Hankoon marraskuun alkupuolella suuntaava retki päättää perinteisesti Tringan kotimaisen ­­­­­jäsenretkikauden. Tälle retkelle on harvemmin tungosta, sillä päivä on lyhyt, ajankohta ei suosi runsaita lintumääriä ja sääkin voi olla mitä tahansa. Tällä(kin) kertaa osallistuminen kannatti. Sää oli poutainen ja lintuja näkyi hyvin. 51 retkilajia ilman mitään yrittämistä on paljon, mukana muutamia yllätyksiäkin.

Kangaskiuruja oli komea kuuden linnun parvi. Mauno Iskala

Maakaatopaikka ei pettänyt

Retki aloitettiin vanhan kaatopaikan täytekasalta, joka kompattiin 23 retkeläisen ja kahden oppaan voimin ilman havaintoja. Syykin selvisi heti. Kaikki linnut olivat menneet viereiselle maakaatopaikalle. Siellä hyöri noin 400 urpiaista, joiden joukossa oli pari mahdottoman vaikeasti hallussa pidettävää tundraurpiaista. Peippoja pyöri noin pari kymmentä, muutama järripeippo ja paljon viherpeippoja. Näiden katselu loppui kun taivaalta kuului rautiaisen ääntä ja kaksi lintua asettautui hienosti nähtäville läheiseen risukasaan. Näiden katselu puolestaan loppui, kun toisena oppaana toiminut Aleksi Mikola huomasi yli lentävät kangaskiurut. Niitä oli loppujen lopuksi kuusi. Rautiaisia katsottiin vielä uudestaan ja tundraurpiaisetkin näyttäytyivät ainakin oppaille. Bussille päin tallustellessa kirjosiipikäpylintu lensi äännellen länteen. Mukava aloitus!

Pikku-uikku oli hienosti esillä. Aleksi Mikola

Puikku ja timalit

Seuraavaksi päätettiin mennä Uddskatanille eli Tulliniemeen, koska arvelimme sen tarjoavan tuulensuojaa kovalta kaakonpuoleiselta puhurilta. Peukaloinen näyttäytyi luontopolun alkupäässä, mutta odotetusti lintuja oli paremmin vasta kohteessa eli Gåsörsvikenillä. Riutalla oli hetken sepelhanhi, merikotka lensi upeasti yli ja jo aiemmin löytynyt pikku-uikku oli nyt ihan esteettömästi esillä. Haliaksen henkilökunnan rengastamat kaksi viiksitimalia ääntelivät kapeassa ruovikossa ja näyttäytyivätkin hienosti. Puikku ja timali ovat molemmat ihan kelpo lajeja eteläisimmässä kolkassamme! Muutama telkkä– ja tukkasotkaparvi ui poukaman edustalla ja niitä oli mukava katsella avokalliolta. Tyytyväisyyttä lisäsi paluumatkalla luontopolun varressa nähty kulorastas, joka oli pitkään avoimesti esillä, peseytymässä ja sukimassa.

Kulorastas poseerasi rannalla. Mauno Iskala

Mukavasti lajeja oli jo nähty ja vielä oli itälahdet kokonaan kiertämättä. Aloitimme Neljän tuulen tuvalta jossa oli myrskyisää, mutta kaakkuri ja silkkiuikku löytyivät selältä ja kaksi naurulokkia lensi yli. Täktomin kylän reunalla olevalle Täktbuktenin lahdelle käveltiin pikitieltä noin kilometri ja matkalla kuului peukaloisen ja punakylkirastaan ääniä. Lahti oli melko tyhjä, mutta Österfjärdeniltä löytyi hankalasti paikallistettava lapasotka tukkasotkaparvesta.
Vielä ehdittiin nopeasti piipahtaa Svanvikillä, jossa oli paljon telkkiä ja joutsenia. Taivaanvuohi suoritti lentonäytöksen ennen kuin pimeys alkoi lopullisesti valtaamaan alaa.
Meno- ja paluumatkalla pysähdyttiin Raaseporin Karjaalla huoltsikka-kaffeella. Antero kuskasi taas sujuvasti, josta kiitos samoin kuin kaikille retkeläisille osallistumisesta ja Aleksille opastuksesta. Ensi vuonna jatketaan!

Mikko Savelainen
opas

Tringan perinteinen kotkaretki 13.10. Virolahdelle julistettiin korppikotkaretkeksi jo ennen kuin retkibussi oli ehtinyt manskulla ensimmäisiin liikennevaloihin. Tälle antoi katetta toissapäiväiset, lupaavan tuntuiset havainnot Suomea kiertävän munkkikorppakotkan liikkeistä Loviisassa. Siis hyvin toiveikkaissa tunnelmissa matkattiin 32 retkeläisen voimin kohti itärajaa. Edes päivän valkenemisen myötä paljastuva laajahko utu ei latistanut tunnelmaa, vaikka siihen olisi ollut kyllä aihetta. Yhden pysähdyksen (Kuninkaalan ABC) taktiikalla saavuttiin Virolahden Lakakalliolle noin klo 10 tienovilla toteamaan, että eihän siellä liiku mitään! Lämmintä oli kuin juhannuksena, lähes 15 astetta. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaasta ja muutamat hyvin matalalla matkaavat piekanat menivät vastatuulessa, varmaan ei mihinkään. Utu pysyi sitkeästi sisämaan puoleisessa horisontissa ja takasi sen, että ainakaan mitään ihmeitä ei tulisi tapahtumaan. Pieni parvi teeriä, useat korpit, äänekäs harmaapäätikka, muutama varpushaukka ja yksi vanha merikotka olivat havisten aatelia. Kaksi korkealta päältä itään matkaavaa piekanaa nostatti toiveita noin 30 minuutiksi, mutta koska mitään muuta ei tapahtunut eikä munkistakaan kuulunut mitään, pakkasimme kamat kyytiin noin klo 12.

Kurkelan pelloilla on aina jotakin katsottavaa. Kuva Heikki Kantola

Pikkujoutsenia

Retken toisena kohteena on perinteisesti ollut Kurkela, jossa on kierrelty hieman peltoja. Nytkin jalkauduttiin noin kilometri ennen Kiiskijärven siltaa. Pellolla oli noin 90 laulujoutsenen parvi, josta toisena oppaana toiminut Peter poimi heti kolme pikkujoutsenta. Niitä päästiin katsomaan erinomaisesti ja opettelemaan nokan värityksen ja lintujen muodon tuntomerkkejä. Traktori ajoi koko parven lentoon ja huomasimme, että pikkujoutsenet sulautuivat melko hyvin lössiin eikä niiden löytäminen lennosta enää yhtä helppoa. Kurkelan tornista näimme vielä hiirihaukan ja kanahaukan sekä kävimme katsomassa tornin itäpuolen pelloilla hanhia. Kuuden tundrametsähanhen parvessa oli kaksi nuorta lintua ja neljä vanhaa. Linnut olivat upeasti esillä noin 400 metrin päässä myötävalossa, joten saimme aikaan mukavat keskustelut metsähanhilajien ja iän määrittämisestä.

Tämän lähemmäksi ei tavoiteltua korppikotkaa päästy. Kuvassa Korppi.  Kuva Heikki Kantola

Lopuksi aprikoimme Kouvolan Jokelassa valkoposkihanhiparvesta löytyneen punakaulahanhen bongausta, mutta luovuin tästä vaihtoehdosta, sillä olisimme olleet paikalla noin 17:30 osan hanhista aloittaessa jo yöpymislentoa. Päivän kotkasaldoksi jäi vain siis yksi merikotka, mutta ensi kerralla paremmalla onnella. Retkelle osallistui 32 retkeläistä ja Antero kuskasi taas kerran jengiä ammattitaidolla sinne ja takaisin.

Mikko Savelainen

Tringa järjesti syysretken Helsingin Vallisaareen lauantaina 29.9.2018. Mukaan lähti 26 innokasta retkeläistä kahden oppaan johdolla. Keli oli retkellä jo varsin syksyinen: lämpötila kävi edeltävänä yönä reilusti pakkasella ja lounaanpuoleinen tuuli viilensi päivän mittaan. Oletettavasti pakkasyö oli myös tyhjentänyt saarta pikkulinnuista, sen verran hiljaista Vallisaaressa oli! Valitettavasti vesibussiliikenne saareen ei oikein sovellu lintuharrastajien aikatauluun ja perillä päästiinkin vasta kymmenen jälkeen. Matkalla havaittiin ensimmäiset muuttavat varpushaukat ja sepelkyyhkyt. Varsinainen retki aloitettiin lyhyellä tietoiskulla saaresta puukiipijän toivottaessa retkeläiset tervetulleiksi.

Päivän ensimmäinen kohde oli saaren korkein kohta, Aleksanterinpatteri, joka soveltuu mainiosti muutontarkkailuun. Muuttopäivä jäi tosin hieman vaisuksi olettavasti liian kovaksi yltyneen lännenpuoleisin tuulen takia. Ihan tyhjin havaintovihkoin staijipaikalta ei kuitenkaan tarvinnut lähteä. Varpushaukkoja liikkui jonkin verran, mutta isommat petolinnut loistivat poissaolollaan paikallista merikotkaa lukuun ottamatta. Sepelkyyhkyillä oli myös kevyttä muuttoa ja kaukaa idässä paineli muutama hanhiparvi. Rastaita muutti jonkun verran joukossaan ilahduttavan runsaasti kulorastaita. Odotetuista vaelluslinnuista havaittiin runsaasti närhiä, jotka selvästi empivät merelle lähtöä ja osa parvista kääntyikin takaisin tulosuuntaansa. Myös pari tilhiparvea oli saavuttanut etelärannikon. Varpuslinnuista liikkui tiaisia, viherpeippoja- ja varpusia.  Päivän kenties mielenkiintoisin havainto tehtiin valtaosan retkeläisistä jo jatkettua saarta kiertämään. Lähdimme loppujen retkeläisten kiertämään saarta ja pienen matkan edettyämme löytyi katajan latvasta pähkinänakkeli! Valitettavasti havaintotilanne oli nopea ja lintu jatkoi miltei välittömästi matkaansa pohjoiseen. Lintua ei havaittu saaressa enää uudelleen.

Saarta kiertäessä löytyi rehevistä metsistä vielä muutamia retkelle uusia lajeja. Havikseen kirjattiin ainakin pari peukaloista, tiltaltti ja kaksi hömötiaista, jotka ovat tässä ympäristössä myös vaelluslintuja. Retkellä ehdittiin kiertää hyvin myös Kuninkaansaari, jossa oli kuitenkin lintumielessä varsin hiljaista. Myös paikallisen kahvilan palvelut kelpasivat retkeläisille. Takaisin Kauppatorilla oltiin neljän maissa.

Oppaina retkellä toimivat Johannes Silvonen ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela.

Retkeläisiä Vallisaaressa. Kuva: Liisa Noponen.

Vallisaaren satamakahvila lie hyvä kohde myös terassipinnojen kerääjille? Kuva: Nadja Weishaupt.

Aleksanteripatterilla. Kuva: Mika Laurila.

Lista retkellä havaituista lintulajeista summittaisessa havaintojärjestyksessä:

1. Varpunen
2. Harakka
3. Harmaahaikara
4. Varis
5. Merimetso
6. Kalalokki
7. Harmaalokki
8. Valkoposkihanhi
9. Kesykyyhky
10. Haarapääsky
11. Räystäspääsky
12. Kyhmyjoutsen
13. Varpushaukka
14. Vihervarpunen
15. Punarinta
16. Mustarastas
17. Sepelkyyhky
18. Västäräkki
19. Talitiainen
20. Puukiipijä
21. Närhi
22. Sinitiainen
23. Viherpeippo
24. Isokoskelo
25. Tilhi
26. Räkättirastas
27. Kulorastas
28. Merikotka
29. Pajusirkku
30. Kivitasku
31. Tikli
32. Selkälokki
33. Niittykirvinen
34. Hippiäinen
35. Pähkinänakkeli
36. Peukaloinen
37. Laulurastas
38. Hömötiainen
39. Tiltaltti
40. Punakylkirastas
41. Kiuru
42. Merilokki
43. Korppi
44. Telkkä
45. Tukkasotka
46. Naakka
47. Kuusitiainen

Paraisten ulkosaaristossa Varsinais-Suomessa sijaitsee Suomen eteläisin asuttu saari ja yksi Suomen mielenkiintoisimmista linturetkikohteista. Monista harvinaisista lintuhavainnoistaan tuttu Utön saari on vanha armeijan valmiuslinnake, mutta vuoden 2005 jälkeen varusmiesten poistuttua saaresta on kasvanut yksi Suomen suosituimmista linturetkikohteista. Utössä asuu nykyään ympärivuotisesti noin 50 henkeä ja siellä sijaitsee Suomen pienin koulu.

Lähdimme tutustumaan Utön syysmuuttoon pidennetyn viikonlopun mittaiselle retkelle torstaina 20.9. 16 tringalaisen voimin. Autot starttasivat kimppakyydein torstaiaamuna ja nokat suuntasivat kohti Nauvon Pärnäisten lossirantaa, josta Utöseen matkaava yhteisalus Eivor lähti liikkeelle klo 15. Sääennusteet lupailivat tuulista jopa myrskyisää viikonloppua ja siitä saatiin esimakua jo Nauvossa, jossa puu oli kaatunut tielle sulkien toisen kaistan hetkellisesti. Matka Eivorilla Nauvosta Utöseen kesti noin 4 tuntia, joten matkalla oli hyvää aikaa tutustua retkiporukkaan, nauttia ravintolan tarjoiluista sekä havainnoida lintuja kannella. Yhteisalus kiertää matkalla muutaman muun saaren kautta, joten saimme tutustua Nötön, Aspön ja lintuasemasaaren Jurmon satamiin. Illalla majoittauduimme mukavaan Utön Havshotelliin ja söimme maittavan illallisen hotellin ravintolassa upean auringonlaskun edessä.

Perjantaiaamu valkeni mukavan syksyisenä. Keräännyimme porukalla Utön hotellin edustalle klo 7, josta lähdimme yhdessä aamumuuton tarkkailuun saaren korkeimmalle kohdalle majakan seinustalle.

Aamustaijausta ja auringonnousun kuvaamista. Kuva: Jaana Sarvala

Muutolla oli aika rauhallista, mutta raikas ulkosaariston meri-ilma tuo hyvän mielen tullessaan.  Saaressa koko retken ajan paikallisina viihtyneet kaksi tuulihaukkaa näyttäytyivät ensi kerran heti aamutuimaan ja niitä päästiin ihastelemaan monta kertaa pitkin viikonloppua. Niiden lisäksi retken lajilistaa täydennettiin saariston lajeilla kuten korpilla, haahkalla ja tukkakoskelolla sekä haarapääskyjä oli Utön sisälahden yllä hyönteisjahdissa vielä mukavasti noin 20 yksilöä. Palasimme hotellille aamiaiselle ennen yhdeksää, jonka jälkeen retki jatkui etelälahden rannoille. Utö on siitä ystävällinen saari, että välimatkat ovat  lyhyitä ja koko saaren voi helposti kiertää joka päivä. Puolen päivään aikaan, kun palasimme hotellille lounaalle sisälahden päällä näyttäytyi kolme paikallisen oloista mehiläishaukkaa ja yksi harmaasieppo lammashaan pienessä metsikössä.

Harmaasieppo. Kuvaaja Veli Tuomisto

Lounaan jälkeen saaressa vakituisesti asuva lintuharrastaja ja valokuvaaja Jorma Tenovuo kutsui meidät tutustumaan hänen ja puolisonsa Outi Sarjakosken kotiin. Ehkä Suomen parhaimmassa paikassa sijaitseva lintuharrastajan piha tarjoaa loistavan mahdollisuuden tarkkailla lintujen muuttoa sekä kuvata lintuja kuvauspiilosta.

Näkymä Jorma Tenovuon pihalta. Kuva Jaana Sarvala

Toisten tutustuessa Jorman upeaan kotiin kaksi niistä paikalliseksi jääneistä mehiläishaukoista lensi matalalla pihan yli. Jorma kertoi myös hieman Utön historiaa sekä linturetkeilystä saarella. Seuraavaksi siirryimme saaren itäosiin, jossa havaitsimme mm. kohtuullisen myöhäisen pikkulepinkäisen, kaksi keltavästäräkkiä sekä kaksi suosirriä. Illalla iltahuudon yhteydessä söimme maittavan buffet-illallisen sekä saunoimme rantasaunoissa.

Pikkulepinkäinen. Kuva Timo Kallio

Lauantaiksi oli luvattu myrskyisiä tuulivaroituksia ja huomasimme sen heti aamulla lähtiessämme taas seitsemältä majakalle. Korkealla majakan juurella piti pitää tiukasti jalat kiinni maassa, jotta emme lähteneet tuulen mukana lentoon. Onneksi majakalla pääsee aina jonkin seinustan viereen tuulen suojaan, jotta lintujen tarkkailu onnistuu hieman paremmin. Uusina lajeina lajilistaan merkittiin mm. haapana, harmaasorsa, mustalintu ja laulujoutsen. Myrsky yltyi aamupäivän mittaan voimakkaaksi ollen parhaimmillaan puuskissa noin 24 metriä sekunnissa.

Utön edustalla laineet kohoavat helposti Suomen korkeimmiksi.
Kuva Henna Rajapuro.

Kuva Jaana Sarvala

Uusia lintuja ei juurikaan ollut saapunut saareen ja saaren itäpäässä keskityimme lähinnä myrskyisen meren kuvaamiseen, jopa niin innokkaasti että oppaan lakki huuhtoutui tuulen mukana mereen eikä sitä pelastusyrityksistä huolimatta saatu enää takaisin. Kun olimme matkalla lounaalle Jorma Tenovuo soitti havainneensa isokirvisen itäniityllä ja kävimme pienen porukan kanssa etsimässä lintua välittömästi. Lounaan jälkeen keräsimme isomman noin 20 hengen ryhmän, jolla yritimme löytää lintua tuloksetta.

Näkyykö isoa kirvistä?
Kuva Jaana Sarvala

Niityn komppauksen yhteydessä retken lajilistalle kirjattiin uusina lajeina mm. kiuru, taivaanvuohi ja pajusirkku.

Utössä on mahdollisuus tutustua majakkaan ja saaren historiaan utöläisen Hanna Kovasen opastuksella.

Hanna Kovasen Hannas Horisont -kahvilasta saatiin kahvin ja majakkakierroslippujen lisäksi matkamuistoja. Oppaamme Mikko seisoo pöydän päässä. Kuva Jaana Sarvala

Kuva Tuija Levlin

Osa porukastamme osallistui yli kahden tunnin mielenkiintoiseen opastukseen perjantaina ja loput lauantaina. Hanna osasi oman suvun kokemusten pohjalta tarinallistaa hienosti Utön historian,  joka on ollut merenkulullisesti hyvin tärkeä majakan toimiessa suunnannäyttäjänä Suomeen tuleville laivoille. Majakassa sijaitsee myös majakkakirkko, joka on ollut säännöllisessä käytössä vielä puolustusvoimien pitäessä hartauksia varusmiehille joka toinen maanantai vuoteen 2005 asti. Nykyään kirkko toimii lähinnä vihkikirkkona ja on avoinna opastettujen kierroksien aikana. Illalla tuuli vähän tyyntyi ja illallisen jälkeen saunoimme kauniin kuutamon loisteessa rantasaunalla.

Kuva Jaana Sarvala

Sunnuntaina tuuli oli jo tyyntynyt hieman. Meillä oli retkiaikaa klo 11 asti, jonka käytimme tehokkaasti. Aamulla etelälahden pohjukasta löytyi kaksi aroharmaalokkia, jotka pääsimme näkemään.

Aroharmaalokki (larus cachinnans eli “kake”). Kuva Jorma Tenovuo

Myös peipoilla oli muuttoa käynnissä ja laskimmekin aamun aikana vähintään 2000 muuttavaa yksilöä. Muita uusia lajeja retkelle saatiin mm. kuikka, luotokirvinen, mustapää- ja hernekerttu.

Eivor lähti Utöstä takaisin kohti Nauvoa klo 12.30.

Eivor odottaa Utön satamassa matkustajia. Kuva Timo Kallio.

Matkalla seurasimme varpushaukkojen muuttoa ja retken viimeiseksi lajiksi saimme hienosti laivan kannelta huomaamamme muuttohaukan. Retken lajimääräksi kertyi tasan 60. Eivor oli takaisin Nauvon Pärnäisissä noin klo 18, josta autokunnat matkasivat omaa tahtia takaisin kotiin. Retki oli kaikenpuolin onnistunut ja mielenkiintoinen, joten päätimme järjestää vastaavanlaisen retken myös ensi vuoden syyskuussa!

Kiitos Jorma Tenovuolle lintuvinkeistä, kotipiirin esittelystä ja aroharmaalokkikuvasta!

Kuvaaja Veli Tuomisto

Kuvatekstit Jaana Sarvala

Ystävällisin terveisin / Best regards,

Mikko Oivukka

Bird & Wildlife Guide, Tour Leader

Kuusamo Nature Photography

www.kuusamonaturephotography.fi

mikko.oivukka@gmail.com

Mobile/ Whatsapp: +358407089722

Facebook:

Mikko Oivukka

Kuusamo Nature Photography

Instagram:

@mikko.oivukka

@kuusamonaturephotography

Syyskuun ensimmäisen päivän aamu toi mukanaan ensimmäiset syyssateet. Bussimatkalla Porkkalaan näkyi valkoposkihanhien ja kurkien parvia tienvieruspelloilla. Porkkalan satamassa odotti onneksi katettu Pentti Aaltosen luotsaama Merisaurus, jolla retkeläiset kuljetettiin 2 erässä Rönnskärin lintuasemasaarelle.

Pentti Aaltonen huolehtii, ettei Merisaurusta ylibuukata. Kuva Jaana Sarvala

Kuva Jaana Sarvala

Kun loputkin retkeläiset pääsivät saarelle, sade taukosi ja loppupäivä sujui suurimmaksi osaksi poutaisessa, välillä aurinkoisessakin säässä. Tuulta oli vain muutama metri sekunnissa. Muuttolinnuilla ei ollut tässä säässä suurempaa tarvetta saaripysähdykseen, joten saaren lintuverkoissa ei ollut ruuhkaa.

Rönnskärin saarella toimii siis toinen Tringan alueen lintuasemista, jolla seurataan muuttoa, lasketaan paikallisia lintuja ja rengastetaan verkkoihin pyydystettyjä lintuja. (Se toinen on Hangon lintuasema Halias. ) Saari on puolustusvoimien aluetta ja sinne pääsyyn tarvitaan puolustusvoimilta kulkulupa. Lisätietoa Rönnskärin lintuasemasta löytyy Tringan sivuilta:

Rönnskärin lintuasema

Rönnskärin lintuasemarakennus. Kuva Jaana Sarvala

Saarella olivat retkemme aikana lintuasemahommissa Samuli Lehikoinen ja Pekka Ikonen, jotka molemmat opastivat retkeläisiä koko päivän ajan. Samuli huolehti verkkoihin jääneistä linnuista ja Pekka keskittyi seuraamaan muuttoa. Samulin johdolla kiersimme pikkuporukoissa verkkolinjoja ja loput joko kiersivät saarella omatoimisesti tai hakeutuivat bunkkerille lintutornin liepeille tähyämään merelle ja taivaalle. Evästelytaukoja unohtamatta!

Rönnskärin lintutorni häämöttää. Kuva Jaana Sarvala

Ensimmäisellä verkkokierroksella verkoista löytyi mm. mustapääkerttu ja punarinta, jotka asianmukaisesti mitattiin ja rengastettiin.

Lintutietojen kirjaaminen on tarkkaa puuhaa. Kuva Jaana Sarvala

Tornin liepeillä päivystävät havaitsivat lähipuun latvassa käen. Pian joku huomasi tornin lähiverkossa isomman linnun, joka vaikutti ensiluulemalta käeltä. Pekka meni irrottamaan lintua, joka ei sitten ollutkaan käki vaan toinen kapeasiipinen pitkäpyrstö: kehrääjä. Kehrääjää ei moni ollut nähnyt ja tuskin kukaan retkeläisistä näin läheltä, että melkein linnun mahan sisälle näkyi. Kehrääjä kähisi Samulin otteessa, mutta oli muuten aika rauhallinen.

Kehrääjän kita on vaikuttavan kokoinen. Kuva Urda Stenius.

Kehrääjiä oli pari päivää aikaisemmin jäänyt Rönnskärin verkkoihin peräti 15 kappaletta. Osa retkeläisistä näki kehrääjän vielä lennossakin.

Tässä tuodaan kehrääjää verkoilta rengastettavaksi. Kuva Jaana Sarvala

Taivaalla oli aika hiljaista. Varpushaukkoja lenteli pitkin päivää, muista petolinnuista vain yksi merikotka ja tuulihaukka.  Saaren sähkölangoilla odotti etelän matkansa alkua joukko haara- ja räystäspääskyjä. Pikkulinnuista runsaimpia olivat vihervarpuset ja sekapikkulintuparvet. Verkoista saatiin mm. hernekerttuja ja pensaskerttuja. Yksi pensassirkkalintukin jäi verkkoon.

Hernekerttu. Kuva Jaana Sarvala

Pensassirkkalintu. Kuva Jaana Sarvala

Rönnskärin majakka on Suomen vanhin, vuodelta 1800. Kuva Jaana Sarvala

Majakasta on hyötyä linnuille. Tälläkin tuulihaukalla oli majakan ikkunasyvennyksessä mainio levähdys- ja tähystyspaikka. Kuva Juhani Kosunen

Jos ulkohommilta jää aikaa, voi syventyä aseman kirjahyllyn lukuisiin lintukirjoihin ja -lehtiin. Kuva Jaana Sarvala

Päivä saarella meni nopeasti. Merisaurus nouti ensimmäiset lähtijät klo 18 aikoihin ja siitä tunnin päästä loput.

Kuva Jaana Sarvala

Helsinkiin päästiin illan jo hämärtyessä, vähän ennen yhdeksää. Kiitos kivasta retkipäivästä retkeläisille, oppaillemme Samulille ja Pekalle sekä kuljettajallemme Anterolle.

Retkellä havaitut lintulajit: kuikka, silkkiuikku, merimetso, harmaahaikara, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, valkoposkihanhi, sinisorsa, jouhisorsa, haapana, tukkasotka, haahka, isokoskelo, merikotka, varpushaukka, tuulihaukka, rantasipi, valkoviklo, töyhtöhyyppä, kalalokki, merilokki, harmaalokki,  sepelkyyhky, käki, kehrääjä, haarapääsky, räystäspääsky, palokärki, käpytikka, niittykirvinen, västäräkki, keltavästäräkki, punarinta, kivitasku, mustarastas, hernekerttu, pensaskerttu, mustapääkerttu, pensassirkkalintu, pajulintu, hippiäinen, harmaasieppo, talitiainen, sinitiainen, pikkulepinkäinen, varis, korppi, naakka, närhi, peippo, vihervarpunen

Jaana Sarvala

Yyterin kahlaajaretki on Tringan syysklassikko, joka vetää bussin täyteen eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Sääennuste lupasi erittäin kovaa tuulta ja nousevaa vedenkorkeutta eikä vilkaisu havaintojärjestelmä Tiiraan luvannut yhtään sen parempaa. Kahlaajia oli kirjattu niukasti runsaasta retkeilystä huolimatta.
Retken alkukuviot hoidettiin rutiinilla: pysähdykset Espoon Ikean liittymässä, Nummisissa ja Karkkilassa sekä tauko Humppilan kahvilaparatiisissa. Mustavarikset katsottiin Porista bussin ikkunasta ja perillä lietteillä oltiin hitusen yli kymmenen.
Vedenkorkeus oli noussut jo yli +10 senttiin eikä Sannannokan tornin edessä ollut yhtään lietettä näkyvissä ja lähellä olevat hiekkasärkätkin hupenivat silmissä. Lintuja riitti kuitenkin ihan katsottavaksikin asti: 12 vanhaa isosirriä piipersi valkoposkihanhien jaloissa, pikkusirri ja muutama suosirri, tyllejä, yksittäisiä vikloja ja jo vähiin käyvä meriharakka. Valkoposkihanhia oli 1500, joukossa 180 merihanhea. Tuulihaukka, nuolihaukka, ruskosuohaukka ja kolme lähietäisyydellä pyörivää merikotkaa viihdyttivät kahlaajakatsomisen ohessa.
Päätimme retken toisen oppaan Peterin kanssa, että osa porukasta lähtee hänen mukaansa 400 metrin päässä, niemen kärjessä olevalle toiselle tornille ja jossain vaiheessa vaihdetaan. Taktiikka toimi hyvin ja kaikki näkivät tornin edustalla olevat kuovisirrit ja punakuirin. Lisäksi paikalla hyöri nuori isosirri ja suosirrejä sekä yli 50 tylliä. Lietteellä viihdyttiin klo 14 asti, jonka jälkeen tavoitteeksi otettiin pulmussirri.

Ujo pulmussirri ja kolme rohkeaa hyörijäistä

Kamat autoon ja muutaman minuutin ajomatka surffirannalle, marssi pelipaikalle ja armoton putkittaminen käyntiin. Kolme erittäin yhteistyöhaluista vesipääskyä hyöri rantaviivassa ja niissä riitti katsottavaa ja kuvattavaa. Lähimmillään linnut olivat noin 5 metrin päässä kuvaajista!
38 minuutin etsimisen jälkeen hiekkasärkän takareunalla vilahti jotakin pulmussirrimäistä. Se oli nuoren suosirrin seurassa, mikä helpotti kovassa vastavalossa koon ja muiden mittasuhteiden hahmottamista. Lintu tuli hetkeksi kunnolla näkyviin särkän päälle, jolloin yksityiskohdatkin erottuivat ja linnun pystyi määrittämään nuoreksi pulmussirriksi. Lintu osoittautui varsin ujoksi ja suurimman osan ajasta se oli näkyvissä vain osittain särkän huonommalla puolella. Tässä välissä ehdittiin katsomaan lapinsirriä ja kahta kuovisirriä, jotka puolestaan olivat mallikkaasti esillä.

Retken perustiedot

Siinäpä se retki sitten olikin. Bussilla oltiin vähän yli 16 ja koska mitään ihan nopeaa pistäytymispaikkaa ei ollut tiedossa, aloitimme kotimatkan.
Paluumatkalla kuulin itselleni täysin uuden tiedon: jotkut kuulemma jopa lukevat näitä retkikertomuksia ja niitä käytetään retkille valmistautumiseen! Näin vakava suhtautuminen asettaa kirjoittajalle valtavia paineita, mutta pyrin vastaamaan siihen kertomalla tähän loppuun retken keskeisimmät tiedot. Bussin kyytiin pääsee Kiasman jälkeen tämän kertomuksen alussa kerrotuilta paikoilta, tarkat nuotit saa oppaalta. Ilmoittautuessa on tärkeä kertoa, mistä tulee kyytiin. Meno- ja paluumatkalla pysähdytään Humppilassa, jossa on iso ja hyvin varusteltu kahvila. Pysähdykset kestävät noin 45 minuuttia tai tarvittavan ajan jotta jokainen ehtii taukoilla kiirehtimättä. Yyterin lietteen pysäköintipaikalla on bio-wc, mutta mitään muita ”mukavuuksia” ei ole.
Kävelymatka Sannannokan torniin on noin 2 kilometriä. Reitillä on soratietä, kapeaa pitkospuuväylää ja todella leveää pitkosta. Muut kohteet, esim. Surffiranta tai Teemuluodon torni ovat 500-1000 metrin kävelyjen päässä. Kumisaappaita ei ole tarvinnut, lenkkareilla on poutasäällä pärjännyt loistavasti. Toki hiekassa kävellään jonkin verran (Surffiranta) eli kovalla sateella saappaat ovat ihan toimiva ratkaisu. Yksityiskohdista on tiedotettu retkisivulla noin 3-4 päivää ennen retkeä. Retkelle mahtuu noin 44 henkilöä. Retkellä havaitut lajit ja määrät ovat yksityiskohtaisesti Tiirassa.

Kiitos retkestä toiselle oppaalle Peter Buchertille, Anterolle kyydityksistä ja kaikille osallistujille mukavasta seurasta.

Mikko savelainen (opas)

Vesipääskyjä hyöri kuvausetäisyydellä. Kuva Vesa Oksanen

Nostalginen, nuori suosirri. Kuva Vesa Oksanen

Tunnelmaa Sannannokan tornissa. Kuva Mikko Savelainen

5.5.2018 lauantaina Tringan retki Santahaminaan 08-12. Yht. 27 osallistujaa. Retken isäntänä Santahaminan varuskunnan puolesta toimi eversti Rainer Kuosmanen. Retken oppaana toimi Paul Segersvärd. Sää suosi retkeä: alun pilvinen taivas aukeni myöhemmin lähes pilvettömäksi auringonpaisteeksi. Tuuli  koillisesta – lännestä. Tapaamispaikka oli Santahaminan bussi päätepysäkki. Kävelimme urheilukentän laitaa Santahaminan vanhimman tunnetun asutuspaikan paikkeille (1400-luvulla). Kiersimme itäpuolelta Likolammen, jossa mm. mustakurkku-uikku 2 paria, metsäviklo, sirittäjä 3Ä, pikkukäpylintu 2ä jne. Eteläkärjen kannakselta näimme hienon alliparven lähivesillä.

Eteläkärjessä kiersimme nk. itävallin, joka on läntisillä – lounaisilla tuulilla hyvä, suojainen muutonhavainnointipaikka. Tuuli tyyntyi hetkeksi lähes tyveneksi, joten pidimme pidemmän tauon avoimella etelävallilla. Tuo paikan perustana on nk. Oolannin sodan aikana 1854 rakennettu tykkipatteri. Harmaasorsa 1/1 p, kaakkuri muutti länteen, sääksi 1N, nuolihaukka 2 p, kurki 1 m, lapintiira, pikkuvarpunen jne. Kapusimme eteläkärjen varsinaiselle havaintopaikalle, jossa varhaisesta aamusta oli ollut staijaamassa Juha Saari. Hienosta kelistä huolimatta muutto oli ollut vaisua. Riskilä oli uusi tuttavuus monelle retkeläiselle. Eteläkärjen länsilaidalta näimme mustalintuparven (8) paikallisena Kruunuvuoren selässä.

Paluumatkalla kävimme Kiviarkunniemessä, josta avautuu hieno näköala Kuninkaansaaren ja Vallisaaren suuntaan. Päätien varressa peukaloinen 1Ä ja sirittäjä 1Ä. Urheilukentän kohdalla urpiainen lensi laululentoa. Yhteenvedon aikana havaittu kirjosieppo oli retken 61. yhdessä havaittu laji. Aivan kelpo lajimäärä näin Tornien taiston päivänä! Retki päättyi mukavan yhdessäolon jälkeen bussin päätepysäkille, josta osallistujat palasivat ”siviiliin”.

Paul Segersvärd

Hangon retki 6.5.2018

Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena. Kiasman pysäkille kerääntyi hyvin retkeläisiä ja bussin suunta kääntyi Hankoa kohden. Matkan varrelta allekirjoittaneen lisäksi hyppäsi kyytiin kolme retkeläistä. Kahden oppaan, Teemu Sirkkalan ja Jouni Rytkösen, lisäksi retkelle osallistui yhteensä 39 retkeläistä.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Hangon keskustassa tarkkasilmäisen retkeläisen huomattua pikkulepinkäisen bussin ikkunasta. Opas kävi tarkistamassa asian ja pian bussilastillinen harrastajia katselikin upeaa koiras pikkulepinkäistä. Samalta paikalta kuultiin lisäksi käenpiika.

Pikkulepinkäinen, Kuva: Teemu Sirkkala

Keskustasta jatkoimme tutulle Neljän Tuulen Tuvalle. Paikalta näkyi mukavasti niin muuttavia, kuin paikallisia lintuja. Mustalinnut, allit sekä haahkat lentelivät merellä ja lähellämme lapintiirojen lisäksi lenteli kaksi pikkulokkia. Kivitaskuja katseltiin pitkään ja paikalla istuskelleisiin lapintiiroihin perehdyttiin myös tarkemmin tuntomerkkien kertaamisen vuoksi.

Neljän Tuulen Tuvalla, Kuva: Teemu Sirkkala

Neljän Tuulen Tuvan jälkeen bussi kääntyi Täktomin ja Täkbuktenin suuntaan. Täktomin kentältä löytyikin päivän paras laji, suopöllö. Pöllö lenteli kaukana sinitaivaalla ja useat retkeläiset kerkesivät sen näkemään suuresta etäisyydestä huolimatta. Ylitse lensi lapasorsa ja kiurut lauleskelivat kauniisti.

Nuori merikotka, Kuva: Teemu Sirkkala

Lentokentältä kävelimme Täkbuktenille. Kävellessämme ihastelimme päällämme pyörineitä merikotkia sekä metsässä kuuntelimme runsasta lajistoa. Rantaan päästyämme löysimme hyvin kahlaajia. Parhaimpina mainittakoon mustaviklot sekä punakuirit. Lennosta yhytytettiin myös hiirihaukka, tervapääsky, taivaanvuohi sekä kaksi nuolihaukkaa.

Taivaanvuohi, Kuva: Teemu Sirkkala

Kolmantena pysähdyspaikkana oli Högholmen. Luontopolkua kävellessämme leppälintu lauleskeli metsässä. Kallioilta näimme muutamia punakuireja, kaksi mustalintua sekä parven mustavikloja. Suurta huomiota keräsivät käärmeet, joita löysimme paikalta kahta lajia.

Högholmenilla käärmeitä ihmettelemässä, Kuva: Teemu Sirkkala

Högholmenin jälkeen keula kääntyi Karjaan Lepinjärveä kohti. Lepinjärvellä kuulimme muun muassa sirittäjän, ruokokerttusen sekä mustapääkertun. Järveltä tukkasotkien joukosta löysimme kolme paria härkälintuja.

Viimeisellä pysähdyksellä kävimme etsimässä Kirkkonummella tulipäähippiäistä. Kovan tuulen johdosta linnut olivat melko hiljaa emmekä saaneet lajista varmaa havaintoa. Kerran kuusikosta kuului tulipäähippiäiselle sopivaa laulua, mutta lyhyen säkeen johdosta laji jäi varmistamatta.

Retkipäivä ei ollut lajirikkain, mutta kuten sanonta kuuluu; laatu korvaa määrän! Näimme päivän aikana hienoja lajeja kuten suopöllön ja pikkulepinkäisen sekä aina yhtä komeita merikotkia yli kymmenen yksilöä. Retken lopulliseksi lajimääräksi kertyi 101 lajia.

Kiitokset taas mukana olleille hienosta retkestä!

Oppaanne,

Teemu Sirkkala

Hanhipuuroa haarapääskyn kera

Tringan perinteinen hanhiretki tarjosi tälläkin kertaa hienoja lintukokemuksia, niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Aloitimme aamun poikkeuksellisesti Hyvinkään Kytäjällä, missä viime päivinä oli nähty hanhia riittämiin. Kun nousimme bussista, meitä tervehti kuitenkin vain sade ja lähes tyhjä pelto. Hanhet liikkuvat Kytäjälläkin laajalla alueella (ja saimmekin tiedon, että noin 10.000 hanhen parvi olisi muutaman kilometrin päässä, bussin kannalta hankalassa paikassa). Hetken päästä hanhiparvia alkoi kuitenkin ilmaantua. Metsä- ja tundrahanhiparvesta erottui huonosti pari lyhytnokkahanhea, joten päätimme kävellä hieman parempaan paikkaan. Suunnitelman pilasi taivaalle ilmaantunut merikotka, joka sai aikaan paniikin – hanhiparvi hajosi ja siirtyi vielä kauemmas, suuntaan mistä olimme juuri äsken kävelleet. Tässä vaiheessa 31 retkeläistä oli lähes yhtä hajallaan kuin noin tuhannen hanhen porukka, mutta vähitellen pystyimme kuitenkin tarkkailemaan peltolinnustoa hyvistä asemista. Lyhytnokat olivat hävinneet näkyvistä, mutta näimme kuitenkin kaksi pikkujoutsenta, saalistavan ampuhaukan, upean ruskosuohaukkakoiraan sekä matalalla muuttaneen, ikään kuin kylmää viimaa väistellen lentäneen haarapääskyn.

Ridasjärvi oli enimmäkseen sula. Aurinko paistoi vesikuurojen lomassa. Kuva: Peter Buchert

Jatkoimme Ridasjärvelle, missä kaulushaikara puhalteli komeasti fanfaaria astellessamme maalaiturille. Muutamat härkälinnut, rantasipi sekä heinätavi taisi kartuttaa usean retkeläisen “vuodaritiliä”. Ilmatilaa hallitsivat kaksi ruskosuohaukka- ja kaksi sääksipariskuntaa. Rantapusikoissa lauloi tiltaltti ja osin vielä jäisellä järvellä naurulokit mekastivat jatkuvasti. Muutama kurkiparvi taisi jo olla reviirillään.

Ridasjärven Kyliksen pullakahvien jälkeen käväisimme Latostenmaanmäen (tai tuttavallisemmin Koskelankulman) soramontun pohjalla, missä saimme ihailla kolmea kangaskirua, joista yksi esitteli soidinlauluaan lentäen edestakaisin suoraan yllämme. Yhdeksän linnun parvi pikkukäpylintuja paineli pohjoiseen, ja me painelimme itään.

Pobedan tulvat olivat keväisen komeat. Kuva: Peter Buchert

Pukkilan Kantelejärvi oli Ridasjärveä paljon selkeämmin jäässä. Pienissä sulissa komeili viisi lapasorsaa ja jokunen uivelo. Päivän petolajistoa edustivat pari tuulihaukkaa, muuttava piekana, hiirihaukka sekä paikalliset ruskosuohaukat, ilmeisesti kaksi paria. Pieniä metsä- ja tundrahanhiparvia ylitti järven, ehkä houkutellaakseen meidät jatkamaan kohti Pobedan tulvapeltoa. Tulva olikin miesmuistiin ennätyksellinen. Harvoin näkeeyli 40 silkkiuikun parven uimassa pellolla, mutta Pobedalla tämäkin ihme koettiin. Samassa parvessa nukkui myös mustakurkku-uikku, ja löytyipä vastarannalta kolme mustavaristakin. Kahlaajia ei paikalta juuri löytynyt, ohilentänyttä valkovikloa ja noin kolmeakymmentä paikallista kuovia lukuun ottamatta. Pääosaa näyttelivät kuitenkin metsä- ja tundrahanhet, joskin suurin osa porukasta oli tulvan takana, lähes näkymättömissä. Siksipä lähdimme lopuksi kiertämään Kanteleen-Ruhan tulvaa Orimattilan eli Päijät-Hämeen puolelle. Karkea arvio, kun kaikkia hanhia ei yhdestä pisteestä hallinnut, oli 6.000-10.000 harmaahanhea sekä satoja valkoposkihanhia. Katselipa niitä mistä vain, aina ne tuntuivat olevan kaukana, koko ajan valppaina ja vähän väliä lennossa. Läheltä emme päässeet niitä katsomaan. Homma meni varsinaiseksi “hanhipuuroksi”, kuten joku tokaisi lähtiessämme takaisin kohti Helsinkiä. Retkilajeja kertyi mukavat 89. Kiitokset kaikille retkeläisille mukavasta päivästä!

Oppaina Timo Metsänen ja

Peter Buchert

Olin houkutellut tringalaisia Kökariin kuvatessani retki-ilmoituksessa Wright-veljesten maalausjälkiä jäljittelevän tarkoilla kuvilla Kökarin huhtikuisesta linnustosta. Kun pääsiäinen useimpina vuosina sijoittuu huhtikuuhun, ja olen viettänyt Kökarissa yli 20 pääsiäistä, tuo detaljikas maalailuni koostuu luonnollisesti yhdistelmästä eräiden huhtikuisten retkien kiinnostavinta lajistoa. Kevään ollessa kaksi viikkoa normaalia jäljessä, lumen peittäessä suurimman osan Suomea, ja lumipeitteen yhtenäistyessä maisemaa kattavaksi valkeudeksi Turusta Korppoota kohden sumussa ja ajoittaisessa räntäsateessa ajaessani, oli epävarmaa, miten tringalaisten mieliin maalaamani lintukuvat toteutuisivat.

Retki oli herättänyt ilmoitushetkellä kiinnostusta. Niinpä 15 mukaan valikoituneen tringalaisen joukossa oli odotettu ilmoittautumisajan alkua puoleen yöhön, ja ilmoittautumisajan ensimmäinen minuutti toi mukaan ensimmäisen ilmoittautujan. Loput paikat täyttyivät ensimmäisen kerran alkaneen vuorokauden aikana.

Samalla kun iloitsin Kökarin saamasta kiinnostuksesta, voin onnitella Kökaria siitä, että siellä vuosikymmenet pienen porukan retkeilynä jatkunut lintuharrastus on ensimmäistä kertaa huomioitu myös Kökarin kunnan taholta: kunta osallistuu yhtenä partnerina Central Baltic -ohjelman BALTIC WINGS -hankkeeseen, jossa Ahvenanmaalle, Latvian Kolkan niemelle ja Tukholman saaristoon rakennetaan lintuturismia palvelevaa infrastruktuuria.

Menomatkalla Salon lähellä pellonreunapysähdys tuotti putkeen kapustarintoja ja ohikulkijan autoon virtaa.
Kuva Jaana Sarvala

No, edellisen taustoituksen ja Galtbyn sataman jättäessämme matkaamme kirkastuvaan sumuun. Ensi oireet sumun hälvenemisestä saamme Paraisten ja Kökarin kuntarajalla. Skiftet-laivan ylitettyä jäässä olleen Kihdin selän, näkyvyys on parantunut hyväksi ja meri kimmelsi avoimena; aurinko valaisee väylällä ja sen pohjoispuolella olevat 1300 haahkan ja 1200 allin lautat.

Skiftet. Kuva Anna-Maija Ahokas

Kaikkia lintuja ei jokainen meistä pysty millään näkemään, sen verran runsaasti meressä on huomion vieviä kiintopisteitä, samoin lahdissa ja lennossa vielä lisää. Minulta jää mm. merisirritutkaluotojen jälkeen näyttäytynyt 50 merisirrin parvi näkemättä, samoin paluumatkalla vähintään 70 lintuun kasvanut – tai ehkä tulomatkaa paremmin lukumäärältään hahmottunut pallomaisesta rihmamaiseksi ja uudelleen pallomaiseksi muotoaan muuttanut parvi.

Kökariin tullessa tutkaluodoilla ei ollut merisirrejä, mutta 50 riskilää oli ja meille kaikille kevään ensimmäinen meriharakka. Kolme merikotkaa täydensi laivamatkan merikotkasumman tusinaan; 2 ristisorsaa, pilkkasiivet, muutama pieni kurkiparvi, laivan ohi lentäneet 2 kangaskiurua ja tavalliset lokkilajimme todistivat muutosta talvesta kevääseen. Aurinko paistoi ihanasti, lämmittäen ilman muutamalle plusasteelle länsituulen jäädessä puhaltamaan Hamnön saaren suojaan. Harparnäsin satamassa aurinkovoiteelle olisi ollut käyttöä.

Aloimme saariretkeilyn satamasta. Läheiset vesialueet ovat hyvin hallittavissa helikopterikentältä, ja HEKO-kenttä tarjosi mukavia yllätyksiä. En aluksi uskaltanut uskoa kentän itälaidalta löytämäni pikkulinnun leukaa ja kurkkua viiruttoman kellertäviksi, mutta vieressä ollut Paula sanoi, että ehdottomasti ovat kellertävät. Ei asialle mitään mahtanut: yli 210 Kökar-lajini lista täydentyi havainnolla vuorihemposta.

Sataman helikopterikentällä. Kuva Anna-Maija Ahokas

Lintu antoi kuvata itseään, ja kun kuvausetäisyyksiltä tapahtunut kiikarointi ei tuntunut sitä häiritsevän, pääsimme kaikki perille siitä, miltä vuorihemppo näyttää.

Vuorihemppo. Kuva Anna-Maija Ahokas

HEKO-kentältä havaittiin myös kahdeksan uiveloa, kaksi tylliä, yksi retken niittykirvisistä, västäräkki ja pajusirkku.

Pirjo, Liisa, Anu, Sissi iloisina vuorihemppohavainnosta.
Kuva Jaana Sarvala

Majoituttuamme siirryimme kylien ja peltoalueiden ääreen. Sommaröslättenin pelto Hellsössä oli kerännyt 103 merihanhea, kaksi töyhtöhyyppää, kapustarinnan, pari sataa peippoa ja kymmenkunta kiurua. Petolintuja ei ollut, eikä alueella talviaikaan tyypillinen lapinharakka näyttäytynyt. Hellsön koilliskulmassa Ovasjärdenin lahti oli lähes kokonaan jäässä; 5 laulujoutsenta nautti pienestä sulasta ja varpusten koti, Trunsön rantavajat, kuuluttivat varpusten tirskuntaa. Enemmän vesilintuja oli Västerfjärdenillä, joka oli kotiseutumuseon edessä osin auki. Sadan tukkasotkan joukosta erottui yksi punasotka, muttei lapasotkia. En olisi ennakkoon arvannut lapasotkan jäävän retkellä näkemättä.

Kotiseutumuseon luona. Varsinainen museorakennus ei ole tämä kuvan aitta. Kuva Jaana Sarvala

Sadehupuissaan Sissi ja Jaana. Kuva Pirjo Heikkinen

Monenlaisia säitä koettiin!
Kuva Anna-Maija Ahokas

Kuva Anna-Maija Ahokas

Mickwitzit tarjosivat päivällisen perjantaina ja lauantaina kello kuudelta. Harmi, etteivät he tavoittaneet meitä yrittäessään aikaistaa päivällistä, niin että olisimme ehtineet kirkolla 18:30 alkaneeseen kuorokonserttiin. Kökarissa tuntuu usein olevan mahdollisuus yhdistää luonto- ja kulttuurimatkailu; kesäkuun porilaisille järjestämälläni kirjokertturetkellä emme käyneet Tukholman drama teaternin vierailevassa esityksessä, mutta kävin toisena iltana kirkon kuorokonsertissa. Brudhällissä retkemme aikana kokoontuneen suunnittelukokouksen tuloksena Kökarin kulttuuritarjonta täydentyy ensi kesänä myös uutta ja ennennäkemätöntä taidetta ja performanssia sisältävällä KÖKART-festivaalin pilottiversiolla.

Täydentäessäni päivän Tiira-kirjauksia, sain illan päätteeksi vieraaksi KÖKART-vaikuttajia tuvan täydeltä.

Kun tringalaiset vetelivät sikeitä Ari jaksoi istua kokouksessa!

Pyöreän pöydän ääressä pohdittiin ulkopuolisten vaikutteiden ja suorittajien sijoittuminen saaristolaiseen perimään niin, että mahdolliset yhteentörmäykset voitaisiin festivaalia rakennettaessa ennalta minimoida tai ehkäistä.

Aamupalailua Anton’sin keittiössä
Kuva Jaana Sarvala

7.4.2018 johdatin retkiryhmän kokemaan kokonaisen Kökar-retkipäivän omaksumallani tavalla: sään salliessa aamun ensimmäiset tunnit kuluvat länsirannan havainnointipisteissä mahdollista muuttoa seuraten. Jos muuttoa ei ole, aikaa voi kuluttaa merta selaamalla. Välillä kummatkin vaihtoehdot tuottavat nollatuloksen, mutta toki vain harvoin. Nyt lauantaiaamu alkoi asteen pakkasessa 3-4 m/s lounaistuulen leyhytellessä virkistävästi Nabbanin kallion staijaririvistöä.

Lauantaiaamuna oli mitä ihanin valo. Kuva Anna Koponen.

Haahkaa muutti kymmenen – muutaman kymmen linnun parvissa ja paikallisten muutaman sadan haahkan AOUU-soidin kantautui aika ajoin kalliolle asti – joillekin retkeläisistä kokonaan uusi pala luontoäänten palapeliin. Paikalliset haahkalautat olivat muuttoparvien tavoin huomiota herättävän koirasvoittoisia, ja 10 tai 12 koirasta saattoi kilpailla yhden naaraan suosiosta. Liikkeellä oli myös pieniä alli, mustalintu- ja tukkakoskeloparvia. Stenskärin suunnalla oli joukko ruokkeja, etelänkiisla näytti ohi lentäessään sukkulamaisen profiilinsa, missä jalkojen räpylät erottuvat pyrstön jatkona. Lintu lensi etupää hieman takaosaa ylempänä – tämä on ehkä lajityypillistä, ehkä ei, mutta kiinnostava piirre ainakin tällä yksilöllä. Tämä kiisla ei lentäessään kuitenkaan pitänyt nokkaansa auki, mistä piirteestä on totuttu erottamaan Isokarin eteläpuolisessa ruokkikoloniassa pesivä etelänkiisla monien veneilijöitä tervehtimään tulevien ruokkien joukosta.

Päästyäni mainitsemasta Lindalle kaukoputkien mahdollisesta erosta, Linda haki koko joukolle viisi merisirriä Stenskärin eteläpuolisten luotojen sokkeloista. Söderharalta erottui laskeutuvan riskilän verenpunainen jalkojen väri riskilän työntäessä jalkansa kohtaamaan auringossa hehkuvan rapakivipaaden. Saaren edustalla pullikoi kaikkiaan 30 riskilää, nyt jo lähes kaikki juhlapuvussa. Kaksi toisen kalenterivuoden riskilää olivat puvunvaihdossaan edellisiä jäljessä, talvipuvussa – oliko siitä niille haittaa pesinnän alkaessa ja paria haettaessa – vain riskilät tietävät…

Metsien muuttolinnut ilmoittivat olemassaolostaan kirkkain sävelin. Rautiaisen, punarinnan ja puukiipijän, kai peukaloisenkin, voi lukea kirkasäänisiin, samoin tervaleppälehtoihin saapuneista rastaista mustarastaat, laulurastaat ja punakylkirastaat.

Kirkon lähimetsikössä kuunneltiin mm rautiaisia ja peukaloisia. Kuva Jaana Sarvala

Kirkon punakylkirastas lauloi TRYI-TRYI-TRII viimeisen säkeen noustessa sävelasteikolla edellisiä kahta säettä korkeammalle. Se ei varmastikaan jää saareen pesimään, vaan on matkalla omimmille murrealueilleen. Antonsin lammashaan pientä räkättirastasparvea lukuun ottamatta peltorastaat olivat saapumatta, niiden mukana sepelrastaat.

Ari hallitsee lintujen ohella kivilajit. Kuva Jaana Sarvala

Kivilajeja ja jäämuodostelmia Kökarilla riittikin. Kuva Jaana Sarvala

Trubbenholmin rantaa. Kuva Ari Linna

Hamnön sillan pielen ottipaikka lapinharakalle toimi, ja Sandvikin jäässä olleen leirintäaluelahden ylitti kaksi varpushaukkaa, ensin kohti Hamnötä, sitten takaisin. Retken ensimmäiset hempot suuntasivat terassin yli kohti Hamnötä. Anna-Maija ja Paula eivät jääneet Sandvikin kahvilaan kahville, eivätkä loputkaan joukostamme kauan siellä kahvitelleet, kun Anna-Maija ja Paula ilmoittivat Antonsin lammashaan aidantolpalla istuvasta mustaleppälinnusta. Tuija, joka oli saanut tilaamansa savulohivoileivän mustaleppälintutiedon tullessa, ei ehtinyt ensimmäiseen havainnoitsija-aaltoon. Vain Reijo ehti nähdä lammashaan linnun muiden joutuessa odottamaan seuraavaan päivään. Silloin kirkolla maasta ruokaa pyydystellyt ja hautakivillä ruokahetkiään viettänyt mustaleppälintu ilahdutti meitä sellaisessa harvinaisessa tilanteessa, missä me olimme paikoillamme hautausmaan reunassa linnun liikkuessa omaan tahtiinsa hautausmaalla. Näin mustaleppälintuja ei ulkosaarilla yleensä näe. Yleensä ne vilahtavat näkymättömiin ensimmäisen näkymäesteen taakse, eikä niitä sen jälkeen enää samalta paikalta löydä.

Mustaleppälintu hautakivellä. Kuva Anna-Maija Ahokas

Mulelin ilmaantuminen tyhjensi vauhdilla kallion.
Kuva Jaana Sarvala

Näimme 8.4. sunnuntaina kirkolta myös noin 20 merisirriä. En muista varmasti, mutta ehkä Paula löysi ne, kuten myös laivamatkan suuret parvet. Myös kirkkomaan mustaleppälinnun Paula löysi tarkastelemalla staijaussuunnan vastaisesti poispäin mereltä. Mainio lintujen löytöjä tuo Paula!

Paula. Kuva Anna-Maija Ahokas

Sirrit olivat edellispäivää lähempänä, ja vaikka niiden jalkojen oranssi ei erottunut, kirkas myötävalo paljasti niiden harmaat selät, päät ja rinnat vatsapuolten erottuessa valkeina. Lintujen siirtyilyä pienellä luodolla oli mukava seurata.

Paluumatkamme alkoi puolenpäivän aikaan. Satama tarjosi yhä kiinnostavia lintuja. Kolmas silkkiuikku summattiin kahden kirkolta nähdyn päälle, punasotka laskeutui paikalliseksi, 2 kivitaskua täydensi aiemmin Antonsin lammashaasta tavattujen kahden linnun kanssa lajin yksilömäärän neljäksi ja pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan lapinsirkun painokasta DJEU-ääntä linnun lentäessä HEKO-kentän yli pohjoiseen.

Kivitaskukoiraita nähtiin muutama. Kuva Anna-Maija Ahokas

Ison merisirriparven lisäksi nyt myös tutkaluodoilla oli sirrejä; Anu ilmoitti ne laivan vastavalon puolelta meidän muiden kannelle rakennetun kaukoputkirivistön suuntautuessa myötävalon eli pohjoisen puolelle. Paraisten puolelta ennen Galtbyn satamaa retkenlajilista täydentyi vielä kanadanhanhella ja nokikanoilla.

Viimeinen retkilajimme. Kuva Anna-Maija Ahokas

Anu voitti retkenlajiveikkauksen osuen 87 lajia veikatessaan juuri siihen lukuun lajeja, mitä retkellä havaittiin.

Kiitos mukavasta retkiseurasta, Nyt osaatte Kökarin niin, että voitte käydä siellä oppaatta. Voi toki olla, että opastan siellä vielä kirjokertut kirjokerttujen aikaan. Onhan Kökarissa Suomen vahvin kirjokerttukanta, ehkä noin 50-60 paria. Olen törmännyt samanlaiseen kohteeseen vain Osmussaaressa, Viron puolella. Kirjokerttujen osalta nämä ovat sisarsaaria, Kökar ja Osmussaari.

Kun te nyt luette tätä retkikertomusta, minä alan lukea Anna-Maijan tekemää retkikuvausta – en malttanut aiemmin lukea, etten kopioisi juttuja häneltä. Sitäkin mielenkiintoisempaa se on nyt…

Jaanalle kiitokset matkan järjestämisestä!

Ahkera kuvaajamme Anna-Maija kuvassa.
Kuva Jaana Sarvala

Retkikertomuksen kirjoitti Ari Linna

Kuva Anna-Maija Ahokas

Retkellä havaitut lintulajit (87): kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, ristisorsa, haapana, tavi, sinisorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, isokoskelo, tukkakoskelo, silkkiuikku, merimetso, nokikana, harmaahaikara, merikotka, kanahaukka, varpushaukka, kurki, meriharakka, tylli, kapustarinta, töyhtöhyyppä, merisirri, kuovi, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, etelänkiisla, ruokki, riskilä, kesykyyhky, sepelkyyhky, uuttukyyhky, käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, mustavaris, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, urpiainen, vuorihemppo, punatulkku, lapinsirkku, keltasirkku, pajusirkku

Yllätysten retki

Tringan ensimmäinen Yllätysretki oli ainakin sikäli maineensa veroinen, että suunnitelmat muuttuivat kesken retken, mikä oli tavallaan osa suunnitelmaa. Aluksi kuljettajamme Bjarne Kanten vei 34 retkeläistä kohti Porkkalan kärkeä, kuten oli ideoitukin.

Satojen haahkojen ja allien soidinhuudot säestivät lähes tyyntä aamua ja aamupäivää.

Haahkakoiraiden soidinhuudot loivat tunnelmaa Pampskatanilla.    Kuva Julius Laitinen

Muutto ei ollut erityisen voimakasta, mutta katsottavaa riitti silti. Näimme mm. 20 muuttavaa kuikkaa, 3 muutolta levähtämään jäänyttä mustalintua, toistakymmentä tukkakoskeloa, yhden muuttavan räyskän sekä paikallisen harmaasorsaparin. Muuttavan kaakkurin näkivät ilmeisesti vain porukan tarkkasilmäiset nuorukaiset.

Tukkakoskeloita ei kyllästy koskaan katsomaan. Kuva Julius Laitinen

Myös meriharakat pitivät mukavasti ääntä, mutta kahlaajien varsinainen muutto jäi 13 kuovin varaan. Pikkulintua meni koko ajan, mutta määritettävissä oli kuitenkin vain murto-osa taivaan tavarasta, lähinnä västäräkkejä, peippoja ja jokunen rautiainen. “A-luodolla” pomppi vastasaapunut kivitasku. Petomuutto ei oikein irronnut kevyessä meriusvassa, mutta kolme piekanaa sentään nostatti tunnelmaa.

Nisäkäspuolella Porkkalassa esiintyivät metsä- ja valkohäntäkauriit, orava sekä harmaahylje. Matelijoiden maailmaa edustivat kärjen kaksi kyytä.

Ennen lähtöä Pampskatanilta saimme kuulla, että Danskarbyn pelloilta löytyisi pari pikkujoutsenta ja ennen kaikkea, että Nurmijärvellä voisi nähdä jopa punapäänarskun. Tämä tieto muuttikin loppupäivän ohjelman kokonaan. Vihdin Vanjärvi hanhineen jäi toiseen kertaan. Kävimme katsomassa pikkujoutsenet ja jatkoimme pian Nurmijärvelle.

Punapäänarsku oli tietenkin kerännyt yleisöä jo ennen meitä, joten sen löytäminen tuhansien hanhien seasta ei ollut ollenkaan mahdoton tehtävä. Naaraslintu keskittyi tiukasti nukkumiseen, mutta nosteli sentään päätään sen verran, että pääsimme toteamaan tärkeitä tuntomerkkejä.

Naaras punapäänarsku oli heittämällä retken kovin havainto ja useille retkeläisille “elis”. Kuva Julius Laitinen

Hanhimassasta erotimme kaikki tähän vuodenaikaan Suomessa nähtävät lajit, lukuun ottamatta lyhytnokkahanhea (vaikka vähintään yksi sellainen lymyilikin jossakin muutaman tuhannen harmaahanhen seassa). Lepsämässä löytyi myös kaksi jouhisorsaparia sekä taveja ja haapanoita. Kuovit ääntelivät innokkaasti, ja talven vetäytymisestä muistutti kevätmuutollaan levähtänyt tilhi, jonka näimme juuri ennen kotiinpaluuta. Yhteensä havaitsimme 75 lajia.

Kaiken kaikkiian jäi vahvasti sellainen olo, että kevät etenee nyt vauhdilla ja uusia lajeja tupsahtaa tuon tuosta. Oppaina retkellä hääräsivät Jouni Rytkönen ja Peter Buchert.

Seuraavaksi Tringan parissa kevätlintuja pääsee ihastelemaan ti 17.4. Vanhankaupungin iltaretkellä sekä la 21.4. jo perinteikkäällä Hyvinkään Ridasjärven ja Pukkilan Kanteleen hanhiretkellä. Katso tarkemmat tiedot retkikalenteristä.

Peter Buchert

Alkukeväiselle Itä- Uudenmaan retkelle lähti kylmänä pakkasaamuna yhteensä 20 retkeläistä sekä oppaat Teemu Sirkkala ja Mikko Savelainen. Keli oli kauniin aurinkoinen ja tuuli puhalteli pohjoisesta.

Ensimmäisenä retkikohteena oli jo perinteeksi muodostunut  pysähdys Porvoossa Tolkkisten tikkametsässä. Paikka oli taas nimensä arvoinen, sillä reilun tunnin pysähdyksellä havaitsimme paikalta käpy-, valkoselkä- ja  harmaapäätikat sekä palokärjen.

Tikkametsässä timaleita kuuntelemassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Muita mainittavia havaintoja olivat männyssä päivehtinyt lehtopöllö, ruovikossa äännelleet viiksitimalit sekä ruokinnalla pyörinyt punarinta. Järripeippoa sekä useampia peippoja päästiin katselemaan kaukoputkilla.

Teemun löytämä päivehtivä lehtopöllö. Kuva: Teemu Sirkkala

Tikkametsästä kävelimme Tanssisaaren parkkipaikalle, josta katselimme kaukana kuusissa istuskelevia merikotkia.

Tolkkisista jatkoimme Kuninkaanporttiin kahvitauolle, jonka aikana ei kertynyt tällä kertaa mainittavia havaintoja.

Kahvittelun jälkeen bussin keula kääntyi Loviisaa kohden, jossa kohteenamme oli Loviisan ydinvoimalan sula-alueet. Matka taittui nopeasti ja voimalan portilta kävelimme lyhyen matkaa siten, että saimme hieman näkyvyyttä sula-alueen suuntaan. Voimalan länsipuolelta näkyvyys sulaan on heikko, mutta paikalta löytyi kuitenkin useita telkkiä sekä tukkasotka ja kaksi isokoskeloa. Eniten retkeläisiä ilahdutti hienosti yli lentänyt nuorehko merikotka.

Loviisan ydinvoimalalla ohi lentänyt merikotka. Kuva: Teemu Sirkkala

Keli oli hienon aurinkoinen, mutta jäinen meri sekä pohjoistuuli pitivät huolen siitä, ettemme muuttolintuja onnistuneet näkemään. Paikalla oli kuitenkin mielenkiintoista käydä ja muutama henkilö saikin tukkasotkasta vuodenpinnan.

Loviisan ydinvoimalalta jatkoimme Koskenkylän Nesteen pohjoispuolella sijaitseville koskille koskikaraa etsimään. Nyt paikka oli tyhjä, mutta olipahan mukava käydä kääntymässä kauniissa koski ympäristössä.

Koskenkylän koskella. Kuva: Teemu Sirkkala

Seuraavaksi yritimme koskikaraa Porvoossa Ilolan Sanisbackenin koskelta. Paikalta löytyi hienosti kaksi koskikaraa, joita pääsimme katselemaan hienosti sillalta käsin. Karat ääntelivät mukavasti ja kisailivat keväisin tunnelmin jäisen kosken reunoilla.

Koskikara Ilolassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Ilolan jälkeen teimme nopean huoltoasema pysähdyksen uudestaan Kuninkaanportissa, josta matka jatkui Kråkön suuntaan. Kråkössä sillan viereinen vesialue oli yllättäen jäässä ja pellotkin olivat tyhjät linnuista. Lyhyt staijaushetki ei tuottanut neljää merikotkaa kummempaa. Kråkön länsipuolelta katselimme merikotkia pitkään Haikon selän suunnalta ja yhteensä paikalta ynnättiin ainakin seitsemän eri yksilöä. Kaukoputkilla päästiin ihastelemaan myös merikotkan upeaa pukumuuntelua. Kaukaa  lännen suunnalta löytyi myös paikallisen oloinen hiirihaukka ja erikoisen näköinen harmaalokki kummastutti lokkiparvessa.

Kråkön jälkeen keula kääntyikin jo Helsinkiä kohden ja paluumatkalla bussin ikkunasta löytyi vielä yksi merikotka Sipoossa Boxin peltojen kohdalla.

Retkellä saatiin nauttia mitä hienoimmasta säästä ja lintujakin nähtiin mukavasti. Esimerkiksi merikotkia näimme lähemmäs 15 eri yksilöä ja lajeja kertyi yhteensä lopulta 38.

Retkioppaat kiittävät retkeläisiä taas mitä hienoimmasta retkestä!

Oppaanne,

Teemu