Vuosaaren kävelyretki osa IV 8.6.2019: Mustavuoren laulajat Retkikertomus

Tällä erää viimeinen Vuosaaren kävelyretki starttasi varhain aamulla Niinisaarentieltä, Mustavuoren ja täyttömäen kupeesta. Kello viideksi paikalle oli saapunut seitsemän urhoollista retkeläistä, joista urhoollisimmat olivat olleet jo Haltialan yölaulajaretkellä.

Keli oli mitä mainioin, hyvin lämmin ilmamassa oli selvästi tuonut mukanaan lisää laulajia. Viime päivinä oli havaintoja viitasirkkalinnuista, kerttusista ja kuhankeittäjistä tihkunut ympäri pääkaupunkiseutua. Lämpöaallon ainut varjopuoli oli massoittain kuoriutuneet hyttyset. Hetkenkin paikallaanolo oli tuskaista inisevän hyönteisparven vuoksi.

Retki lähti hyvin liikkeelle. Tomera peukaloinen toivotti heleällä laulullaan hyvää huomenta, mustapääkerttu yhtyi samoihin toivotuksiin eikä aikaakaan, kun lehtokerttu luritteli kävelytien reunalla. Olimme päässeet vasta Mustavuoren kuusipohjaisen sekametsän puolelle, ja äänessä olevien lintujen määrä oli toiveita herättävä.

Päästyämme Mustavuoren lehdon ja Porvarinlahden väliselle voimalinjalle oli yllättävän hiljaista: rastaat lauloivat, punavarpunen vislasi ja harmaasieppo sirisi haavan latvassa, mutta muuta ei juuri kuulunut. Mustarastaita kuunneltiin tarkalla korvalla, olihan alueella ollut kuhankeittäjä muutama päivä aiemmin. Korkeaan hapaan lennähti nokkavarpunen, joka todennäköisesti pesii Mustavuoressa, mutaa näkyy silti sangen harvoin.

Saapuessamme tuomilehtoon ja lähelle Mustavuoren itärinteitä äänimaailma vilkastui, toinen peukaloinen, niityn pensaskertut, laulurastas, pajulintu, peippo ja lehtokerttu olivat äänessä. Kivutessamme aukealta tykkitietä pitkin metsäisemmille rinteelle kuului idänuunilintu. Mustavuori on yksi parhaita paikkoja Helsingissä kuulla ja nähdä idänuunilintua.

Jatkoimme lehdon reunaa kohti peltoaukeaa, kun tarkkakorvaiset retkeläisemme kuulivat rytmikästä surinaa läheltä niityn reunaa. Viitasirkkalintu säksätti ahkerasti matalassa pajussa. Mukava havainto sai koko joukon hyvälle tuulelle.

Matka jatkui kohti peltoaukeaa, jota ennen käännyimme takaisin voimalinjojen alla olevalle niitylle. Pyy pyrähti lentoon ryteiköstä juuri ennen niityn reunaa ja vähän matkan päässä lauloi toinen idänuunilintu.

Ohitimme viitasirkkalintupaikan niityn puolelta ja näytti siltä, että lintu oli vaihtanut paikkaa ja siirtynyt niityn toiselle puolelle. Ihmeteltyämme jonkun aikaa pensaskerttua ja punavarpusta, kuului viitasirkkeli taas alkuperäiseltä paikalta.

Jatkoimme kierrostamme Porvarinlahdelle ja täyttömäelle. Matkalla tapasimme Vuosaaren tunnetuimman ornitologin Kimmo Heiskasen, vaihdoimme kuulumiset ja kuuntelimme katsauksen aamun lintutilanteeseen. Jutustelun aikana lähipuuhun lennähti närhi, joka hämmästytti ja riemastutti retkeläisiä matkimalla hiirihaukkaa. Kimmo jatkoi viitasirkkalintupaikalle, josta hän ilmoitti kaksi laulavaa sirkkeliä.

Porvarinlahdella oli totutun hiljaista. Ruokokerttunen sentään kuului, vesialueella oli muutamia lokkeja, sinisorsa pari ja harmaahaikara. Pikkulepinkäispari oli reviirillään. Ihastelimme etäältä kauniita lepinkäisiä. Ruovikon reunasta lähti lentoon metsäviklo.

Täyttömäellä oli lähinnä alueen tyyppilintuja: pensaskerttuja ja kivitaskuja. Muutama kiuru ja hemppo lennähti etäällä. Tavallisesti täyttömäellä on ollut useita laulavia ruisrääkkiä, tänä vuonna on vain yhdestä narisijasta, ja sekään ei ole enää äänessä. Toivotaan että tämä vuosi on poikkeus ja rääkät palaavat taas mäelle.

Mukava lähes kolmen ja puolen tunnin kävelyretki lämpimänä kesäaamuna päättyi rennoissa tunnelmissa. Lintuja oli niin nähty ja kuultu ja olimme saaneet ihastella Mustavuoren, Porvarinlahden ja täyttömäen aluetta kauneimmillaan.

Tähän päättyi Vuosaaren lintukävelyretkien sarja. Kiitos kaikille osallistujille hauskoista ja opettavaisista retkistä. Hyvää lintukesää ja nähdään maastossa.

Mikko Salonen

Retkellä havaitut lajit: yhteensä 51 lajia. Pyy, sinisorsa, isokoskelo, töyhtöhyyppä, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, kalatiira, sepelkyyhky, käki, tervapääsky, palokärki, käpytikka, kiuru, metsäkirvinen, västäräkki, punarinta, satakieli, kivitasku, laulurastas, punakylkirastas, räkättirastas, mustarastas, lehtokerttu, mustapääkerttu, pensaskerttu, ruokokerttunen, viitasirkkalintu, pajulintu, sirittäjä, idänuunilintu, hippiäinen peukaloinen, harmaasieppo, kirjosieppo, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, pikkulepinkäinen, harakka, närhi, naakka, varis, peippo, hemppo, viherpeippo, nokkavarpunen, punavarpunen ja keltasirkku.

Tringan kirjokertturetki Kökariin 7.-9.6.2019 Retkikertomus


Kirjokerttu Kuva Harri Koli

Kökarin kirjokerttukanta on ollut vahva – itse olen todennut viime vuosina 12 km tien pätkiltä kirkolta Hellsöhön ja Norra Karlbystä Mareniin viitisentoista reviiriä. Nyt Tringan retken alla ensimmäiset kirjokertut oli jo havaittu, ensimmäinen laulava vanha lintu kirkolta 24.5., seuraavat 2 vanhaa lintua merivartiotien tiehaaran pohjoispuolelta ja ääntelevä kirkon puuceen itäpuolelta seuraavana päivänä. Lisää oli tulossa: Rami Lindroos, Mikael Nordström ja William Velmala havaitsivat 29.-31.5. yhdeksän laulavaa koirasta ja yhden ääntelevän naaraan. Niistä yksi oli Österbyggessä, loput Munkvärvanin ja Marenin alueilla.

Lähdettyämme 7.9.2019 perjantaina 10:00 Korppoon Galtbyn satamasta, Skiftet-laivan yläkansi täyttyi retkiryhmäläisistä. Kaikki 14 retkeläistä olivat kannella viimeistään Kökarin rajaa ylittäessämme.

Tässä osa retkijoukostamme. Kuva Ari Linna

Meri ei ollut pläkä (ruots. blägä, tyyni), mutta melko tyyni. Lintujen katseluun löytyi kannelta useampia lähes tärinättömiä paikkoja, ja luulen, ettei aiemmilla Kökar-retkillä kannella ole ollut yhtä montaa kaukoputkilla merta tutkivaa lintuharrastajaa. Kun aurinko muutti vastavalon puolta siluetiksi, myötävaloon saimme hienoja näkymiä vesilinnuista, myös ruokeista, muutamasta kuikasta ja Hellsö Strömmenin Bergsgrundenin lintuluodoilla viihtyneestä, siellä ehkä pesivästä, laulujoutsenesta.

Ensimmäiset mustakurkku-uikut havaittiin heti majapaikan edustalla. Kuva Harri Koli

Majoittumisen jälkeen teimme usean tunnin ja kilometrin pituisen kävelyn Brudhäll-hotellilta Marenin tielle ja tietä Grönviks bäckenille sekä lammen sivuitse saaren länsirantaan aukeaville kallioille.

Pikku lepohetki. Kuva Jaana Sarvala

Muutamat saaressa kanssani aiemmin retkeilleet tunnistivat pohjoisen horisontissa taivasta vasten näkyvän merivartioston vartiotornin. Vaikka tiestä sen kalliopaljastumakatajaketojen ja saniaistervaleppälehtojen vaihteluineen pidettiin, halutut ja paikalla toukokuun lopussa havaitut kirjokertut, jos olivat läsnä, olivat hiljaa ja näkymättömissä. Oppsjön länsipuolisella kalliokedolla pikkulepinkäispari vahti reviiriään katajan latvasta – kirjokertut pesivät aiempina vuosina niiden seurassa, mutta nyt niitä ei näkynyt. Kuulimme kertaalleen trrrr-rätinän. Siinä kaikki. Tai ei aivan; muita kerttuja oli, ja kaksi lehtokurppaa lehahti lehdoista siivilleen. Lammen rannan polulta purskahti viitakerttunen laulamaan. Ei yön intensiteetillä, vaan kevyt sordiino päällä. Selvä viitakerttunen eri aiheineen kuitenkin. Kuulin 26.5. samassa kohdassa sepelsiepon – hienoja indikaatioita paikan mahdollisuuksista, kun mielikuvituksessani sijoitan rengastuspaikkoja saarelle.

Pilkkasiipiä nähtiin muutamia kymmeniä, sekä meressä että ilmassa. Kuva Harri Koli

Kahlaajia oli harvakseltaan. Kuvan punajalkaviklot viihtyivät kivien lisäksi sähkölankojen päällä. Kuva Harri Koli

Viideltä söimme hyvän ahvenanmaalaisesta savustetusta kirjolohesta valmistetun päivällisen – lohi ei ollut kuiva, eikä ällöttävän rasvainen. Kaiken raikkauden kruunuksi saimme ravintolan työntekijän puutarhastaan keräämistä raparpereista valmistetun kiisselin, jossa oli jäätelösilmä. Autuasta!

Retkellä havaittiin vain 1 kokonainen kurki mutta sitäkin enemmän kurjenpolvia. Kuvan verikurjenpolvi on saarella yleinen. Alkukesän kukkaisuus oli muutenkin saarella parhaimmillaan. Metsäapiloita, papelorikkoja, ketohopeahanhikkeja, mäkiarhoja, syylälinnunherneitä, lehtotähtimöitä, mustakonnanmarjoja ja lukuisia muita (kiitos tunnistusavusta Anulle). Kuva Jaana Sarvala

Saaren itäosiin tekemämme iltaretki kertoi saman tarinan, mitä edellisen 2.-3.6. tekemäni matkan iltakuuntelut: satakieliä naksuttelee ja laulaa useassa kohdin, ja kaikilla suurehkoilla ruoikkoaloilla laulaa rytikerttunen – ruokokerttunen onkin Kökarissa suhteessa rytikerttuun vain yksi kahdestakymmenestä rytikerttuhavainnosta, jos sitäkään.

Rytikerttunen. Kuva Harri Koli

Poikkeavaa oli ruisrääkkien puute, ja luhtakana oli löytänyt uuden kodin museolahden lahdenpoukamasta. Yölaulajiksi mielletyt luhtakerttuset lauloivat vasta seuraavan aamun ja iltapäivän tunteina, yksi Södervikenin länsipuolella Flattössä, kaksi kirkolla ja yksi Överbodan kylällä.

Kuva Jaana Sarvala.

Ilmassa olevien hiukkaskertymien värjäämistä auringonlaskuista oli eri tiedotusvälineissä raportoitu kevään aikana. Mutta olisivatko ilmiön aiheuttavat hiukkaset, kaupungin katupölyt tai saasteet, saattaneet saastuttaa ilmakehää Kökarissa? Kirkolta käsin mereen tapahtunut auringonlasku oli joka tapauksessa kaunis. Ehkä kuitenkin aitoa Kökarin luomua.

Kuva Harri Koli

Oppaamme Ari auringonlaskussa.
Kuva Jaana Sarvala

Lauantain aamu aloitettiin ruokahalua nostavalla muutaman tunnin retkellä, jolloin tutustuimme Pyhän Annan kirkon ympäristössä Hamnössä olevaan kirjokerttualueeseen. Tulos oli niiden osalta pyöreä nolla. Seuraavat, aamiaisen jälkeiset kirjokerttukohteet valittiin itään Finnön saaren läpi kulkevan päätien varresta. Paikoitimme autot Svarbogilin entisen uimarannan liittymään. Siitä länteen kilometrin matkalla olisi 5 vanhaa kirjokerttureviiriä. Ensin lauloi hernekerttu, sitten pensaskerttu, sitten kalliokatajakedolta katajan latvasta löytyi pikkulepinkäiskoiras.

Pensaskerttu. Kuva Harri Koli
Pikkulepinkäisiä nähtiin retkellä monessa paikassa. Kuva Harri Koli

Ensimmäisessä tervaleppälehdossa luritteli kultarinta, ja seuraavassa lauloi lintu hieman lehtokerttumaisesti, mutta ei aivan, ja lyhyttä säettä. Olimme jo kuulleet muutaman lyhytsäkeisen lehtokertun, joiden säe oli vain 4–5 sekuntia, ja nyt kuultu säe oli vastaava, mutta kuitenkin hieman mielenkiintoisempi.

Joko löytyisi kirjokerttu?
Kuva Jaana Sarvala

Ehdin todeta, että nyt on hyvä mahdollisuus kirjokerttuun, kun äänen pysäyttämänä Pirjo Lyytikäinen sai linnun näkyviin ja totesi sen olevan retkemme teemalaji! Minuutin – kahden aikana vanha keltairiksinen koiras näyttäytyi tienvarressa muutaman metrin korkuisen pihlajan eri osissa.

Pihlajan lehdet olivat lähes täydessä kasvussaan, mutta mukavasti kirjokerttu näytti milloin päänsä, milloin selkänsä, pyrstönsä, kupeensa, rintansa tai alaperänsä. Yli kymmenen retkeläistä koki retken tavoitteen täyttyvän, kun uusi lintulaji piirtyi kiikarien välityksellä verkkokalvolle aivojen tajuttavaksi. Kosmista: pieni muuttuu suureksi! 

Aplabodenin ystävällisesti myöhään edellisiltana tekemästämme tilauksesta valmistama Ahvenanmaan pannukakku maistui kirjokertun jälkiruuaksi. Mukanamme retkeillyt kökarilainen, tai ainakin Kökarin mökkiläinen, Hanna Valtonen, kertoi, että yksi koulukunta pitää perinteisenä mannapuuroon valmistettua Ahvenanmaan pannukakkua, toiset tätä riisipuuroon valmistettua. Mausteena olivat kardemumma ja terassipöytien lankuista lämpöä ja kuivan puun tuoksua hehkuva kesäpäivä.

Iltahuuto suoritettiin vauhdilla sillä alkamassa oli jalkapallo-ottelu, joka vei hetkeksi muutaman retkeläisen kiinnostuksen linnuista palloon. Brudhäll-hotellin henkilökunta järjesti ystävällisesti kisakatsomon ottelua varten. Kuvassa havaintojaan kirjaamassa Sisko, Pirjo ja Katri.
Kuva Jaana Sarvala
Jalkapallo-ottelun aikana tehtiin omia retkiä oppaan ollessa estynyt. Tässä Tuire ja Sisko katsomassa riskilää. Kuva Jaana Sarvala

Sunnuntaiaamun retkeily aloitettiin jälleen ennen aamiaista. Koska osa retkiryhmää oli yhä ilman ruokkihavaintoa, suuntasimme uudelleen kirkon taakse kalliolle ja tarkastimme lännen puolelta Stenskärin pohjoiskärjen kolonian. Joku meistä summasi sieltä 24 ruokkia, joista osa seisoi pingviinimäisinä toteemeina kalliopaasien päällä. Kirjokerttu rätisi ja lauloi hetken ”uuden” pappilan nurkalla, ja pappilan rantaan ja luostarirakennusten peruskiville tekemällämme lehtokierroksella kertyi muutamia uusia retkenlajeja, esimerkiksi tiltaltti ja kuhankeittäjä. Vihelsin jälkimmäiselle, jolloin se kävi meitä kurkistamassa; formulamaisesta lentovauhdistaan huolimatta se havaitsi meidät muiksi kuin kuhankeittäjiksi ja hävisi tervaleppälehdon länsipään vehmauteen.

Kuhankeittäjä oli itselleni ensimmäinen Kökarissa havaitsemani, ensimmäinen Kökar-retkieni 45 vuotisessa historiassa. Se iski minuun kuin keltamusta salama! Samaan aikaan Turun Ruissalossa oli kuhankeittäjä, Hangon lintuasemalla oli muuttanut neljä ja Hiittisten Morgonladetilla yksi kuhankeittäjä. Oli näiden ja luhtakerttusten, viimeisten muuttajiemme, parhaan muuton aika, kun samaan aikaan Mynämäen Mietoistenlahdella tavattiin ensimmäisiä etelään muuttavia mustavikloja.

Toisenä illan päivällisellä Skärgårdsbrödet-ravintolassa. Kuva Pirjo Heikkinen

Ehkä kirkolle on hyvä päättää tarina. Samalla kiitän iloista ja luonnosta nauttimisen osaavaa Tringan ryhmää mukavista yhteisistä retkihetkistä, tältä retkeltä ja aiemmilta. Uskon, että seuraavan retken vetäjä on joku muu – aion vetäytyä elämään päivän kerrallaan, suunnaten tulevaisuuden suunnittelun kattamaan vain lähimmän tulevan.  Eihän se oikeasti ole mahdollista, mutta tästä tämä yritys nyt alkaa. Käynnissä olevassa Central Baltic -ohjelman Baltic Wings -hankkeessa yritän kuitenkin kykyjeni mukaan varmistaa sen, että saisitte arvoisenne oppaan myös tulevaisuuden Kökar-retkille. Sekin kun jää nyt selvittämättä, onko kirjokerttujen ja ruisrääkkien määrien tämän kevään notkahdus, jälkimmäisten nollaan, vain poikkeus niiden esiintymisen pidemmässä kaaressa. Toivottavasti voitte jatkossa täydentää BirdLife Suomen Tiira-havaintokannan yli 220 Kökarissa tehtyä kirjokerttuhavaintoa yhä uusilla ja uusilla havainnoilla.

Retkenlajimäärämme täydentyi määrään 95, määrään, jonka Kuopiosta matkaan liittynyt Matti Saarela oli retkenlajiveikkauksensa asettanut.

Matti sai Ahvenanmaan pannukakku -reseptin ja Aplabodan hillopurkin. Kuva Jaana Sarvala

Viimeinen tuloksen täydentänyt havainto oli paluulaivamatkan havainto karikukosta laulujoutsen-karikukkosaarelta!

Korpit. Kuva Harri Koli.

Kirjoitti Ari Linna

Kuvatekstit Jaana Sarvala

Kiitos Harri Kolille lintukuvista!

Retkikertomus: retki Vallisaareen 18.5.2019

Retkeläisiä Vallisaaren Aleksanterinpatterilla. Kuva: Ulla-Maija Viiru.

Tringa järjesti ”yleisön pyynnöstä” kevätretken Helsingin Vallisaareen 18.5.2019. Sää suosi retkeläisiä: aurinko paisteli koko päivän liki pilvettömältä taivaalta ja tuulikin oli mukavan leppeä. Matkaan lähdettiin Kauppatorilta kahdenkymmenen retkeläisen ja kahden oppaan voimin heti ensimmäisellä vesibussivuorolla eli puoli kymmeneltä. Menomatkalla tarkeni hyvin kannella, josta käsin havaittiin mm. tervapääskyjä, lokkeja, tiiroja ja vesilintuja.

Koiras mustapääkerttu. Kuva: Laura Mäenpää.

Saareen päästiin kymmenen maissa ja vastassa olikin mukava konsertti erilaisia laulajia: ensimmäisellä sadalla metrillä havaittiin jo mm. satakieli, lehtokerttu ja kultarinta. Saaren rehevät metsät ovat erityisesti kultarintojen mieleen: kultarintoja havaittiin retken aikana ainakin kuusi laulavaa lintua, joista osa päästiin näkemäänkin – lajin monipuolinen, matkintojakin sisältävä laulu tulikin varmasti kaikille tutuksi! Saarta lähdettiin kiertämään vastapäivään ja mukavasti puskista löytyi muitakin lintuja: punavarpusia vihelteli vähän joka puolella, kerttuja havaittiin neljä eri lajia (lehto-, mustapää-, herne- ja pensas), lammen viereisellä kostealla alueella lauloi komeasti pikkusieppo ja kaksi muutakin sieppolajia (kirjo- ja harmaa) löytyivät havislistan täytteeksi. Kierroksella havaittiin myös retken ainoa (!) päiväpetolintu, joka osoittautui varmaan liki koko retkiporukalle vuodenpinnan tarjonneeksi mehiläishaukaksi. Saaren korkeimmalla kohdalla, Aleksanterinpatterilla, oli hyvä paikka pitää evästauko ja tarkkailla muuttavia lintuja. Valitettavasti muuttopäivä oli varsin vaisu, mutta mukavahan eväitä oli mutustella mm. Harmajalla pesiviä riskilöitä etsiessä, käenpiikaa kuunnellessa ja lammella uinutta rantakäärmettä ihmetelessä. Arktista muuttoa havaittiin peräti yhden valkoposkihanhiparven verran…

Kultarinta on yleinen laji Vallisaaressa. Kuva: Laura Mäenpää.

Saaren kiertämistä päätettiin vielä jatkaa Kuninkaansaareen puolelle. Kuninkaansaaren valleilta havaittiinkin vielä loppuhuipennukseksi komea kahdensadan sepelhanhen itään matkannut parvi. Paluumatkalla kuunneltiin vielä satakieliä ja kultarintoja ja tutustuttiin saaren kahvilatarjontaan. Viimeinen retkipinna kuitattiin paluumatkalla turistien kansoittaman Suomenlinnan valleilta kivitaskun muodossa.

Kiitokset vielä kaikille retkeläisille!

Oppaina retkellä Niko Björkell ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

Lista retkellä havaituista lintulajeista noin havainnointijärjestyksessä:

1. Naurulokki

2. Varpunen

3. Kalalokki

4. Haarapääsky

5. Naakka

6. Tervapääsky

7. Harmaalokki

8. Kalatiira

9. Kesykyyhky

10. Valkoposkihanhi

11. Lapintiira

12. Selkälokki

13. Merilokki

14. Varis

15. Merimetso

16. Haahka

17. Meriharakka

18. Kyhmyjoutsen

19. Tukkakoskelo

20. Isokoskelo

21. Pajulintu

22. Peippo

23. Räkättirastas

24. Västäräkki

25. Pensaskerttu

26. Rantasipi

27. Mustarastas

28. Vihervarpunen

29. Talitiainen

30. Punavarpunen

31. Lehtokerttu

32. Satakieli

33. Tikli

34. Hernekerttu

35. Kirjosieppo

36. Kultarinta

37. Viherpeippo

38. Punarinta

39. Pikkusieppo

40. Laulurastas

41. Uuttukyyhky

42. Harmaasieppo

43. Sepelkyyhky

44. Mustapääkerttu

45. Peukaloinen

46. Harmaahaikara

47. Mehiläishaukka

48. Sinitiainen

49. Punakylkirastas

50. Kottarainen

51. Tavi

52. Sinisorsa

53. Käenpiika

54. Riskilä

55. Korppi

56. Keltavästäräkki

57. Räystäspääsky

58. Sepelhanhi

59. Urpiainen

60. Alli

61. Kivitasku

Vuosaaren lintupaikat: Uutela 18.5.2019 Retkikertomus

Lapintiira

Kolmas kävelyretki Vuosaaressa alkoi Uutelan koirapuiston kupeesta kuudelta aamulla. Mustapääkerttu lauloi läheisessä tuomessa ja rastaiden laulua kuului sieltä sun täältä. Kahdeksan reipasta retkeläistä lähti kävelemään kohti Skatanniemeä, josta avautuu laaja näkymä merelle.

Monta päivää kestänyt korkeapaine jarrutti muuttoa. Valkoposkihanhia meni muutamia pikkuparvia ja kuikkalintujakin näkyi vain muutamia. Täysin tyyneltä mereltä kantautui teeren pulina. Teeri ei ole mikään jokapäiväinen havainto Vuosaaressa retkeillessä.

Tukkakoskelo

Puolentoista tunnin staijauksella ei paljoa irronnut: näimme perusvesilinnut ja kaksi kaukana mennyttä isojen kahlaajien parvea. Iloa tuotti retkiseuruetta kummastelemaan tullut hylje.

Kyhmyjoutsen

Matka jatkui takaisin kohti Uutelan Särkkäniemeä ja Rudträskin kuusikkoa. Matkalla törmäsimme metsäkauriisiin, jotka jäivät tien viereen kuvattaviksi. Skatan tilalla saatiin jo iloinen lintuhavainto. Viitakerttunen lauloi hillittyjä säkeitään aivan päärakennuksen kupeessa.

Matkalla kuului useita pajulintuja, sirittäjä, punarinta, metsäkirvinen ja pensaskerttuja. Saapuessamme Särkkäniemen lehtoon kuului kuhankeittäjämäinen vihellys, harmillisesti viheltelijä paljastui mustarastaaksi. Särkkäniemi oli yllättävän hiljainen, joten suuntasimme kohti kuusikkoa, jossa aivan viime päivinä oli laulanut pikkusieppo.

Pienen odottelun jälkeen pikkusiepon heleät säkeet kaikuivat kuusien lomassa. Komea vanha koiras tuli muutamaan otteeseen ihailtavaksemme. Aikamme ihasteltuamme pikkusieppoa suuntasimme takaisin parkkipaikalle ja päätimme retken.

Vaisusta muutosta huolimatta, pääsimme ihastelemaan merellistä Vuosaarta kesäisessä auringon paisteessa ja näimme ja kuulimme muutaman hauskan linnun, jotka saivat retkeläiset hyvälle tuulelle.

Kivitasku

Retkellä havaittiin 66 lintulajia

Retkellä havaitut lajit: laulujoutsen, kyhmyjoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, sinisorsa, haapana, tukkasotka, haahka, alli, telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo, teeri, kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, merikotka, meriharakka, rantasipi, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, selkälokki, kalatiira, lapintiira, räyskä, sepelkyyhky, tervapääsky, palokärki, haarapääsky, räystäspääsky, metsäkirvinen, niittykirvinen, västäräkki, punarinta, kivitasku, laulurastas, punakylkirastas, räkättirastas, mustarastas, pensaskerttu, hernekerttu, mustapääkerttu, viitakerttunen, pajulintu, sirittäjä, tiltaltti, hippiäinen, harmaasieppo, talitiainen, sinitiainen, harakka, närhi, naakka, varis, kottarainen, varpunen, peippo, hemppo, tikli, viherpeippo, vihervarpunen, punatulkku ja keltasirkku.

Mikko Salonen

Kuvat: Reijo Helaakoski

Hangon retki 5.5.2019 retkikertomus

Sunnuntai-aamuna Tringan bussi kuljettajanaan taas Antero Koskinen, allekirjoittanut, toinen opas Niko Björkell ja 39 retkeläistä suuntasivat kohti Hankoniemeä. Keli oli suht lämmin ja lupaava. Odotukset olivat taas korkealla, onhan tämä jo perinteeksi muodostunut “tornien taisto -viikonloppu” ollut yksi lajirikkaimpia retkiämme.

Hankoon päästyämme aloitimme retken Neljän Tuulen Tuvalta. Siellä Hankoniemi taas osoitti luonteensa, tuuli oli suht voimakasta ajoittain. Monesti tämä pysähdys ei ole tuottanut ihmeempiä havaintoja, mutta nyt lintuja oli mukavasti. Heti meidät vastaanotti useampi lapintiira ja kivitasku. Meristaiji tuotti runsain mitoin haahkoja ja alleja. Joukossa yksi värivikainen, osittain leukistisen oloinen haahka. Niko hoksasi alliparvesta pilkkasiiven, jota ilmeisesti muut eivät havainneet. Eräs retkeläinen havaitsi 8 ruokin ” junan “. Myös ristisorsapari lennähti retkeläisten iloksi aivan lähelle staijikalliotamme.

Ristisorsat.

Äkkiä retkemme nuorisojoukko huusi rannan suunnalta. Kaksi hernekerttua ja tiltaltti löytyi ihan rannan tuntumasta pusikoiden juuresta. Linnut saivat ansaittua huomiota ja suurin osa retkeläisisatä riensi katsomaan lintuja. Toinen huuto kuului pian staijikalliolta. Merikihupari löytyi kaukaa erään luodon päältä. Ja pian sen jälkeen Hankoniemen ensimmäiset merikotkat havaittiin kihuluodon oikealla puolella.

Tyytyväisinä lähdimme jatkamaan seuraavaan etappiimme Täktomin kentälle. Jätimme bussin heti Täktomin lentokentälle menevän tien alkupäähän ja päätimme jatkaa Täktbuktenin Kobbenille. Heti bussista noustuamme korkealla liiteli petolintu, joka toi mieleen kanahaukan. Onneksi nuorisojoukko otti linnusta kuvan ja tarkempi analyysi paljasti linnun määrittyvän sinisuohaukkanaaraaksi.

Täktbukten oli taas loistava pysähdys. Kahlaajia oli suht monipuolisesti. Punajalkavikloja, neljä punakuiria, tylli ja liroja oli Kobbenin pohjukassa ruokailemassa. Kalliolta näimme kaksi mustavikloa. Täälläkin havaitsimme merikihun, joka kaarteli hienosti staijikallion viereisen pohjukan päällä aikansa.

Paluumatkan metsäpolku tarjosi taas perusmetsälajistoa: peukaloisen, laulurastaan, peipon ja vihervarpusen.

Täktomin lentokentällä käväisimme vain pikaisesti. Petolintuja ei valitettavasti tällä kertaa juuri ollut varpushaukkaa ja merikotkaa lukuunottamatta.

Hankoniemen viimeisenä pysähdyksenä oli Högholmen. Heti parkkipaikasta metsään päästyämme, havaitsimme hippiäisen, jota jäimme ihailemaan tovin. Högholmenin kallioilta havaitsimme osin samoja lajeja, kuin Neljän Tuulen Tuvaltakin. Täällä havaitsimme tukkakoskeloita, pari mustalintua ja härkälinnun. Kalliolta Svanvikin suuntaan staijatessa näimme myös pari räyskää. Yksi mielenkiintoisimpia havaintoja oli kuitenkin aurinkoa ottanut juuri nahkansa luonut kyykoiras. Nahkansa luoneet kyyt ovat lähes sinisen värisiä ja sahalaitakuvio on hyvin selvä.

Hanko on lintupaikka, jossa voisi viettää helposti koko päivänkin, mutta aikataulumme pakotti meidät jättämään Hangon ja suuntaamaan viimeiseen retkikohteeseemme Karjaan Lepinjärvelle. Koska retkeläisiä oli paljon, ehdotin ryhmän jakamista kahtia ja toinen ryhmä minun johdollani lähtisi ensiksi Lepinjärven lintutorniin Pelikaanitorniin. Toinen, Nikon johtama ryhmä kävisi ensin Shellillä kahvilla ja tulisi myöhemmin tornille. Idea toimi mainiosti ja kaikki halukkaat pääsivät sekä lintutornille että kahvillekin. Lepinjärvellä oli runsaasti vesilintuja: härkälintuja, tukkasotkia, punasotkakoiras, tundrahanhia, metsähanhia ( rossicus-alalajia ), haapanoita, joutsenia ja lapasorsakoiras. Järven takareunalla hyönteispyynnissä oli haara-, räystäs- ja ainakin yksi törmäpääsky. Palatessa tornilta oli pari retkeläistä havainnut ja kuvannutkin toisen lintutornin edustan koivikossa valkoselkätikan ! Tosi kova havis ja retkemme harvinaisin laji. Pullakahvien jälkeen aloitimme kotimatkan kohti Helsinkiä.

Retkemme lajisaldoksi tuli tasan sata lajia, kun Hietaniemen hautausmaan kanahaukka nähtiin pesällään ja juuri ennen Kiasmaa havaitsin varpusen. Kiitoksia kaikille retkeläisille ja Nikolle mukavasta retkipäivästä unohtamatta Anteroa hyvästä kyydityksestä.

Kirjoitti Jouni Rytkönen

Kuvat: Heikki Kantola

   

Hangon retken lajilista :

1. Kyhmyjoutsen 2. Laulujoutsen 3. Metsähanhi 4. Tundrahanhi 5. Merihanhi 6. Kanadanhanhi 7. Valkoposkihanhi 8. Ristisorsa 9. Haapana 10. Tavi 11. Sinisorsa 12. Lapasorsa 13. Tukkasotka 14. Punasotka 15. Haahka 16. Alli 17. Mustalintu 18. Pilkkasiipi 19. Telkkä 20. Tukkakoskelo 21. Isokoskelo 22. Silkkiuikku 23. Härkälintu 24. Merimetso 25. Harmaahaikara 26. Merikotka 27. Sinisuohaukka 28. Kanahaukka 29. Varpushaukka 30. Sääksi 31. Nokikana 32. Kurki 33. Kapustarinta 34. Töyhtöhyyppä 35. Kuovi 36. Punakuiri 37. Meriharakka 38. Suokukko 39. Lapinsirri 40. Tylli 41. Rantasipi 42. Liro 43. Punajalkaviklo 44. Valkoviklo 45. Mustaviklo 46. Taivaanvuohi 47. Ruokki 48. Merikihu 49. Räyskä 50. Kalatiira 51. Lapintiira 52. Pikkulokki 53. Naurulokki 54. Kalalokki 55. Harmaalokki 56. Selkälokki 57. Merilokki 58. Kesykyyhky l. pulu 59. Uuttukyyhky 60. Sepelkyyhky 61. Käpytikka 62. Valkoselkätikka 63. Kiuru 64. Törmäpääsky 65. Haarapääsky 66. Räystäspääsky 67. Metsäkirvinen 68. Niittykirvinen 69. Västäräkki 70. Peukaloinen 71. Rautiainen 72. Punarinta 73. Pensastasku 74. Kivitasku 75. Mustarastas 76. Räkättirastas 77. Laulurastas 78. Hernekerttu 79. Mustapääkerttu 80. Sirittäjä 81. Tiltaltti 82. Pajulintu 83. Hippiäinen 84. Kirjosieppo 85. Sinitiainen 86. Talitiainen 87. Puukiipijä 88. Närhi 89. Harakka 90. Naakka 91. Varis 92. Korppi 93. Kottarainen 94. Varpunen 95. Peippo 96. Viherpeippo 97. Vihervarpunen 98. Punatulkku 99. Keltasirkku 100. Pajusirkku                                                                                                                                                               

Retki Karkalin luonnonpuistoon 11.5.2019 –retkikertomus


Karkalin luonnonpuisto Lohjanjärveen työntyvän Karkalinniemen kärjessä on yksi Etelä-Suomen hienoimmista lehtoalueista. Luonnonpuisto on perustettu 1964. Alue on ollut Metsähallituksen hallinnassa vuodesta 2002. Luonnonpuiston kasvillisuuden säilymisestä on kiittäminen mm. arkkipiispa Gustaf Johanssonia (1844-1930), jonka kesänviettopaikka sijaitsi Karkalissa. Johansson ja hänen poikansa olivat luonnonystäviä. He pyrkivät säilyttämään Karkalin lehtoa mahdollisimman luonnontilaisena. Johanssonin kamuihin kuului mm. eräs Elias Lönnrot, joka keräsi Karkalista kasvinäytteitä.

Tringan ja Lohjan seudun lintuyhdistys Hakin yhteisretki Karkaliin alkoi aamulla vähän kahdeksan jälkeen, kun tringalaisten retkibussi oli löytänyt sumun keskeltä tiensä luonnonpuiston parkkialueelle (bussin ikkunoista ei juuri retkipinnoja kertynyt). Oppaat Esa, Petri ja Arvi jakoivat noin 25 retkeläisen porukan kahteen ryhmään ja retki aloitettiin kiertämällä Hanski-Hakin luontopolkua.

Päivän lajiksi saatettiin jo alkumetreillä nimetä sirittäjä. Sirittäjiä pesii luonnonpuiston alueella kymmeniä pareja. Retkellä ei varmaan ollut kohtaa, jossa sirittäjän kolikonpyöritystä ei olisi kuulunut. Vähän monipuolisempaa laulantaa edustivat punarinta ja mustapääkerttu, joita niin ikään kuului ja näkyi useita, kuten kirjosieppojakin. Rautiainen, punakylki-. musta- ja laulurastaat ja tiaisista tali- ja kuusitiainen kuuluivat nekin. Oppaat kertoivat, että hömötiaisten määrä alueella on vähentynyt roimasti. Yhtään hömötiaista emme havainneetkaan.

Karkalissa pesii 2-3 paria pähkinähakkeja. Niiden havaitseminen näin keväällä on hankalaa mutta jälkiä pähkinähakkien käynneistä näkyi siellä täällä kivillä pähkinänkuorina.

Pähkinähakki vieraillut tällä kivellä.

Karkalissa riittää lahopuuta. Luonnonpuistoa ei raivata kuin pitämällä polku kulkukelpoisena. Kaatuneita maatuvia puunrunkoja on runsaasti. Myös peukaloiset ovat huomanneet tämän, sillä niitäkin lauloi alueella useita. Tikkojen rummutusta kuunneltiin tarkasti, sillä alueella pesii pohjantikka. Muutaman kerran kuultiinkin pohjantikan rummutusääneksi sopiva sarja, mutta lintua emme onnistuneet näkemään. Luonnonpuistossa ei saa liikkua kuin merkityillä poluilla, joten emme lähteneet rummutuksen suuntaan etsimään lintua. Käpytikka sen sijaan nähtiin. Taukoniityllä ensimmäisenä ollut retkipuolijoukkue havaitsi myös palokärjen. Kyyhkyistä havaittiin vain sepelkyyhky, uuttukyyhkyillekin alueella on sopivia pesäpaikkoja ja niitä siellä pesii mutta pysyivät nyt meiltä piilossa.

Luontopolku sivusi Lohjanjärven rantaa. Rannassa kuului ja näkyi rantasipi. Järvellä käy ruokailemassa kaakkureita, kuulimme niiden kaakatusta. Joku kuuli kaulushaikarankin.

Valko- ja sinivuokkojen lisäksi nähtiin keltavuokkoja. Muista kukista mm. imikkä ja kevätlinnunherne.

Oppaat olivat suunnitelleet, että kierrämme retkellä vain Hanski-Hakin polun. Edellispäivän sateet olivat liukastaneet pitkospuut ja kivet ja etenkin etelärannan polun kivinen reitti olisi ollut vaikeakulkuinen. Toinen joukkio ehdotti kuitenkin Petri-oppaalle erään karttakyltin äärellä, että jatkettaisiin metsäpolkua niemen kärkeen ja palattaisiin samaa reittiä, jolloin vältettäisiin vaikeakulkuinen reitin osa.

Polun varrella lauloi hippiäisiä. Punatulkku vihelteli sekin latvustossa. Metsäpolun päätepisteessä, niemen läntisimmässä kärjessä nähtiin kuikkapari. Järvellä näkyi ja kuului myös kalatiira, kala- ja harmaalokkeja ja laulujoutsenia. Rantapusikossa hyppeli hernekerttu, samoissa pensaissa nähtiin harmaasieppo. Osa Hakin polulle jääneestä joukosta havaitsi ylilentäneen pähkinähakin ja kuuli käen.

Parin viikon päästä lehdossa laulelevat nyt havaittujen lisäksi ainakin kultarinta ja pikkusieppo.

Retkellä havaittiin yhteensä 34 lintulajia.

Kiitokset Hakin oppaille, ensi vuonna uudestaan!

Kuvat&Kirjoitti Jaana Sarvala

Iltaretki Laajasalon Stansvikiin – retkikertomus


Osallistujia saapui monin eri tavoin kokoontumispisteeseen: kävellen, polkupyörällä, bussilla ja henkilöautolla. Oppaamme Paul Segersvärdin saavuttua osallistujia oli 15 mutta välittömästi retken alettua lisääntyi osallistujamäärä lopulliseen kahteenkymmeneen. Jo heti ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen bongasimme erään retken parhaimmista havainnoista: kevyenliikenteen väylän vieressä kasvaneet keltavuokot. Samasta kasvupaikasta löytyi myös mukulaleinikki ja pikku käenrieska. Kevyen liikenteen väylältä käsin tavoitimme ensimmäiset kuusitoista lintulajia, joista muutamista vain selvä äänihavainto. Samalla tuli selväksi, että joukossa oli alueen hyvin tuntevia henkilöitä ja siksi retkestä muodostui myös eräänlainen kotiseuturetki valoittaen Stansvikin alueen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuuden uhkakuvia.

Saimme melko kattavaa tietoa talitiaisen eri säkeistä ja syistä jotka mahdollisesti ovat johtaneet tilanteeseen, että aiemmin niin yleinen ti-ti-tyy on harvojen herkkua nykyään. Retki jatkui Stansvikin ajotien kautta ylös kallioille ja sieltä rantaan aikoinaan paikalla olleen öljysataman aidatun alueen reunaa seuraten. Nyt tuli kyseeseen vesilinnut, joita oli lajimäärällisesti kutakuinkin saman verran kuin siihen mennessä havaitut lajit. Yritimme parhaamme löytää harmaalokkeja, mutta laji jäi tällä kertaa näkemättä. Saimme muun muassa seurata kaukoputken välityksellä pesivien valkoposkihanhien puolustustoimia muutamia kanadanhanhia vastaan. Reissu jatkui Uudenkylän kautta itse Stansvikin kartanon pihapiiriin ja sieltä ajotietä pitkin kohti lähtöpistettä. 

Retken kokonaissaldoksi tuli 35 lajia kun mukaan lasketaan vielä takaisin kävelyn aikana nähty harmaahaikara, vaikka osa mukana olleista olikin jo valinnut hypätä bussin 88 kyytiin. Tässä koko lista havaituista lajeista: räkättirastas, silkkiuikku, sinisorsa, telkkä, kalalokki, naurulokki, tikli, peippo, rautiainen, vihervarpunen, punarinta, sinitiainen, mustapääkerttu, mustarastas, talitiainen, västäräkki, hippiäinen, haapana, kirjosieppo, sepelkyyhky, kanadanhanhi, isokoskelo, varis, tukkasotka, valkoposkihanhi, rantasipi, kyhmyjoutsen, käpytikka, haahka, meriharakka, viherpeippo, pajulintu, laulurastas, punakylkirastas ja harmaahaikara.

Kirjoitti retkelle osallistunut Hannu Helminen

Tringan yllätysretki 14.4.2019 retkikertomus


Yllätyksiä etsimässä Länsi-Uudellamaalla

Kevään ensimmäisiä kuoveja, kuikkia, kurkiparvia sekä kuvankaunis mustaleppälintu – siinäpä Tringan yllätysretken parhaimmistoa.

Kevätaamu lähes tyynellä meren rannalla saattaa olla melkein yhtä vilpoisa kuin esteettinen kokemus. Tästä bussilastillinen tringalaisia sai muistutuksen taannoisella yllätysretkellä. Maisemassa ei tosiaankaan ollut valittamista, kun aloitimme aamun Inkoon Kopparnäsin kallioilla, mutta myönnettävä on, että vaisukin pohjoisenpuoleinen tuulenvire tuntui varsin raikkaalta.

Näkymä Kopparnäsin kalliolta. Kuvaaja Markus Kanninen

Onneksi lintuja riitti katsottavaksi. Paikallisten muutaman sadan haahkan sekä alliparvien seasta löysimme yhden muutolla lepäilevän mustalinnun. Monelle “vuodari” napsahti myös tukkakoskelosta, jonka soidinmenoja tihrustimme ensin kaukoputkella yli kolmen kilometrin päässä – myöhemmin toinen pariskunta ohitti meidät paljon lähempää.

Lähisaaren männynlatvoissa viihtyi tuokion verran kaksi kivitaskua, ja saman saaren kallioilla meriharakka piti reviiriä. Kevätmuuttoakin pääsimme kokemaan, joskin muuttavien lintujen määrät olivat varsin kohtuulliset. Menijöiden joukossa mainittakoon muutama kurkiparvi, puolentusinaa kuovia ja kolme kuikkaa sekä pari tuulihaukkaa. Jonkin matkan päässä tikka rummutti useita valkoselkätikalta kuulostavia sarjoja. Lajilleen määrittämättä jäänyt käpylintu ohitti meidät takaa teerien pitäessä vielä soidinta.

Aamun kääntyessä aamupäiväksi palasimme bussiin ja jatkoimme matkaa Hankoon, suuntana Etelä-Suomen kenties kaunein lintupaikka, Täktbukten. Kannaksella ja niityllä saalisteli komea mustaleppälintukoiras, päivän “kovin” laji. Kobbenilla staijatessamme löytyi monen iloksi ristisorsakoiras sekä pari metsävikloa. Taivaalla liikkui muutamia petoja, noin kymmenen merikotkan lisäksi mm. muuttava sääksi sekä yksi piekana. Varpushaukkoja meni ainakin kolme.

Koska yllätysretken ajatuksena on mennä “sinne missä lintuja on”, viitaten lähinnä harvinaisuuksiin, päätimme vielä yrittää bongata Lohjan Savijärvellä viihtynyttä amerikantavia. Meille kävi niin kuin bongatessa joskus käy, eli “nuijasimme” kyseisen lajin. Lintu oli epäilemättä paikalla, mutta viihtyi jossakin näkymättömissä. Edes merikotkan saapuminen paikalle ei nostattanut vesilintuja ilmaan, ja näin ollen palasimme Helsinkiin sopivassa määrin tyytyväisinä päivän saldoon, samalla kun jäi sen verran hampaankoloon, että seuraavalle retkelle on päästävä jo pian.

Matkassa oli vajaa 30 retkeläistä sekä oppaina Teemu Sirkkala, Jouni Rytkönen ja

Peter Buchert

Retki Hangon lintuasemalle 30.3.2019- retkikertomus

Lauantaina 30.3. oli aika lähteä linturetkelle Hangon lintuasemalle, Haliakselle. Hienosta kelistä sai nauttia yhteensä 42 retkeläistä. Aamulla lämpötila oli nollan yläpuolella ja Hangossa päästiin yli 7 asteeseen. Tuuli oli pitkin retkeä hyvin maltillinen ja voimistui vasta poislähdön aikaan.

Bussista alkoi lajeja ropisemaan jo menomatkalla. Havaintovihkoon kirjattiin niin merihanhia, laulujoutsenia, kuin kurkiakin.

Lajeja poimittiin bussin ikkunoista hyvää tahtia ja Hankoon, Tulliniemen parkkipaikalle, saavuimme yhdeksältä aamulla. Tavarat kantoon ja suunta luontopolkua pitkin Haliasta kohden.

Luontopolun varrelta havaittiin jo ensimmäisiä mielenkiintoisia lajeja. Männiköissä kuultiin muunmuassa järripeippo, peukaloinen sekä nähtiin myös töyhtötiainen ja punakylkirastas. Hippiäisiäkin päästiin ihailemaan.

Lintuaseman länsipuolen lahdelta löysimme tukkasotkia, meriharakan, iso- sekä tukkakoskeloita ja lennossa näimme myös kaksi kulorastasta. Fiilis alkoi nousta.

Lintuaseman pihaan päästyämme pitkäaikaismiehittäjä, Aki Aintila, saapui kertomaan aseman toiminnasta. Saimme kuulla Akilta paljon muunmuassa linnuista, aseman toiminnasta sekä uudesta tietojärjestelmä Haahkasta. Akin selostaessa takaamme lensi äännellen västäräkki! Kyseistä lajia ei ollut vielä aikaisemmin Haliaksella tänä keväänä nähtykään, vau! Hyvä aloitus asemalla.

Aki Aintila esittelee aseman toimintaa. Kuva: Teemu Sirkkala

Aseman pihalla seistessämme tarkkasilmäiset nuoret huomasivat kyyn kiven viereltä. Kyseistä lajia sekä sisiliskoa päästiin katselemaan eteläkärjen kallioillakin.

Kyy lintuaseman pihalla. Kuva: Pyry Laurikka

Asemalta jatkoimme eteläkärjen kallioille muuttoa tarkkailemaan. Lajeja löytyi hienosti. Kärjen läheiseltä vesialueelta löytyi niin alleja, kuin satoja haahkojakin. Läheisellä luodolla tepasteli kaksi tylliä ja luotokirvinen lenteli äännellen ympäri kärkeä. Kangaskiuru luritteli ylitsemme ja kaksi mustavarista muutti vastavalon puolelta pohjoiseen. Harvinaisuuksiltakaan ei vältytty. Bunkkerilla staijannut tarkkasilmäinen Tomas Swahn löysi kaukaa itäpuolelta pohjoiseen muuttavan jalohaikaran. Kaikki kerkesivät linnun näkemään, mutta valitettavan kaukaa. Harmaahaikaroitakin muutti muutamia.

Aurinkoinen keli helli retkeläisiä ja rengastustakin päästiin seuraamaan. Kädestä saimme ihailla hippiäistä, peippoa ja sinitiaista.

Peippo rengastettavana. Kuva: Anja Länsisaari

Äkkiä päivä hurahti ja kahdelta oli lähdettävä jo kävelemään takaisin bussille. Olimme poistuneet kärjestä noin 15 minuuttia aikaisemmin, kun kärjen ohitti AVOSETTI! Luontopolun varressa olevalle kalliolle juoksemalla yritimme vielä länteen suuntaavan linnun löytää, tuloksetta. Pienestä oli tämäkin kiinni. No, näimme kuitenkin Gåun pohjoispuolella lepäilleet silkkiuikut. Silkkiuikkuja katsellessamme yksi retkeläisistä huomasi kahlaajia korkeala sinitaivaalla. Linnut löytyivät nopeasti, kapustarintoja! Linnuilla oli suunta valitettavasti poispäin eikä niitä moni kerennyt näkemään.

Tulliniemen parkkipaikan vieressä vielä pikaiset kahvittelut rannan kahvilassa ja bussin keula kääntyikin Helsinkiä kohden. Paluumatkalla suoritettu lajihuuto kertoi maaliskuisen retken huimaksi lajimääräksi 69 lajia! Tasalukuun oli päästävä ja tämä onnistuikin Ison Omenan bussipysäkiltä. Retkeläisiä kyydistä pudottaessamme Länsiväylän yli muuttaneesta metsähanhiparvesta löytyi kuvia tarkastelemalla vielä tundrahanhia. Retken lopulliseksi lajimääräksi nousi siis 70 lajia. Kiasmalle saavuimme sopivasti juuri ennen kuutta.

Retki oli sään puolesta todella hieno ja lajimääräkin yllätti todella. Eipä olisi aamulla retkelle lähtiessä tämmöistä uskonut. Olisipa yhtä hienoja retkiä useamminkin!

Tästä on erittäin hyvä jatkaa lämpenevää kevättä kohden.

Kiittäen, oppaanne Teemu Sirkkala

Retki Viikkiin 17.3. retkikertomus (Melkein nähtiin isohaarahaukka)

Viikin retki keräsi peräti 55 osallistujaa. Punaisen ladon suoralla astelimme katsomaan kanadanhanhia, kiuruja, töyhtöhyyppiä ja kottaraisia. Uuttukyyhky istui pönttöpuun latvassa. Keltasirkut hyörivät peltosaarekkeessa, ja yksi lauloikin. Pellot olivat sulaneet lumettomiksi vauhdilla.

Kolme metsäkaurista laidunsi peltosaarekkeessa, aamusumun keskellä kuin hyvässä luontokuvassa. Kauriit tallustivat verkkaisesti metsään.

Hakalassa pirisi haparoivasti peippo, jonka arvelimme talvehtineeksi. Käpytikka rummutti. Hakalan tornin luona tähyilimme varisparvea Ruohokarin rannassa, varisparvesta löytyi 4 mustavarista – tänä keväänä niitä on ollut tavallista enemmän.

Purolahden tornilla katsoimme Klobbenin harmaahaikarakoloniaa. Risulinnoissa ei ollut vielä yhtään lintua – mutta yksi haikara kierteli taivaalla. Viikinojan suulla oli pieni sula, muttei vielä mitään vesilintuja. Toiveikkaina tähyilimme kaulushaikaran näköiset tuppaat. Ei vielä, ei tällä kertaa. Kaukana jäällä oli tuttu ruskea möhkäle. Merikotka. Se odotti talvikalastajien pikkulahnoja.

Kevään ensimmäinen valkoposkihanhi lensi kierroksen. Laulujoutsenia lappoi aamupäivän ajan taajaan pohjoissuuntaan, usein perhejoukoissa, harmaat viime vuoden joutsenet vielä emojensa kanssa. Harmaapäätikka kyikytti kyyk kyyyk kyyyyk kuusen latvassa Mölylässä tauotta, lennähti sitten niityn reunaan, Pikku-Mäyrämetsään. Siellä se hyöri maanrajassa lähellä palokärkeä – oliko kiinnostunut sen työmaista.

Kaarsimme Mäyrämetsän sivua Viikinojalle. Kaksi merihanhea laidunsi pelottomasti ja lapinharakka eli se isolepinkäinen istui jälleen siinä myyräjahdissa. Tarkemmat olivat laskeneet niitä kolme pelloilta. Lopussa näkyi isompi joukko lintuväkeä parveutuneena punaisella ladolle, kiikaroimassa eri suuntiin. Olivat kuin varisparvi, joka tähyili samaan aikaan Purolahdessa kiivaasti, varikset katsoivat kaikki samaan suuntaan, koska kanahaukka näkyi ojan varressa.

Pari tuntia aikaisemmin pelloilta oli kuin olikin nähty Viikille uusi laji, isohaarahaukka, joka oli leijaillut taivaanrannassa Kontulan yllä, kiertänyt Viikin pohjoisen puolelta. Se selvisi kotona Tiiran havaintoja selatessa. Punaisella ladolla oli optiikka tanassa juuri pohjoissuuntiin.

Harmaapäätikka, on sekin jotain, tikka näkyi ja kuului hyvin… uutuuslaji, sillä on nyt ensi kertaa pesimisaikeita Viikissä. Sentään se. Isohaarahaukka tulee vielä. 

 Opasti ja kirjoitti: Eero Haapanen 

Tikkaretki Porvooseen 17.2.2019- retkikertomus

Sunnuntaina aamulla Kiasmalle kerääntyi lähes täysi bussillinen harrastajia. Keli oli mukavan keväinen, aurinkoa täydeltä taivaalta sekä lämpö hieman nollan yläpuolella.

Ensimmäinen tikkalaji saatiin pinnalistoille Söderkullasta pääoppaan, Teemun, hypätessä bussiin. Ennen bussin saapumista pysäkin lähistölle oli tullut nimittäin kaksi harmaapäätikkaa pysäkillä odottelevaa viheltelijää ihmettelemään. Kaikki retkeläiset pääsivät kuuntelemaan hienosti harmaapäätikan kuikutusta. Hyvä aloitus retkelle.

Porvooseen Tikkametsään päästyämme lähdimme Porvoon Seudun lintuyhdistyksen ylläpitämälle ruokinnalle tikkoja etsimään. Paikalla saimme todeta tikkojen olevan toisaalla. Pitkän odottelun aikana havaitsimme paikalla ainoastaan yhden käpytikan, vaikka edeltävänä iltana paikalla oli kuitenkin ollut viisi tikkalajia. Kävelimme lyhyen lenkin ruokinnan läheisen ruovikon lävitse ja palasimme takaisin ihmettelemään hiljaista ruokintaa. Odottelu kannatti, vaikkei tikkoja näkynytkään. Ruokinnan läheisyydessä pyöri lopulta useamman kymmentä peippoa sekä muun muassa puukiipijä.

Tikkametsässä hiljaisuutta ihmettelemässä. Kuva: Teemu Sirkkala

Ruokinnalla seisoskelun jälkeen päätimme lähteä merikotkia etsimään Tanssisaaren parkkipaikalta käsin. Olimme päässeet vain huutomatkan päähän, ennenkuin käännyimmekin ripeästi huutojen takia takaisin ruokinnalle. Porukan saapuessa takaisin ruokinnalla hetken ollut valkoselkätikka oli valitettavasti noussut korkeammalle puihin katveeseen. Lyhyen odottelun jälkeen upea valkoselkätikka teki onneksi hienon lennon retkiporukan ylitse.

Ruokinnalta kävelimme lyhyen matkaa Tanssisaaren parkkipaikalle, jossa pääsimme kuuntelemaan hienosti ensin valkoselkätikan ja lopuksi harmaapäätikan rummutusta. Haikkoon selällä näimme puolestamme meri-, harmaa- sekä kalalokkeja. Paikalla vilahti myös nopeasti isolokkikandidaatti, joka jäi tosin nopean tilanteen takia varmistumatta lajilleen.

Tikkametsästä matka jatkui Koddervikenille. Edeltävänä päivänä paikalla havaitut viiksitimalit löytyivät helposti paikalta ja kaikki pääsivät katselemaan sekä kuuntelemaan hyvin kauniita ruovikon asukkeja. Lopulta osa porukasta oli kirjaimellisesti viiksitimaleiden keskellä ruovikossa. Lähimmillään timalit tulivat metrin päähän onnekkaimmista retkeläisistä.

Viiksitimali Koddervikenillä. Kuva Markus Kanninen

Timaleiden ihastelun jälkeen vuorossa oli kahvitauko Kuninkaanportissa. Tauon aikana pellon laidassa pulmusia etsineet staijarit havaitsivat vain käpylintuja sekä pyrstötiaisparven.

Kuninkaanportti jäi taakse ja bussin keula kääntyi pohjoista kohden. Ajoimme lyhyen lenkin Kiialan pohjoispuolelta Porvoonjokea myötäillen takaisin Porvoon suuntaan näkemättä harakkaa kummempaa. Peltolenkin jälkeen suuntasimme Kråkötä kohden.

Kråkön pelloilla staijasimme raikkaassa kevätkelissä ilman harmaalokkia parempia havaintoja. Kiurut sekä pulmuset eivät olleet vielä päätyneet sinne. Kråkön länsipuolelta katselimme hetken meren jäälle, jossa pilkkijöiden seassa oli useamman sata lokkia sekä muutamia merikotkia.

Tutun Kråkön ympyrän läpiajon jälkeen lähdimme vielä etsimään nokkavarpusia Pappilanmäen alueelta Porvoosta. Tuttuun tapaan Tringan retkiporukka onnistui olemaan nokkavarpusta näkemättä. Muutaman kerran kuului nokkavarpusmaista tik-ääntä, mutta äänen päästäjää emme valitettavasti päässeet näkemään.

Pappilanmäki jäi taakse ja nokka kääntyi Helsinkiä kohden. Matkalla pidetyn lajihuudon lopputulema oli tällä kertaa 28 lajia.

Oppaanne kiittävät retkeläisiä mukavasta retkestä sekä mielenkiinnosta.

-Oppaat, Niko Björkell sekä Teemu Sirkkala

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2019- retkikertomus

Sunnuntai aamuna 3.2. vallitsi varsin talvinen keli. Voitaisiin puhua melkein talvimyrskystä, sillä tuuli oli reilusti yli 15m/s ja taivaalta satoi lunta vaakasuoraan. Tämä ei kuitenkaan innokkaimpia harrastajia lannistanut, sillä Suomenlinnan lautan lähtölaiturille kerääntyi aamulla yli 20 harrastajaa. Lauttamatkalla ei löytynyt kolmea lokkilajia kummempaa.

Lautassa matkalla Suomenlinnaan. Kuva: Markus Kanninen

Suomenlinnassa kovan tuulen takia päätimme suunnata saaren sisäosien ruokinnoille. Heti alkuun löytyi suhteellisen paljon varpusia sekä mustarastas. Ensimmäisellä ruokintapaikalla oli kaksi viikkoa aikaisemmin nähty punarinta, mutta emme sitä onnistuneet valitettavasti näkemään. Paikalla oli kuitenkin viherpeippoja sekä lisää varpusia. Olimme jo lähdössä paikalta, kun aivan yhtäkkiä puskasta hyppäsi tieuralle rätisemään pikkuruinen pallo, PEUKALOINEN! Täysin odottamaton laji Suomenlinnan kaduilla. Saimme ihailla upeasti varsin pelotonta peukaloista usean minuutin ajan ja pääsimme myös kuuntelemaan hyvin peukaloisen rätinää tuulesta huolimatta. Peukaloinen nostatti kaikkien mielialaa melkoisesti.

Peukaloinen Suomenlinnassa. Kuva: Pyry Laurikka

Hieman tuulisemmalta paikalta saaren keskiosasta löysimme varsin hyvän ruokinnan, jossa olikin melkoinen kuhina. Ruokinnalla oli mm. mustarastaita, viherpeippoja, varpusia, tiaisia sekä harmillisen huonosti näkyvissä ollut peippo. Kolmannelta ruokinnalta löytyi muutama tikli, jotka näimme myöhemmin vielä paremmin lennossa.

Saaren sisäosien ruokintojen jälkeen kävelimme Kustaanmiekan luoteispuolen korkealle rantatörmälle, josta katselimme hetken tuuliselle merelle. Vallisaaren eteläkärjen sulasta löytyi telkkä sekä kaksi isokoskeloa. Toinen telkkä teki myös ohilennon hieman lähempää. Näkyvyys merelle oli varsin heikko lumisateesta johtuen ja meri olikin kokonaan jäässä muutamaa pientä avovesialuetta lukuunottamatta.

Merelle katselun jälkeen lähdimme uudestaan saaren ruokintoja kohden. Yllättäen matkalla tarkkasilmäinen retkeläinen huomasi paljaalla kalliolla hyppelevän rastaan, räkättirastas! Kovasta tuulesta huolimatta räkättirastas hyppeli varsin avoimesti kalliolla sen enempää retkeläisistä välittämättä.

Saaren sisäosien ruokinnoilla ei tullut enää perus talvilajistoa kummempia havaintoja ja päätimmekin lähteä aikaisemmin Suomelinnasta pois, sillä ajattelimme Tähtitorninmäeltä löytyvän mielenkiintoista lajistoa.

Paluumatkalla lautasta emme nähneet paljoakaan, mutta Tähtitorninmäellä näimmekin odotettua enemmän lintuja. Tähtitorninmäellä on varsin hyvät ruokinnat, jossa viihtyy todella paljon varpusia, tiaisia, mustarastaita sekä viherpeippoja. Parempiakin talvilajeja löysimme räkättirastaiden, kottaraisten sekä järripeipon muodossa. Ylitsemme lensi myös upea vanha kanahaukka.

Kanahaukka Tähtitorninmäellä. Kuva: Pyry Laurikka

Mainittakoon vielä myös varsin piristävä nuorison osallistumisprosentti, 25 retkeläisestä kahdeksan alle 21-vuotiasta. Opas kiittää retkeläisiä varsin mukavasta talviretkestä.

Oppaanne, Teemu Sirkkala

Pakkasretki Kivinokkaan ja Fastholmaan -retkikertomus


Kivinokka tuntui retkipäivänä ihan satumaailmalta satoine lumikuorrutteisine pikkumökkeineen, hohtavan valkoisine lumikinoksineen ja mökkien väleissä kiemurtelevine lumeen muodostuneine polkuineen. Pakkasta oli aamulla monin paikoin Helsinkiä noin -20 astetta. Aamupäivän retken aikana aurinko lämmitti lukemat noin – 14 asteeseen. Onneksi oli tyyntä. Retkelle lähteneet kuusitoista osallistujaa ja oppaat Jaana ja Jouni olivat asianmukaisesti pukeutuneita (Jounilla oli jopa pipo) eikä neljän tunnin ulkoiluretkellä paleltu. Lämpöä saatiin vaatteiden ohella retken kivoista lintuhavainnoista. Kivinokka oli monelle retkeläiselle uusi tuttavuus.

Lähtöpaikalla Kulosaaren kartanon piha-alueella sini- ja talitiaiset lauloivat pakkasesta piittaamatta. Punatulkkujen vaimeat vihellykset kuuluivat hyvin tyynessä säässä. Muutama mustarastas näkyi polun vieressä.

Kuljimme niemeä halkovaa päätietä aluksi niemen länsikärkeen katsomaan, josko lahden jäällä näkyisi ruokaa kärkkyviä lokkeja tai kenties merikotka, kuten viime vuoden vastaavalla retkellä. Puun latvassa näkyi käpytikka. Jäällä oli kalanpyytäjien keppejä merkkeinä pilkkirei’istä, mutta niiden liepeillä näkyi nyt vain variksia. Pieni urpiaisparvi lennähti ylitsemme.

Joku ahkera oli käynyt auraamassa Kivinokan kulkuväyliä eikä umpihangessa tarpomista tullut juurikaan. Matkalla huomattiin lähipuussa puukiipijä ja kun pysähdyimme katsomaan sen kiipeilyä ylös puunrunkoa, huomasimme, että samassa puussa kapusi peräti kolme puukiipijää säntillisessä jonomuodostelmassa.

Puukiipijä puunrungolla.
Kuva Timo Mäkinen

Luontopolku johdatti seuraavaksi Kivinokan pohjoisosan lintulavalle, joka on niin tilava, että kaikille riitti tilaa tähystellä Saunalahden ruovikolle. Lavan itäpuolella näkyikin 5-6 viiksitimalin parvi ruokojen siemeniä syömässä. Kotvan kuluttua lintuja näkyi enemmänkin ja kun samaan paikkaan lensi toinen parvi, laskimme timaleja olevan yhteensä vähintään 24. Lieneekö kukaan joukostamme aiemmin nähnyt näin isoa timaliparvea. Evästelytauon jälkeen matka jatkui Saunalahden pohjukkaa myötäillen kohti lahtea kiertävää kulkutietä. Timalit nähtiin vielä uudestaan, jäällä kulkenut koiranulkoiluttaja kaiketi säikäytti ne lentämään lähemmäs lintulavaa.

Viiksitimalikoiras ruovikossa.
Kuva Timo Mäkinen

Jatkoimme sulassa sovussa hiihtäjien kanssa matkaa kohti Fastholmaa. Matkan varrelle osui linturuokinta, jolla oli tali- ja sinitiaisten ohella 2 hömötiaista. Muutama keltasirkkukin näkyi. Fastholmassa on myös linturuokinta, jolla oli nyt kovin hiljaista. Pian löydettiin kuitenkin pähkinänakkeli lähipuusta.

Pähkinänakkeli
Kuva Timo Mäkinen
Retkeilijöitä pähkinänakkelia katsomassa.
Kuva Jaana Sarvala

Paikalle osunut lintuharrastaja Pekka Sarvela vinkkasi lähistöllä näkemästään valkoselkätikasta. Etsiskelimme sitä mutta näimme vain käpytikkoja. Paluumatkalla retkeilijämäärä hupeni, kun osa lähti jo oikoteitä kohti kotejaan. Herttoniemen siirtolapuutarhan reunamilla olimme juuri pujahtamassa rannan tuntumasta majojen katveeseen, kun Pekka, joka oli tullut samaan suuntaan, huikkasi meidät peruuttamaan. Valkoselkätikka, jonka paikalle osunut nainen oli huomannut, näyttäytyi hienosti samassa puussa käpytikan kanssa. Loppumatkasta nähtiin myös varpusia ja viherpeippo.

Oli tosi kiva retki!

Kirjoitti Jaana Sarvala

Retki Isosaareen 5.1.2019 -retkikertomus


Kylmä ja hiljainen mutta kaunis alku lintuvuodelle

Tringan retkivuosi 2019 alkoi arktisissa tunnelmissa, koillistuulen puhaltaessa hyisellä Suomenlahdella. Kolmisenkymmentä retkeilijää matkasi entisellä merivoimien aluksella Helsingin Kauppatorilta Isosaareen. Meri oli miltei jäätön, mutta suurin osa vesilinnuista ja lokeista oli silti siirtynyt muualle.

Pienten alliparvien, muutaman kyhmyjoutsenen, isokoskelon, telkän ja tukkasotkan lisäksi miltei kaikki retkeläiset saivat vuodenpinnan merimetsosta, useat varmaan myös merikotkasta, jotka näyttäytyivät jo menomatkalla.

Isosaaressa oli hiljaista, ehkä juuri niin hiljaista kuin saaristoluonnossa tapaa olla keskitalvella. Matkalla staijikallioille oli siis hyvin aikaa katsella urpiaisparvea, joka ruokaili rannan tervalepässä. Tali- ja sinitiaisetkin olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Kalliot olivat osin ohuen jään peittämät ja äärimmäisen liukkaat. Näkyvyys oli pienestä väreilystä huolimatta varsin hyvä ja maisema komea. Lintuja oli kuitenkin hyvin niukalti. Alleja meni yksittäin ja pikuparvina vähän joka suuntaan, mutta muuten ei juuri näkynyt kuin yksittäisiä kalalokkeja liitelemässä.

Oppaista Teemu oli tunnistavinaan järripeipon, joka kuitenkin piiloutui männikköön ennen kuin määritys olisi voinut varmistua. Jatkaessamme matkaa kohti saaren länsireunaa Teemu huomasi uudestaan järripeipon ohilennossa, nyt ihan pinnan arvoisesti. Pian pääsimme katselemaan puukiipijää sekä saaren ainoalla käytössä olevalla lintulaudalla lähinnä talitiaisia.

Merikotka ohitti meidät komeasti, ja länsirannalla näimme kaksi aikuista ja yhden nuoren merikotkan varsin mukavalta etäisyydeltä. Kevyessä lumisateessa katselimme alleja, telkkiä ja merimetsoja, söimme eväitä ja ja muistelimme parempia havaintoja aiemmilta retkiltä.

Kun muu porukka suuntasi takaisin kohti upseerikerhon jäistä terassia, yksi retkeläinen kävi vielä pikaisella talviuinnilla – kokemus sekin.

Paluumatkalla, lumisateen jo lakattua aurinkokin näyttäytyi ja valaisi mm. Suomenlinnan vallit talvenkeltaisin sätein. “Pinnallisesti” katsottuna retki ei antanut mitään kovin mainittavaa, mutta tunnelmallisesti talvinen meriretki auringonvalon säestämänä oli tälläkin kerralla kokemisen arvoinen. /PB

Oppaina Teemu Sirkkala, Mikko Savelainen sekä Peter Buchert

Kuvat Peter Buchert

Lasten linturetki Seurasaareen 15.12.2018

Mukavia havaintoja Hangossa 10.11.

Hankoon marraskuun alkupuolella suuntaava retki päättää perinteisesti Tringan kotimaisen ­­­­­jäsenretkikauden. Tälle retkelle on harvemmin tungosta, sillä päivä on lyhyt, ajankohta ei suosi runsaita lintumääriä ja sääkin voi olla mitä tahansa. Tällä(kin) kertaa osallistuminen kannatti. Sää oli poutainen ja lintuja näkyi hyvin. 51 retkilajia ilman mitään yrittämistä on paljon, mukana muutamia yllätyksiäkin.

Kangaskiuruja oli komea kuuden linnun parvi. Mauno Iskala

Maakaatopaikka ei pettänyt

Retki aloitettiin vanhan kaatopaikan täytekasalta, joka kompattiin 23 retkeläisen ja kahden oppaan voimin ilman havaintoja. Syykin selvisi heti. Kaikki linnut olivat menneet viereiselle maakaatopaikalle. Siellä hyöri noin 400 urpiaista, joiden joukossa oli pari mahdottoman vaikeasti hallussa pidettävää tundraurpiaista. Peippoja pyöri noin pari kymmentä, muutama järripeippo ja paljon viherpeippoja. Näiden katselu loppui kun taivaalta kuului rautiaisen ääntä ja kaksi lintua asettautui hienosti nähtäville läheiseen risukasaan. Näiden katselu puolestaan loppui, kun toisena oppaana toiminut Aleksi Mikola huomasi yli lentävät kangaskiurut. Niitä oli loppujen lopuksi kuusi. Rautiaisia katsottiin vielä uudestaan ja tundraurpiaisetkin näyttäytyivät ainakin oppaille. Bussille päin tallustellessa kirjosiipikäpylintu lensi äännellen länteen. Mukava aloitus!

Pikku-uikku oli hienosti esillä. Aleksi Mikola

Puikku ja timalit

Seuraavaksi päätettiin mennä Uddskatanille eli Tulliniemeen, koska arvelimme sen tarjoavan tuulensuojaa kovalta kaakonpuoleiselta puhurilta. Peukaloinen näyttäytyi luontopolun alkupäässä, mutta odotetusti lintuja oli paremmin vasta kohteessa eli Gåsörsvikenillä. Riutalla oli hetken sepelhanhi, merikotka lensi upeasti yli ja jo aiemmin löytynyt pikku-uikku oli nyt ihan esteettömästi esillä. Haliaksen henkilökunnan rengastamat kaksi viiksitimalia ääntelivät kapeassa ruovikossa ja näyttäytyivätkin hienosti. Puikku ja timali ovat molemmat ihan kelpo lajeja eteläisimmässä kolkassamme! Muutama telkkä– ja tukkasotkaparvi ui poukaman edustalla ja niitä oli mukava katsella avokalliolta. Tyytyväisyyttä lisäsi paluumatkalla luontopolun varressa nähty kulorastas, joka oli pitkään avoimesti esillä, peseytymässä ja sukimassa.

Kulorastas poseerasi rannalla. Mauno Iskala

Mukavasti lajeja oli jo nähty ja vielä oli itälahdet kokonaan kiertämättä. Aloitimme Neljän tuulen tuvalta jossa oli myrskyisää, mutta kaakkuri ja silkkiuikku löytyivät selältä ja kaksi naurulokkia lensi yli. Täktomin kylän reunalla olevalle Täktbuktenin lahdelle käveltiin pikitieltä noin kilometri ja matkalla kuului peukaloisen ja punakylkirastaan ääniä. Lahti oli melko tyhjä, mutta Österfjärdeniltä löytyi hankalasti paikallistettava lapasotka tukkasotkaparvesta.
Vielä ehdittiin nopeasti piipahtaa Svanvikillä, jossa oli paljon telkkiä ja joutsenia. Taivaanvuohi suoritti lentonäytöksen ennen kuin pimeys alkoi lopullisesti valtaamaan alaa.
Meno- ja paluumatkalla pysähdyttiin Raaseporin Karjaalla huoltsikka-kaffeella. Antero kuskasi taas sujuvasti, josta kiitos samoin kuin kaikille retkeläisille osallistumisesta ja Aleksille opastuksesta. Ensi vuonna jatketaan!

Mikko Savelainen
opas

Lähes kotkaton kotkaretki Virolahdelle

Tringan perinteinen kotkaretki 13.10. Virolahdelle julistettiin korppikotkaretkeksi jo ennen kuin retkibussi oli ehtinyt manskulla ensimmäisiin liikennevaloihin. Tälle antoi katetta toissapäiväiset, lupaavan tuntuiset havainnot Suomea kiertävän munkkikorppakotkan liikkeistä Loviisassa. Siis hyvin toiveikkaissa tunnelmissa matkattiin 32 retkeläisen voimin kohti itärajaa. Edes päivän valkenemisen myötä paljastuva laajahko utu ei latistanut tunnelmaa, vaikka siihen olisi ollut kyllä aihetta. Yhden pysähdyksen (Kuninkaalan ABC) taktiikalla saavuttiin Virolahden Lakakalliolle noin klo 10 tienovilla toteamaan, että eihän siellä liiku mitään! Lämmintä oli kuin juhannuksena, lähes 15 astetta. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaasta ja muutamat hyvin matalalla matkaavat piekanat menivät vastatuulessa, varmaan ei mihinkään. Utu pysyi sitkeästi sisämaan puoleisessa horisontissa ja takasi sen, että ainakaan mitään ihmeitä ei tulisi tapahtumaan. Pieni parvi teeriä, useat korpit, äänekäs harmaapäätikka, muutama varpushaukka ja yksi vanha merikotka olivat havisten aatelia. Kaksi korkealta päältä itään matkaavaa piekanaa nostatti toiveita noin 30 minuutiksi, mutta koska mitään muuta ei tapahtunut eikä munkistakaan kuulunut mitään, pakkasimme kamat kyytiin noin klo 12.

Kurkelan pelloilla on aina jotakin katsottavaa. Kuva Heikki Kantola

Pikkujoutsenia

Retken toisena kohteena on perinteisesti ollut Kurkela, jossa on kierrelty hieman peltoja. Nytkin jalkauduttiin noin kilometri ennen Kiiskijärven siltaa. Pellolla oli noin 90 laulujoutsenen parvi, josta toisena oppaana toiminut Peter poimi heti kolme pikkujoutsenta. Niitä päästiin katsomaan erinomaisesti ja opettelemaan nokan värityksen ja lintujen muodon tuntomerkkejä. Traktori ajoi koko parven lentoon ja huomasimme, että pikkujoutsenet sulautuivat melko hyvin lössiin eikä niiden löytäminen lennosta enää yhtä helppoa. Kurkelan tornista näimme vielä hiirihaukan ja kanahaukan sekä kävimme katsomassa tornin itäpuolen pelloilla hanhia. Kuuden tundrametsähanhen parvessa oli kaksi nuorta lintua ja neljä vanhaa. Linnut olivat upeasti esillä noin 400 metrin päässä myötävalossa, joten saimme aikaan mukavat keskustelut metsähanhilajien ja iän määrittämisestä.

 

Tämän lähemmäksi ei tavoiteltua korppikotkaa päästy. Kuvassa Korppi.  Kuva Heikki Kantola

 

Lopuksi aprikoimme Kouvolan Jokelassa valkoposkihanhiparvesta löytyneen punakaulahanhen bongausta, mutta luovuin tästä vaihtoehdosta, sillä olisimme olleet paikalla noin 17:30 osan hanhista aloittaessa jo yöpymislentoa. Päivän kotkasaldoksi jäi vain siis yksi merikotka, mutta ensi kerralla paremmalla onnella. Retkelle osallistui 32 retkeläistä ja Antero kuskasi taas kerran jengiä ammattitaidolla sinne ja takaisin.

Mikko Savelainen

Tiasretki Hankoon 6.10.2018

Tringan perinteiselle tiasretkelle Hankoon lähdettiin Helsingistä seitsemän aikoihin aamulla. Pari retkeläistä ja toinen opas poimittiin kyytiin matkalta ja lopulta retkikuntaan kuului noin kolmekymmentä innokasta harrastajaa. Matkalla havainnointiin toki myös lintuja, havikseen merkittiin ainakin joku hiirihaukan tyylinen peto ja ensimmäiset (ennätysmäisellä vaelluksella olleet) närhet. Perillä Hangon Tulliniemellä oltiin yhdeksän aikoihin ja heti kävi selväksi, että retkeltä ei tulisi tiaisia puuttumaan. Leppoisa kymmenen metriä sekunnissa puhallellut länsituuli painoi muuttavat parvet todella alas ja valtaosa pikkulintuparvista liikkuikin aivan puiden latvojen tuntumassa. Heti parkkipaikalla havaittiin muutama tias- ja vihervarpusparvi. Tiaisista liikekannalla olivat erityisesti sinitiaiset, mutta parvissa matkasi myös runsaasti kuusi- ja talitiaisia sekä omissa parvissaan sympaattisia pyrstötiaisia. Ensimmäiset hömötiaiset havaittiin Tulliniemen luontopolun varrella, paikallisena oli myös peukaloisia ja runsaasti hippiäisiä. Myös pari (iso)käpylintua kuultiin. Niemen kärjessä oltiin noin tunnin kävelyn jälkeen. Merellä oli varsin hiljaista, mutta katseltavaa riitti parhaimmillaan havainnoitsijoiden välistä muuttaneissa tiaisissa, tiaisia kytännneissä varpushaukoissa ja vaeltavissa närhissä. Yksittäisinä havaintoina ilahduttivat pähkinähakkiparvi, ampuhaukka ja rengastajan ihailtavaksemme tuoma nuori töyhtötiainen (päivän kuudes tiaislaji). Paluumatkalla tutustuimme vielä pikaisesti Hangon lintuaseman alueeseen ja toimintaan.

Seuraavana kohteenamme Hangossa oli Täktomin lentokenttä, jossa oli tarkoitus havainnoida petolintuja. Samalle päivälle osuneen maratonin juoksijat saatiin matkalla väistettyä onneksi varsin helposti. Kentällä oltiin juuri ja juuri ehditty ulos bussista kun Johannes jo nuotitti muuttavaa piekanaa. Paikalla oli myös mukavasti rastaita ja kolme isolepinkäistä.  Paikallisena heilui myös pari varpushaukkaa, merikotka ja runsaasti niittykirvisiä. Muutolla havaittiin sepelkyyhkyjä, varpushaukkoja, pähkinähakki, naaraspukuinen sinisuohaukka ja vauhdilla ohi painellut muuttohaukka.

Lentokentän jälkeen todettiin aikataulu sellaiseksi, että loput Hangon kohteista oli tällä kertaa jätettävä väliin. Suuntasimme siis suoraan Karjaan Läppträsketille vesilintuja ihailemaan. Järvellä olikin tuttuun tapaan mukavasti vesilintuja ja lajistokin oli varsin monipuolista: paikalla havaittiin ”peruslajien” ohella ainakin harmaa-, lapa- ja jouhisorsia, uiveloita, nokikanoja ja punasotka. Takaisin Helsingissä oltiin puoli seitsemän maissa pitkän, mutta mukavan retkipäivän päätteeksi.

Oppaina retkellä toimivat Johannes Silvonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

 

Muuttavia kuusitiaisia. Kuva: Ari Jokinen.

Muuttavia vihervarpusia havaittiin päivän mittaan paljon. Kuva: Ari Jokinen.

Nuori töyhtötiainen rengastajan kädessä. Kuva: Ari Jokinen.

Ampuhaukka, tiaisten kauhu. Kuva: Julius Laitinen.

Isolepinkäinen eli lapinharakka eli isolanttu. Kuva: Julius Laitinen.

 

Lista retkellä havaituista lintulajeista:

  1. Kyhmyjoutsen
  2. Laulujoutsen
  3. Merihanhi
  4. Kanadanhanhi
  5. Haapana
  6. Tavi
  7. Sinisorsa
  8. Jouhisorsa
  9. Harmaasorsa
  10. Lapasorsa
  11. Tukkasotka
  12. Punasotka
  13. Haahka
  14. Alli
  15. Telkkä
  16. Tukkakoskelo
  17. Isokoskelo
  18. Uivelo
  19. Silkkiuikku
  20. Merimetso
  21. Harmaahaikara
  22. Merikotka
  23. Sinisuohaukka
  24. Varpushaukka
  25. Hiirihaukka
  26. Piekana
  27. Ampuhaukka
  28. Muuttohaukka
  29. Nokikana
  30. Naurulokki
  31. Kalalokki
  32. Harmaalokki
  33. Kesykyyhky
  34. Sepelkyyhky
  35. Palokärki
  36. Käpytikka
  37. Haarapääsky
  38. Niittykirvinen
  39. Västäräkki
  40. Tilhi
  41. Peukaloinen
  42. Punarinta
  43. Mustarastas
  44. Räkättirastas
  45. Kulorastas
  46. Laulurastas
  47. Punakylkirastas
  48. Hippiäinen
  49. Pyrstötiainen
  50. Sinitiainen
  51. Talitiainen
  52. Kuusitiainen
  53. Töyhtötiainen
  54. Hömötiainen
  55. Puukiipijä
  56. Puukiipijä
  57. Isolepinkäinen
  58. Närhi
  59. Harakka
  60. Naakka
  61. Varis
  62. Korppi
  63. Pähkinähakki
  64. Kottarainen
  65. Pikkuvarpunen
  66. Peippo
  67. Järripeippo
  68. Viherpeippo
  69. Viherpeippo
  70. Tikli
  71. Vihervarpunen
  72. Hemppo
  73. Iso/pikkukäpylintu
  74. Punatulkku
  75. Keltasirkku
  76. Pajusirkku

Syysretki Vallisaareen 29.9.2018

Tringa järjesti syysretken Helsingin Vallisaareen lauantaina 29.9.2018. Mukaan lähti 26 innokasta retkeläistä kahden oppaan johdolla. Keli oli retkellä jo varsin syksyinen: lämpötila kävi edeltävänä yönä reilusti pakkasella ja lounaanpuoleinen tuuli viilensi päivän mittaan. Oletettavasti pakkasyö oli myös tyhjentänyt saarta pikkulinnuista, sen verran hiljaista Vallisaaressa oli! Valitettavasti vesibussiliikenne saareen ei oikein sovellu lintuharrastajien aikatauluun ja perillä päästiinkin vasta kymmenen jälkeen. Matkalla havaittiin ensimmäiset muuttavat varpushaukat ja sepelkyyhkyt. Varsinainen retki aloitettiin lyhyellä tietoiskulla saaresta puukiipijän toivottaessa retkeläiset tervetulleiksi.

Päivän ensimmäinen kohde oli saaren korkein kohta, Aleksanterinpatteri, joka soveltuu mainiosti muutontarkkailuun. Muuttopäivä jäi tosin hieman vaisuksi olettavasti liian kovaksi yltyneen lännenpuoleisin tuulen takia. Ihan tyhjin havaintovihkoin staijipaikalta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä. Varpushaukkoja liikkui jonkin verran, mutta isommat petolinnut loistivat poissaolollaan paikallista merikotkaa lukuun ottamatta. Sepelkyyhkyillä oli myös kevyttä muuttoa ja kaukaa idässä paineli muutama hanhiparvi. Rastaita muutti jonkun verran joukossaan ilahduttavan runsaasti kulorastaita. Odotetuista vaelluslinnuista havaittiin runsaasti närhiä, jotka selvästi empivät merelle lähtöä ja osa parvista kääntyikin takaisin tulosuuntaansa. Myös pari tilhiparvea oli saavuttanut etelärannikon. Varpuslinnuista liikkui tiaisia, viherpeippoja- ja varpusia.  Päivän kenties mielenkiintoisin havainto tehtiin valtaosan retkeläisistä jo jatkettua saarta kiertämään. Lähdimme loppujen retkeläisten kiertämään saarta ja pienen matkan edettyämme löytyi katajan latvasta pähkinänakkeli! Valitettavasti havaintotilanne oli nopea ja lintu jatkoi miltei välittömästi matkaansa pohjoiseen. Lintua ei havaittu saaressa enää uudelleen.

Saarta kiertäessä löytyi rehevistä metsistä vielä muutamia retkelle uusia lajeja. Havikseen kirjattiin ainakin pari peukaloista, tiltaltti ja kaksi hömötiaista, jotka ovat tässä ympäristössä myös vaelluslintuja. Retkellä ehdittiin kiertää hyvin myös Kuninkaansaari, jossa oli kuitenkin lintumielessä varsin hiljaista. Myös paikallisen kahvilan palvelut kelpasivat retkeläisille. Takaisin Kauppatorilla oltiin neljän maissa.

Oppaina retkellä toimivat Johannes Silvonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

 

Retkeläisiä Vallisaaressa. Kuva: Liisa Noponen.

 

Vallisaaren satamakahvila lie hyvä kohde myös terassipinnojen kerääjille? Kuva: Nadja Weishaupt.

Aleksanteripatterilla. Kuva: Mika Laurila.

 

Lista retkellä havaituista lintulajeista summittaisessa havaintojärjestyksessä:

1. Varpunen
2. Harakka
3. Harmaahaikara
4. Varis
5. Merimetso
6. Kalalokki
7. Harmaalokki
8. Valkoposkihanhi
9. Kesykyyhky
10. Haarapääsky
11. Räystäspääsky
12. Kyhmyjoutsen
13. Varpushaukka
14. Vihervarpunen
15. Punarinta
16. Mustarastas
17. Sepelkyyhky
18. Västäräkki
19. Talitiainen
20. Puukiipijä
21. Närhi
22. Sinitiainen
23. Viherpeippo
24. Isokoskelo
25. Tilhi
26. Räkättirastas
27. Kulorastas
28. Merikotka
29. Pajusirkku
30. Kivitasku
31. Tikli
32. Selkälokki
33. Niittykirvinen
34. Hippiäinen
35. Pähkinänakkeli
36. Peukaloinen
37. Laulurastas
38. Hömötiainen
39. Tiltaltti
40. Punakylkirastas
41. Kiuru
42. Merilokki
43. Korppi
44. Telkkä
45. Tukkasotka
46. Naakka
47. Kuusitiainen

Utön retki 20.-23.9.2018 -retkikertomus

Paraisten ulkosaaristossa Varsinais-Suomessa sijaitsee Suomen eteläisin asuttu saari ja yksi Suomen mielenkiintoisimmista linturetkikohteista. Monista harvinaisista lintuhavainnoistaan tuttu Utön saari on vanha armeijan valmiuslinnake, mutta vuoden 2005 jälkeen varusmiesten poistuttua saaresta on kasvanut yksi Suomen suosituimmista linturetkikohteista. Utössä asuu nykyään ympärivuotisesti noin 50 henkeä ja siellä sijaitsee Suomen pienin koulu.

Lähdimme tutustumaan Utön syysmuuttoon pidennetyn viikonlopun mittaiselle retkelle torstaina 20.9. 16 tringalaisen voimin. Autot starttasivat kimppakyydein torstaiaamuna ja nokat suuntasivat kohti Nauvon Pärnäisten lossirantaa, josta Utöseen matkaava yhteisalus Eivor lähti liikkeelle klo 15. Sääennusteet lupailivat tuulista jopa myrskyisää viikonloppua ja siitä saatiin esimakua jo Nauvossa, jossa puu oli kaatunut tielle sulkien toisen kaistan hetkellisesti. Matka Eivorilla Nauvosta Utöseen kesti noin 4 tuntia, joten matkalla oli hyvää aikaa tutustua retkiporukkaan, nauttia ravintolan tarjoiluista sekä havainnoida lintuja kannella. Yhteisalus kiertää matkalla muutaman muun saaren kautta, joten saimme tutustua Nötön, Aspön ja lintuasemasaaren Jurmon satamiin. Illalla majoittauduimme mukavaan Utön Havshotelliin ja söimme maittavan illallisen hotellin ravintolassa upean auringonlaskun edessä.

Perjantaiaamu valkeni mukavan syksyisenä. Keräännyimme porukalla Utön hotellin edustalle klo 7, josta lähdimme yhdessä aamumuuton tarkkailuun saaren korkeimmalle kohdalle majakan seinustalle.

Aamustaijausta ja auringonnousun kuvaamista. Kuva: Jaana Sarvala

 

Muutolla oli aika rauhallista, mutta raikas ulkosaariston meri-ilma tuo hyvän mielen tullessaan.  Saaressa koko retken ajan paikallisina viihtyneet kaksi tuulihaukkaa näyttäytyivät ensi kerran heti aamutuimaan ja niitä päästiin ihastelemaan monta kertaa pitkin viikonloppua. Niiden lisäksi retken lajilistaa täydennettiin saariston lajeilla kuten korpilla, haahkalla ja tukkakoskelolla sekä haarapääskyjä oli Utön sisälahden yllä hyönteisjahdissa vielä mukavasti noin 20 yksilöä. Palasimme hotellille aamiaiselle ennen yhdeksää, jonka jälkeen retki jatkui etelälahden rannoille. Utö on siitä ystävällinen saari, että välimatkat ovat  lyhyitä ja koko saaren voi helposti kiertää joka päivä. Puolen päivään aikaan, kun palasimme hotellille lounaalle sisälahden päällä näyttäytyi kolme paikallisen oloista mehiläishaukkaa ja yksi harmaasieppo lammashaan pienessä metsikössä.

Harmaasieppo. Kuvaaja Veli Tuomisto

 

Lounaan jälkeen saaressa vakituisesti asuva lintuharrastaja ja valokuvaaja Jorma Tenovuo kutsui meidät tutustumaan hänen ja puolisonsa Outi Sarjakosken kotiin. Ehkä Suomen parhaimmassa paikassa sijaitseva lintuharrastajan piha tarjoaa loistavan mahdollisuuden tarkkailla lintujen muuttoa sekä kuvata lintuja kuvauspiilosta.

Näkymä Jorma Tenovuon pihalta. Kuva Jaana Sarvala

 

Toisten tutustuessa Jorman upeaan kotiin kaksi niistä paikalliseksi jääneistä mehiläishaukoista lensi matalalla pihan yli. Jorma kertoi myös hieman Utön historiaa sekä linturetkeilystä saarella. Seuraavaksi siirryimme saaren itäosiin, jossa havaitsimme mm. kohtuullisen myöhäisen pikkulepinkäisen, kaksi keltavästäräkkiä sekä kaksi suosirriä. Illalla iltahuudon yhteydessä söimme maittavan buffet-illallisen sekä saunoimme rantasaunoissa.

 

Pikkulepinkäinen. Kuva Timo Kallio

 

 

Lauantaiksi oli luvattu myrskyisiä tuulivaroituksia ja huomasimme sen heti aamulla lähtiessämme taas seitsemältä majakalle. Korkealla majakan juurella piti pitää tiukasti jalat kiinni maassa, jotta emme lähteneet tuulen mukana lentoon. Onneksi majakalla pääsee aina jonkin seinustan viereen tuulen suojaan, jotta lintujen tarkkailu onnistuu hieman paremmin. Uusina lajeina lajilistaan merkittiin mm. haapana, harmaasorsa, mustalintu ja laulujoutsen. Myrsky yltyi aamupäivän mittaan voimakkaaksi ollen parhaimmillaan puuskissa noin 24 metriä sekunnissa.

Utön edustalla laineet kohoavat helposti Suomen korkeimmiksi.
Kuva Henna Rajapuro.

 

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Uusia lintuja ei juurikaan ollut saapunut saareen ja saaren itäpäässä keskityimme lähinnä myrskyisen meren kuvaamiseen, jopa niin innokkaasti että oppaan lakki huuhtoutui tuulen mukana mereen eikä sitä pelastusyrityksistä huolimatta saatu enää takaisin. Kun olimme matkalla lounaalle Jorma Tenovuo soitti havainneensa isokirvisen itäniityllä ja kävimme pienen porukan kanssa etsimässä lintua välittömästi. Lounaan jälkeen keräsimme isomman noin 20 hengen ryhmän, jolla yritimme löytää lintua tuloksetta.

 

Näkyykö isoa kirvistä?
Kuva Jaana Sarvala

 

Niityn komppauksen yhteydessä retken lajilistalle kirjattiin uusina lajeina mm. kiuru, taivaanvuohi ja pajusirkku.

 

Utössä on mahdollisuus tutustua majakkaan ja saaren historiaan utöläisen Hanna Kovasen opastuksella.

Hanna Kovasen Hannas Horisont -kahvilasta saatiin kahvin ja majakkakierroslippujen lisäksi matkamuistoja. Oppaamme Mikko seisoo pöydän päässä. Kuva Jaana Sarvala

 

Kuva Tuija Levlin

 

Osa porukastamme osallistui yli kahden tunnin mielenkiintoiseen opastukseen perjantaina ja loput lauantaina. Hanna osasi oman suvun kokemusten pohjalta tarinallistaa hienosti Utön historian,  joka on ollut merenkulullisesti hyvin tärkeä majakan toimiessa suunnannäyttäjänä Suomeen tuleville laivoille. Majakassa sijaitsee myös majakkakirkko, joka on ollut säännöllisessä käytössä vielä puolustusvoimien pitäessä hartauksia varusmiehille joka toinen maanantai vuoteen 2005 asti. Nykyään kirkko toimii lähinnä vihkikirkkona ja on avoinna opastettujen kierroksien aikana. Illalla tuuli vähän tyyntyi ja illallisen jälkeen saunoimme kauniin kuutamon loisteessa rantasaunalla.

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Sunnuntaina tuuli oli jo tyyntynyt hieman. Meillä oli retkiaikaa klo 11 asti, jonka käytimme tehokkaasti. Aamulla etelälahden pohjukasta löytyi kaksi aroharmaalokkia, jotka pääsimme näkemään.

Aroharmaalokki (larus cachinnans eli “kake”). Kuva Jorma Tenovuo

 

Myös peipoilla oli muuttoa käynnissä ja laskimmekin aamun aikana vähintään 2000 muuttavaa yksilöä. Muita uusia lajeja retkelle saatiin mm. kuikka, luotokirvinen, mustapää- ja hernekerttu.

 

Eivor lähti Utöstä takaisin kohti Nauvoa klo 12.30.

Eivor odottaa Utön satamassa matkustajia. Kuva Timo Kallio.

 

Matkalla seurasimme varpushaukkojen muuttoa ja retken viimeiseksi lajiksi saimme hienosti laivan kannelta huomaamamme muuttohaukan. Retken lajimääräksi kertyi tasan 60. Eivor oli takaisin Nauvon Pärnäisissä noin klo 18, josta autokunnat matkasivat omaa tahtia takaisin kotiin. Retki oli kaikenpuolin onnistunut ja mielenkiintoinen, joten päätimme järjestää vastaavanlaisen retken myös ensi vuoden syyskuussa!

 

Kiitos Jorma Tenovuolle lintuvinkeistä, kotipiirin esittelystä ja aroharmaalokkikuvasta!

 

Kuvaaja Veli Tuomisto

 

 

 

Kuvatekstit Jaana Sarvala

 

Ystävällisin terveisin / Best regards,

Mikko Oivukka

Bird & Wildlife Guide, Tour Leader

Kuusamo Nature Photography

www.kuusamonaturephotography.fi

mikko.oivukka@gmail.com

Mobile/ Whatsapp: +358407089722

Facebook:

Mikko Oivukka

Kuusamo Nature Photography

Instagram:

@mikko.oivukka

@kuusamonaturephotography