Retki Heinolan lintutarhaan -retkikertomus

Elokuisena lauantai-aamuna allekirjoittanut, kuljettajamme Antero Koskinen ja 11 reipasta retkeläistä suuntasivat nokkansa Heinolaan Olli Vuoren vetämää lintutarhaa kohti. Paikka on kuuluisa vahingoittuneiden lintujen “hoitokotina”. Vajaan parin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme tarhalle, jossa Olli vastaanotti meidät lämpimästi. Olli kertoi lintutarhan mielenkiintoisesta historiasta ja esitteli innostavalla tavalla tarhan asukkeja ja hoitomenetelmiä. Mielenkiintoisimpana ehkä tervapääskyn poikasen ruokintaa.

Olli kertoo lintutarhan toiminnasta ja asukeista. Kuvaaja Seija Keinänen

 

Kuvaaja Antero Koskinen

Puolentoista tunnin kierroksen jälkeen Olli lähti näyttämään meille retkeläisille Heinolan korkeimman kohdan: Rajavuoren. Paikka on suuri täyttömäki, jonka laella sijaitsee lintutorni “Kuusatorni”. Nimensä torni on saanut Kuusakoski-ongelmajäteyhtiön mukaan. Yhtiö rakennutti tornin mäelle. Tornista on huimat näkymät joka suuntaan. Muutonseurantaan erinomainen paikka. Meidän siellä ollessa ei havaittu lintuja. Ainoana havaintona itseni kuulema vaimea käpytikan ääni.
Hyvästelimme Ollin ja suuntasimme matkamme kohti Sysmää. Olli oli vihjannut haarahaukkapariskunnan pesivän alueella ja saaneen kaksi jälkeläistäkin. Paikka oli Sysmän Kirveskoski. Kävimme ensin puolen tunnin tauolla Pohjolan portti -nimisessä hirsikahvilaravintolassa, joka oli vain kilometrin pari kohteestamme. Haarahaukat käyvät ruokailemassa säännöllisesti Kirveskoskella kala-altailla. Emme heti koettaneet havaita lintuja kala-altailta, sillä meitä varoiteltiin äkäisestä naisesta, joka kärkkäästi tulisi ajamaan pois uteliaat bongarit alueelta. Yritimme Sysmä-Hartola -tieltä bussipysäkiltä havainnoida lintuja. Tien molemmin puolin oli Tiiliruukin pelloiksi kutsutut pellot. Heti aluksi havaitsimme korppiparin kaartelemassa ilmassa ja hieman myöhemmin tien toisella puolella neljä petolintua kaartelemassa. Koska olin ainoa, jolla oli kaukoputki ja linnut hävisivät välillä taivaalta puiden taakse, emme saaneet kaikista pedoista varmaa määritystä. Varmuudella ainakin kaksi haarahaukkaa saatiin määritettyä ja lisäksi yksi ohi lentävä nuori kapustarinta. Koska kaikki retkeläiset eivät nähneet hyvin haarahaukkaa, päätimme vielä yrittää kala-altailta. Juuri lähtiessämme plokkasin mehiläishaukan ylittämässä automme ja osa retkeläisistäkin näki linnun. Kala-altaiden joen toiselle puolelle tien reunaan parkkeerasimme automme ja staijasimme taivaalle. Näimme kolme kalasääskeä ja viimein pienen odottelun jälkeen myös haarahaukan. Lintu oli toinen alueen aikuislinnuista ja erittäin “räjähtäneen” näköinen. Pyrstö ja siipien alapinta oli hyvin repaleinen. Kaikki näkivät linnun hyvin ja hyvillä mielin lähdimme retken viimeiselle etapille Riihimäen Sammalistonsuolle.
Pienen vessapysähdyksen ja etsiskelyn jälkeen saavuimme viimein Sammalistonsuolle. Paikka on turvesuo, jolla turvekasojen ympäristössä sijaitsee vesialtaita. Lintuja altailla oli mukavasti, lähinnä peruspukuisia sorsalintuja (sinisorsia ja taveja ), telkkiä, nokikanoja, silkkiuikkuja ja kahlaajista töyhtöhyyppiä, liroja, suokukkoja, pari valkovikloa ja taivaanvuohi. Valitettavasti emme ehtineet havainnoida lintuja reilua puolta tuntia pitempää, kun retkemme läheni loppuaan ja paluumatka Helsinkiin alkoi. Saavuimme Helsinkiin vartin jälkeen ilmoitetun retkiajan, mutta onneksi kenenkään illan jatkosuunnitelmat eivät siitä kärsineet. Kiitokset kaikille retkeläisille mukavasta retkipäivästä!
T.  Jouni Rytkönen

Aspskärin retki 1.7. -retkikertomus

Aspskärin ruokkilinturetki on tringalaisten suosiossa vuodesta toiseen, tälläkin kerralla osa halukkaista jäi ilman retkipaikkaa. Bussin kulkuun melkoinen aamutuuli ei vaikuttanut mitään, Antero ajaa hurautti meidät sunnuntaiaamun hiljaista moottoritietä Kotkaan reippaalla vauhdilla. Matkalla pysähdyimme Kuninkaantien ABCllä. Viereisessä metsikössä lauloi kultarinta ja pellolla oli kaksi kurkea. Räystäspääskyjä lenteli siellä sun täällä ja käpytikankin ääniä kuului. Viiden pikkukäpylinnun parvi lensi yli. Matkan varrella näkyi bussin ikkunasta hiirihaukka.

Jaana kertoi bussissa Östra Nylands Fågel- och Naturskyddsföreningin liki satavuotisesta historiasta ja kyseisen yhdistyksen viime vuoden toimintakertomuksesta saatiin vähän käsitystä yhdistyksen nykytoiminnasta ja alueen linnustosta. Viime vuonna alueella oli havaittu mm. ensi kertaa hiiripöllö. Muuten viime vuosi kylmän ja sateisen kevään ja kesän takia oli ollut monien lintujen pesinnän kannalta huono. Ruokkien asuttamia koloja oli kartoituslaskennoissa löydetty 825 ja etelänkiislojen asuttamia pesäkoloja 79, lähiluodolta vielä 22 kiislaparia lisää. Alueella onkin Suomen suurimmat ruokki- ja etelänkiislayhdyskunnat.

Kotkan Sapokassa porukkaan liittyivät suoraan sinne ajaneet ja 48 merelle lähtijän joukkomme oli täysilukuinen. Koillistuuli puhalsi runsaat 10 m/s, menomatka MeriSetin Vikla III:lla sujui myötätuulessa.

Kotkan satamaa Kuva Jaana Sarvala

 

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Matkaa Sapokasta kohteeseen on runsaat 40 km. Myötätuulen ansiosta Aspskärin luotoryhmälle päästiinkiin vähän totuttua nopeammin, reilussa 2½ tunnissa. Mennessä muutama kuikka lensi laivan lähellä itään päin. Ensimmäiset ruokit havaittiin jo hyvän matkaa ennen Aspskärille pääsyä. Perillä Haverörn-luodon äärellä satojen ruokkien näkeminen oli konkarikävijöille jälleen kerran ja ensikertalaisille etenkin suuri elämys.

Ruokki lennossa. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Ruokkien seassa lenteli joitain etelänkiisloja, ja muutama riskiläkin lensi ja ui meressä.

Etelänkiislat. Kuvaaja Aapo Nurmi

Ruokkilinnut lensivät aluksen ympärillä muutaman minuutin ja asettuivat sitten takaisin luodolle sekalaisiin ryhmiin, aika monet säntillisiin riveihin isojen kivien päälle. Haverörnillä oli myös kymmeniä merihanhia tiiviinä rykelmänä, vähintään 50 lintua. Luodoilla pesiviä luotokirvisiä emme nähneet.

Ruokit luodolla. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Paluumatka ei sitten sujunut ihan yhtä leppoisasti, kun kipparimme ohjasi alusta halki vastatuuliaaltojen. Onneksi vain yksi laivalla tuli huonovointiseksi (tämän kirjoittaja:)). Paluumatkan varrelle osui luoto, jolla oli sääksen pesä.

Sääksen pesä. Kuvaaja Aapo Nurmi

 

Laivamatkan päätteeksi mietittiin mahdollista jatkoretkeä mutta jalkapallon MM-kisat vetivät tällä kertaa pitemmän korren ja palasimme suoraan Helsinkiin. Viimeiseksi retkilajiksi saatiin tien varressa tolpan nokassa istunut närhi. Aapo piti kirjaa retkellä havaituista lajeista, joita kertyi yhteensä 53.

 

Retkellä havaitut lintulajit: kyhmyjoutsen, merihanhi, valkoposkihanhi, sorsalintulaji, haahka, pilkkasiipi, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, kuikka, silkkiuikku, merimetso, merikotka, hiirihaukka, sääksi, tuulihaukka, kurki, meriharakka, töyhtöhyyppä, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, räyskä, kalatiira, lapintiira, ruokki, etelänkiisla, pulu, sepelkyyhky, tervapääsky, käpytikka, kiuru, haarapääsky, räystäspääsky, västäräkki, punarinta, kivitasku, mustarastas, räkättirastas, kultarinta, sinitiainen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, tikli, pikkukäpylintu.

 

 

Aluksemme Vikla III.
Kuva Jaana Sarvala

 

Oppaina Jaana, Jouni, Aapo

Kiitos osallistujille hyvästä retkestä!

 

t. Jaana

 

 

Retkikertomus Kuusamon retkeltä 6.-10.6.2018

Keskiviikko 6. kesäkuuta – Helsingistä Kuusamoon

Matkaan lähdettiin Packalénin pikkubussilla Helsingin keskustasta varhain keskiviikkoaamuna 6. kesäkuuta, mukana oli kuski mukaan lukien 13 tringalaista. Perille Kuusamoon oli tarkoitus saapua illansuussa. Muutamalle pysähdykselle oli kuitenkin aikaa ja yksi niistä tehtiin Joroisten lentokentälle, jossa poikettiin kuuntelemaan, olisiko paikalla aikaisemmin aamulla kuultu pikkukultarinta yhä äänessä. Olimme paikalla puolen päivän aikoihin, sää oli tuulinen ja lintu oli laulanut aidatun lentokenttäalueen sisäpuolelta, jonne meillä ei ollut pääsyä. Olosuhteet olivat siis haastavat, mutta pienen osan retkeläisistä onnistui kuitenkin kuulla pikkukultarinnan laulun lyhyesti lentokentän aidan takaa. Muille pientä lohtua tarjosi aidan ulkopuolella paremmin äänessä ollut viitakerttunen.
Pitkän ajomatkan jälkeen saavuimme Kuusamoon alkuillasta ja poikkesimme ruokaostoksilla Kuusamon keskustassa, mistä jatkoimme vielä kohti Rukaa. Retkemme majapaikkana toimi tilava hirsihuvila Rukan itäpuolella Vuosselissa. Iltahuudon jälkeen vetäydyttiin pian yöpuulle, seuraavana päivänä olisi tarkoitus päästä maastoon jo heti aamusta.

Torstai 7. kesäkuuta, ensimmäinen kokonainen retkipäivä

Sää oli pilvinen, lämpötila viileähkö ja sääennuste lupaili tälle päivälle myös sadekuuroja. Liikkeelle lähdettiin heti aamusta, koska päivä oli tarkoitus viettää kokonaan maastossa. Kuusamossa asuva Mikko Oivukka oli lupautunut oppaaksemme ensimmäiselle retkipäivällemme. Poimimme oppaamme kyytiin Kuusamon keskustasta ja suuntasimme kohti päivän ensimmäistä tavoitelajia, pikkusirkkua. Pikkusirkku hoitui aivan Kuusamon keskustan tuntumasta Torangilta ja saimme ihailla hyvin näkyvillä laulanutta koirasta. Retken ensimmäiset elikset kuitattu! Seuraavaksi suuntasimme kaupungin länsipuolelle tavoitteena löytää toinen päivän tavoitelajeista, pohjansirkku. Lyhyen hakemisen jälkeen kuulimme pohjansirkun laulua pienen rämeen laidalta. Lintua ei yrityksistä huolimatta onnistuttu näkemään, mutta useimmat retkeläisistä kuulivat linnun melko hyvin.
Sään muututtua sateiseksi päätettiin jatkaa matkaa kohti Iivaaraa. Sade taukosi juuri sopivasti päästyämme Iivaaran parkkipaikalle ja lähdimme nousemaan oppaamme johdolla polkua pitkin kohti Iivaaran lakea. Nousu oli paikoin raskas, mutta se palkittiin, noin puolivälissä rinnettä lauloi ensimmäinen sinipyrstö. Lintu lauloi vanhojen kuusten latvuksissa ja vaihtoi välillä paikkaa – osa retkeläisistä onnistui näkemään linnun lyhyesti kaukoputkella ja lintu saatiin määritettyä iältään toisen kalenterivuoden (2kv) koiraaksi. Hieman ylempänä rinteessä lauloi vielä toinenkin sinipyrstö, joka sekin näyttäytyi lyhyesti ja osoittautui 2kv koiraaksi. Osa ryhmästä päätti jatkaa kiipeämistä Iivaaran laelle asti. Huipulle päästyämme sää oli kirkastunut ja laelta aukesi komeat maisemat. Kiipeäminen palkittiin maisemien lisäksi myös maakotkalla, joka löytyi kaartelemasta rinteen itäpuolelta.
Paluu rinnettä alas sujui kevyemmin kuin nousu ja pian oltiinkin jo alhaalla parkkipaikalla. Osa ryhmästä kuuli rinteen alaosassa vielä pohjansirkun laulua. Ajomatkalla takaisin kohti Kuusamon keskustaa retken lajilistalle saatiin kaksi uutta lajia: osa ryhmästä ehti havaita bussin ikkunasta tienvarren metsässä lymyilleen ukkometson ja bussin etuosasta havaittiin tien poikki lennähtänyt kuukkeli.
Kuusamon keskustassa pidettiin lounastauko. Lounaan jälkeen suuntasimme takaisin kohti Rukan majapaikkaamme, mutta matkan varrella poikettiin vielä Oivangin lintutornilla. Oppaallamme oli tiedossa Oivangin suunnalla pesivä lapintiaispari, jota kävimme yrittämässä matkalla lintutornille. Jonkin aikaa odoteltuamme lapintiainen ilmestyi näkyville, ensin yksi ja hetkeä myöhemmin myös toinen lintu. Koko ryhmä näki linnut hyvin. Pistäydyimme vielä Oivangin tornissa, jonka jälkeen oli aika hyvästellä oppaamme ja suunnata kohti Rukaa. Takaisin majapaikkaan päästyämme ohjelmassa oli iltahuuto ja saunakin lämmitettiin.

Valtavaaran huipulla © Iris Tanttu

Perjantai 8. kesäkuuta – Oulanka ja Vuotunki

Retken kolmantena päivänä suuntasimme Oulangan kansallispuistoon. Aamun ensimmäinen kohde oli Oulangan Kiutaköngäs. Bussi parkkiin Oulangan luontokeskuksen pihaan ja kävelylle pitkin joenvartta seurailevaa luontopolkua. Kiutakönkäältä oli alkuviikosta ilmoitettu paikallinen virtavästäräkkipari. Matkalla kohti jyrkintä koskiosuutta havaitsimme koskikaran ja peukaloinen lauleskeli joenvarren kuusikossa. Virtavästäräkki löytyi putouksen vastarannalta, ensin yksi lintu ja hetken kuluttua toinenkin. Linnut kantoivat ruokaa nokassaan ja varoittelivat, joten päätimme vetäytyä kauemmas ja antaa emojen rauhassa ruokkia poikasiaan.

Kiutakönkäältä matka jatkui itään, teimme kierroksen Oulangan metsissä ja staijasimme petolintuja vaaran rinteiltä ja parilta hakkuuaukealta. Retken lajilista karttui mm. tuulihaukalla, varpushaukalla ja merikotkalla. Maakotkakin nähtiin, samoin ukkometso komeasti metsäautotien reunassa vanhassa vaaranlakikuusikossa.


Illalla lähdimme vielä iltaretkelle Vuotungin suunnalle. Vuotungin lintutornista näkyi mukavasti vesilintuja, mm. 41 haapanaa, lapasorsa- ja harmaasorsakoiras sekä 7 uiveloa. Yksi vesipääskykin löytyi vesilintujen seasta. Paluumatkalla tarkastettiin Vuotungin pellot, mutta pelloilla oli varsin hiljaista. Lopuksi pistäydyttiin Antinperän lintutornilla, jonka lähipellolta löytyi 5 teerikoirasta.

Lauantai 9.kesäkuuta – viimeinen retkipäivä Kuusamossa

Neljäs ja samalla viimeinen kokonainen retkipäivä aloitettiin retkellä Valtavaaralle. Sää oli aurinkoinen ja miellyttävä, kun nousimme bussista Konttaisen parkkipaikalla. Lähdimme kipuamaan polkua pitkin ylös Valtavaaran pohjoisrinnettä. Polun varren vanha rinnekuusikko sekä ylempää rinteeltä aukeavat maisemat olivat komeaa katseltavaa.

Yksi retken tavoitelajeista, kuukkeli, oli vielä suurimmalta osalta retkeläisistä näkemättä ja olimme kuulleet, että Valtavaaran laella sijaitseva laavu olisi melko varma kuukkelipaikka. Raskas nousu ylös laelle palkittiin: ensimmäinen kuukkeli näyttäytyi jo satakunta metriä ennen laavua, ja pian lintuja näkyi useampi, kaksi vanhaa ja kaksi nuorta lintua – kuukkeliperhe! Jatkoimme matkaa laavulle lintujen seuraillessa varovaisen uteliaina retkiporukan liikkeitä. Perillä laavulla joku keksi asettaa eväspähkinöitä tarjolle nuotiopaikan pöydälle, ja se saikin kuukkelit varsin tuttavallisiksi – ja poseeraamaan retkiporukan kuvaajille.

Kuukkeli © Iris Tanttu

Laavun viereisen lammen takaa kuului sinipyrstön laulua. Tyypilliseen tapaan emme kuitenkaan nähneet lintua, vaikka laulu kuului hetken aikaa melko läheltä. Oli aika palata takaisin alas parkkipaikalle. Takaisin kävellessä hetken kadoksissa ollut Nico liittyi seuraamme ja kertoi saaneensa otettua pari kuvaa sinipyrstöstä. Lintu oli liikkunut matalalla lammen reunakoivikossa ja sitä oli päässyt lähestymään kuvausetäisyydelle hiljaa ja rauhallisin liikkein. Paluu rinnettä alaspäin sujui jälleen nopeammin kuin kiipeäminen ylös ja pian olimmekin alhaalla. Matkalla kuultiin vielä palokärki ja nähtiin puukiipijäpoikue, molemmat uusia lajeja retken lajilistalle, kuten myös Konttaisten parkkipaikan ruokintapaikalla pyörähtänyt sinitiainen.

Sinipyrstö © Nico Niemenmaa

Koska sää oli aurinkoinen, päätimme suunnata iltapäiväksi petostaijiin rajan pinnassa olevalle Kuntivaaralle. Ajomatka osoittautui odotettua pidemmäksi, Kuusamo on iso kunta! Sää suosi petostaijia, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta emme havainneet ainuttakaan petoa. Sen sijaan saimme retken lajilistalle uusina lajeina punavarpusen (2Ä) ja hernekertun (1Ä).
Palasimme alkuillasta Rukalle, jota ennen poikkesimme vielä Ala-Kitkan rannalla Kaukosaaren lintutornissa. Tornin edustalla näkyi uivelo ja useampi törmäpääsky pyöri pääskyparvessa kauempana järvellä. Loppupäivän ohjelmassa oli iltahuudon lisäksi saunan lämmitystä ja retkitavaroiden pakkailua. Seuraavana aamuna edessä olisi aikainen lähtö takaisin kohti etelää.

Sunnuntai 10. kesäkuuta – paluumatka

Herätys oli aikaisin, aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja jätimme hyvästit Rukan majapaikalle. Olimme päättäneet paluumatkalla harrastaa hieman maakuntamatkailua ja pistäytyä Pohjois-Pohjanmaalla, entisen Yli-Iin kunnan alueella. Syynä moiseen oli paikalla jo muutaman päivän ajan viihtynyt sininärhi. Saavuimme havaintopaikalle aamupäivällä hieman ennen kymmentä, ja lintu löytyi ilmoitetulta paikalta jo ennen kuin auto oli saatu pysäytettyä. Sininärhi istui tienvarren sähkölangoilla, jossa sitä sai katsella hyvässä myötävalossa. Useimmat retkeläiset kuittasivat linnusta eliksen, ja vaikka lintua olisi voinut ihailla pidempäänkin, matka jatkui pian kohti etelää.

Sininärhi © Nico Niemenmaa

Keski-Suomessa teimme toisen koukkauksen reitiltämme ja kävimme bongaamassa Jyväskylän Korpilahdelta edellisenä päivänä löytyneen sepeltaskun. Sepeltasku löytyi vaivattomasti, suurin osa retkeläisistä kuittasi siitä päivän toisen eliksen ja matka jatkui kohti etelää. Lopulta pitkän matkapäivän jälkeen olimme perillä Helsingissä – väsyneinä, mutta monta lintuhavaintoa ja elämystä rikkaampana. Oli aika hyvästellä kuskimme Antero ja retkiporukka ja suunnata kotiin lepäämään. Retken lajilistan loppusaldo näytti 110 lajia. Kiitos Kuusamo!

Teksti: Johannes Silvonen
Kuvat: Johannes Silvonen, Iris Tanttu, Nico Niemenmaa

Tringan ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen yhteinen linturetki Kirkkonummella 3.6. klo 20

Aloitus kirkolla

Retken aluksi jaettiin 14 retkeläisen porukka neljään autokuntaan ja startattiin kohti ensimmäistä etappia.

 

Eestinkylä

Pysähdyttiin Kärrasin maatilapuodille ja otettiin tuntumaa päivälintujen ääniin. Kuultiin keltasirkun ääntä, joka on lyhyt ”pit”. Varpusten silkutusta kuului pensaista. Harmaasieppo sirautteli lauluaan ”tsri”, joka on lyhyempi kuin sen varoitusääni ”hii-tsäk-tsäk”. Lehtokerttu veti näytteen laulustaan, joka linnun höyhenpuvun tavoin on vailla erityisempiä tuntomerkkejä – se on kuin puron solinaa.

Lähdettiin kävelemään peltotietä ilta-auringossa kohti Saltfjärdintietä. Siellä kuultiin mm. pensaskertun ja punarinnan laulua. Käveltiin eteenpäin ja pikku metsikössä lauloi sekä peippo ja pajulintu, joiden samanpituisia säkeitä vertailtiin. Ehdotettiin peipon laulavan pirteästi ja duurissa – se soittaa sähkökitaraa. Pajulintu taas laskettelee säkeensä haikeasti, ikään kuin mollissa ja klassista kitaraa näppäillen.

Hommasin tilan yllä lenteli haarapääskyjä ja Saltfjärdenin suunnalla näkyi valkohäntäkauriita eli ”laukonpeuroja”. Kurjen iltahuuto oli kuin trumpetti. Naakat parveilivat yöpuulle menoa. Kohti maatilapuotia palaillessa kuului taivaalta vielä kiurun lakkaamatonta livertelyä ja pellonojan suunnalta niittykirvisen ”ist”.

Kuva 1. Kuunnellaan peipon ja pajulinnun laulua.

 

Sevals

Pakkauduimme autoihin ja autoletka jatkoi matkaansa kohti Vårnäsin siltaa. Juuri ennen pysähdystä etummaisista autoista nähtiin käen jalohaukkkamainen hahmo peltoaukeaa ylittämässä. Kukuntaa kuului vielä sillallekin, jolta näimme kyhmyjoutsenen ja telkän pulikoimassa Tavastfjärdenin suunnalla. Noin sadan kottaraisen parvi lenteli pensaiden ja kaislikon väliä ikään kuin ne eivät olisi osanneet päättää kummassa yöpyä.

Rytikerttusen rauhallisesti rupatteleva säe kuului aivan läheltä ja onnekkaimmat näkivätkin sen. Salaperäinen mahdollinen luhtakerttunen päästi monimutkaisen reilun sekunnin mittaisen näytteen, mutta vaikeni sitten. Lähdimme kohti seuraavaa kuuntelupaikkaa, Gunnarskullan suoraa.

Kuva 2. Havainnointia Vårnäsin sillalla.

Gunnarskulla

Heti saavuttuamme paikalle pensassirkkalintu sirisi metsän reunan sunnalla. Sen laulu tikittää kuin kuplavolkkarin venttiilikoneisto, jokaisella sirkkalintulajilla on omintakeinen tyylinsä. Laulu- ja punakylkirastaiden vedellessä kuuluvaa iltaohjelmistoaan aurinko laskeutui takana näkyvän Saltfjärdenin kosteikon taakse. Taivaalle virittyi hetkeksi vaikuttava sommitelma helmiäishohteisia pilviä.

Kuva 3. Pensassirkkalinnun kuuntelua.

 

Sundet

Seuraavaan pysähdyspaikkaan oltaisiin sata vuotta sitten päässyt täältä veneellä, mutta nyt ajoimme perille ensin Porkkalantietä, sitten uutta moottoritietä ja lopulta 1300-luulta peräisin olevaa Suurta maantietä eli kuninkaantietä. Paikalla oleva kosteikko on osa vielä 1930-luvulle asti ylläpidettyä vesireittiä, joka aikoinaan erotti kaakkoisen Kirkkonummen omaksi saarekseen. Pari satakieltä takoi säkeitään kastanjettiensa tahdissa. Lehtokurppa suoritti ohilentonsa jonka jäljittelemättömästä ”orr orr psitt” äänestä jäävät yleensä kuulumatta ensimmäiset kaksi sammakon kurnutusta muistuttavaa tavua. Selän takana hirnahti hevonen ja juna kiisi editsemme. Kesäyön tuntua.

Kuva 4. Juna ohittaa retkeläiset Sundetissa.

 

Masalan matonpesupaikka

Ajoimme vielä yhteen mainioon paikkaan alavirtaan kohti Espoonlahden pohjukkaa. Paikka yllätti ensikertalaiset positiivisesti. Luhtakerttunen viritteli monipolvista lauluaan matkien välillä tuttujakin ääniä. Hirvi lepäili parinkymmen metrin päässä meistä, mutta nousi sitten tuijottelemaan retkikuntaa.

Kuva 5. Ruokalevolta herätetty hirvi kuvattuna puhelimella kiikarin läpi.

 

Långvik

Ilta oli jo pitkällä, mutta vielä lähdettiin yrittämään hämärän lintuja. Dåvits udd on hieno paikka kangasmetsineen, fladoineen ja glojärvineen. Kuuntelimme ja kävelimme, kuuntelimme ja kävelimme, tarkkakorvaisimmat jo kuulivat kehrääjän hypnoottisen surinan. Vaihdoimme vielä paikkaa, ja pian lähellämme oli kaksi kehrääjää äänessä. Harjoiteltiin käsien pitämistä kuppina korvilla ääntä voimistamassa. Yhtäkkiä kuului ”HUU”. Sarvipöllö oli yllättänyt oppaatkin ja muistutti ketkä ovat yön kuninkaita.

Paluumatkalle lähdettiin tyytyväisenä kesäyön raotettua meille salaisuuksiensa verhoa.

Oppaina retkellä olivat Eetu Paljakka ja Juha Lindy (teksti ja kuvat).

Kuva 6. Kehrääjän kuulostelua.

Kesäaamun lintukävely Kasavuoren ja Soukan maisemiin 3.6.2018 klo 8

Klo 8 Alatörmän pysäköintialueelle oli kertynyt 7 aikuista, kaksi lasta ja yksi terrieri lintukävelyä varten. Hellepäivän aamu oli aika hiljainen tuohon aikaan, mutta matkaan lähdettiin reippaasti.
Retken aluksi löytyi käpytikan pesä urheilukentän vierestä. Noustiin Kasavuorelle ulkoilupolun varresta. Laskettiin seudun Kasavuorien määrää ja todettiin niitä olleen vanhoissa kartoissa vielä enemmän. Näkymät Suomenlahdelle, Porkkalaan ja sisämaan suuntaan palkitsivat kapuamisen tälle mainiolle muutonseurantapaikalle.
Tarkistettiin idulihavainto Hanikan luontopolun varresta. Paikalla lauloi muutaman kerran lintu, joka kuulosti lähinnä puukiipijältä. Todettiin että pitää tulla paremmalla ajalla yrittämään linnun näkemistä tai paremmin kuulemista.
Jatkettiin Mätäjärven kosteikon (joka on jäänne muinaisesta Soukan salmesta) vierestä metsäpolkua Ampujanpuistoon, joka on luonnontilaista saaristometsää ja eläinten rauhan tyyssija. Mm. Mustapääkerttu, sirittäjiä ja laulurastas joka matki valkovikloa viihdytti patikointia. Metsästä ei pääse enää Soukan rantatielle, kun viimeiselle tyhjälle tontille Pulisbergetille on aloitettu rakentamaan,  mutta pienen korpinevan vierestä kulki viihtyisä polku Ampujantien päähän.
Tutkailtiin entisen Soukanniemen kaupan pihassa olleita lehtokerttua, luhtakerttusta ja kultarintaa. Nykyinen asukas kertoili talon ja kioskin historiasta. Ajan puutteen vuoksi ei poikettu laituritielle, jolta olisi nähnyt hyvin Moisöfjärdenille. Ihmeteltiin Braxenbergetin suota ja mäkeä, jolle on suunniteltu kerrostaloja.
Mentiin Villa Frosterukselle Kauniaisten kaupungin ulkoilualueelle evästauolle. Retkikunnan lapset kahlasivat hiekkarannalla. Jatkettiin Villa Fridhemin rajoille ja luettiin kiveen kirjoitetut tiedot tsaariperheen vierailusta vuonna 1889.  Fridhemin tontin kiertävältä polulta yhytimme hippiäisen laulamasta hoosiannaa. Venesatamaan oli pääsy kielletty. Noudatimme ohjetta. Oli aika kääntyä ja jättää niemen kaukaisemmat salatut luontoaarteet myöhempiä retkiä varten.
Palaillessa havaitsimme yhteensä kolme kanadanhanhipoikuetta tutustumassa sisäsaariston ruokalaitumiin. Nokikana, silkkiuikkuja, sinisorsa ja telkkäpari soutelivat poukamissa. Yhdessä pihassa lauloi taas muutaman säkeen verran varteen otettava idänuunilintuehdokas, mutta sekin vaipui hiljaisuuteen.
Ihastelimme Espoon rantaraittia ja harmittelimme yleisen laiturin rantaan ilmaantunutta kieltokylttiä. Kaksi retkeläistä eivät olleet saaneet kylliksi patikoinnista vaan lähtivät retken päätyttyä patikoimaan rantaraittia pitkin koteihinsa, toinen itään toinen länteen.
T. Juha Lindy opas (teksti ja kuva)

Etujoukot saapuvat kesäisen Soukaniemen rantaan.

Retkikertomus Kirkkonummen yölaulajaretkeltä 3.6.2018

Neljä lähes täyttä autollista ihmisiä lähti innokkaasti mukaan Kirkkonummella järjestetylle ilta- ja yölaulajaretkelle. Retki järjestettiin yhteistyössä Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen kanssa.

Ensimmäisellä paikalla, Eestinkylässä, ehdimme tutustua vielä helppoihin päivälaulajiin, kuten lehtokerttuun, peippoon, harmaasieppoon, pensaskerttuun ja keltasirkkuun. Sieltä retkemme jatkui lähelle Vårnäsin sillalle, jossa havaitsimmekin jo öisempiä ilmiöitä: rytikerttunen, satakieli ja kottaraisten yöpymisparvi ruovikossa. Kabanovintieltä käännyimme Porkkalantielle pohjoiseen ja Gunnarskullan suoralla muutamat ehtivät kuulemaan vaisun pensassirkkalinnun.

Matkamme jatkui hiukan kauemmas, Masalaan, jossa pääsimme tutustumaan soidinlentoaan lentävään lehtokurppaan, luhtakerttuseen, satakieliin ja niityllä makoilevaan hirveen.

Aika kului kuin siivillä, edessä olikin illan viimeinen ja kenties myös hienoin kohde. Ainoa ongelma oli se, että monikaan, edes oppaat, eivät olleet käyneet siellä aiemmin. Paikka oli Hirsalantien varressa sijaitseva Dåvits. Kehrääjä on siellä lähes vuosittainen laji, ja sitä menimmekin sinne etsimään. Pysäköimme autot summittaiseen paikkaan tien varteen ja käveleskelimme ympäriinsä. Illan pimetessä alkoi metsän uumenista kuulua lupaavaa surinaa, siellä se on! Ja niitä oli vähintään kolme kappaletta! Unohtumaton elämys saatiin vielä sillä, että toisesta suunnasta alkoi huhuilla sarvipöllö.

Kiitos kaikille hienosta retkestä!

Oppaina toimivat Merja Talvelaa hienosti paikannut Juha Lindy ja Eetu Paljakka.

Teksti ja kuva: Eetu Paljakka

Santahaminan retki 5.5. retkikertomus

5.5.2018 lauantaina Tringan retki Santahaminaan 08-12. Yht. 27 osallistujaa. Retken isäntänä Santahaminan varuskunnan puolesta toimi eversti Rainer Kuosmanen. Retken oppaana toimi Paul Segersvärd. Sää suosi retkeä: alun pilvinen taivas aukeni myöhemmin lähes pilvettömäksi auringonpaisteeksi. Tuuli  koillisesta – lännestä. Tapaamispaikka oli Santahaminan bussi päätepysäkki. Kävelimme urheilukentän laitaa Santahaminan vanhimman tunnetun asutuspaikan paikkeille (1400-luvulla). Kiersimme itäpuolelta Likolammen, jossa mm. mustakurkku-uikku 2 paria, metsäviklo, sirittäjä 3Ä, pikkukäpylintu 2ä jne. Eteläkärjen kannakselta näimme hienon alliparven lähivesillä.

Eteläkärjessä kiersimme nk. itävallin, joka on läntisillä – lounaisilla tuulilla hyvä, suojainen muutonhavainnointipaikka. Tuuli tyyntyi hetkeksi lähes tyveneksi, joten pidimme pidemmän tauon avoimella etelävallilla. Tuo paikan perustana on nk. Oolannin sodan aikana 1854 rakennettu tykkipatteri. Harmaasorsa 1/1 p, kaakkuri muutti länteen, sääksi 1N, nuolihaukka 2 p, kurki 1 m, lapintiira, pikkuvarpunen jne. Kapusimme eteläkärjen varsinaiselle havaintopaikalle, jossa varhaisesta aamusta oli ollut staijaamassa Juha Saari. Hienosta kelistä huolimatta muutto oli ollut vaisua. Riskilä oli uusi tuttavuus monelle retkeläiselle. Eteläkärjen länsilaidalta näimme mustalintuparven (8) paikallisena Kruunuvuoren selässä.

Paluumatkalla kävimme Kiviarkunniemessä, josta avautuu hieno näköala Kuninkaansaaren ja Vallisaaren suuntaan. Päätien varressa peukaloinen 1Ä ja sirittäjä 1Ä. Urheilukentän kohdalla urpiainen lensi laululentoa. Yhteenvedon aikana havaittu kirjosieppo oli retken 61. yhdessä havaittu laji. Aivan kelpo lajimäärä näin Tornien taiston päivänä! Retki päättyi mukavan yhdessäolon jälkeen bussin päätepysäkille, josta osallistujat palasivat ”siviiliin”.

 

Paul Segersvärd

Retki Hankoon 6.5.2018- retkikertomus

 

Hangon retki 6.5.2018

Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena. Kiasman pysäkille kerääntyi hyvin retkeläisiä ja bussin suunta kääntyi Hankoa kohden. Matkan varrelta allekirjoittaneen lisäksi hyppäsi kyytiin kolme retkeläistä. Kahden oppaan, Teemu Sirkkalan ja Jouni Rytkösen, lisäksi retkelle osallistui yhteensä 39 retkeläistä.

 

Ensimmäinen pysähdys tehtiin Hangon keskustassa tarkkasilmäisen retkeläisen huomattua pikkulepinkäisen bussin ikkunasta. Opas kävi tarkistamassa asian ja pian bussilastillinen harrastajia katselikin upeaa koiras pikkulepinkäistä. Samalta paikalta kuultiin lisäksi käenpiika.

 

Pikkulepinkäinen, Kuva: Teemu Sirkkala

 

 

Keskustasta jatkoimme tutulle Neljän Tuulen Tuvalle. Paikalta näkyi mukavasti niin muuttavia, kuin paikallisia lintuja. Mustalinnut, allit sekä haahkat lentelivät merellä ja lähellämme lapintiirojen lisäksi lenteli kaksi pikkulokkia. Kivitaskuja katseltiin pitkään ja paikalla istuskelleisiin lapintiiroihin perehdyttiin myös tarkemmin tuntomerkkien kertaamisen vuoksi.

 

Neljän Tuulen Tuvalla, Kuva: Teemu Sirkkala

 

Neljän Tuulen Tuvan jälkeen bussi kääntyi Täktomin ja Täkbuktenin suuntaan. Täktomin kentältä löytyikin päivän paras laji, suopöllö. Pöllö lenteli kaukana sinitaivaalla ja useat retkeläiset kerkesivät sen näkemään suuresta etäisyydestä huolimatta. Ylitse lensi lapasorsa ja kiurut lauleskelivat kauniisti.

 

Nuori merikotka, Kuva: Teemu Sirkkala

 

Lentokentältä kävelimme Täkbuktenille. Kävellessämme ihastelimme päällämme pyörineitä merikotkia sekä metsässä kuuntelimme runsasta lajistoa. Rantaan päästyämme löysimme hyvin kahlaajia. Parhaimpina mainittakoon mustaviklot sekä punakuirit. Lennosta yhytytettiin myös hiirihaukka, tervapääsky, taivaanvuohi sekä kaksi nuolihaukkaa.

 

 

Taivaanvuohi, Kuva: Teemu Sirkkala

 

Kolmantena pysähdyspaikkana oli Högholmen. Luontopolkua kävellessämme leppälintu lauleskeli metsässä. Kallioilta näimme muutamia punakuireja, kaksi mustalintua sekä parven mustavikloja. Suurta huomiota keräsivät käärmeet, joita löysimme paikalta kahta lajia.

 

Högholmenilla käärmeitä ihmettelemässä, Kuva: Teemu Sirkkala

 

 

Högholmenin jälkeen keula kääntyi Karjaan Lepinjärveä kohti. Lepinjärvellä kuulimme muun muassa sirittäjän, ruokokerttusen sekä mustapääkertun. Järveltä tukkasotkien joukosta löysimme kolme paria härkälintuja.

 

Viimeisellä pysähdyksellä kävimme etsimässä Kirkkonummella tulipäähippiäistä. Kovan tuulen johdosta linnut olivat melko hiljaa emmekä saaneet lajista varmaa havaintoa. Kerran kuusikosta kuului tulipäähippiäiselle sopivaa laulua, mutta lyhyen säkeen johdosta laji jäi varmistamatta.

 

Retkipäivä ei ollut lajirikkain, mutta kuten sanonta kuuluu; laatu korvaa määrän! Näimme päivän aikana hienoja lajeja kuten suopöllön ja pikkulepinkäisen sekä aina yhtä komeita merikotkia yli kymmenen yksilöä. Retken lopulliseksi lajimääräksi kertyi 101 lajia.

 

Kiitokset taas mukana olleille hienosta retkestä!

 

 

 

Oppaanne,

Teemu Sirkkala

Retkikertomus lasten linturetkeltä Kirkkonummen Rilaxiin 14.4.2018

Tringan ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen yhteistyössä järjestämä lasten linturetki suuntautui tälläkin kertaa vanhaan tuttuun Kirkkonummen Rilaxiin. Mukana retkellä oli hienosti jopa nelisenkymmentä retkeläistä! Oppaina retkellä olivat Merja Talvela, Eetu Paljakka ja suuren osallistujamäärän vuoksi mukaan rekrytoitu Juha Lindy.

Oppaita ja aikuisia lasten linturetkellä

Sää oli mitä mainioin: taivaalla ei näkynyt pilven pilveä ja tuulikin oli hyvin heikkoa. Edellisyönä ei ollut lisäksi juurikaan pakkasta, joten lintujen muuttoputken pitäisi jatkua.

Tällä retkellä pääpainona oli lintujen äänet, ensi kertaa. Rilaxin parkkipaikalle saavuttuamme saimme kuulla peipon laulua joka suunnasta, missä metsää riitti! Kevät on siis saapunut! Kahden kilometrin matkalla rantaan korviimme kantautui myös ainakin rautiaisen ja punarinnan kaunista laulua.

Retkeläiset Noel ja Alma

Rannassa meri oli jäässä, joten vesilintuja ei ollut paljoakaan paikallisina. Jään päällä vähän matkan päässä lepäili kuitenkin kaksi kyhmyjoutsenta! Kurkiauroja muutti pohjoiseen päin useita, nähtiinpä muutamia hanhiparviakin. Retken hienoimpia hetkiä oli kuitenkin Suomen suurimman linnun, merikotkan näkeminen kalasääsken ja muutaman korpin kanssa!

Sofia ja retkeläisiä

Retken paras laji nähtiin kuitenkin vasta sen jälkeen, kun oppaat Eetu ja Juha kävivät melko epäselvistä nuoteista nappaamassa Porkkalantien varressa muuttavan kattohaikaran kiikareihin.

Tämä oli hieno debyytti retkioppaana! (eikä varmasti viimeinen kerta!)

Teksti: Eetu Paljakka
Kuvat: Merja Talvela

 

Lajilista (30):

Kyhmyjoutsen, harmaahanhilaji (todennäköisesti metsä- tai merihanhia), sinisorsa, kattohaikara, merikotka, kanahaukka, kalasääski, tuulihaukka, kurki, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, sepelkyyhky, käpytikka, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, punarinta, mustarastas, laulurastas, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, varis, korppi, peippo, viherpeippo, punatulkku, keltasirkku

PS. Suomen luonnonsuojeluliitto teki retkestämme videon! Käyhän katsomassa se täältä

Hanhiretki Ridasjärvelle ja Kantelejärvelle 21.4. – retkikertomus

Hanhipuuroa haarapääskyn kera

Tringan perinteinen hanhiretki tarjosi tälläkin kertaa hienoja lintukokemuksia, niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Aloitimme aamun poikkeuksellisesti Hyvinkään Kytäjällä, missä viime päivinä oli nähty hanhia riittämiin. Kun nousimme bussista, meitä tervehti kuitenkin vain sade ja lähes tyhjä pelto. Hanhet liikkuvat Kytäjälläkin laajalla alueella (ja saimmekin tiedon, että noin 10.000 hanhen parvi olisi muutaman kilometrin päässä, bussin kannalta hankalassa paikassa). Hetken päästä hanhiparvia alkoi kuitenkin ilmaantua. Metsä- ja tundrahanhiparvesta erottui huonosti pari lyhytnokkahanhea, joten päätimme kävellä hieman parempaan paikkaan. Suunnitelman pilasi taivaalle ilmaantunut merikotka, joka sai aikaan paniikin – hanhiparvi hajosi ja siirtyi vielä kauemmas, suuntaan mistä olimme juuri äsken kävelleet. Tässä vaiheessa 31 retkeläistä oli lähes yhtä hajallaan kuin noin tuhannen hanhen porukka, mutta vähitellen pystyimme kuitenkin tarkkailemaan peltolinnustoa hyvistä asemista. Lyhytnokat olivat hävinneet näkyvistä, mutta näimme kuitenkin kaksi pikkujoutsenta, saalistavan ampuhaukan, upean ruskosuohaukkakoiraan sekä matalalla muuttaneen, ikään kuin kylmää viimaa väistellen lentäneen haarapääskyn.

 

Ridasjärvi oli enimmäkseen sula. Aurinko paistoi vesikuurojen lomassa. Kuva: Peter Buchert

 

Jatkoimme Ridasjärvelle, missä kaulushaikara puhalteli komeasti fanfaaria astellessamme maalaiturille. Muutamat härkälinnut, rantasipi sekä heinätavi taisi kartuttaa usean retkeläisen “vuodaritiliä”. Ilmatilaa hallitsivat kaksi ruskosuohaukka- ja kaksi sääksipariskuntaa. Rantapusikoissa lauloi tiltaltti ja osin vielä jäisellä järvellä naurulokit mekastivat jatkuvasti. Muutama kurkiparvi taisi jo olla reviirillään.

Ridasjärven Kyliksen pullakahvien jälkeen käväisimme Latostenmaanmäen (tai tuttavallisemmin Koskelankulman) soramontun pohjalla, missä saimme ihailla kolmea kangaskirua, joista yksi esitteli soidinlauluaan lentäen edestakaisin suoraan yllämme. Yhdeksän linnun parvi pikkukäpylintuja paineli pohjoiseen, ja me painelimme itään.

Pobedan tulvat olivat keväisen komeat. Kuva: Peter Buchert

 

Pukkilan Kantelejärvi oli Ridasjärveä paljon selkeämmin jäässä. Pienissä sulissa komeili viisi lapasorsaa ja jokunen uivelo. Päivän petolajistoa edustivat pari tuulihaukkaa, muuttava piekana, hiirihaukka sekä paikalliset ruskosuohaukat, ilmeisesti kaksi paria. Pieniä metsä- ja tundrahanhiparvia ylitti järven, ehkä houkutellaakseen meidät jatkamaan kohti Pobedan tulvapeltoa. Tulva olikin miesmuistiin ennätyksellinen. Harvoin näkeeyli 40 silkkiuikun parven uimassa pellolla, mutta Pobedalla tämäkin ihme koettiin. Samassa parvessa nukkui myös mustakurkku-uikku, ja löytyipä vastarannalta kolme mustavaristakin. Kahlaajia ei paikalta juuri löytynyt, ohilentänyttä valkovikloa ja noin kolmeakymmentä paikallista kuovia lukuun ottamatta. Pääosaa näyttelivät kuitenkin metsä- ja tundrahanhet, joskin suurin osa porukasta oli tulvan takana, lähes näkymättömissä. Siksipä lähdimme lopuksi kiertämään Kanteleen-Ruhan tulvaa Orimattilan eli Päijät-Hämeen puolelle. Karkea arvio, kun kaikkia hanhia ei yhdestä pisteestä hallinnut, oli 6.000-10.000 harmaahanhea sekä satoja valkoposkihanhia. Katselipa niitä mistä vain, aina ne tuntuivat olevan kaukana, koko ajan valppaina ja vähän väliä lennossa. Läheltä emme päässeet niitä katsomaan. Homma meni varsinaiseksi “hanhipuuroksi”, kuten joku tokaisi lähtiessämme takaisin kohti Helsinkiä. Retkilajeja kertyi mukavat 89. Kiitokset kaikille retkeläisille mukavasta päivästä!

Oppaina Timo Metsänen ja

 

Peter Buchert

Kökar 6.-8.4.2018 -retkikertomus

Olin houkutellut tringalaisia Kökariin kuvatessani retki-ilmoituksessa Wright-veljesten maalausjälkiä jäljittelevän tarkoilla kuvilla Kökarin huhtikuisesta linnustosta. Kun pääsiäinen useimpina vuosina sijoittuu huhtikuuhun, ja olen viettänyt Kökarissa yli 20 pääsiäistä, tuo detaljikas maalailuni koostuu luonnollisesti yhdistelmästä eräiden huhtikuisten retkien kiinnostavinta lajistoa. Kevään ollessa kaksi viikkoa normaalia jäljessä, lumen peittäessä suurimman osan Suomea, ja lumipeitteen yhtenäistyessä maisemaa kattavaksi valkeudeksi Turusta Korppoota kohden sumussa ja ajoittaisessa räntäsateessa ajaessani, oli epävarmaa, miten tringalaisten mieliin maalaamani lintukuvat toteutuisivat.

Retki oli herättänyt ilmoitushetkellä kiinnostusta. Niinpä 15 mukaan valikoituneen tringalaisen joukossa oli odotettu ilmoittautumisajan alkua puoleen yöhön, ja ilmoittautumisajan ensimmäinen minuutti toi mukaan ensimmäisen ilmoittautujan. Loput paikat täyttyivät ensimmäisen kerran alkaneen vuorokauden aikana.

Samalla kun iloitsin Kökarin saamasta kiinnostuksesta, voin onnitella Kökaria siitä, että siellä vuosikymmenet pienen porukan retkeilynä jatkunut lintuharrastus on ensimmäistä kertaa huomioitu myös Kökarin kunnan taholta: kunta osallistuu yhtenä partnerina Central Baltic -ohjelman BALTIC WINGS -hankkeeseen, jossa Ahvenanmaalle, Latvian Kolkan niemelle ja Tukholman saaristoon rakennetaan lintuturismia palvelevaa infrastruktuuria.

Menomatkalla Salon lähellä pellonreunapysähdys tuotti putkeen kapustarintoja ja ohikulkijan autoon virtaa.
Kuva Jaana Sarvala

 

No, edellisen taustoituksen ja Galtbyn sataman jättäessämme matkaamme kirkastuvaan sumuun. Ensi oireet sumun hälvenemisestä saamme Paraisten ja Kökarin kuntarajalla. Skiftet-laivan ylitettyä jäässä olleen Kihdin selän, näkyvyys on parantunut hyväksi ja meri kimmelsi avoimena; aurinko valaisee väylällä ja sen pohjoispuolella olevat 1300 haahkan ja 1200 allin lautat.

Skiftet. Kuva Anna-Maija Ahokas

Kaikkia lintuja ei jokainen meistä pysty millään näkemään, sen verran runsaasti meressä on huomion vieviä kiintopisteitä, samoin lahdissa ja lennossa vielä lisää. Minulta jää mm. merisirritutkaluotojen jälkeen näyttäytynyt 50 merisirrin parvi näkemättä, samoin paluumatkalla vähintään 70 lintuun kasvanut – tai ehkä tulomatkaa paremmin lukumäärältään hahmottunut pallomaisesta rihmamaiseksi ja uudelleen pallomaiseksi muotoaan muuttanut parvi.

Kökariin tullessa tutkaluodoilla ei ollut merisirrejä, mutta 50 riskilää oli ja meille kaikille kevään ensimmäinen meriharakka. Kolme merikotkaa täydensi laivamatkan merikotkasumman tusinaan; 2 ristisorsaa, pilkkasiivet, muutama pieni kurkiparvi, laivan ohi lentäneet 2 kangaskiurua ja tavalliset lokkilajimme todistivat muutosta talvesta kevääseen. Aurinko paistoi ihanasti, lämmittäen ilman muutamalle plusasteelle länsituulen jäädessä puhaltamaan Hamnön saaren suojaan. Harparnäsin satamassa aurinkovoiteelle olisi ollut käyttöä.

Aloimme saariretkeilyn satamasta. Läheiset vesialueet ovat hyvin hallittavissa helikopterikentältä, ja HEKO-kenttä tarjosi mukavia yllätyksiä. En aluksi uskaltanut uskoa kentän itälaidalta löytämäni pikkulinnun leukaa ja kurkkua viiruttoman kellertäviksi, mutta vieressä ollut Paula sanoi, että ehdottomasti ovat kellertävät. Ei asialle mitään mahtanut: yli 210 Kökar-lajini lista täydentyi havainnolla vuorihemposta.

Sataman helikopterikentällä. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Lintu antoi kuvata itseään, ja kun kuvausetäisyyksiltä tapahtunut kiikarointi ei tuntunut sitä häiritsevän, pääsimme kaikki perille siitä, miltä vuorihemppo näyttää.

Vuorihemppo. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

HEKO-kentältä havaittiin myös kahdeksan uiveloa, kaksi tylliä, yksi retken niittykirvisistä, västäräkki ja pajusirkku.

Pirjo, Liisa, Anu, Sissi iloisina vuorihemppohavainnosta.
Kuva Jaana Sarvala

 

 

Majoituttuamme siirryimme kylien ja peltoalueiden ääreen. Sommaröslättenin pelto Hellsössä oli kerännyt 103 merihanhea, kaksi töyhtöhyyppää, kapustarinnan, pari sataa peippoa ja kymmenkunta kiurua. Petolintuja ei ollut, eikä alueella talviaikaan tyypillinen lapinharakka näyttäytynyt. Hellsön koilliskulmassa Ovasjärdenin lahti oli lähes kokonaan jäässä; 5 laulujoutsenta nautti pienestä sulasta ja varpusten koti, Trunsön rantavajat, kuuluttivat varpusten tirskuntaa. Enemmän vesilintuja oli Västerfjärdenillä, joka oli kotiseutumuseon edessä osin auki. Sadan tukkasotkan joukosta erottui yksi punasotka, muttei lapasotkia. En olisi ennakkoon arvannut lapasotkan jäävän retkellä näkemättä.

Kotiseutumuseon luona. Varsinainen museorakennus ei ole tämä kuvan aitta. Kuva Jaana Sarvala

 

 

Sadehupuissaan Sissi ja Jaana. Kuva Pirjo Heikkinen

 

Monenlaisia säitä koettiin!
Kuva Anna-Maija Ahokas

Kuva Anna-Maija Ahokas

Mickwitzit tarjosivat päivällisen perjantaina ja lauantaina kello kuudelta. Harmi, etteivät he tavoittaneet meitä yrittäessään aikaistaa päivällistä, niin että olisimme ehtineet kirkolla 18:30 alkaneeseen kuorokonserttiin. Kökarissa tuntuu usein olevan mahdollisuus yhdistää luonto- ja kulttuurimatkailu; kesäkuun porilaisille järjestämälläni kirjokertturetkellä emme käyneet Tukholman drama teaternin vierailevassa esityksessä, mutta kävin toisena iltana kirkon kuorokonsertissa. Brudhällissä retkemme aikana kokoontuneen suunnittelukokouksen tuloksena Kökarin kulttuuritarjonta täydentyy ensi kesänä myös uutta ja ennennäkemätöntä taidetta ja performanssia sisältävällä KÖKART-festivaalin pilottiversiolla.

Täydentäessäni päivän Tiira-kirjauksia, sain illan päätteeksi vieraaksi KÖKART-vaikuttajia tuvan täydeltä.

Kun tringalaiset vetelivät sikeitä Ari jaksoi istua kokouksessa!

Pyöreän pöydän ääressä pohdittiin ulkopuolisten vaikutteiden ja suorittajien sijoittuminen saaristolaiseen perimään niin, että mahdolliset yhteentörmäykset voitaisiin festivaalia rakennettaessa ennalta minimoida tai ehkäistä.

 

Aamupalailua Anton’sin keittiössä
Kuva Jaana Sarvala

7.4.2018 johdatin retkiryhmän kokemaan kokonaisen Kökar-retkipäivän omaksumallani tavalla: sään salliessa aamun ensimmäiset tunnit kuluvat länsirannan havainnointipisteissä mahdollista muuttoa seuraten. Jos muuttoa ei ole, aikaa voi kuluttaa merta selaamalla. Välillä kummatkin vaihtoehdot tuottavat nollatuloksen, mutta toki vain harvoin. Nyt lauantaiaamu alkoi asteen pakkasessa 3-4 m/s lounaistuulen leyhytellessä virkistävästi Nabbanin kallion staijaririvistöä.

Lauantaiaamuna oli mitä ihanin valo. Kuva Anna Koponen.

 

Haahkaa muutti kymmenen – muutaman kymmen linnun parvissa ja paikallisten muutaman sadan haahkan AOUU-soidin kantautui aika ajoin kalliolle asti – joillekin retkeläisistä kokonaan uusi pala luontoäänten palapeliin. Paikalliset haahkalautat olivat muuttoparvien tavoin huomiota herättävän koirasvoittoisia, ja 10 tai 12 koirasta saattoi kilpailla yhden naaraan suosiosta. Liikkeellä oli myös pieniä alli, mustalintu- ja tukkakoskeloparvia. Stenskärin suunnalla oli joukko ruokkeja, etelänkiisla näytti ohi lentäessään sukkulamaisen profiilinsa, missä jalkojen räpylät erottuvat pyrstön jatkona. Lintu lensi etupää hieman takaosaa ylempänä – tämä on ehkä lajityypillistä, ehkä ei, mutta kiinnostava piirre ainakin tällä yksilöllä. Tämä kiisla ei lentäessään kuitenkaan pitänyt nokkaansa auki, mistä piirteestä on totuttu erottamaan Isokarin eteläpuolisessa ruokkikoloniassa pesivä etelänkiisla monien veneilijöitä tervehtimään tulevien ruokkien joukosta.

Päästyäni mainitsemasta Lindalle kaukoputkien mahdollisesta erosta, Linda haki koko joukolle viisi merisirriä Stenskärin eteläpuolisten luotojen sokkeloista. Söderharalta erottui laskeutuvan riskilän verenpunainen jalkojen väri riskilän työntäessä jalkansa kohtaamaan auringossa hehkuvan rapakivipaaden. Saaren edustalla pullikoi kaikkiaan 30 riskilää, nyt jo lähes kaikki juhlapuvussa. Kaksi toisen kalenterivuoden riskilää olivat puvunvaihdossaan edellisiä jäljessä, talvipuvussa – oliko siitä niille haittaa pesinnän alkaessa ja paria haettaessa – vain riskilät tietävät…

Metsien muuttolinnut ilmoittivat olemassaolostaan kirkkain sävelin. Rautiaisen, punarinnan ja puukiipijän, kai peukaloisenkin, voi lukea kirkasäänisiin, samoin tervaleppälehtoihin saapuneista rastaista mustarastaat, laulurastaat ja punakylkirastaat.

Kirkon lähimetsikössä kuunneltiin mm rautiaisia ja peukaloisia. Kuva Jaana Sarvala

 

Kirkon punakylkirastas lauloi TRYI-TRYI-TRII viimeisen säkeen noustessa sävelasteikolla edellisiä kahta säettä korkeammalle. Se ei varmastikaan jää saareen pesimään, vaan on matkalla omimmille murrealueilleen. Antonsin lammashaan pientä räkättirastasparvea lukuun ottamatta peltorastaat olivat saapumatta, niiden mukana sepelrastaat.

 

Ari hallitsee lintujen ohella kivilajit. Kuva Jaana Sarvala

 

Kivilajeja ja jäämuodostelmia Kökarilla riittikin. Kuva Jaana Sarvala

 

Trubbenholmin rantaa. Kuva Ari Linna

 

Hamnön sillan pielen ottipaikka lapinharakalle toimi, ja Sandvikin jäässä olleen leirintäaluelahden ylitti kaksi varpushaukkaa, ensin kohti Hamnötä, sitten takaisin. Retken ensimmäiset hempot suuntasivat terassin yli kohti Hamnötä. Anna-Maija ja Paula eivät jääneet Sandvikin kahvilaan kahville, eivätkä loputkaan joukostamme kauan siellä kahvitelleet, kun Anna-Maija ja Paula ilmoittivat Antonsin lammashaan aidantolpalla istuvasta mustaleppälinnusta. Tuija, joka oli saanut tilaamansa savulohivoileivän mustaleppälintutiedon tullessa, ei ehtinyt ensimmäiseen havainnoitsija-aaltoon. Vain Reijo ehti nähdä lammashaan linnun muiden joutuessa odottamaan seuraavaan päivään. Silloin kirkolla maasta ruokaa pyydystellyt ja hautakivillä ruokahetkiään viettänyt mustaleppälintu ilahdutti meitä sellaisessa harvinaisessa tilanteessa, missä me olimme paikoillamme hautausmaan reunassa linnun liikkuessa omaan tahtiinsa hautausmaalla. Näin mustaleppälintuja ei ulkosaarilla yleensä näe. Yleensä ne vilahtavat näkymättömiin ensimmäisen näkymäesteen taakse, eikä niitä sen jälkeen enää samalta paikalta löydä.

Mustaleppälintu hautakivellä. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Mulelin ilmaantuminen tyhjensi vauhdilla kallion.
Kuva Jaana Sarvala

 

Näimme 8.4. sunnuntaina kirkolta myös noin 20 merisirriä. En muista varmasti, mutta ehkä Paula löysi ne, kuten myös laivamatkan suuret parvet. Myös kirkkomaan mustaleppälinnun Paula löysi tarkastelemalla staijaussuunnan vastaisesti poispäin mereltä. Mainio lintujen löytöjä tuo Paula!

Paula. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

 

Sirrit olivat edellispäivää lähempänä, ja vaikka niiden jalkojen oranssi ei erottunut, kirkas myötävalo paljasti niiden harmaat selät, päät ja rinnat vatsapuolten erottuessa valkeina. Lintujen siirtyilyä pienellä luodolla oli mukava seurata.

Paluumatkamme alkoi puolenpäivän aikaan. Satama tarjosi yhä kiinnostavia lintuja. Kolmas silkkiuikku summattiin kahden kirkolta nähdyn päälle, punasotka laskeutui paikalliseksi, 2 kivitaskua täydensi aiemmin Antonsin lammashaasta tavattujen kahden linnun kanssa lajin yksilömäärän neljäksi ja pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan lapinsirkun painokasta DJEU-ääntä linnun lentäessä HEKO-kentän yli pohjoiseen.

 

 

Kivitaskukoiraita nähtiin muutama. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Ison merisirriparven lisäksi nyt myös tutkaluodoilla oli sirrejä; Anu ilmoitti ne laivan vastavalon puolelta meidän muiden kannelle rakennetun kaukoputkirivistön suuntautuessa myötävalon eli pohjoisen puolelle. Paraisten puolelta ennen Galtbyn satamaa retkenlajilista täydentyi vielä kanadanhanhella ja nokikanoilla.

Viimeinen retkilajimme. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Anu voitti retkenlajiveikkauksen osuen 87 lajia veikatessaan juuri siihen lukuun lajeja, mitä retkellä havaittiin.

Kiitos mukavasta retkiseurasta, Nyt osaatte Kökarin niin, että voitte käydä siellä oppaatta. Voi toki olla, että opastan siellä vielä kirjokertut kirjokerttujen aikaan. Onhan Kökarissa Suomen vahvin kirjokerttukanta, ehkä noin 50-60 paria. Olen törmännyt samanlaiseen kohteeseen vain Osmussaaressa, Viron puolella. Kirjokerttujen osalta nämä ovat sisarsaaria, Kökar ja Osmussaari.

Kun te nyt luette tätä retkikertomusta, minä alan lukea Anna-Maijan tekemää retkikuvausta – en malttanut aiemmin lukea, etten kopioisi juttuja häneltä. Sitäkin mielenkiintoisempaa se on nyt…

 

Jaanalle kiitokset matkan järjestämisestä!

Ahkera kuvaajamme Anna-Maija kuvassa.
Kuva Jaana Sarvala

 

 

Retkikertomuksen kirjoitti Ari Linna

Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Retkellä havaitut lintulajit (87): kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, ristisorsa, haapana, tavi, sinisorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, isokoskelo, tukkakoskelo, silkkiuikku, merimetso, nokikana, harmaahaikara, merikotka, kanahaukka, varpushaukka, kurki, meriharakka, tylli, kapustarinta, töyhtöhyyppä, merisirri, kuovi, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, etelänkiisla, ruokki, riskilä, kesykyyhky, sepelkyyhky, uuttukyyhky, käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, mustavaris, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, urpiainen, vuorihemppo, punatulkku, lapinsirkku, keltasirkku, pajusirkku

 

 

 

 

 

 

Yllätysretki 15.4. -retkikertomus

Yllätysten retki

Tringan ensimmäinen Yllätysretki oli ainakin sikäli maineensa veroinen, että suunnitelmat muuttuivat kesken retken, mikä oli tavallaan osa suunnitelmaa. Aluksi kuljettajamme Bjarne Kanten vei 34 retkeläistä kohti Porkkalan kärkeä, kuten oli ideoitukin.

Satojen haahkojen ja allien soidinhuudot säestivät lähes tyyntä aamua ja aamupäivää.

Haahkakoiraiden soidinhuudot loivat tunnelmaa Pampskatanilla.    Kuva Julius Laitinen

 

Muutto ei ollut erityisen voimakasta, mutta katsottavaa riitti silti. Näimme mm. 20 muuttavaa kuikkaa, 3 muutolta levähtämään jäänyttä mustalintua, toistakymmentä tukkakoskeloa, yhden muuttavan räyskän sekä paikallisen harmaasorsaparin. Muuttavan kaakkurin näkivät ilmeisesti vain porukan tarkkasilmäiset nuorukaiset.

Tukkakoskeloita ei kyllästy koskaan katsomaan. Kuva Julius Laitinen

 

Myös meriharakat pitivät mukavasti ääntä, mutta kahlaajien varsinainen muutto jäi 13 kuovin varaan. Pikkulintua meni koko ajan, mutta määritettävissä oli kuitenkin vain murto-osa taivaan tavarasta, lähinnä västäräkkejä, peippoja ja jokunen rautiainen. “A-luodolla” pomppi vastasaapunut kivitasku. Petomuutto ei oikein irronnut kevyessä meriusvassa, mutta kolme piekanaa sentään nostatti tunnelmaa.

Nisäkäspuolella Porkkalassa esiintyivät metsä- ja valkohäntäkauriit, orava sekä harmaahylje. Matelijoiden maailmaa edustivat kärjen kaksi kyytä.

Ennen lähtöä Pampskatanilta saimme kuulla, että Danskarbyn pelloilta löytyisi pari pikkujoutsenta ja ennen kaikkea, että Nurmijärvellä voisi nähdä jopa punapäänarskun. Tämä tieto muuttikin loppupäivän ohjelman kokonaan. Vihdin Vanjärvi hanhineen jäi toiseen kertaan. Kävimme katsomassa pikkujoutsenet ja jatkoimme pian Nurmijärvelle.

Punapäänarsku oli tietenkin kerännyt yleisöä jo ennen meitä, joten sen löytäminen tuhansien hanhien seasta ei ollut ollenkaan mahdoton tehtävä. Naaraslintu keskittyi tiukasti nukkumiseen, mutta nosteli sentään päätään sen verran, että pääsimme toteamaan tärkeitä tuntomerkkejä.

 

Naaras punapäänarsku oli heittämällä retken kovin havainto ja useille retkeläisille “elis”. Kuva Julius Laitinen

 

Hanhimassasta erotimme kaikki tähän vuodenaikaan Suomessa nähtävät lajit, lukuun ottamatta lyhytnokkahanhea (vaikka vähintään yksi sellainen lymyilikin jossakin muutaman tuhannen harmaahanhen seassa). Lepsämässä löytyi myös kaksi jouhisorsaparia sekä taveja ja haapanoita. Kuovit ääntelivät innokkaasti, ja talven vetäytymisestä muistutti kevätmuutollaan levähtänyt tilhi, jonka näimme juuri ennen kotiinpaluuta. Yhteensä havaitsimme 75 lajia.

Kaiken kaikkiian jäi vahvasti sellainen olo, että kevät etenee nyt vauhdilla ja uusia lajeja tupsahtaa tuon tuosta. Oppaina retkellä hääräsivät Jouni Rytkönen ja Peter Buchert.

Seuraavaksi Tringan parissa kevätlintuja pääsee ihastelemaan ti 17.4. Vanhankaupungin iltaretkellä sekä la 21.4. jo perinteikkäällä Hyvinkään Ridasjärven ja Pukkilan Kanteleen hanhiretkellä. Katso tarkemmat tiedot retkikalenteristä.

 

Peter Buchert

Alkukevään retki Itä-Uudellemaalle 17.3.2018- retkikertomus

 

 

Alkukeväiselle Itä- Uudenmaan retkelle lähti kylmänä pakkasaamuna yhteensä 20 retkeläistä sekä oppaat Teemu Sirkkala ja Mikko Savelainen. Keli oli kauniin aurinkoinen ja tuuli puhalteli pohjoisesta.

 

Ensimmäisenä retkikohteena oli jo perinteeksi muodostunut  pysähdys Porvoossa Tolkkisten tikkametsässä. Paikka oli taas nimensä arvoinen, sillä reilun tunnin pysähdyksellä havaitsimme paikalta käpy-, valkoselkä- ja  harmaapäätikat sekä palokärjen.

Tikkametsässä timaleita kuuntelemassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Muita mainittavia havaintoja olivat männyssä päivehtinyt lehtopöllö, ruovikossa äännelleet viiksitimalit sekä ruokinnalla pyörinyt punarinta. Järripeippoa sekä useampia peippoja päästiin katselemaan kaukoputkilla.

Teemun löytämä päivehtivä lehtopöllö. Kuva: Teemu Sirkkala

Tikkametsästä kävelimme Tanssisaaren parkkipaikalle, josta katselimme kaukana kuusissa istuskelevia merikotkia.

Tolkkisista jatkoimme Kuninkaanporttiin kahvitauolle, jonka aikana ei kertynyt tällä kertaa mainittavia havaintoja.

 

Kahvittelun jälkeen bussin keula kääntyi Loviisaa kohden, jossa kohteenamme oli Loviisan ydinvoimalan sula-alueet. Matka taittui nopeasti ja voimalan portilta kävelimme lyhyen matkaa siten, että saimme hieman näkyvyyttä sula-alueen suuntaan. Voimalan länsipuolelta näkyvyys sulaan on heikko, mutta paikalta löytyi kuitenkin useita telkkiä sekä tukkasotka ja kaksi isokoskeloa. Eniten retkeläisiä ilahdutti hienosti yli lentänyt nuorehko merikotka.

Loviisan ydinvoimalalla ohi lentänyt merikotka. Kuva: Teemu Sirkkala

 

Keli oli hienon aurinkoinen, mutta jäinen meri sekä pohjoistuuli pitivät huolen siitä, ettemme muuttolintuja onnistuneet näkemään. Paikalla oli kuitenkin mielenkiintoista käydä ja muutama henkilö saikin tukkasotkasta vuodenpinnan.

Loviisan ydinvoimalalta jatkoimme Koskenkylän Nesteen pohjoispuolella sijaitseville koskille koskikaraa etsimään. Nyt paikka oli tyhjä, mutta olipahan mukava käydä kääntymässä kauniissa koski ympäristössä.

 

 

Koskenkylän koskella. Kuva: Teemu Sirkkala

 

Seuraavaksi yritimme koskikaraa Porvoossa Ilolan Sanisbackenin koskelta. Paikalta löytyi hienosti kaksi koskikaraa, joita pääsimme katselemaan hienosti sillalta käsin. Karat ääntelivät mukavasti ja kisailivat keväisin tunnelmin jäisen kosken reunoilla.

Koskikara Ilolassa. Kuva: Teemu Sirkkala

Ilolan jälkeen teimme nopean huoltoasema pysähdyksen uudestaan Kuninkaanportissa, josta matka jatkui Kråkön suuntaan. Kråkössä sillan viereinen vesialue oli yllättäen jäässä ja pellotkin olivat tyhjät linnuista. Lyhyt staijaushetki ei tuottanut neljää merikotkaa kummempaa. Kråkön länsipuolelta katselimme merikotkia pitkään Haikon selän suunnalta ja yhteensä paikalta ynnättiin ainakin seitsemän eri yksilöä. Kaukoputkilla päästiin ihastelemaan myös merikotkan upeaa pukumuuntelua. Kaukaa  lännen suunnalta löytyi myös paikallisen oloinen hiirihaukka ja erikoisen näköinen harmaalokki kummastutti lokkiparvessa.

 

Kråkön jälkeen keula kääntyikin jo Helsinkiä kohden ja paluumatkalla bussin ikkunasta löytyi vielä yksi merikotka Sipoossa Boxin peltojen kohdalla.

 

Retkellä saatiin nauttia mitä hienoimmasta säästä ja lintujakin nähtiin mukavasti. Esimerkiksi merikotkia näimme lähemmäs 15 eri yksilöä ja lajeja kertyi yhteensä lopulta 38.

 

Retkioppaat kiittävät retkeläisiä taas mitä hienoimmasta retkestä!

 

Oppaanne,

Teemu

Tikkaretki Tolkkisiin 10.2.2018 – retkikertomus

Porvoon talvehtijoita

 

Tringan historian ensimmäinen helmikuinen Tikkaretki suuntautui Porvoon Tolkkisten tikkametsään. Keli oli hyvin otollinen talviselle retkelle. Pakkasta oli seitsemisen astetta ja maisema kauniin luminen. Retkeläisiä oli kahden oppaan, Jaana Sarvalan sekä Teemu Sirkkalan, lisäksi yhteensä 39 henkeä.

 

Retki alkoi aamuhämärissä tikkametsässä. Lähes samantien ruokinnalta löytyi paikalla talvehtinut punarinta, joka tosin harmillisesti näyttäytyi vain lyhyen aikaa. Punarinnan lisäksi ruokinnalla pyöri parinkymmenen järripeipon parvi.

 

Osa retkeläisistä lähti katsomaan, mikäli tikkametsän ruovikoituneesta osasta löytyisi lintuja ja niinhän sieltä löytyi. Ensimmäinen mainittava havainto tuli paikallisesta naarasvalkoselkätikasta, joka näyttäytyi hyvin sekä kelon latvassa että lennossa. Samasta paikkaa löytyi myöhemmin vielä varpuspöllö ja osa retkeläisistä pääsi näkemään sekä kuulemaan viiksitimaleita ruovikosta. Samaan aikaan ruokinnalle saapui palokärki ja harmaapäätikka tuli myös ihmettelemään retkeläisiä ruokinnan läheisiin koivuihin.

Varpuspöllö. Kuva: Jaakko Koponen

 

 

Suurin osa porukasta lähti kävellen Tanssisaaren parkkipaikalle katsomaan merikotkia. Paikalta löytyi yhden vanhan merikotkan lisäksi pari harmaalokkia.

 

Retkeläiset tikkametsässä. Kuva: Markus Kanninen

 

 

Tolkkisista matka jatkui Karjalaiskylän kautta Kuninkaanporttiin kahville.

 

Bussimme sulautui muiden isojen kulkuneuvojen joukkoon. Tässä tähystetään piekanaa. Kuva: Jaana Sarvala

Sekä Karjalaiskylässä että Kuninkaanportissa näimme piekanat ja kahvitauolla nuorisosta kaksi innokkainta lähti kuvaamaan tuloksekkaasti piekanaa.

 

Piekana Kuninkaanportissa. Kuva: Jaakko Koponen

 

Kuninkaanportin jälkeen seuraavana kohteena oli Sikosaarentie Ruskiksella. Tieltä ei löytynyt valitettavasti timaleita emmekä kerenneet näkemään tiellä hetkeä aikaisemmin äännelleitä peukaloisia. Päätimme käydä myös Sikosaaressa pikaisesti pohjantikkaa etsimässä, mutta tuloksena oli vain kaksi käpytikkaa. Pieni porukka onneksi onnistui näkemään aina yhtä sympaattisia pyrstötiaisia ja takaisin kävellessä saimme kaikki katsella rauhassa Kokonniemen eteläkärjen puissa istunutta isolepinkäistä.

Pyrstötiaisia katsomassa Sikosaaren metsäpolulla. Kuva: Jaana Sarvala

 

 

Sikosaarentieltä päätimme vielä jatkaa Kråköhön katsomaan merikotkia ja lokkeja. Lähes samantien bussin pysähdyttyä Kråkössä näimme jo kaksi merikotkaa. Kotkapariskuntaa seuratessa Haikkoon selältä löytyi kaksi merilokkia sekä muutamia harmaalokkeja. Tarkemmalla etsimisellä Haikkoon selän reunoilta kuusten latvoista löytyi yhteensä ainakin kuusi eri merikotkaa. Hetken kuluttua löytyi Mäntysaaren suunnalta lennosta piekana. Muutama retkeläisistä kerkesi tämän linnun näkemään ennenkuin se katosi. Ei kulunut kauaakaan, kun Haikkoon selän päältä löytyi toinen iso petolintu, joka määrittyi yllättäen hiirihaukaksi. Hiirihaukan kadottua näkyvistä samalta suunnalta löytyi vielä selän ylitse lentänyt varpushaukka.

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Kråköstä lähtiessä saaren sillalla pysähtyminen ei tuottanut puukiipijää kummempaa.

Moottoritiellä Kulloon kohdalla näimme vielä yhden isolepinkäisen.

 

Kaikenkaikkiaan retkellä nähtiin 35 lajia. Tikat sekä timalit onnistuivat myös suunnitelman mukaan. Oppaat kiittävät retkeläisiä taas hyvästä retkipäivästä!

 

Oppaanne, Teemu Sirkkala

Tapanilan talvilinnut 4.2. retkikertomus

Lämpömittari näytti retkiaamuna miinus 15 eli taisi tulla tähänastisen talven Tapanilan pakkasennätys. 9 kylmyyttä pelkäämätöntä retkeläistä aloitti retken Tapanilan asemalta, jossa meidän retkiporukan lisäksi oli aurinkoista sunnuntaiaamua viettämässä puluporukka. Muutama talitiainen, sinitiainen ja  harakka – tämä kolmikko oli Pihabongauksessakin Top 3 –  nähtiin alkumatkasta Fallkullantien varressa. Myös varpusia tirskutti pensaikoissa.

Fallkullan tilan reunamilla tähysimme, josko korkeiden kuusiaitojen tyvissä näkyisi fasaaneja. Suomen fasaanikanta kun on peräisin juuri tältä alueelta, kun suklaistaan paremmin tunnettu Karl Fazer toi Saksasta v. 1901 Malmille Suomen ensimmäiset fasaanit. Fasaaneja ei näkynyt mutta lähes yhtä koreita joskin huomattavasti pienempiä tiklejä paistatteli auringon valossa 5 kappaletta ihan vieressämme puiden latvoissa. Samoissa puissa näimme myös viher- ja järripeipon. Longinoja oli aika lailla jäässä. Seuraavat lajit retkilistaan saatiin, kun havaitsimme valopylväässä ruokailevan käpytikan ja pari mustarastasta lentelemässä edessämme edestakaisin polun yli.

Fallkullan vieressä olevien viljelyspalstojen reunamilta löytyi talvehtiva peippo ja ruokinnalta pikkuvarpusia. Fallkullan väki oli ystävällisesti järjestänyt myös meille ruokintaa ja lämmintä juomaa. Kiitos Maarit ja Jonna!

 

 

Fallkullassa oli kuluneella viikolla vapautettu Korkeasaaressa hoidettavana ollut lehtopöllö. Fallkullan työntekijä kertoi, että edellispäivänä lehtopöllö – mahdollisesti tämä sama vapautettu – oli nähty tilan pihamaan isossa kuusessa. Nyt emme sitä löytäneet.

 

 

Loppuretkestä kuljimme vielä Longinojaa seuraten pohjoiseen. Näimme naakkoja ja variksia. Puron varrella näimme juoksemassa tai pikemminkin kiitämässä lumenvalkean lumikon. Tasankotien sillan luona purossa oli sula. Sulassa oli 56 sinisorsaa ja 1 naarastavi.

 

 

Yksi poikkeavan värinen sorsa sai runsaita liehittelyjä.

 

Retkellä kohtasimme lintujen ohella muitakin eläimiä, lumikon lisäksi

ja

 

 

Kiitos retkeläisille kivasta retkestä!

Oppaana oli, tämän kirjoitti ja kuvat kuvasi Jaana Sarvala

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus

 

Hieman ennen kello yhdeksää Suomenlinnan lautan lähtölaiturille oli kokoontunut kolmekymmentä lintuharrastajaa valmiina lähtemään Suomenlinnan retkelle. Sää oli talvinen; nelisen astetta pakkasta ja pakkasen purevuutta piristi kylmä koillistuuli. Tämä ei kuitenkaan lämpimästi pukeutuneita retkeläisiä haitannut.

 

Lauttamatkan aikana näkyi harmaa-, kala-, sekä merilokkeja ja vesilinnuista telkkiä ja isokoskeloita.

 

Retkellä oli mukavasti myös nuoriso edustettuna. Kuva: Markus Kanninen

 

Suomenlinnaan päästyämme lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään rantoja pitkin. Idän suunnalta yritimme löytää alueella pyörinyttä kanadanhanhi parvea, mutta paikalta löytyi vain kaksi kyhmyjoutsenta. Seuraavalla pysähdyksellä löytyikin jo enemmän katseltavaa. Pienestä puistosta löysimme muun muassa puukiipijän, räkättirastaan, punatulkun, tiklejä, sekä viherpeippoja.

 

Ensimmäisen kerran nousimme korkeammalle alleja etsimään Kustaanmiekan Länsipuolen valleille. Paikalta löysimmekin kymmenen allin parven sekä lisää telkkiä ja isokoskeloita.

 

Seuraavana pysähdyspaikkana oli Kustaanmiekan kärki ja sen vallit. Kustaanmiekan kärjestä näkyi kaukana merellä lisää alleja sekä isokoskeloita. Retken yllättävin havainto saatiin myös tästä paikasta. Eräs retkeläisistä huomasi Vallisaaressa koivussa istuvan linnun. Hetken ihmettelyn jälkeen laji varmistui uuttukyyhkyksi! Saimme onneksi rauhassa katsella kyyhkyä, ennenkuin se lähti jatkamaan matkaansa. Tällä välin tarkkasilmäiset nuoret olivatkin löytäneet kaukaa luodoilta kaksi merikotkaa, joita pääsimme kaukoputkilla katselemaan.

 

Merikotkien tarkkailua Kustaanmiekan kärjessä. Kuva: Jaakko Koponen

 

Kylmä tuuli ajoi porukan hetken seisoskelun jälkeen uudestaan liikkeelle ja päätimme etsiä suojaisemman paikan eväiden syömiselle. Eväspaikaksi valikoitui Susisaaren urheilukentän viereinen valli. Tästä näimme hieman paremmin saman kymmenen allin parven merellä sekä isolepinkäinen näyttäytyi hetkellisesti lennossa.

 

Eväiden syönnin jälkeen matka jatkui telakan kautta takaisin Iso-Mustasaaren puolelle. Seuraavat pikkulinnut löytyivät Suomenlinnan kirjaston kohdilta. Paikalta löytyi varpusia, viherpeippoja, mustarastaita, tiaisia sekä retken ensimmäiset urpiaiset. Matka jatkui ja osa retkeläisistä lähti suuntaamaan takaisin mantereelle aikaisemmalla lautalla.

 

Sinnikkäimmät retkeläiset lähtivät uhmaamaan tuulta vielä Länsi-Mustan valleille. Kovassa tuulessa näimme vielä parven räkättirastaita sekä nopeasti ohi lentäneen kanahaukan.

 

Takaisin lautalle päin kävellessämme huomasimme vielä kaupan takaa pienen urpiaisparven, jota lähdimme katsomaan tarkemmin. Parvesta löytyi hyvin vaalea lintu, mutta suuri nokka ja viiruinen yläperä osoitti linnun kuitenkin olevan tavallinen urpiainen.

 

Kylmästä säästä huolimatta retki oli onnistunut ja lajeja näimme yhteensä 27.

 

Allekirjoittanut kiittää retkeläisiä mukavasta retkipäivästä!

 

 Teemu Sirkkala

Kivinokka 21.1.2018 -retkikertomus

Sunnuntaiaamun retkisää oli mitä mainioin, pakkasta 5 astetta, tyyntä, 10 cm lunta. Kaikki 33 retkeläistä löysivät ennen pitkää oppaiden luokse, lähtöpaikkana ollut Kulosaaren kartanon pysäköintialue kun oli tulkittu useammallakin tavalla. Käpytikka rummutti ja punatulkku vihelteli lähtöpaikan lähipuissa. Monille Kivinokka oli uusi tuttavuus, ja retki aloitettiinkin tekemällä kierros Kivinokan noin 600 pikkumökin alueella. Variksia, sini- ja talitiaisia näkyi ja kuului tasaiseen tahtiin. Mustarastaita samoin.

Kuvaaja Markus Kanninen

 

Kivinokan luoteiskärjestä aukesi hyvä näkymä jääpintaiselle Vanhankaupunginselälle. Jäällä oli parinkymmenen lokin ja variksen porukka – odottelivatko pilkkijöiden kalanperkeitä kenties. Tummasiipiset merilokit ja vaaleammat harmaalokit eivät näyttäneet vähääkään häiriytyvän vähän sivummalla patsastelevan merikotkan läsnäolosta.

Kuvaaja Markus Kanninen

 

Matka jatkui Lemmenpolun kautta kohti Kivinokan katselulavaa. Hippiäisiä ja puukiipijä nähtiin läheltä. Koivunlatvassa istui hetken kanahaukka, jonka varis hätyytti matkoihinsa. Lavalta retki eteni Kivinokan metsäalueen reunaa myötäillen Vanhankaupunginlahtea reunustavalle kulkuväylälle, jota pitkin reippailimme Fastholman linturuokintapaikalle. Ruokinnalla ja sen liepeillä oli viime päivinä nähty valkoselkätikka ja pähkinänakkeli.

 

Kuva Jaana Sarvala

Anu erkani porukasta lähemmäs rantaa ja löysikin sieltä kaivatun pähkinänakkelin, joka lennähti lähemmäs retkijoukkoamme, niin että lähes kaikki näkivät linnun. Nakkelin kuuluvaa ääntäkin saimme kuulla.

Kuvaaja Markus Kanninen

 

Markus ja Tuomas
Kuva Jaana Sarvala

 

Rantaruovikossa ritisi ja näyttäytyi lyhyesti peukaloinen. Valkoselkätikka jäi harmi kyllä havaitsematta. Paluumatkan varren ruokinnalta löytyi kuusitiainen. Muutama viherpeippokin näkyi ja jokunen urpiainen lensi ylitsemme. Kun jo lähestyimme retken päätepistettä, ne, jotka vielä olivat porukassa mukana, näkivät ja kuulivat kaksi tilheä.  Viimeinen havainto oli korppipari. Retkellä havaittiin myös varpunen ja harakka. Lajeja kertyi näin ollen 21, kilometrejä noin 7.

Oppaina Jouni Rytkönen ja tämän kirjoittanut

Jaana Sarvala

Tringan K&K-retki 13.1.2018 Retkikertomus

Aamu alkoi tuttuun tapaan lähdöllä Helsingistä seitsemältä, ja kun matkalta poimittiin vielä muutamia retkeläisiä, niin kyydissä oli lopulta 42 retkeläistä sekä oppaat Aleksi Mikola ja Jaana Sarvala. Kuljettajanamme oli äkkijarrutuksiin jo tottunut Bjarne Kantén. Retken aiempaa aikaisemman päivämäärän takia Pohjan Slickoon Lahtien luo ehdittiin jo aamuhämärissä. Sisään mennessä muutama jälkijoukkolainen kuuli hetken varpuspöllön viheltelyä, mutta tähän muut eivät ehtineet. Sisään päästyämme oli vielä sen verran hämärää, että linnut olivat vasta heräilemässä. Kierros kahvia ja kakkua ehdittiin siis ottaa ennen kuin linnut pahemmin häiritsivät.

 

 

Kuva Jaana Sarvala

 

Pikkuhiljaa lintumaailmakin heräsi pilviseen aamuun, ja ruokinnoille ilmestyi pähkinähakkeja, tiaisia, punatulkkuja ja lopulta myös pari harmaapäätikkaa.

Tähystäjät valmiina!
Kuva Jaana Sarvala

 

Runsasta peippotalvea edustivat pari peippoa pihapuskissa ja muutama puiden latvoissa käynyt järripeippo. Muita mukavampia havaintoja edustivat mm. närhi sekä ylilentävä palokärki. Pois lähtiessä pihapuissa pyöri vielä puukiipijä.

Pähkinähakki. Kuvaaja Markus Kanninen

 

 

Suuret kiitokset Marjatta ja Alpo Lahti! Kuvaaja Jaana Sarvala

 

Noin varttia vaille yksitoista bussi lähti liikkeelle kohti Fiskarsia. Korkean veden takia koskikarat ovat tänä vuonna normaalia pienemmissä puroissa, joten niitä pysähdyttiin etsimään jo ennen Fiskarsin ruukkialuetta pienemmän Risslanjoen varrelle. Parilla pysähdyksellä ja pienellä komppauksella Risslanjoen varressa suurin osa ehti nähdä koskikaran, joita oli joella ainakin kaksi yksilöä. Siinä sivussa yksi retkeläinen löysi pohjoispuolen pellon toisesta reunasta puun latvasta hiirihaukan.

Taas uusi retkilaji näkyvissä. Hiirihaukka! Kuvaaja Jaana Sarvala

 

 

 

 

Koskikara. Kuvaaja Markus Kanninen

 

Etunenässä Markus ja Eetu ja Ilona. Kuvaaja Bjarne Kantén

 

Risslanjoelta lähdettiinkin jo suoraan kohti Saloa. Alkumatkasta pysähdyttiin vielä Antskogin sillan korvalla, kun bussista nähtiin koskikara.

Tämän karan ehtivät lopulta nähdä viimeisetkin, jotka sen olivat aikaisemmin missanneet.

Kara kiikareissa. Kuvaaja Jaana Sarvala

Samalla osa katseli lähipuiden latvoissa viherpeippojen kanssa pyörineitä järripeippoja.

Saloon selvittiin ilman lisäpysähdyksiä vaille yksi, ja ensin suunnattiin tämän retken osalta uudelle paikalle, Helenankadulle. Täällä on Salon pakollisten turkinkyyhkyjen lisäksi ollut tänä talvena nokkavarpusia ja muutenkin melko runsaasti lintuja. Turkinkyyhky näkyi jo ennen kuin ehdittiin bussista ulos, ja ensimmäinen nokkavarpunenkin heti kohta bussista noustuamme.

Turkinkyyhky. Kuvaaja Markus Kanninen

Osalle alueen pihoista ja niiden ruokinnoista näkee tieltä melko huonosti varsinkin isommalla porukalla, mutta onneksi turkinkyyhkyjä ja nokkavarpusia molempia lenteli edestakaisin ja istui välillä puiden latvustoissa. Enimmillään näkyvissä oli kuusi turkinkyyhkyä ja kaksitoista nokkavarpusta yhtä aikaa.

Ystävällinen salolaispariskunta toivotti koko porukan tervetulleeksi pihalleen katsomaan nokkavarpusia ja turkinkyyhkyjä. Kuva Jaana Sarvala

 

Viherpeippoja oli alueella useampia kymmeniä, samoin urpiaisia, varpusia ja pikkuvarpusia, seassa mm yksi tikli. Retken lajilistaan lisättiin myös fasaani.

Helenankadulta suunnattiin nopealle vessatauolle Halikon Prismaan, ja siitä eteenpäin perinteiseen tapaan Halikonlahden puhdistamolle. Heti tultuamme koivukujan varressa pyöri naaras valkoselkätikka, joka kävi kenties porukkamme koon takia kovin levottomaksi ja lenteli edestakaisin, mutta suurin osa ehti kuitenkin nähdä linnun.

Valkoselkätikka. Kuvaaja Markus Kanninen

 

Ruderaatissa ruokaili parikymmentä räkättirastasta ja kasa fasaaneja.

Maantiekiitäjä? Kuva Markus Kanninen

Merelle päin lentävistä lokkiparvista lisättiin lajilistalle harmaalokki ja merilokki. Lintutornilla käytiin pyörähtämässä ilman suurempia havaintoja, mutta ojan vartta takaisin päin lähtiessä löytyi ensin pellolla hiekkakasan vieressä talventörröttäjässä istuva isolepinkäinen, ja hieman myöhemmin ojanvarressa piilotteleva peukaloinen. Puimattomalla pellolla puukasojen vieressä oli pikkulintuparvi, josta löydettiin noin 150 peippoa, muutama kymmenen urpiaista ja ainakin yksi järripeippo. Ojien risteyksessä osa porukasta näki vielä toisen peukaloisen, ja muutama tikli lensi yli.

Puhdistamolta jatkettiin Viurilanlahden pohjoispuolelle kivilaiturille etsimään viiksitimaleita ja pajusirkkuja. Ruovikossa oli kuitenkin hiljaista, ja pikkuhiljaa alkoi hämärtää. Myöskään lahden pohjoispuolen pelloilla talvehtivaa tuulihaukkaa ei ohiajolla löytynyt, joten lähdettiin kohti moottoritietä. Viimeisillä valoilla mentiin vielä etsimään Salon ABC:n pohjoispuolella Veitakkalassa aiemmin päivällä nähtyä hiiripöllöä. Pöllöä ei kuitenkaan löytynyt aiemmalta paikalta, joten luovutettiin ja lähdettiin takaisin moottoritielle päin. Sinne asti ei kuitenkaan ehditty, kun hiiripöllö löytyi istumasta tien vieressä langalla. Bussi käytiin kääntämässä seuraavassa liittymässä, ja uudestaan kohdalle tullessa pöllö oli yhä langalla pari tolpanväliä eri paikassa, mutta nähtiin silti bussista mukavasti hämärtyvää taivasta vasten. Uuden bussin käännöksen jälkeen suunnattiin iloisin mielin takaisin moottoritielle ja sitä Helsinkiin.

Retken lajilista:

Sinisorsa, hiirihaukka, fasaani, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, turkinkyyhky, hiiripöllö, varpuspöllö, harmaapäätikka, palokärki, käpytikka, valkoselkätikka, tilhi, koskikara, peukaloinen, mustarastas, räkättirastas, hippiäinen, hömötiainen, kuusitiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, pähkinähakki, naakka, varis, korppi, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, urpiainen, pikkukäpylintu, punatulkku, nokkavarpunen, keltasirkku. Yht 42 lajia.

 

Aleksi Mikola

 

ps. Bussista löytyi varikolla Canon-kameran etsinsuoja, jos tätä kaipaat niin ota yhteyttä Jaanaan: tringa.retketÄTgmail.com

t. Jaana

 

Retki Isosaareen 7.1.2018 – retkikertomus

Raikas tuulahdus ulkomereltä

Tringan retkivuosi alkoi hieman historiallisesti retkellä Isosaareen, joka on ollut yleisöretkikohde vasta reilut puoli vuotta. Liekö uutuuden viehätystä, retki varattiin täyteen varsin nopeasti. Merimatka taittui merivoimien entisellä kelirikkoaluksella, joka osasi ottaa voimakkaankin aallokon suhteellisen pehmeästi. Perillä suuntasimme staijikalliolle, joka oli kohtuullisesti luoteistuulelta suojassa, mutta vastaavasti tammikuinen aurinko aiheutti varsin kirkasta vastavaloa ja jonkin verran lämpöväreilyä sinisen meren yllä.

 

Vastavalon tunnelmaa Isosaaressa. Kuvaaja Peter Buchert

 

 

Jo merimatkalla kannella viihtyneet näkivät muutama sata allia sekä kaksi merikotkaa. Muutonseurantakalliolla saimme todeta, että seurattavaa muuttoa ei ollut, mutta paikallisia allilauttoja senkin edestä. Useimmat allit olivat sen verran kaukana, että tarkempaa laskentayritystä emme tehneet. Alleja oli joka tapauksessa muutama tuhat.

Muuten merilintupuolella oli sitäkin hiljaisempaa. Muutamien telkkien  ja isokoskeloiden lisäksi saimme lähinnä ihastella kolmea lokkilajia, niitä kaikkein tavanomaisimpia, joskin kalalokkeja oli vuodenaikaan nähden aika mukavasti.

Takanamme pusikoissa viihtyi tilhiparvi ja päältä taisi mennä jokunen urpiainen. Raikas merituuli osui kaikesta huolimatta tuntuvasti selkään, ja jonkin ajan kuluttua teimmekin lähtöä saarta kiertämään. On tietysti mahdollista, että Isosaaressa ei paljon olekaan pikkulintuja talvisin, kun ei ole ruokintaakaan, mutta todennäköisemmin nimenomaan kova tuuli ajoi linnut puskiin piilottelemaan. Urpiaisia, tali- ja sinitiaisia sekä joitakin vihervarpusia lukuun ottamatta pikkulintusaldo jäi olemattomaksi.

Aurinko kuitenkin helli meitä – retkenä Isosaari on hieno kohde, vaikka linnut sattuivatkin tällä kertaa lähes puuttumaan.

Paikallinen merikotkapari viihtyi kuitenkin Kuivasaaren päällä, ja tekipä toinen linnuista komean ylilennon meidänkin iloksemme. Noin puoli tuntia ennen paluuta pääporukka sai tiedon paikallisesta pohjantikasta, jota kiirehdimme katsomaan. Tikka ehti kuitenkin piiloutua metsikköön, kun ennätimme paikalle. Etsinnöistä huolimatta pohjantikka kartutti vain muutaman retkeläisen vuodenpinnatiliä. Seuraavaksi kovin havainto taisi olla yhden tai korkeintaan muutaman retkeläisen havaitsema koirasteeri.

Paluumatkalla aluksen miehistö kielsi meitä jäämästä kannelle turvallisuussyistä, sillä vastatuulessa keikutti toki enmmän kuin menomatkalla. Kannelle pääsimme heti, kun Santahaminan kärki ja kaupunkia lähempänä olevat saaret antoivat tuulensuojaa.

Aurinkoinen alku retkivuodelle siis, joskin hyytävä ja vähälajinen. Vastaisuudessa Tringa pyrkii järjestämään retkiä Isosaareen niin, että jää enemmän aikaa retkeilyyn. Nyt matkoihin meni melkein kaksi tuntia, joten aikaa saaressa oli vain kolmisen tuntia. Tällä kertaa se ei haitannut, mutta kun lintuja on maastossa enemmän, tarvitaan enemmän aikaa retkeilläkin. Retkivuoden avausta opastivat Teemu Sirkkala ja

Peter Buchert

Joutsenretki Hankoon 11.11. 2017 Vettä ja vähän vesilintujakin

Retki tehtiin poikkeuksellisen kehnossa kelissä. Vettä tuli päivän aikana Hankoon 11mm ja tuuli oli 10 metriä sekunnissa. Kaikeksi harmiksi tuulen suunta oli vielä kaakosta, joten parhaat lintupaikat Itä-lahdella olivat tuulen piestävissä. Tämä säävalituksesta ja asiaan. Retkelle oli ilmoittautunut 20 henkilöä, joten Jaana hommasi alle pikku-bussin, mikä oli aivan erinomainen valinta: kaikki mahtuivat kyytiin ja Hangon kapeilla teillä liikkuminen oli jouhevaa.
Ensimmäinen pysähdys oli jo Inkoossa, kun päätimme varmistaa päivän teemalajin eli joutsenen. Degerbyn Studdbölen peltojen 30 laulujoutsenen parvi näkyi hienosti Hankotielle (51) ja koska vielä ei sadekaan vaivannut niin katselimme parvea tovin. Niiden seurassa oli 6 valkoposkihanhea. Näiden valtajoukot ovat jo jättäneet kontumme ja Tringan alueella on enää vain muutamia viivyttelijöitä.
Tästä jatkoimme bussipysäkki kerrallaan eteenpäin noin 5 kilometrin matkan, sillä yritimme toisen oppaan Teemu Sirkkalan kanssa kaivaa alueella viihtynyttä hiiripöllöä näkyviin. Se olisi viisaampi kuin me, ja lymysi jossakin sateen suojassa, sillä tässä vaiheessa taivaan hana oli jo vähintään puoliksi auki. Oheishavaintoina tuli 60 kanadanhanhen parvi, joka matkasi hienossa aurassa jonnekin lähipellolle aamupalalle.
Tästä tulikin mieleen, että mekin voisimme tehdä samoin ja ajoimme ihan sukkana Karjaan ABC:lle. Aamupalan voimin päätimme toteuttaa ennalta sovittua suunnitelmaa ja kaikesta huolimatta jatkaa kohti Hankoa. Täktomin kylällä päivysti isolepinkäinen, jota sade piiskasi ikävästi.  Yritimme miettiä mahdollisimman tuulensuojaisia paikkoja ja päädyimme aloittamaan Långörenin tyveltä. Valinta oli ihan hyvä, sillä niemen kärjen metsikkö antoi tuulensuojaa ja lintuja pystyi katsomaan kohtalaisissa olosuhteissa. Tosin ihan hirveästi ei ollut katsottavaa: kaksi naurulokkia kalasteli lahdella, telkkiä oli noin 30 linnun parvi laineilla ja muutamia isokoskeloja sekä kyhmy- ja laulujoutsenia nähtiin.
Sieltä matka jatkui läheiselle Västerfjärdenin lahdelle, jossa on oleskellut satapäinen tukkasotkaparvi. Linnut olivat edelleen tallella ja pääsimme katsomaan niitä, jopa kohtalaisissa olosuhteissa: tuuli ei osunut lahdelle ja isot lehtipuut antoivat sateensuojaa. Olimme jo sopineet, että tämä voisi olla pääkohteemme ja päätimme viettää siellä reilusti aikaa. Tukkasotkia oli noin 800 ja joukossa noin 20 naaraspukuista lapasotkaa, joten ehkä vähän hankalan lajiparin tunnistamista voitiin harjoitella käytännössä. Tunnelma oli mukava ja oheislajeina löytyi kaksi lapasorsaa: Tringan alueen ainoat muuten eikä niitä enää ole koko Suomessakaan kuin kahdessa muussa paikassa. Toinen lusikkanokista lymysi takareunan ruovikkorajassa, mutta toinen oli komeasti näytillä sinisorsaparven hännillä. Lisäksi nähtiin 10 haapanaa.
Vesisade yltyi, mutta kävimme vielä haistelemassa tuulta Tiilitehtaan rannassa. Siellä oli hyvä sopia kaatosateessa ja hirmutuulessa, että nämä rannat saisivat nyt jäädä ja päätimme edetä ennakkosuunnitelman mukaisesti kohti Raaseporin (Karjaa) Lappträsketiä. Matkalla vaatteet ehtivät kuivua sopivasti ja sadekin näytti hieman hellittävän, joten ei muuta kuin kohti tornia. Tosin vettä oli maastossa niin paljon, että tornin tyvellä ei meinannut varret riittää. Joutsenia oli odotettua vähemmän, taisivat olla ruokailemassa pelloilla. Pari allia löytyi ja sampoin uiveloita, joita oli mukava katsella. Yksi merikotka nähtiin vilaukselta ja Teemu kaivoi vielä lapasotkankin kaikkien nähtäville. Retki päättyi iltahämärissä kun koossa oli 35 lajia. Kiitos Anterolle kuskaamisesta ja kaikille osallistujille retkiseurasta sekä Teemulle opastamisesta.

Mikko Savelainen (opas)

Joutsenretkeläisiä Hankossa 11112017