Talvilintujen ruokinta

 

_DSC1365

 

Lintujen talviruokinta tarjoaa iloa niin ruokkijalle kuin linnuillekin. Ruokinta on ikkuna lintumaailmaan. Hyvillä eväillä ja vinkeillä saat monipuolisen linnuston nähtäväksi ja kuvattavaksi, ja linnut viihtyvät ruokinnalla.

 

Sopiva kattaus

Asutuksen keskellä talviruokinta on varsin yleistä, joten linnuilla on varaa valita eväänsä. Kauralyhde jää helposti ilman lintuja, mikäli naapurin pihalla on tarjolla monipuolisempi kattaus. Jos haluaa saada paljon lajeja ja yksilöitä, on monipuolisuuteen panostettava. Sopivaa ruokaa linnuille ovat ainakin auringonkukansiemen kuorellisena ja kuorettomana, maapähkinät kokonaisina tai murskana, kaura, ohra ja erilaiset siemensekoitukset, talipötköt ja lampaan ihra, marjat ja hedelmät. Talipötköt ja -tangot vaikuttavat maistuvan huomattavasti paremmin kuin talipallot, jotka sisältävät useimmiten hyvin vähän rasvaa ja enemmän heikkolaatuisia siemeniä. Palloissa näyttää tosin olevan paljon laatueroja. Hedelmistä kelpaavat paitsi omenat, omien kokemusteni mukaan myös banaani ja päärynä. Pihlajanmarjoja voi pakastaa syksyllä ja tarjoilla keväällä kun marjat ovat muualta loppu. Etenkin mustarastas arvostaa marjatarjoilua ja hedelmiä. Sopiva kattaus riippuu ruokinnan ympäristöstä ja sen lajistosta. Etenkin asutusalueella on syytä ottaa myös huomioon, ettei ruokinta houkuttele rottia ja hiiriä. Vaikka niiden vierailu ei itseä häiritsisi, voi naapurilla olla asiaan sanomista. Siten naapurisovun merkeissä kannattaa tämä ottaa huomioon.

 

Esimerkkejä ruokinnalla tarjottavaksi

Nämä vaihtoehdot eivät ole missään muotoa ainoita sopivia, ja eri variaatioita voi hyvin kokeilla.

Kattaus omakotitalon pihalle:
-maapähkinää automaatissa
-auringonkukansiemeniä ja kauraa sekoitettuna suuremmassa automaatissa
-talipötkö metalliverkon sisällä
-maahan tai oksanhankaan hedelmiä tai marjoja

Kauran ja auringonkukan sekoittamisessa ajatus on, että monet linnut suosivat auringonkukkaa ja heittävät kauran maahan, mistä heikkonokkaisemmat lajit, etenkin keltasirkut ja urpiaiset sen mielellään noukkivat. Näin ruokaa tippuu maahan vain harvakseltaan, eikä pääse kertymään sinne rottia houkutellen. Alusta on kuitenkin pidettävä siistinä. Keltasirkut harvoin hakeutuvat itse automaatille, vaan syövät ruokansa maasta. Pulut ja fasaanit ovat säännöllisiä ruokintavieraita omakotitaloalueella ja myös ne ruokailevat mieluiten maassa. Auringonkukka kelpaa suurimmalle osalle ruokintalajeista ja nirsoimmat suosivat maapähkinää. Se houkuttaa etenkin pienempiä tiaisia. Tali vetää puoleensa tikkoja ja tiaisia, myös pyrstötiaisia sekä nykyisin runsaslukuisena omakotitaloalueilla esiintyviä pikkuvarpusia. Varislinnut, kuten närhi, hakeutuvat mielellään talille jos vain siihen yltävät. Hedelmät ja marjat ovat etenkin rastaiden lempiruokaa. Tällä yhdistelmällä saa jo monipuolisen lintulajiston ruokinnalleen.

Kattaus kerrostalon pihalle:
-talipötkö
-maapähkinä tai kuoreton auringonkukansiemen laadukkaassa automaatissa

Kerrostalon pihalla on hyvä pitää ruokintaa, joka ei houkuttele kutsumattomia vieraita kuten rottia, eikä roskaa ruokinnan ympäristöä. Talipötkö pitkän rautalangan päässä roikkumassa on hyvä ja siisti eväs johon vaikkapa rotta ei yllä, kelpaa hyvin tikoille ja tiaisille sekä varpuselle ja pikkuvarpuselle, mutta monet siemensyöjät eivät onnistu siinä tasapainoilemaan. Laadukas automaatti ladattuna kuorettomilla auringonkukansiemenillä tai maapähkinällä pitkän rautalangan päässä roikkumassa on siisti, eikä ruokaa kerry ruokinnan alle rottia tai hiiriä houkuttamaan.

Kattaus metsään:
-maapähkinämurskaa tai kuorettomia auringonkukansiemeniä
-talipötkö tai ihraa
-kauraa

Metsäruokinnalla ei mahdollisista nisäkäsvieraista ole harmia, eivätkä ruokintavieraat ole niin nirsoja ruoan suhteen mikäli kilpailevia ruokintoja ei ole lähistöllä.

Metsäruokinta kerää etenkin metsätiaisia – hömötiaisia, kuusitiaisia ja töyhtötiaisia. Etenkin hömö- ja töyhtötiainen varastoivat ruokaa syksyllä, joten ruokinnan voi aloittaa jo syys-lokakuussa. Pienille tiaisille auringonkukansiemenen avaaminen ei ole hyväksi, joten pehmeämpää ravintoa on hyvä tarjota. Kuorittu auringonkukansiemen tai maapähkinämurska on hyvä ja säilyy pitkään varastoissa. Ne kelpaavat myös pähkinähakille ja närhelle. Kaura kelpaa myös etenkin jos pähkinää tai muita siemeniä ei ole tarjolla. Sitä kannattaa lisätä etenkin, mikäli ruokinta on pellon reunassa tai avoimemmalla paikalla, jolloin keltasirkut kiinnostuvat paikasta. Kaura kannattaa tarjoilla maasta tai automaatista maan tasalta. Talipötkö tai pala ihraa houkuttaa myös tikat paikalle.

 

Ruokinnan ympäristö

Vaikka kattaus olisi omasta mielestä kuinka täydellinen, saattaa ruokinta pysyä tyhjänä, mikäli ympäristö on väärä. Linnut eivät useimmiten lennä päistikkaa ruokinnalle, vaan tarkastelevat ensin tilannetta ja mahdollisia vaaroja hyvästä suojapaikasta. Siksi ruokinnan lähistöllä on hyvä olla tiheä pensas tai puu, mieluiten useampia, josta linnut löytävät suojaa. Isommat linnut vaativat puita, pienemmille on tiheä pensas sopivampi. Ruokinnalta olisi hyvä olla näkyvyys eri suuntiin. Liian lähelle ikkunaa ei ruokintaa pidä myöskään asettaa, jotta linnut eivät törmää siihen. Erilaisia naruja voi myös ikkunaan riipustaa roikkumaan tihein välein törmäyksiä estämään.

 

Ruokinta-automaatit

Laadukkaat automaatit ovat helposti täytettäviä ja puhdistettavia, kestäviä ja turvallisia linnuille. Etenkin asuinalueella voi olla hyvä, ettei ruokaa tipu ylen määrin maahan. Asia on tosin hankala: monet lajit ruokailevat lähes yksinomaan maasta ruokansa, joten monet jättävät ruokinnan väliin mikäli maassa ei ruokaa ole saatavilla. Kuitenkin maassa oleva ruoka pilaantuu helposti lintujen ulosteista ja houkuttelee rottia. Mikäli käyttää automaattia, josta ruokaa tippuu maahan, on ruokinnan paikkaa hyvä vaihtaa usein ja alusta on pidettävä siistinä. Hyvälle automaatille pääsevät paitsi pikkulinnut, myös isommat. Eduksi on, mikäli automaattiin mahtuu sen verran ruokaa, ettei se pääse hetkessä loppumaan. Hyviä automaatteja voi ostaa hyvin varustelluista alan liikkeistä tai nikkaroida itse.

Talipötkö ja ihrapala kannattaa myös asettaa metalliverkon sisään. Tällöin useammat lajit pääsevät siihen käsiksi, eikä varis varasta koko pötköä kerralla.

 

Lintujen valokuvaaminen ruokinnalla

Talviruokinta on hyvä paikka lintujen kuvaamiseen. Tällöin ruokinnan voi nähdä molempia osapuolia hyödyttävänä toimintana: linnut saavat ruokaa, kuvaaja kuvia. Toki ruokinta jo ilman kuvaamista tuo iloa ruokkijalle.

Lintuja harvoin pääsee kuvaamaan yhtä läheltä kuin ruokinnan houkuttamana. Linnut ovat kuitenkin varuillaan myös ruokinnalla, joten kuvaajan on hyvä piiloutua piilokojuun tai ainakin pysytellä visusti paikallaan, jotta kuvattavaa tulisi. Tosin tässä on paljon lintulaji- ja jopa yksilökohtaisia eroja. Kuusitiainen viipottaa ruokinnalle vähät välittämättä kuvaajasta, mutta moni muu laji jää tulematta ruokinnalle, mikäli kuvaaja heiluu ja metelöi ruokinnan lähellä. Herkempiä lajeja varten ei ruokinnalla pidä päivystää koko päivää vaan antaa ruokailurauha linnuillekin.

Kuvat talipallolla roikkuvasta tiaisesta voivat pidemmän päälle kyllästyttää. Etenkin metsätiaiset esittäisi mieluiten kuvassa kuivan kelon nokassa tai muussa ns. luonnollisemmassa ympäristössä. Siksi kuvaustapahtumaa on hyvä suunnitella etukäteen. Kuvaaja voi viritellä ruokinnan lähelle kelottuneita oksia, lahopuupökkelöitä tai sammaloituneita kantoja tuomaan tunnelmaa luonnontilaisesta korpimetsästä, vaikka kuvaus tapahtuisikin keskellä omakotitaloaluetta. Monet luontokirjojen kuvat on otettu juuri tällä tavoin. Oksat on sijoiteltava siten, että linnut niissä tykkäävät istuskella. Usein niihin ripustellaan vielä talipaloja tai siemeniä lintuja houkuttamaan.

Ruokinnan pystyttävä kuvaaja ottaa myös huomioon valon suunnan ja taustan saadakseen kuvansa mieluisiksi. Tällöin pitää ottaa huomioon vuorokauden aika ja valon määrä ja laatu. Minimivaatimus on se, että valoa on ylipäänsä riittävästi tarjolla kuvaamiseen. Tiheän kuusikon keskellä ei ainakaan lumettomana aikana pilvisellä säällä ole juurikaan asiaa lintukuvaukseen.

 

Ruokinnan ajankohta

Linnut hyötyvät talviruokinnasta syksystä kevääseen. On kuitenkin huomioitava, että lämpämillä säällä taudit leviävät helpommin. Siten, mikäli aloittaa ruokinnan aikaisin syksyllä tai jatkaa sitä myöhään kevääseen, on hygieniasta pidettävä tarkkaa huolta. Huoleen siitä, että muuttolinnut jäisivät talvehtimaan juuri ruokinnan vuoksi, ei ole näyttöä.

Etenkin metsäruokinnan voi aloittaa jo alkusyksystä. Töyhtö- ja hömötiainen ryhtyvät keräämään varastoja talvea varten jo viimeistään alkusyksystä, joten pähkinämurska tai kuorettomat auringonkukansiemenet ovat hyvä apu talvivarastojen täyttämiseen. Myös lajit, jotka eivät kerää varastoja, tankkaavat syksyllä kerätäkseen riittävät rasvavarannot talvea varten ja hyötyvät rasvaisista siemenistä. Usein kovin kuhina ruokinnalla onkin syksyllä, loka-marraskuussa. Ruokinnan voi aloittaa myös myöhemmin, vaikka keskitalvella. Pakkaskeleillä on ruokinta helpointa pitää tautivapaana.

Keväällä alkaa myös soidinaika, mikä kuluttaa linnuilta paljon energiaa. Talvikuolleisuus monilla lajeilla on suurin juuri keväällä, ei niinkään keskitalven kylmimpänä aikana. Maalis-huhtikuun vaihteesta huhtikuun puoliväliin rynnistää Etelä-Suomeen massoittain muuttolintuja, jotka mielellään kerääntyvät ruokinnalle tankkaamaan rankan muuton vähentämiä energiavarastoja. Peipot, rautiaiset ja sepelkyyhkyt ovat usein huhtikuun alun ruokintavieraita. Tässä vaiheessa lämpötilat ovat helposti jo sen verran korkeat, että ruokinta on syytä puhdistaa tasaiseen tahtiin.

Usein talviruokinta on hyvä lopettaa huhtikuun puoliväliin mennessä juuri lämpötilan takia. Lisäksi linnut hakeutuvat jo reviireilleen. Ei ole toivottavaa, että ruokinta houkuttaa lintuja pesimään lähistölle, sillä poikasten ravinto, hyönteiset ja muut selkärangattomat, saattaa käydä vähiin. Siemenistä tai talista eivät linnunpoikaset saa proteiinia, jota tarvitaan etenkin sulkien kasvuun ja kehitykseen.

 

Ruokintavieraita

Tässä esitellään Tringan alueella tyypillisimmin ruokinnalle hakeutuvia lajeja. Pääsääntöisesti tekstissä ei keskitytä määritykseen, sillä siihen on kirjallisuutta tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Ajatus enemmänkin on kuvata lajin tyypillistä käyttäytymistä ruokinnalla, ja millä keinoilla lajin voisi ruokinnalle saada houkuteltua.

talitiainen

Talitiainen on lähes jokaisen talviruokinnan vakiovieras. Pähkinät ja auringonkukansiemenet niin kuorellisina kuin kuorettominakin kelpaavat hyvin, eikä talipötkö jää nokkimatta tinteiltä. Syrjäisemmillä seuduilla, missä muita ruokintoja on vähemmän, kelpaa kaura tai ohra yhtä lailla. Talitiainen on hyvin monipuolinen ruokavaliossaan.

sinitiainen

Talitiaista pienempi sinitiainen on yleistynyt talviruokinnan ja lauhojen talvien myötä. Hentonokkaisena se viihtyy paremmin talilla kuin avaa kuorellisia auringonkukan siemeniä. Pehmeämmät pähkinät sen sijaan maistuvat hyvin. Pirteä sinitiainen ei varastoi ravintoa kuten hömö- ja töyhtötiainen, joten se on talvisin hyvin riippuvainen ruokinnoista. Ruokintojen ulkopuolella sinitiaisen voi löytää roikkumasta koivun tai lepän norkoilla tai parvena ruovikossa. Hyvässä lykyssä parvesta voi löytää myös äärimmäisen harvinaisen valkopäätiaisen, kuten Helsingin Viikissä talvella 2015-2016. Älä sekoita tätä pyrstötiaiseen.

kuusitiainen

Pienin tiainen, kuusitiainen on peloton ruokinnan vieras. Se ei yleensä ihmisestä juuri piittaa ja saattaa ajaa isommatkin tiaiset pois talipötköltä. Mustan-harmaan kuusitiaisen tunnistaa paitsi yleisvärityksestä, myös pienestä koosta ja niskan leveästä valkoisesta pystyjuovasta. Kuusitiainen aloittaa laulukautensa jo toisinaan joulun aikoihin. Laulu on inttävä vidjy-vidjy- vidjy-vidjy, muistuttaen talitiaista.

hömötiainen

Metsän lähellä sijaitsevalle ruokinnalle voi pyrähtää hömötiainen. Kutsuäänestä sen helpoiten löytää, kuulostaen paheksuvalta, vtsjäääh! Hömötiainen on kuusitiaista yleisväriltään vaaleampi, joskin myös vaalean-harmaan sävyinen. Ruokinnalta hömötiainen rahtaa metsään jatkuvasti ruokaa, sillä se varastoi ravintoa pahan päivän varalle kaarnan koloihin ja muihin sopiviin jemmoihin. Siemeniä ja pähkinöitä on helpompi kuskata kuin talia, mutta molemmat maistuvat.

töyhtötiainen

Prrl – prrl! Töyhtötiaisen huomaa helpoiten äänestä. Pirteä kutsuääni kantaa kauas. Töyhtötiaisella on nimensä mukaisesti päässä sojottava töyhtö ja laji onkin kenties sympaattisimman näköinen. Ruokinnalla töyhtötiainen on kuitenkin monin paikoin harvinaisuus, sillä töyhtötiainen vaatii metsän välitöntä läheisyyttä. Se on pinttynyt paikkalintu, joka karttaa aukeiden ylitystä. Siksi töyhtötiaisia viihtyy vain harvoilla ruokinnoilla. Talipötkö on mieluista ruokaa, joskin töyhtötiainen varastoi hömötiaisen tavoin ravintoa metsään.

pyrstötiainen

Syksyisin vaeltavia pyrstötiaisia saattaa toisinaan jäädä talveksikin. Tällöin pyrstötiaisen voi saada ruokinnalle mehevällä talipötköllä. Samaan pötköön voi lehahtaa koko parvi kerralla! Kokovalkoinen pää ja valkoinen yleisväri saattaa tuoda mieleen äärimmäisen harvinaisen valkopäätiaisen, älä siis sekoita näitä keskenään. Pyrstötiaisella on huomiota herättävän pitkä pyrstö, mikä näkyy myös lennossa. Ääni on kirkas ja herättää huomiota.

puukiipijä

Suurten puiden runkoja kiertelevä puukiipijä on hiljalleen löytänyt myös ruokintapaikat. Normaalisti hämähäkkejä ja hyönteisiä aterioivalle puukiipijälle kelpaa myös tali ja pähkinämurska hienoksi hienonnettuna. Etenkin metsän reunassa sijaitseva ruokinta voi kiinnittää puukiipijän mielenkiinnon. Kannattaa kokeilla talipötköä suoraan puun runkoa vasten tai jopa talin hieromista suoraan puuhun.

_DSC5720

Puukiipijä on uusi ruokintalaji. Talipötkö puun runkoa vasten voi houkuttaa sen ruokinnalle.

 

pähkinänakkeli

Jos huomaa linnun kävelevän puun runkoa suoraan alas pää alaspäin, on todennäköisesti saanut ruokintavieraaksi pähkinänakkelin. Terävänokkainen ja lyhytpyrstöinen nakkeli liikkuu vilkkaasti ruokinnalla, kuskaa ahkerasti auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä metsän varastoihin ja ääntelee aktiivisesti ja hyvin monella tavalla. Yksi tyypillinen ääni on kirkas sit sit. Suomessa tavataan pähkinänakkelin kahta eri alalajia, kauempaa idästä vaeltavaa asiaticaa ja pääasiassa muualta euroopasta ja Venäjän lähiseuduilta saapuvaa europaeaa. Ensin mainittu on hieman hentonokkaisempi, alaperässä punaista on hyvin vähän ja otsaa kiertää valkoinen reunus. Sukupuolten välillä on kuitenkin eroa etenkin europaean välillä, naaraalla punaista on laajemmin alaperässä. Erot ovat kuitenkin liukuvia, joten määrityksessä ei kannata hötkyillä. Molemmat alalajit saa helpoiten ruokinnalle, jonka ympäristössä on jaloja lehtipuita, mielellään vanhoja sellaisia.

käpytikka

Yleisimmin ruokinnalle saapuva tikka on käpytikka. Tali on sen suosikkiravintoa, mutta toisinaan käpytikka takoo auki myös auringonkukansiemeniä. Kutsu- ja varoitusääni on voimakas kip! Käpytikan tunnistaa muista musta-valkokirjavista tikoista mm. selän sivujen laajoista valkoisista alueista, selän keskeltä valkoinen puuttuu.

harmaapäätikka

Viime aikoina voimakkaasti yleistynyt harmaapäätikka ei vieläkään ole järin yleinen. Tämä tikka kyllä kiinnittää huomiota. Ainoana Suomessa vakituisesti esiintyvänä tikkalajina harmaapäätikalla on sammaleen vihreä selkä, harmaa vatsa ja pää. Yläperässä vihreä on vielä selkää räikeämpää. Moni luuleekin vihertikan tulleen visiitille, mutta vihertikkaa ei Suomessa ole tavattu enää vuosiin. Harmaapäätikka viihtyy talilla. Keväällä voi kuulla se laskevaa soidinhuutoa kyy kyy kyy kyy kyy kyy. Sitä on helppo matkia viheltämällä.

valkoselkätikka

Valkoselkätikka on pesimälajina vielä erittäin harvinainen, mutta joinain syksyinä idästä vaeltaa meille nuoria valkoselkätikkoja talveksi. Tuolloin monet niistä käyvät myös pihojen antimilla, lahopuun ja niissä elävien hyönteisten niukkuutta paikkaamassa. Tali on valkoselkätikan mieleen. Valkoselkätikan tunnistaa käpytikasta selän keskiosan laajasta valkoisten alueiden määrästä, valkoisten lautumien puuttumisesta selän reunoilta, voimakkaasta vatsan viirutuksesta ja pitkästä nokasta. Hyvin saman värityksen omaavaan pikkutikkaan kokoero on selvä: valkoselkätikka on hieman käpytikkaa suurempi, kun taas pikkutikka on selvästi käpytikkaa pienempi. Ääni on käpytikkaan verrattuna pehmeämpi gyp.

_DSC6112

Valkoselkätikka on ilahduttavasti runsastunut ruokinnan ansiosta. Huomaa viiruinen rinta, pitkä nokka ja selän väritys määrityksessä.

 

pikkutikka

Viime aikoina taas runsastunut pikkutikka ei ole ruokinnan tyypillisimpiä vieraita. Saattaa se pihalla käydä talia maistamassa, mutta harvoin vierailee yhtä säännöllisesti kuin käpytikka. Talvisin pikkutikan voi löytää paitsi lahopuulta, myös koiranputken tai järviruo’on vartta nakuttamasta.

kesykyyhky

Kyyhkyistä selvästi yleisin talvehtija on kesykyyhky eli pulu. Satunnaisesti voi jokunen sepelkyyhky tai uuttukyyhky myös jäädä, lisäksi pieni kanta turkinkyyhkyjä elelee läpi vuoden Suomessa. Kaikille kyyhkyille siemenravinto eri muodoissa maistuu hyvin. Pulut nokkivat ruokinnan alta maasta siemeniä rivakkaan tahtiin kupuunsa varastoon. Alati valppat pulut saavatkin seurata ympäristöä tarkasti, sillä ne ovat kanahaukalle mieluisaa ravintoa.

mustarastas

Mustarastas on yleisin ruokinnan rastaista ja se on helppo tunnistaa. Karaistuneena se pärjää pitkälle syksyyn luonnon antimilla, mutta kun maa jäätyy ja saa lumipeitteen, kerääntyvät mustarastaat ruokintojen tuntumaan. Hedelmät ovat erityistä herkkua. Omenat ovat suosikkiruokaa, kunhan eivät ole jäässä. Pakkasella omenat onkin hyvä pilkkoa pienemmiksi. Myös muut hedelmät maistuvat, kypsä banaani on kadonnut mustarastaan nokkaan hyvällä ruokahalulla. Pihlajanmarjoja voi myös pakastaa syksyllä ja tarjota niitä kevättalvella kun marjat on puista jo syöty. Mustarastaalle kelpaa myös etenkin kuorettomat auringonkukansiemenet ja pähkinät. Muista rastaista myös talvehtimaan jäänyt räkättirastas tai punakylkirastas saattaa asettua ruokinnalle, ja niille kelpaavat samat herkut kuin mustarastaallekin. Harvinaisuuksista voi mustarastaiden joukkoon asettua myös kaukaa idästä eksynyt mustakaularastas.

varis

Varis on ruokintavieraista yleensä arimmasta päästä. Toki tähän on paljon poikkeuksiakin yksilöittäin ja paikoittain. Usein se kuitenkin saapuu paikalle vasta ensin tarkkailtuaan ympäristöä pidemmän aikaa. Varis nokkii maasta muilta pudonneita siemeniä. Jos se pääsee talipötköön käsiksi, vie se mielellään vaikka koko pötkön! Varis ei ole kuitenkaan närhen tai harakan veroinen akrobaatti, joten usein tavallinen talviruokinta tarjoaa sille vain pientä naposteltavaa. Varomaton myyrä, hiiri tai rotta voi ruokinnan alla jäädä variksen saaliiksi.

närhi

Korea närhi käy mielellään ruokinnalla. Se voi roikkua talipötkössä hakaten siitä isonkin palan, tai kerätä muilta varisseita siemeniä maasta. Saattaa se myös tasapainoilla ruokinta-automaatillakin. Itse ruokinnan ohella närhi nappaa mielellään myös muita ruokintavieraita, kuten salmonellan vaivaaman urpiaisen tai varomattoman tiaisen. Närhi pärjäilee talven yli syksyllä kerättyjen talvivarastojen turvin, joten pähkinöiden tarjoaminen syksyllä auttaa närhen ruokavaraston täydentämisessä.

harakka

Yleisin varislintu ruokinnalla on harakka. Se keikkuu pitkän pyrstönsä avulla tasapainoillen talipötkössä, ruokinta-automaatissa ja muissa laitteissa. Kaikkiruokaisena sille kelpaa niin siemenet, pähkinät kuin tali. Oravan pudottamasta talipötköstä on pian jäljellä vain siivu harakan hoksattua tilanteen. Harakalle kelpaavat myös ruokinnan houkuttamat hiiret ja myyrät.

viherpeippo

Yksi ruokintojen menestyjiä on viherpeippo. Auringonkukat ovat mieliravintoa eikä kuorikaan haittaa, sillä viherpeippo kykenee helposti kuorimaan siemenen vahvalla nokallaan. Viherpeipot ovat kärsineet viime aikoina Trichomonas -loisen aiheuttamasta taudista, joten kanta on pienentynyt huippuvuosista paljonkin. Sittemmin vuosien välillä on ollut suurta vaihtelua. Viherpeipot saapuvat usein ruokinnalle useankin kymmenen linnun parvena. Vihreän ja keltaisen värinen viherpeippo on läheltä nähtynä varsin eksoottinen ilmestys.

vihervarpunen

Hentonokkainen vihervarpunen ei avaa auringonkukan siemenen kuorta, joten se tyytyy noukkimaan maasta muiden murusia, mikäli tarjolla ei ole sopivan hienoa siemen- tai pähkinämurskaa. Vihervarpusparvet hyörivät talvella kuusissa ja roikkuvat lepän norkoissa. Harvemmin koko parvea ruokinnalle saa, mutta joitain yksilöitä kuitenkin. Koiras on läheltä katsottuna kirkkaan vihreä, eksoottisenkin näköinen. Naaras on vaatimattomampi, rinta on tummaviiruinen valkoisella pohjalla.

tikli

Kanarialinnun väritystä kantava tikli on ruokinnalla harvinaisuus, joka kiinnittää huomion. Kuten vihervarpusella, nokka on tiklillä siemensyöjäksi hento, joten tiklikin noukkii murusia maasta. Talvisin tiklejä löytää helpoiten ruderaateilta mm. ohdakkeiden kimpusta ja toisinaan lehtikuusista.

urpiainen

Urpiainen muistuttaa muodoltaan ja kooltaan vihervarpusta ja talviravinto näyttää myös olevan paljolti samaa. Koivun norkoissa roikkuvat urpiaiset saapuvat toisinaan tarkastamaan ruokinnan antia. Myös sille on ruoan oltava varsin hienossa muodossa. Kaura ja ohra ovat sopivaa ravintoa. Suuret siemenet jäävät syömättä. Urpiaiseen tarttuu helposti salmonella, joten ruokinnan puhtauteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota mikäli urpiaiset ruokinnalle asettuvat. Mikäli urpiaisparvessa on joukossa muita huomattavasti vaaleampi ja viiruttomampi yksilö, jonka pyrstön tyven edessä yläpuolella on laaja valkoinen alue, voi parvessa olla mukana tundraurpiainen.

punatulkku

Toinen salmonellan vaivaama ruokintavieras on punatulkku. Pörröinen ja peloton tulkku on todennäköisesti sairastunut salmonellaan. Ruokinta on syytä puhdistaa välittömästi, myös ruokinnan alapuoli. Kaunis punatulkku syö mieluusti auringonkukansiemeniä eikä kuorikaan ole ongelma sen vahvalle nokalle. Kaura kelpaa hyvin myös. Punatulkku on pikkulinnuksi suurikokoinen verrattuna vaikkapa varpuseen, saati sitten vaikkapa urpiaiseen. Musta lakki on sekä koiraan että naaraan tuntomerkki, mutta vain koiraalla rinta on punainen. Naaraalla se on harmaa. Lennossa paistaa valkoinen yläperä kauas. Suurin osa punatulkuista ruokailee mieluummin maassa kuin itse ruokinta-automaatissa.

nokkavarpunen

Jykevänokkaisin kaikista ruokintavieraista on nokkavarpunen. Suurikokoinen, noin punatulkun kokoluokkaa oleva nokkavarpunen on eksoottinen ilmestys. Lennossa lyhytpyrstöinen ja suurinokkainen profiili näyttää vahvasti etupainotteiselta, siiven valkoiset alueet näkyvät lennossa hyvin, myös pyrstön vaalea kärki. Nokkavarpuselle auringonkukansiemenet ovat mieliravintoa, eikä kuoren avaaminen tuota minkäänlaista ongelmaa.

peippo

Etelä-Suomen yleisin pesimälaji, peippo, on talvella satunnainen talvehtija. Suurin osa peiposta muuttaa talveksi etelämmäs. Jos peippo ruokinnalle jää, kelpaa sille sama ruoka kuin muillekin siemensyöjille, auringonkukansiemenet etunenässä.

varpunen

Kaupunkien keskustoissa voi varpunen olla runsaslukuisin ruokintavieras. Varpuskantojan romahdettua pitkin Eurooppaa voi varpusen ruokinnalleen saava pitää ruokintatoimintaansa ekotekona! Varpunen ei ole kovin nirsokaan ruoan suhteen, sillä niin talipötkö, kaura, ohra, pähkinät kuin auringonkukansiemen kelpaa. Jopa muiden lajien hyljeksimät talipallot saattavat varpuselle maistua.

pikkuvarpunen

Voimakkaasti yleistynyt pikkuvarpunen on jo monin paikoin yleinen ruokintavieras. Varpusen tapaan sille kelpaa monenlainen ruoka. Paitsi erilaiset siemenet, myös talipötköt maistuvat pikkuvarpuselle. Saattaapa pötkön kimpussa ahertaa useita pikkuvarpusia samanaikaisesti. Pikkuvarpusen erottaa varpusesta parhaiten valkoisesta poskesta, jonka keskellä on musta täplä.

keltasirkku

Mikään muu laji ei kelpuuta kauraa niin hyvin kuin keltasirkku. Kaura on keltasirkulle ehdotonta mieliravintoa ja sitä kannattaa olla tarjolla maassa. Lyhde puun oksalla voi jäädä syömättä. Myös ohra maistuu, mutta kuorelliset auringonkukan siemenet eivät keltasirkun nokalla aukea. Keltasirkkuja tupsahtaa ruokinnalle helposti koko parvi. Koiraat ovat etenkin pään seudulta voimakkaan keltaisia, nuoret ja naaraat epämääräisemmän rusehtavia, voimakkain viiruin.

Petolinnut ja pöllöt

Petolintuja tai pöllöjä ei ruokinnalla kiinnosta tali tai siemenet, mutta ruokintavieraat sitäkin enemmän. Niiden kynsiin jää etenkin sairaita lintuja, joten ne osaltaan estävät myös tautien leviämisen pikkulintujen keskuudessa.

varpushaukka

Pikkulinnuista elantonsa saava varpushaukka hakeutuu ruokinnoille. Kaikki mustarastasta pienemmät linnut kelpaavat, eikä naarasvarpushaukka jätä välttämättä edes pulua tai naakkaa rauhaan. Varpushaukka nappaa mieluiten helpon saaliin, joten sairaat yksilöt jäävät useimmin kynsiin. Usein käy kuitenkin niin, että varikset ja harakat huomaavat varpushaukan ja ajavat sen matkoihinsa.

kanahaukka

Varpushaukan isompi serkku, kanahaukka, tarkkailee myös ruokintoja ruoka mielessä. Koiraskanahaukka on likimain naarasvarpushaukan kokoinen, joten sille kelpaavat mustarastaan kokoluokkaa olevat saaliit, tosin myös pulut, naakat ja harakat sekä oravat. Suurempi naaras saalistaa mieluummin suurempaa saalista, kuten variksia tai ruokinnalle hakeutuneita jäniksiä tai rusakoita. Pääkaupunkiseudulla ruokinnoille saattavat tulla myös kanit, jotka ovat kanahaukalle hyvin mieluisaa ravintoa. Pulut näyttävät olevan suosittua ravintoa kaupunkien kanahaukoille.

varpuspöllö

Tiaisten ja mustarastaiden voimakas varoittelu paljastaa helpoimmin pienimmän pöllömme, varpuspöllön. Se saalistaa päivällä läpi talven. Ruokinnan tuntumassa sitkeästi oksalla tai puun latvassa nököttävä varpuspöllö on tehokas saalistaja. Pikkulinnut ja ruokinnan paikalle houkuttamat hiiret ja myyrät päätyvät varpuspöllö talvivarastoon kottaraispönttöön tai tikankoloon. Samoissa paikoissa pöllö usein myös lepäilee päiväsaikaan silloin kun ei saalista. Minipöllö voi saalistaa itsensä kokoista ravintoa, aina mustarastaisiin ja käpytikkoihin asti. Kannattaa sijoittaa kottaraispönttö ruokinnan äärelle mikäli haluaa varpuspöllön vieraaksi. Satunnaisesti myös muut pöllöt hakeutuvat ruokinnan tuntumaan etenkin myyrien ollessa niukassa.

_DSC5213

Varpuspöllö kyttää ruokinnan lintuja ja jyrsijöitä.

 

Muita ruokinnan lajeja

Olen pitänyt talviruokintoja Vantaalla omakotitaloalueella lähellä keskuspuistoa ja Helsingissä Viikissä. Edellä mainittujen lajien lisäksi on ruokinnoille tullut ainakin seuraavia lajeja: taviokuurna kävi eräänä kuurnavaelluksen huippuvuotena useaan otteeseen syömässä ruokinnan alta siemenseoksen jämiä. Ampuhaukka viipotti Vantaalla ruokinnan ohi pikkulintuja saalistaen. Myös isolepinkäinen on käynyt pikkulintujahdissa ruokinnalla. Erikseen ovat vielä sorsien ruokinnat, kotkien haaskaruokinnat, peltolintujen ruokinnat ynnä muut, joita ei tässä tekstissä käsitellä sen enempää.

Olen myös törmännyt erilaisiin ruokintoihin, jotka ovat houkutelleet eksoottisempaa lajistoa. Ruderaateilla eli rikkaruohokasvustoilla ruokintaa pitävä voi saada vuorihemppoja tai tunturikiuruja ruokinnalle. Näin kävi ainakin Helsingin Jätkäsaaressa talvelle 2014-2015. Närheä lennossa muistuttavia pähkinähakkeja voi paikoin saapua runsain mitoin, mikäli tarjoilu ja paikka ovat oikeita. Tästä esimerkkinä Marjatta Lahden ruokinta Pohjan Slickossa. Töyhtökiuru selvisi Vantaan Jumbon parkkipaikalla lintuharrastajien tarjoilun avulla läpi talven. Olen pohtinut, mahtaisiko talipötkö keskellä ruovikkoa maistua viiksitimalille!

 

Ruokinnan perusohjeita

1) Älä lopeta ruokintaa kesken talven

Talvilintujen ruokinta kannattaa aloittaa loppusyksyllä kun useimmat muuttolinnut ovat jo jättäneet Suomen. Kerran aloitettua ruokintaa ei pidä lopettaa kesken talven, koska ruuan loppuessa yht’äkkiä linnut eivät ehkä löydä uutta ruokailupaikkaa nopeasti. Kovan pakkaskauden aikana tämä saattaa olla kohtalokasta. Ruokinnan voi turvallisin mielin lopettaa keväällä takatalvivaaran mentyä ohitse.

2) Huolehdi ruokintapaikan siisteydestä

Siemenet kannattaa tarjota tätä varten suunnitellusta ruokinta-automaatista. Automaatissa siemenet valuvat kapeaan kouruun eivätkä linnut pääse ulostamaan niiden päälle. Tämä vähentää huomattavasti salmonellan leviämisen vaaraa. Siivoa ruokintapaikka säännöllisesti.

3) Älä tarjoa linnuille suolaista tai pilaantunutta ruokaa

Suola ja pilaantunut ruoka ovat epäterveellistä myös linnuille. Ei siis suolapähkinöitä tai suolattua rasvaa. Sopivaa ruokaa ovat esimerkiksi auringonkukansiemenet, pähkinät, vilja ja suolaton rasva.

4) Sijoita ruokinta sopivaan paikkaan

Ikkunasta ruokintapaikan lintuja on mukava tarkkailla, mutta tällöin vaarana on että linnut törmäävät ikkunaan. Ruokinta-automaatti kannattaa siis sijoittaa hieman etäämmälle ikkunoista, jonkin suojaisen kasviston kupeeseen. Linnut eivät useinkaan uskalla tulla ruokailemaan aivan avoimelle paikalle petoeläinten pelossa.

Osallistu ruokintapaikkaseurantaan

Lintulaudat ovat näköalapaikkoja seurattaessa linnuston muutoksia. Niillä vierailevia lintuja seurataan Eläinmuseon koordinoimassa ruokintapaikkaseurannassa. Seurantaan voi osallistua jokainen lintujen ruokkija, joka tuntee tavallisimmat talvilinnut ja -nisäkkäät. Pääkaupunkiseudulta kaivattaisiin lisää osallistujia seurantaan.

BirdLife Suomi jäsenyhdistyksineen järjestää vuosittain “Pihabongauksen” johon jokainen lintuharrastaja voi ilmoittaa havaintojaan. Lisää tietoa BirdLifen pihabongaussivulta.

 Lisää tietoa

 

Teksi ja kuvat (c) Otso Häärä

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone