Loading Events
  • This event has passed.

Utön syysretki TÄYNNÄ

21.9.2022 - 24.9.2022

Lähde mukaan mieleenpainuvalle linturetkelle ulkosaaristoon, Utöön. Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari on kuuluisa mm. lukemattomista vuosien varrelle osuneista erityisistä lintuhavainnoista, esimerkiksi vuoden 2012 joulukuisesta kettusirkkuhavainnosta.  Utön lintutarjonta on aina mielenkiintoinen ja yllätyksellinen, syysmuuttoaikaan voi kohdalle osua vaikka mitä. Ja vaikka lintuanti ei onnistuisikaan yllättämään, saaren ja ympäröivän meren maisemat ovat lumonneet monet. Retki sisältää muutonseurantaa sekä kiertelyä saaressa. Kävelymatkat ovat lyhyitä.

Majoitumme mukavasti Utön Havshotellissa. Saaressa on kauppa. Hotellilta voi ostaa puolihoitoon kuulumattomia aterioita. Yhteysaluksessa on ravintola.

Kulku Nauvoon kimppakyydein. Pärnäisten satamassa on tilava pysäköintialue.

Retkeä odotellessa kannattaa lukea Juha Laaksosen kirja Murha Lintusaarella. Karusta aiheestaan huolimatta hauska kirja, sisältää myös lintutietoa.

Utössä asuvan lintuharrastaja Jorma Tenovuon blogista voi puolestaan lukea Utön lintutapahtumista vuosien varrelta ja tarkistaa saaren uusimmat havainnot:

http://www.jtenovuo.com/blogi/

Retken aikana on mahdollista osallistua erillismaksusta Utön majakan esittelyyn. Utöläinen Hanna Kovanen tuntee majakan ja sen historian.

Retki saattaa peruuntua lyhyellä varoitusjalla. Jos retki peruuntuu, osallistumismaksut palautetaan.

Kenelle: Retki on vain Tringan jäsenille.

Retkiaika ja lähtöpaikka: Lähtö Nauvon Pärnäisten satamasta (Saaristotie 5861) keskiviikkona 21.9. klo 11.10. Saaressa ollaan perillä noin klo 15.30. Paluulähtö lauantaina 24.9. klo 8.30. Pärnäisiin saapuminen noin klo 12.50.

Retken hinta: 420 e 2 hh:ssa majoittuvilta, 480 e 1 hh:ssa majoittuvilta. Retkimaksu sisältää opastuksen, majoittumisen 3 yötä Utö Havshotellissa, puolihoidon (aamiainen ja päivällinen), 1 iltana rantasaunan. Lisäksi kimppakyytimaksu. Ellet halua osallistua yhteispäivällisiin, retkihinta on 2 hh:ssa majoittuvalta 360 e, 1 hh:ssa majoittuvalta 420 e.

Oppaina: Aapo Salmela ja Jaana Sarvala

Ilmoittautuminen ja retkimaksu: Sitova ilmoittautuminen viimeistään 8.9. oheisen linkin kautta:

https://birdlife-lv.creamailer.fi/survey/westaqn61duvx

Saatuasi sähköpostivahvistuksen siitä, että ilmoittautumisesi onnistui ja mahduit mukaan retkelle, maksa viikon kuluessa ilmoittautumisesta 50 e varausmaksu Tringan retkitilille FI0215723000351585. Merkitse maksun viestikenttään “Utön retki 2022-varausmaksu” sekä maksetun osallistujan/osallistujien nimet.

Loppumaksu maksetaan samalle retkitilille viimeistään 8.9.

Ilmoittautumisen peruminen: Lähetä peruutuksesta sähköposti: opastukset@tringa.fi. Saat ohjeet retkimaksun/varausmaksun palautuksen hakemiseksi. 8.9. jälkeen tulleista peruutuksista ei retkimaksua palauteta ellei tilalle saada toinen osallistuja.

 

Tiedustelut: opastukset@tringa.fi

Details

Start:
21.9.2022
End:
24.9.2022
Event Category:
Kirjoita jotakin