon ja kioskin historiasta. Ajan puutteen vuoksi ei poikettu laituritielle, jolta olisi nähnyt hyvin Moisöfjärdenille. Ihmeteltiin Braxenbergetin suota ja mäkeä, jolle on suunniteltu kerrostaloja.
Mentiin Villa Frosterukselle Kauniaisten kaupungin ulkoilualueelle evästauolle. Retkikunnan lapset kahlasivat hiekkarannalla. Jatkettiin Villa Fridhemin rajoille ja luettiin kiveen kirjoitetut tiedot tsaariperheen vierailusta vuonna 1889.  Fridhemin tontin kiertävältä polulta yhytimme hippiäisen laulamasta hoosiannaa. Venesatamaan oli pääsy kielletty. Noudatimme ohjetta. Oli aika kääntyä ja jättää niemen kaukaisemmat salatut luontoaarteet myöhempiä retkiä varten.
Palaillessa havaitsimme yhteensä kolme kanadanhanhipoikuetta tutustumassa sisäsaariston ruokalaitumiin. Nokikana, silkkiuikkuja, sinisorsa ja telkkäpari soutelivat poukamissa. Yhdessä pihassa lauloi taas muutaman säkeen verran varteen otettava idänuunilintuehdokas, mutta sekin vaipui hiljaisuuteen.
Ihastelimme Espoon rantaraittia ja harmittelimme yleisen laiturin rantaan ilmaantunutta kieltokylttiä. Kaksi retkeläistä eivät olleet saaneet kylliksi patikoinnista vaan lähtivät retken päätyttyä patikoimaan rantaraittia pitkin koteihinsa, toinen itään toinen länteen.
T. Juha Lindy opas (teksti ja kuva)

Etujoukot saapuvat kesäisen Soukaniemen rantaan.

Retkikertomus Kirkkonummen yölaulajaretkeltä 3.6.2018

Neljä lähes täyttä autollista ihmisiä lähti innokkaasti mukaan Kirkkonummella järjestetylle ilta- ja yölaulajaretkelle. Retki järjestettiin yhteistyössä Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen kanssa.

Ensimmäisellä paikalla, Eestinkylässä, ehdimme tutustua vielä helppoihin päivälaulajiin, kuten lehtokerttuun, peippoon, harmaasieppoon, pensaskerttuun ja keltasirkkuun. Sieltä retkemme jatkui lähelle Vårnäsin sillalle, jossa havaitsimmekin jo öisempiä ilmiöitä: rytikerttunen, satakieli ja kottaraisten yöpymisparvi ruovikossa. Kabanovintieltä käännyimme Porkkalantielle pohjoiseen ja Gunnarskullan suoralla muutamat ehtivät kuulemaan vaisun pensassirkkalinnun.

Matkamme jatkui hiukan kauemmas, Masalaan, jossa pääsimme tutustumaan soidinlentoaan lentävään lehtokurppaan, luhtakerttuseen, satakieliin ja niityllä makoilevaan hirveen.

Aika kului kuin siivillä, edessä olikin illan viimeinen ja kenties myös hienoin kohde. Ainoa ongelma oli se, että monikaan, edes oppaat, eivät olleet käyneet siellä aiemmin. Paikka oli Hirsalantien varressa sijaitseva Dåvits. Kehrääjä on siellä lähes vuosittainen laji, ja sitä menimmekin sinne etsimään. Pysäköimme autot summittaiseen paikkaan tien varteen ja käveleskelimme ympäriinsä. Illan pimetessä alkoi metsän uumenista kuulua lupaavaa surinaa, siellä se on! Ja niitä oli vähintään kolme kappaletta! Unohtumaton elämys saatiin vielä sillä, että toisesta suunnasta alkoi huhuilla sarvipöllö.

Kiitos kaikille hienosta retkestä!

Oppaina toimivat Merja Talvelaa hienosti paikannut Juha Lindy ja Eetu Paljakka.

Teksti ja kuva: Eetu Paljakka

Santahaminan retki 5.5. retkikertomus

5.5.2018 lauantaina Tringan retki Santahaminaan 08-12. Yht. 27 osallistujaa. Retken isäntänä Santahaminan varuskunnan puolesta toimi eversti Rainer Kuosmanen. Retken oppaana toimi Paul Segersvärd. Sää suosi retkeä: alun pilvinen taivas aukeni myöhemmin lähes pilvettömäksi auringonpaisteeksi. Tuuli  koillisesta – lännestä. Tapaamispaikka oli Santahaminan bussi päätepysäkki. Kävelimme urheilukentän laitaa Santahaminan vanhimman tunnetun asutuspaikan paikkeille (1400-luvulla). Kiersimme itäpuolelta Likolammen, jossa mm. mustakurkku-uikku 2 paria, metsäviklo, sirittäjä 3Ä, pikkukäpylintu 2ä jne. Eteläkärjen kannakselta näimme hienon alliparven lähivesillä.

Eteläkärjessä kiersimme nk. itävallin, joka on läntisillä – lounaisilla tuulilla hyvä, suojainen muutonhavainnointipaikka. Tuuli tyyntyi hetkeksi lähes tyveneksi, joten pidimme pidemmän tauon avoimella etelävallilla. Tuo paikan perustana on nk. Oolannin sodan aikana 1854 rakennettu tykkipatteri. Harmaasorsa 1/1 p, kaakkuri muutti länteen, sääksi 1N, nuolihaukka 2 p, kurki 1 m, lapintiira, pikkuvarpunen jne. Kapusimme eteläkärjen varsinaiselle havaintopaikalle, jossa varhaisesta aamusta oli ollut staijaamassa Juha Saari. Hienosta kelistä huolimatta muutto oli ollut vaisua. Riskilä oli uusi tuttavuus monelle retkeläiselle. Eteläkärjen länsilaidalta näimme mustalintuparven (8) paikallisena Kruunuvuoren selässä.

Paluumatkalla kävimme Kiviarkunniemessä, josta avautuu hieno näköala Kuninkaansaaren ja Vallisaaren suuntaan. Päätien varressa peukaloinen 1Ä ja sirittäjä 1Ä. Urheilukentän kohdalla urpiainen lensi laululentoa. Yhteenvedon aikana havaittu kirjosieppo oli retken 61. yhdessä havaittu laji. Aivan kelpo lajimäärä näin Tornien taiston päivänä! Retki päättyi mukavan yhdessäolon jälkeen bussin päätepysäkille, josta osallistujat palasivat ”siviiliin”.

 

Paul Segersvärd