Kävelyretki Mustavuoreen

Loading Map....

Aika
06.06.2020 kello 06.00 - 09.00

Lähtöpaikka
Vuosaari/Niinisaarentie 12

2 paikkaa vapaana

Luokat

Retkellä tutustutaan alueen monipuoliseen linnustoon ja kuunnellaan alkukesän laulajia. Kävelyä noin 5 km.

Tarkista tapahtumakalenterista retkitiedot retkeä edeltävänä päivänä mahdollisten viime hetken muutosten varalta.

Koronavirustilanne:

Noudatamme retkillä THL:n ja muiden viranomaisten ohjeita ja suosituksia. BirdLife on antanut lintuyhdistyksille viranomaisohjeisiin perustuvat omat suosituksensa retkien järjestämisestä. Tilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Peruutuksesta ilmoitetaan ilmoittautuneille.

Retkelle saa tulla vain ehdottoman terveenä – lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.

Jokainen osallistuu retkelle omalla vastuullaan. Emme suosittele riskiryhmiin kuuluvia osallistumaan retkelle.

Retkellä osallistujien tulee huolehtia 2 metrin turvavälin pitämisestä (poislukien samassa taloudessa asuvat).

Oppaan kaukoputkea ei voi käyttää.

Oppaana: Mikko Salonen

Lähtöpaikka: Niinisaarentie 12, parkkipaikka (ulkokuntoiluvälinepaikka ja pururadan/ladun lähtöpaikka).

Retkiaika: Lähtö klo 06:00, paluu noin klo 09:00

Retken hinta: Maksuton

Ilmoittautuminen: Netti-ilmoittautuminen viimeistään 4.6.

Tiedustelut: retketÄTtringa.fi

 

Omat ilmoittautumiset Ilmoittautumisohje

Ilmoittaudu tähän tapahtumaan

Ilmoittautuminen tähän tapahtumaan on päättynyt, tai ei ole vielä alkanut.

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email