Iltaretki Laajasalon Stansvikiin – retkikertomus


Osallistujia saapui monin eri tavoin kokoontumispisteeseen: kävellen, polkupyörällä, bussilla ja henkilöautolla. Oppaamme Paul Segersvärdin saavuttua osallistujia oli 15 mutta välittömästi retken alettua lisääntyi osallistujamäärä lopulliseen kahteenkymmeneen. Jo heti ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen bongasimme erään retken parhaimmista havainnoista: kevyenliikenteen väylän vieressä kasvaneet keltavuokot. Samasta kasvupaikasta löytyi myös mukulaleinikki ja pikku käenrieska. Kevyen liikenteen väylältä käsin tavoitimme ensimmäiset kuusitoista lintulajia, joista muutamista vain selvä äänihavainto. Samalla tuli selväksi, että joukossa oli alueen hyvin tuntevia henkilöitä ja siksi retkestä muodostui myös eräänlainen kotiseuturetki valoittaen Stansvikin alueen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuuden uhkakuvia.

Saimme melko kattavaa tietoa talitiaisen eri säkeistä ja syistä jotka mahdollisesti ovat johtaneet tilanteeseen, että aiemmin niin yleinen ti-ti-tyy on harvojen herkkua nykyään. Retki jatkui Stansvikin ajotien kautta ylös kallioille ja sieltä rantaan aikoinaan paikalla olleen öljysataman aidatun alueen reunaa seuraten. Nyt tuli kyseeseen vesilinnut, joita oli lajimäärällisesti kutakuinkin saman verran kuin siihen mennessä havaitut lajit. Yritimme parhaamme löytää harmaalokkeja, mutta laji jäi tällä kertaa näkemättä. Saimme muun muassa seurata kaukoputken välityksellä pesivien valkoposkihanhien puolustustoimia muutamia kanadanhanhia vastaan. Reissu jatkui Uudenkylän kautta itse Stansvikin kartanon pihapiiriin ja sieltä ajotietä pitkin kohti lähtöpistettä. 

Retken kokonaissaldoksi tuli 35 lajia kun mukaan lasketaan vielä takaisin kävelyn aikana nähty harmaahaikara, vaikka osa mukana olleista olikin jo valinnut hypätä bussin 88 kyytiin. Tässä koko lista havaituista lajeista: räkättirastas, silkkiuikku, sinisorsa, telkkä, kalalokki, naurulokki, tikli, peippo, rautiainen, vihervarpunen, punarinta, sinitiainen, mustapääkerttu, mustarastas, talitiainen, västäräkki, hippiäinen, haapana, kirjosieppo, sepelkyyhky, kanadanhanhi, isokoskelo, varis, tukkasotka, valkoposkihanhi, rantasipi, kyhmyjoutsen, käpytikka, haahka, meriharakka, viherpeippo, pajulintu, laulurastas, punakylkirastas ja harmaahaikara.

Kirjoitti retkelle osallistunut Hannu Helminen

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin