Lähipäivien lintusää: Muuttosää on sangen hyvä arktikalle alkuviikolla

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Alkuviikolla vallitsee etupäässä hyvä muuttosää: tuulet ovat heikkoja, korkeintaan kohtalaisia, sateet ovat vähäisiä ja ilmamassan lämpötila ajankohdalle melko tyypillinen. Loppukevään lajit pääsevät helposti Suomeen ja arktika etenee; myös harvinaisuuksille tilanne on ok. Juuri nyt näyttäisi isoja parvia menevän harvakseltaan korkeuksissa säätutkien huomaamina välillä Saimaa–Karjalan kannaksen keskiosa. Ehkä siellä menee kahlaajia ja hanhia. Vesilinnuille tyypillistä kapeaa virtaa Virolahdelta Viipurin yli Pohjois-Laatokalle ei nyt ole. Allit ilmeisesti menivät tänä keväänä hyvin idästä, eikä isoa massaa nähty Suomesta. Sepelhanhia, kahlaajia ja kuikkalintuja vielä tulee paljon. Päivisin sää on hyvä kaartelumuuttajille, kuten mehiläishaukoille. Pudotussäätä on ensi yönä Suomen lounaissaaristossa ja rannikolla (paikoin sumua ja vähän sadetta).

Ma: Heikkoa, merellä ajoittain kohtalaista pohjoisen ja lännen välistä tuulta. Pilvisyys on aluksi melko runsasta ja päivällä mantereella voi tulla kuuroja; iltaa kohti pilvet ohenevat. Muuttosää on sangen hyvä arktikalle, mutta pieni pohjoistuuli, joka on Itämerellä vähän voimakkaampi, voi siirtää lintuja kauemmas rannikosta ja näkymään paremmin Itä-Suomenlahdelta.

Ti: Aamupuolella on heikkoa luoteen ja lännen välistä tuulta, joka iltapäivällä kääntyy länsilounaaseen ja voimistuu kohtalaiseksi. Sää on verraten selkeä. Arktikatuuli on hyvä, etenkin iltaa kohti.

Ke: Heikkoa–kohtalaista lounaistuulta, päivällä lisääntyvää pilvisyyttä ja illalla ehkä vähän kuuroja. Sää on mitä parhain kaikille muuttajille.

Lähipäivien lintusää: Muuttosää heikkenee, mutta sunnuntai saattaa olla erinomainen yömuutolle ja arktikalle

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Eilinen arktika oli jo sangen suuri mustalinnuille, mutta valkoposkihanhille vasta päämuuton alku. Jää nähtäväksi tuleeko mustalintuja vielä toinen iso muutto jo huomenna. Punakuireja on mennyt kolmena päivänä peräkkäin enimmillään yhdestä paikasta 1400-3400, joten ensimmäisen aallon huippu saattaa olla jo ohi. Lähestyvä kylmä rintama aiheuttaa pahoja muuttosäitä ensi viikolla, mutta huominen saattaa vielä olla erinomaisen hyvä yömuutolle ja arktikalle.

Su: Aamulla aikaisin voi merellä olla vähän aikaa kohtalainen–navakka itätuuli, joka jarruttaa muutolle lähtöä. Lännestä alkaen kohtalainen tuuli kuitenkin kääntyy pian kaakkoon, päivällä etelään, ja illalla lopuksi lounaaseen voimistuen lännessä navakaksi. Aamu on selkeä, mutta päivällä pilvisyys lisääntyy lännestä alkaen ja illalla lännessä kasvaa sateen mahdollisuus. Aamulla tuuli saattaa aluksi olla hiukan arktikaa jarrutteleva, mutta loppupäivän se on taas erinomainen lintujen näkymiselle Uudenmaan rannikolla. Mahdollisuus kovaan muuttoon on samoilla lajeilla kuin viime päivinäkin. Kuikat ja allit runsastuvat myös vähitellen.

Ma, hyvin vaikea ennustustilanne, koska vähäinen epätarkkuus kylmän rintaman nopeudessa vaikuttaa suuresti maanantain sateisuuteen:

Kuivin eli nopein vaihtoehto: Kylmä rintama runsaine sateineen ylittää yöllä ja on juuri ja juuri aamuksi ohi, mutta vesi- ja räntäsade jatkuu melkein koko päivän Itä-Suomesta Liettuaan ulottuvalla alueella. Rintamaa seuraa kohtalainen-navakka, kolea luoteen ja pohjoisen välinen tuuli, joka Itämerellä ja Riianlahdella on navakkaa-kovaa. Aamu ja päivä on pilvinen, illaksi selkenee. Muuttosää on tosi huono.

Märin eli hitain vaihtoehto: Runsaat sateet kestävät Uudellamaalla pitkälle päivään. Pohjoisen ja luoteen välinen kylmän purkaus on voimakas kuten a-vaihtoehdossa. Tosi huono retki- ja muuttosää, sade lakkaa iltapäivällä-illalla, ja tuuli vähän heikkenee.

Ti: Merellä kohtalaista–navakkaa luoteistuulta, joka iltaa kohti kääntyy lännen puolelle ja vähän heikkenee. Aamupuolella on ehkä melko pilvistä mutta poutaa, iltaa kohti lännestä selkenee. Koleaa ja melko huono, illalla kohtalainen, muuttosää arktikalle.

Lähipäivien lintusää: Maanantaina on tuulen puolesta erinomainen sää arktikalle – sumuvarauksella

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lintuja on tullut oikein ryöppyämällä, pe–la yönä varmaan miljoonia säätutkissa ja ensi yö on varmaankin myös todella kova. Pe–la yön salaisuus oli, että maanpintatuuli oli vähän huono, ESE noin 12 m/s, mutta noin 700 m korkeudessa oli jo etelätuulta noin 12 m/s, mikä purki pohjoistuulien aikaisemmin pysäyttämän muuttovaraston. Viime yönäkin tuli lintuja jopa 1–3 km:n korkeudessa sumun yläpuolella. Hyönteissyöjien yömuutto jatkuu melko hyvänä, sillä ns. kuuma putki on Venäjällä melko lähellä, vaikka Suomeen sitä ei saada.

Tänään olisi ollut hyvä arktikatuuli, mutta sumu pilasi aamumuuton. Nyt illalla ja yöllä tulee varmaan purskaus mustalintuja, ja huomenna Itämeren tuuliolot ovat loistavat arktikalle. Ainoa hankaluus on edelleen Baltian rannikolla, Pohjois-Itämerellä ja läntisellä Suomenlahdella majaileva merisumu, joka voi aamuksi taas laajeta. Ilman sumua voisi huomenna tulla – ja näkyä – pikkukuovien pääjoukko. Meriharakat ehkä jo menivät huhtikuun puolella idästä (ei kovin suurin määrin nähtynä).

Ennustusmallit ovat poikkeuksellisen erimielisiä jo tiistain tuulioloista, joten laitan molemmat vaihtoehdot. Huomenna mallien konsensus jo varmaan löytyy.

Ma: Aamupuolella on heikkoa–kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, iltapäivällä tuuli heikkenee. Vaihtelevaa pilvisyyttä, merellä on sumun isohko mahdollisuus etenkin aamulla ja sisämaassa jokunen sadekuuro mahdollinen iltapäivällä. Tuulen puolesta erinomainen arktikasää, mutta sumu voi pilata kaiken.

Ti, vaihtoehto A: Aamupuolella on heikkoa–kohtalaista pohjoistuulta, joka iltapäivällä kääntyy luoteeseen, rannikolla länsilounaaseen. Verraten selkeää. Tuulen vuoksi arktikasää on melko huono, koska muutto ei kasaudu Suomen rannikolle (illalla kuitenkin paremmin), mutta jos maanantaina on paha sumu, niin arktikaa varmaan menee ainakin kaukana merellä ja Virolahdella.

Ti, vaihtoehto B: Tuuli pysyy heikkona–kohtalaisena lounaan puolelta, ja päivä on kuin maanantain toisinto: eli muuten erinomaista arktikalle, mutta sumun mahdollisuus aamupuolella on taas suuri.

Ke: Todennäköisesti kohtalaista–navakkaa lännenpuoleista tuulta ja kohtalainen muuttosää, mutta arktika ei näy juurikaan Uudenmaan rannikolla.

Lähipäivien lintusää: Pohjoisen tai idän puoleinen tuuli jatkuu – saapuuko satakieli silti ensi viikolla?

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Mikään ei muutu auringon alla ainakaan ennen vappua: koleaa ja yöpakkasta, vaihtelevaa pilvisyyttä, ajoittain heikkoja vesi- tai räntäkuuroja, enimmäkseen heikkoa–kohtalaista tuulta pohjoisen tai idän puolelta ja loistava näkyvyys. Lintuja tulee, mutta kylmyyden takia muutossa ja pesinnässä hidastellen. Toisaalta vastatuuli on heikonpuoleista, eli tällä viikolla voisi alkaa meriharakoiden päämuutto, mikä avaa ”virallisen” arktikan. Huhtikuussa pelloille saapuvia arktisia tundra- ja valkoposkihanhia ei kai vielä ole totuttu pitämään arktikana, vaikka Jäämeren rannoille nekin jatkavat. Hyönteissyöjiä ja pääskyjä on vielä tosi vähän maastossa. Tällä viikolla voisi perinteisesti odottaa mm. seuraavien lajien ensisaapujia: luhtahuitti ja mustaviklo (vihdoinkin), sekä satakieli, käki, herne- ja pensaskerttu, ryti- ja rastaskerttunen. Ulkona ei oikein tunnu näille sopivalta, mutta kylläpä sirittäjäkin viime yön pakkasessa tuli.

Ma: Heikkoa–kohtalaista pohjoistuulta, iltapäivällä on rannikolla WSW-merituulta, aamupuolella melko selkeää. Iltapäivällä vaihtelevaa pilvisyyttä ja vain pieni kuurojen mahdollisuus. Muuttosää on muuten hyvä, mutta kylmyys hillitsee pikkulintujen yömuuttoa.

Ti: Heikkoa–kohtalaista idänpuoleista tuulta, joka iltapäivällä voi voimistua merellä navakaksi. On verraten pilvistä, ja päivällä tulee sisämaassa yleisesti heikonpuoleisia vesikuuroja samalla, kun pieni jatkuvan sateen mahdollisuus on rannikolla. Muuttosää on huonompi kuin maanantaina.

Ke: Heikkoa–kohtalaista koillisenpuoleista tuulta, päivällä rannikolla merituulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja päivällä jonkin verran sadekuuroja. Muuttosää on päivällä vähän parempi, mutta ei yöllä.

Loppuviikko, arvio: On poutaisempaa, mutta säätyyppi ei muutu.

Lähipäivien lintusää: Kuivaa ja loistava näkyvyys mutta viileää

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringana alueelle:

Mistä niitä kurkia oikein riittää! Nykykanta on mukavan iso nähdä monta suurta muuttopäivää. Säätutkissa on öisin ja aamuisin ollut runsasta muuttoa enimmäkseen pieniä lintuja. Kohtalainen vastatuuli ei juuri tuloa lamauta, mutta hyönteissyöjät varmaan reagoivat jollain tavalla kylmään ilmamassaan. Huomisen aikana nimittäin 1,5 kilometrin korkeudessa lämpötila laskee -7 asteen tienoille, näillä näkymin vappuun asti. Hyönteissyöjiä tulvisi varmasti huomattavasti massiivisemmin, jos lämpötila olisi tuolla korkeudella +7 astetta. Maan pinnassakin sää on koleaa ja sisämaassa yöpakkanen on tavanomaista huomisen jälkeen. Lämpimän reuna majailee lähiviikon aikana Puolan–Etelä-Baltian tienoilla, jonne kesälintuja voi kaukaa saapua paljon, mutta siitä pohjoiseen saapumisen tahti hidastuu. Ulkoiluun ja retkeilyyn seuraavan viikon sää on hyvä: kuivaa ja loistava näkyvyys mutta viileää.

Pe: Enimmäkseen kohtalaista, iltapäivällä ajoittain navakkaa luoteen ja pohjoisen välistä tuulta, päivällä melko pilvistä ja joitakin sadekuuroja mahdollisesti räntäkuurojakin. Iltaa kohti selkenee ja tuuli heikkenee. Muuttosää ei kovin hyvä.

La: Pakkasaamu sisämaassa. Enimmäkseen kohtalaista luoteen puoleista tuulta, joka päivällä merellä on lännestä ja ajoittain navakkaa. Pilvisyys vaihtelee ja on pieni kuurojen mahdollisuus. Muuttotilanne on vähän parempi kuin perjantaina.

Su: Heikkoa–kohtalaista luoteen ja lännen välistä tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja pieni sadekuurojen mahdollisuus. Melko hyvä muuttosää, mutta edelleen koleaa.

Jatko, arvio: Koleaa ja heikkotuulista sekä vähäsateista.

Lähipäivien lintusää: Kolea jakso päättyy ja vastatuuli alkaa heiketä – muutto piristyy tällä viikolla

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kolea jakso päättyy ja vastatuuli alkaa heiketä, vaikka virtaus pysyy sitkeästi pohjoisenpuoleisena. Vastatuuli auttoi kovan piekanamuuton näkemisessä Merenkurkussa (linnut eivät lennä korkeuksissa) ja Uudellamaalla on kurkia painellut vastatuuleen etenkin tänään. Vastatuuli noin 10–12 m/s alkaa olla kurjen raja: Eilen 97 linnun parvi eteni tuskallisen hitaasti N. Kun ne nousivat kaarrellen n. 100 m korkeudesta n. 500 m korkeuteen, niin ne samalla ajelehtivat merelle päin kilometrin. Tänä keväänä lähes kaikissa kurjen päämuutoissa on ollut kauhea sivutuuli lännestä tai kohtalainen–navakka vastatuuli. Myös peippoja on näkynyt paremmin meren ylityksessä vastatuulella, koska ne eivät silloin nouse korkealle.

Heikkenevät vastatuulen ja ilmamassan lämpenemisen vuoksi muutto piristyy tällä viikolla lisää ja mm. kuoveja, kapustarintoja, ruskosuohaukkoja, sääksiä, rastaita, niittykirvisiä, rautiaisia, peukaloisia, peippoja, järripeippoja, taveja, haapanoita ja silkkiuikkuja tulee runsastuvasti. Eteläistä kuumaa harvinaisuus- ja aikaisuusputkea ei näy, mutta tällä viikolla paremmissa sääolosuhteissa tulevat tyypillisesti luhtahuitti, pajulintu, leppälintu, mustaviklo, kirjosieppo sekä kelta- ja sitruunavästäräkki – katsotaan kuinka käy. Näkyvyys tulee olemaan viime päivien tapaan loistava, samoin ulkoilu- ja retkeilysää.

Ma: Heikkoa–kohtalaista luoteen ja pohjoisen välistä tuulta ja melko pilvistä. Hyvä muuttosää, mutta jos on kovin pilvistä ei nostoja kehity haukoille.

Ti: Enimmäkseen kohtalaista luoteistuulta, iltapäivällä saaristossa WSW-merituulta; verraten selkeää. Päivällä pohjoisvirtaus on ylempänä heikko, joten tässä on hyvä haukkojen ja loppujen kurkien tulla, jos jälkimmäisiä vieläkin olisi tulematta.

Ke: Heikkoa–kohtalaista pohjoisen ja koillisen välistä tuulta, joka voi aamulla olla merellä navakkaa. Puolipilvistä tai selkeää ja hyvä muuttosää paitsi aamulla, jos tuuli on merellä (etenkin korkeammalla) kovin navakka.

To–pe, arvio: Luoteinen kohtalainen ja poutainen, kuiva virtaus jatkuu, mutta ilmamassa voi jälleen kylmetä jonkin verran.

Lähipäivien lintusää: Koko viikon vallitsee kolea virtaus – linnut saapuvat vähitellen ja myöhästellen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Edellinen ennuste eiliselle meni pahasti pieleen, koska vanha ilmakehämallin sääennuste tarjosi samaa säätä eiliselle kuin tänään. Eilen kuitenkin aamun rintamaylityksen jälkeen ns. matalapaineen kuiva kieleke osui Uudellemaalle ja Viroon, mistä seurasi aurinkoista ja kauniita kumpupilviä. Vaikka sivutuuli lännestä oli navakka, niin kurkien komea päämuutto saapui, sivutuulen takia vieläpä ajautuneena lännestä pääkaupunkiseudulle, mitä ei usein satu. Kurki ei ole keväällä kovin kranttu tuulesta, kunhan vain on termiikkejä kaarteluun.

Jatko ei näytä lainkaan ruusuiselta muuton ripeälle etenemiselle ja harvinaisuuksien ilotulitukselle, sillä koko viikon, ehkä jopa koko loppukuun vallitsee kolea luoteinen–pohjoinen virtaustyyppi. Linnut kuitenkin saapuvat vähitellen ja myöhästellen, käyttäen erityisesti vähän parempien tuulten lyhytaikaiset jaksot. Koleus tietää kumpu- ja kuuropilviä päivisin sekä melko hyviä haukkasäitä, jos kuuroja ei ole liikaa.

Ke: Ensi yönä luoteistuuli heikkenee ja kääntyy etelään. Sitä hetkeä hyödyntävät lähtöönsä mm. rastas- ja punarintalaumat Virossa. Aamulla saapuu lännestä kuitenkin vesi- tai räntäsadealue, mikä lamauttaa aamumuuton. Myöhemmin aamulla lännestä alkaen sade lakkaa, tuuli kääntyy länsiluoteiseksi ja voimistuu merellä navakaksi. Iltaa kohti sää selkenee lännessä, mutta idässä on iltapäivällä melko pilvistä ja sadekuuroja voi tulla. Päivän muuttosää on lännessä kohtalainen haukoille ja lopuille kurjille.

To: Illalla ja yöllä tuuli taas heikkenee ja kääntyy lounaiseksi–eteläiseksi ja sää on suotuisa yömuuttopurskaukselle. Seuraava matalapaine saapuu kuitenkin jo aamuyöllä luoteesta ja aamulla sataa taas räntää ja vettä. Matalan tarkempi reitti on vielä epävarma, parhaassa vaihtoehdossa sataa vain vähän aikaa aikaisin aamulla ja lähinnä Hangon suunnalla, huonoimmassa kauan koko Uudellamaalla. Matala menee päivällä ohi ja sitä seuraa navakka luoteenpuoleinen tuuli sekä kuurosateinen sää tämän päivän tapaan. Aamumuuttosää on todennäköisimmin huono, päiväsää huonohko.

Pe: Yöllä on selkeää ja kylmää. Valoisassa kohtalaista–navakkaa ja koleaa luoteista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä sekä päivällä heikkoja lumi- tai räntäkuuroja.

La–su, arvio: Kolea pohjoisen ja luoteen välinen virtaus jatkuu, mutta heikkenee vähitellen. Samalla sää poutaantuu yhä enemmän, mutta on melko pilvinen.

Lähipäivien lintusää: Melko huono muuttosää jatkuu ainakin noin kolme vuorokautta.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kevätmuutto on ollut pari päivää vaisunpuoleista kylmän vastatuulivirtauksen takia, ja melko huono muuttosää jatkuu ainakin vielä noin kolme vuorokautta. Kuitenkaan sivuvastainen tuuli ei ole ollut ihan mahdoton, sillä esimerkiksi kurkia saapui siitä välittämättä tänään melko runsaasti – pääasia että oli nousevia termiikkivirtauksia.

Huomisen matalapaineen erikoinen reitti on tarkentunut: huomenna syveten Atlantilta itään Perämerelle, missä se tekee jyrkän mutkan ja putoaa maanantaina eteläkaakkoon. Matalan sadealue on nopeutunut ja sade alkaa lännessä jo aamun valjetessa ja muuallakin pian. Huominen on Pohjois-Suomessa erittäin huono linnuille, koska lunta sataa paljon. Maanantai ja tiistai ovat aika ankeita myös Uudellamaalla. Sen jälkeen tilanne paranee vähän, ja ensi viikonvaihteessa on mahdollisuuksia huomattavaan muuttosään paranemiseen, mutta pitkät ennusteet ovat hyvin epävarmoja vielä.

Su: Yöllä on heikkotuulista ja kylmää, mutta silti etelätuulen viritessä voi tulla runsaasti esimerkiksi punakylkirastaita ja vesilintuja sekä lisää ensimmäisiä kahlaajia, kuten kapustarintoja ja vikloja sekä ensimmäinen pikkukuovi. Aamusta alkaen on kohtalaista–navakkaa etelänpuoleista tuulta, joka iltapäivän kuluessa kääntyy lounaaseen, sekä jatkuvaa vesisadetta ja huono muuttosää. Sade voi aluksi olla räntää ja muuttuu ajoittaiseksi iltapäivällä. Jos pilvet eivät silloin ole kovin alhaalla ja näkyvyys kohtuullinen, voi lintuvirta Virosta (mm. peippoja) olla melko runsas iltapäivällä, koska ajankohdan saapujilla on suuri paine päästä muuttamaan. Sää voi olla myös tihkusateinen ja sumupilvinen, jolloin muuttoa ei ole.

Ma: On enimmäkseen pilvistä ja ajoittain sataa vettä, illalla jopa räntää. Aamulla kylmä rintama saapuu lännestä, jolloin navakka lounaistuuli kääntyy luoteis–länsituuleksi. Pohjanlahdella ja Pohjois-Itämerellä pohjoisenpuoleinen tuuli voimistuu päivän kuluessa kovaksi–myrskyksi, mikä lamauttaa Ruotsista saapuvan muuton täysin. Heikko muuttosää vallitsee myös Uudellamaalla kohtalaisen yön jälkeen.

Ti, epätarkka: Navakkaa luoteista tuulta, joka lännessä merellä voi olla kovaa, enimmäkseen pilvistä ja aamupuolella ajoittain räntä- tai lumisadetta. Koleaa ja muuton lamauttavaa, paitsi ehkä pakomuuttoa pohjoisempaa tänne. Iltaa kohti tuuli alkaa vähän heiketä ja sää poutaantuu.

Ke–pe, arvio: Sää lämpenee ajankohdalle tyypillisemmäksi, mutta tuuli on voimakasta, lännen ja luoteen väliltä, mikä edelleen tulppaa isoja muuttoja.

Lähipäivien lintusää: Torstaihin saakka hyvää lämmintä myötätuulivirtausta

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lintusää on kehittynyt muuten perjantain ennusteen mukaisesti, mutta ilmakehämallit epäonnistuivat sunnuntain ennusteissa, sillä lämpimän rintaman saapuminen siirtyi puoli vuorokautta myöhemmäksi. Sunnuntain sää oli siten kolean tuulinen mutta kaunis ja ainakin sepelkyyhky, haahka ja kurjet muuttivat kohtuullisesti sivutuulessa. Muuton yleisilme oli silti vaisu. Sen sijaan tänään muutto voimistui myöhään aamulla, kun matala sumupilvi repesi ja siitä lähtien, tälläkin hetkellä, näkyy säätutkassa parvien jatkuva runsas virta Virosta Suomeen. Tällainen on aika tyypillinen kevätmuutossa patopäivien jälkeen, sään parantuessa roimasti ”aamumuutto” jatkuu koko päivän.

Hyvää lämmintä myötätuulivirtausta kestää torstaihin asti, mutta sitten taas tulee koleaa läntistä–luoteista virtausta, joka jarruttelee muuttoa.

Ti: Yöstä alkaen kohtalaista, merellä enimmäkseen navakkaa etelälounaista tuulta, selkeää ja ensi yönä runsasta yömuuttoa (mm. punarintoja, rastaita, vesilintuja). Iltapäivällä tuuli on lounaasta, kääntyy illalla länteen–luoteeseen ja voimistuu lisää. Myöhemmin iltapäivällä lännestä alkaen pilvistyy ja vähän aikaa sataa. Aamulla ja päivällä on erinomaista muuttosäätä, mutta illalla ja yöllä muutto vaimenee paljon luoteisvirtauksen takia. Pieni riski rannikkosumulle päivällä.

Ke: Tuuli heikkenee ja kääntyy sopivasti aamuksi lounaaseen, mikä suosii taas kunnon aamu- ja päivämuuttoa. Sää on melko selkeä mutta ohutta yläpilveä on paljon. Päivällä lounaistuuli on maalla enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa. Oikein hyvää muuttosäätä.

To: Aamulla on enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa WSW-tuulta, melko pilvistä pieni sateen mahdollisuus. Päivän aikana tuuli kääntyy luoteisemmaksi ja pilvisyys vähenee. Aamulla kohtalainen, myöhemmin huonohko muuttosää.

Pe–su, arvio: Aluksi vallitsee luoteinen kolea virtaus, sekä on mahdollisuus räntä- ja lumisateeseen. Sunnuntaita kohti tuuli heikkenee, ja on hyvä selkeänpuoleinen ulkoilusää, mutta öisin on pakkasta. Sivutuuli ja kylmyys hillitsevät muuttoa.

Lähipäivien lintusää: Saapuuko haarapääsky jo ensi viikolla?

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan aluelle:

Tahmean muuttoviikon jälkeen tilanne paranee merkittävästi ensi viikon alussa. Viikonloppuna vallitsee aluksi vielä kylmä läntinen virtaus ja ei erityinen muuttosää (tosin etenkin huomenna hyvä ulkoilusää), mutta lämmin etelälounainen virtaus on jo lähestymässä Keski-Euroopassa. Sunnuntaista tiistaihin ilmamassan lämpötila 1,5 km:n korkeudessa nousee Uudellamaalla 15 asteella, virtaus kääntyy lounaiseksi ja muutto suorastaan repeää. Ensi viikolla voidaan odottaa saapuvan suuria määriä mm. vesilintuja, kurkia, nauru-, kala- ja harmaalokkeja, räkättirastaita, peippoja, kottaraisia, lehtokurppia, hiiri- ja varpushaukkoja sekä hippiäisiä. Niiden ohessa voimistuu merimetsojen, suohaukkojen, taivaanvuohien, isokuovien, tuulihaukkojen, selkälokkien, niittykirvisten, punarintojen, peukaloisten, kulo- ja punakylkirastaiden, rautiaisten, västäräkkien ja pajusirkkujen muutto. Ensisaapujia voisivat olla metsäkirvinen, suosirri, pikkutylli, räyskä, puna- ja mustapyrstökuiri, rantasipi ja mustakurkku-uikku, ehkä jopa haarapääsky.

La: Enimmäkseen on kohtalaista, merellä navakkaa länsituulta ja aamupuolella selkeää, iltapäivällä puolipilvistä. Kylmä ilmamassa ja ”loppuun puhallettu” länsituulien muuttovarasto tekevät muuttosäästä vain kohtalaisen.

Su: Heikkoa–kohtalaista lounaistuulta, joka iltapäivällä on merellä navakkaa. Sää pilvistyy aamulla lännestä alkaen, ja iltapäivällä–illalla voi vähän sataa. Tuuliolot ovat paremmat kuin lauantaina yö- ja aamumuutolle, mutta aamu on pakkasella ja iltapäivällä voi olla paksu pilvi matalalla haittaamassa. Kohtalainen muuttopäivä.

Ma: Heikkoa–kohtalaista, merellä navakkaa lounaistuulta, vähenevää pilvisyyttä ja poutaa. Päivälämpötila on sisämaassa yli 10 astetta ja yökin on edellisiä lämpimämpi. Muutto voimistuu huomattavasti, ainoa riski on meri- eli advektiosumu rannikolla.

Ti, arvio: Sää on maanantain kaltainen, mutta mahdollisesti päivällä kulkee vesisadealue Uudenmaan yli itään. Yöllä ja aamulla on todennäköisesti vieläkin kovempaa muuttoa kuin maanantaina.

Ke–to arvio: Lounainen–läntinen lämmin tilanne jatkuu ja suosii muuttoa, mutta edelleenkään kauan odotettua, lintupankkia räjäyttävää eteläistä-kaakkoista virtausta ei vain kuulu.

Lähipäivien lintusää: Suurta muuton repeämistä ei ole odotettavissa – vain ajoittaista pientä edistystä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Pieni matala pudotti tänään aamulla Uudenmaan länsiosaan kunnon takatalven, 5-15 cm lunta, joka ei heti edes sula kylmän sään takia. Tällä viikolla muuttajilla Suomen eteläpuolella on kasvava paine jatkaa muuttoa, joten myötätuuli huomenna aamulla ja torstaina virkistää lähtöä jonkin verran. Ilmamassa pysyy vuodenaikaan nähden kuitenkin koleana laajalla alueella Pohjois-Euroopassa. Suurta muuton repeämistä ei siis ole odotettavissa – vain ajoittaista pientä edistystä.

Ti: Osaksi selkeä, tyyni ja kylmä pakkasaamu. Aamun aikana lounaistuuli voimistuu vähitellen kohtalaiseksi, sää pilvistyy ja lämpötila nousee hiukan nollan yläpuolelle. Aika hyvä muuttosää vallitsee aamumuuttajille, mutta laaja-alainen kylmyys hillitsee. Iltapäivällä tuuli voimistuu edelleen navakaksi, merellä kovaksi, ja pohjoisesta alkaen tulee viimeistään illalla räntää. Muutto- ja retkisää menevät surkeaksi.

Ke: Kohtalaista–navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä on luoteesta ja alkaa illalla heiketä. Pilvisyys vaihtelee, ja räntä- tai lumikuurot ovat mahdollisia. Lämpötila on enimmäkseen pari astetta nollan yläpuolella. Voimakas sivutuuli merellä vaimentaa muuttoa selvästi.

To: Aamulla heikkoa–kohtalaista etelän-lounaanpuoleista, päivällä kohtalaista-navakkaa lounaistuulta. Aamupuolella voi ajoittain tulla räntä- ja vesisadetta tässä järjestyksessä. Iltapäivällä on poutaa, mutta vesikuurot ovat vielä mahdollisia. Verraten pilvistä ja kohtalainen muuttosää.

Pe, arvio: Navakkaa–kovaa lounaan-lännenpuoleista tuulta, ajoittain vesi- tai räntäsadetta ja huono muuttosää.

Viikonlopun epävarma näkymä: Lauantaina luoteinen kylmänpurkaus hillitsee muuttoa, mutta sunnuntaina on mahdollista, että vähän lämpimämpi ja myötäisempi länsilounainen virtaus pääsisi tänne muuttoa voimistamaan.

Lähipäivien lintusää: Loppuviikolla muuttosäätilanne on melko ihanteellinen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tällä viikolla kevät etenee ja myös muutto myötätuulen ja poutaisen korkeapaineen ansiosta, joskin lounaistuuli on aluksi vähän liiankin voimakasta. Myös Venäjältä Italiaan ulottuva kylmän vastatuulisään kieleke hillitsee muuttajien tuloa etelästä–kaakosta. Se väistyy vasta loppuviikolla, jolloin muuttosäätilanne on melko ihanteellinen. Viikon aikana saapuvat mahdollisesti sääksi, metsäviklo, ruskosuohaukka, mustaleppälintu, lapasorsa, punajalkaviklo, liejukana, pikkutylli ja mustapyrstökuiri. Muun muassa sepelkyyhkyn, hiirihaukan, lehtokurpan, töyhtöhyypän, punarinnan, kiurun ja kottaraisen sekä haahkan muutto voimistuvat ja kurkiakin alkaa tulla jo parvina perjantain tienoilla.

Ti: Tänään on muuten hyvä muuttosää, mutta lounaistuuli on merellä navakkaa–kovaa, mikä hillitsee meren ylitystä.

Ke: Sää on kuten tänään, mutta pilvisyys on ohuempaa ja ylempänä ja lounaistuuli etenkin iltapäivällä vähän kovempi. Kova tuuli haittaa vähiten hanhien ja vesilintujen lentoa, mutta pikkulinnut ja kaartelumuuttajat epäröivät meren ylitystä.

To: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa W–WSW-tuulta, joka on kuitenkin selvästi heikentynyt keskiviikosta. Pilvisyys on aluksi ohutta ja melko vähäistä, mutta mahdollisesti lisääntyy iltapäivällä. Sisämaassa voi +10 astetta ylittyä. Kaakkois- ja Keski-Euroopan tuulitilanne paranee tänne tuleville muuttajille, ja myös ilmamassa lämpenee. Muuttosää on hyvä.

Pe, arvio: Heikkoa–kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, poutaa ja loistavaa muuttosäätä kaikille lajeille yöllä ja päivällä. Erityisesti pitkään jarruuntunut Baltiasta tulijoiden virta aukeaa.

Viikonlopun arvio: Ehkä vielä lauantaina on hyvä muuttosää, mutta sitten tulee usean päivän luoteinen-pohjoinen kylmänpurkaus, joka pysäyttää muuton.

Lähipäivien lintusää: Kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus hillitsee muuttoa – aurinkoinen korkeapainesää vallitsee

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tänään oli viikon paras muuttopäivä. Huomisesta alkaen kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus hillitsee pari päivää muuttoa, koska Itämerellä ja Selkämerellä vallitsee navakka pohjoistuuli. Tuuli heikkenee sunnuntaiksi, josta eteenpäin on koko ajan paranevaa muuttosäätä. Aurinkoinen korkeapainesää vallitsee pitkän aikaa, ja sateet ovat hyvin vähäisiä. Termisen talven tulon todennäköisyys on enää mitätön, eikä edes lyhyttä takatalvea ole nyt näköpiirissä, vaikka lumikuuron osuessa kohdalle voi hetkeksi tulla talvinen olo.

Pe: Kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka yöksi heikkenee. On selkeää–puolipilvistä ja enimmäkseen poutaa, mutta yksittäisiä lumikuuroja voi tulla. Yöpakkasta ja päivällä 0–2 plusastetta. Muutto on vaisunpuoleista.

La: Heikkoa–kohtalaista pohjoistuulta, joka yöksi tyyntyy. Aamupuolella vaihtelevaa pilvisyyttä ja joitakin lumikuuroja; iltaa kohti sää selkenee. Yöllä napakka pakkanen, päivällä 0–2 plusastetta. Muutto on vaisunpuoleista.

Su: Heikkoa tuulta ja selkeää. Yöllä on jälleen reipas pakkanen. Tuulen heikkeneminen ja aamupakkasen väistyminen piristävät selvästi muuttoa. Muuttajia tulee Suomeen eniten lounaasta, koska Venäjältä Balkanille asti on jarruttava kylmänpurkaus.

Ma–ti, arvio: Lounaisvirtaus lämpenee, voimistuu pikkuhiljaa ja suosii yhä enemmän muuttajien saapumista sektorista Puola–Ruotsi. Pilvisyys lisääntyy, mutta poutainen sää jatkuu.

Lähipäivien lintusää: Yleisvirtaus käy lounaasta ja kevät etenee hiljalleen, etenkin torstaina

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Säätyyppi on hyvin vaihteleva muuton kannalta: välillä etenee, välillä seisahtuu. Yleisvirtaus on kuitenkin lounaan puolelta ja lauha, joten kevät etenee tällä viikolla hiljalleen. Kevään ensimuuttajia voi odottaa etenkin keskiviikkona ja torstaina.

Ma: Yöllä ja aamulla sataa vettä lähes jatkuvasti, lounaistuuli on navakkaa–kovaa ja pilvikorkeus matala; muutto on pysähtynyt. Aamupäivällä sade lakkaa luoteesta alkaen, tuuli heikkenee kohtalaiseksi ja kääntyy luoteeseen sekä sää selkenee iltapäivällä. Iltapäivän retkisää on hyvä ja muuttosääkin periaatteessa, mutta kellonaika on huono muuton alkamiselle.

Ti: Selkeää ja etenkin sisämaassa reipas pakkasyö. Aamulla on heikkoa etelänpuoleista tuulta, joka päivällä kääntyy lounaaseen ja voimistuu merellä navakaksi. Aamun kuluessa pilvisyys lisääntyy hiljalleen ja lämpötila nousee selvästi nollan yläpuolelle, mutta sateen mahdollisuus on pieni. Muuttosää on sangen hyvä (vaikka aamulla pakkanen hillitsee sisämaassa).

Ke: Mantereella heikkoa–kohtalaista, merellä kohtalaista-navakkaa länsilounaista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa sekä aika lämmintä. Iltapäivällä pilvisyys lisääntyy, kun lounaasta saapuu yhtenäinen vesisadealue viimeistään illaksi. Aamulla on alkuviikon paras muuttosää.

To, arvio: Kohtalaista lännenpuoleista tuulta ja verraten selkeää, jos yön sade ja sumupilvi ehtivät aamuksi pois. Mahdollisuus on erittäin hyvään muuttosäähän, mm. merikotkia, hiirihaukkoja ja jokunen isohaarahaukka seassa.

Viikonlopun arvio: Hyvin todennäköisesti tulee kevättä jarruttava kylmän ilman virtaus luoteesta-pohjoisesta noin kolmeksi päiväksi. Ulkoilu- ja retkisää voi olla hieno, mutta muuttosää vaisu.

Lähipäivien lintusää: Kevään eteneminen hidastuu, hyviä muuttosäitä on lähiaikoina niukasti

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Hyviä kevätmuuttosäitä on lähiaikoina niukasti, sillä aluksi on tuuli- ja sadepäiviä ja viikonlopuksi tulee luoteinen kylmänpurkaus, mutta sunnuntaina lauhtuu taas nopeasti. Kevään eteneminen hidastuu.

Ke: Navakkaa kaakkoistuulta, joka iltapäivällä kääntyy lounaan puolelle ja voimistuu merellä ajoittain kovaksi. Aamusta alkaen on jatkuvaa vesisadetta koko päivän, mutta iltapäivällä on mahdollisuus lyhyisiin taukoihin sateessa. Huono muuttosää.

To: Kohtalaista, merellä navakkaa lounaistuulta, joka illalla heikkenee. Aamulla saapuu lännestä Hankoon melko yhtenäinen mutta kapea vesi- ja räntäkuuroalue, joka liikkuu nopeasti itään ja poistuu Porvooseen päin puoleenpäivään mennessä. Sen jälkeen pilvisyys vaihtelee, ja mahdollisesti tulee joitakin vesi- tai räntäkuuroja. Sateiden ajoitus ja sijainti on kuitenkin vaikea ennustaa oikein. Kun ei sada, muuttosää on kohtalainen.

Pe: Kohtalaista-navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltaa kohti kääntyy luoteeseen, kun kylmää ilmaa virtaa Suomeen ja sää pakastuu. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja ajoittain räntä- tai lumikuuroja. Huonohko muuttosää.

La, arvio: Reipas luoteisvirtaus vallitsee ja pakkassää. Enimmäkseen on poutaa mutta lumikuurot mahdollisia. Kylmä sivutuuli lamauttaa muuttoa, mutta ulkoilusää on hyvä. Iltaa kohti selkenee ja kylmenee lisää.

Su, arvio: Aamu on selkeä, heikkotuulinen ja liian kylmä hyvälle muutolle, mutta mainio retki- ja ulkoilusää vallitsee. Päivän kuluessa lounaistuuli voimistuu navakaksi, sää pilvistyy hiljalleen ja lauhtuu; samalla muuttosää aluksi paranee ja retkisää huononee tuulen takia.

Lähipäivien lintusää: Kevätmuutto edistyy seuraavan viikon aikana lauhassa virtauksessa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Kevätmuutto edistyy seuraavan viikon aikana, kun on sopivaa etelän-lounaanpuoleista melko lauhaa virtausta. Huomenna on viikonlopun paras muuttosää. Voisi tulla jopa ensimmäisiä lehtokurppia, mustaleppälintuja, kulorastaita sekä uusia hanhia, kurkia ja vesilintuja, punarintoja, västäräkkejä ja kangaskiuruja.

Pe: Kohtalaista länsilounaista tuulta, joka heikkenee iltaa kohti, pilvisyys repää aamulla ja päivä on verraten selkeä. Erinomainen retki- ja muuttosää kaikille varhaisille tulijoille.

La: Yöllä useita pakkasasteita, päivällä lämpöasteita. Aamulla on heikkoa, iltapäivällä kohtalaista idänpuoleista tuulta. Aamulla on vain ohutta yläpilveä, mutta pilvisyys lisääntyy päivällä, ja illalla on sateen mahdollisuus. Retki- ja muuttosää hyvät.

Su: Enimmäkseen on heikkoa tuulta. Aamun ennuste on epävarma: todennäköisimmin poutaa mutta voi olla myös verraten pilvistä, ja etenkin idässä voi sataa vettä tai räntää. Päivällä on poutaa ja mahdollisesti jopa selkeää. Jos ei sada, retki- ja muuttosää ovat erinomaiset.

Ma–ti, arvio: Etelänpuoleinen leuto virtaus, melko pilvistä ja ajoittain vähän sadetta.

Lähipäivien lintusää: Kovin varhaisia hanhia, joutsenia ja vesilintuja on tullut ja tulee lisää

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Muutto on jo alkanut, eikä termistä talvea ole näköpiirissä. Kärjistetysti voi sääoloista sanoa, että marraskuu loppui viikko sitten, joulukuuta kesti vajaan viikon ja tänään onkin sitten siirrytty maaliskuun puoleenväliin. Tammi- ja helmikuuta ei ollut.

Alkukevään lajien jo alkanut muutto (kiuru, töyhtöhyyppä, harmaa- ja kalalokki, varis, uuttukyyhky, kottarainen, harmaahaikara, merikotka) etenee hiljalleen, sillä leuto suursäätilan virtaustyyppi jatkuu. Kuitenkin tiistain–keskiviikon vaiheilla on muuttoa pysäyttävä vastatuuli- ja sadejakso. Ensimmäisiä kuikkia, tuulihaukkoja, punarintoja ja niittykirvisiä on tulossa. Jäättömyyden ja lumettomuuden takia hanhia, joutsenia ja vesilintuja on tullut ja tulee lisää, mikä entisiin aikoihin nähden on kovin varhaista. Hanhet sopeutuvat näköjään jokseenkin välittömästi talven puuttumiseen, vaikka niiden geenikellossa täytyy olla tieto ajankohdan epätavallisesta aikaisuudesta. Tietysti siinä on riskinsä, sillä talven tulo on periaatteessa mahdollinen vielä koko maaliskuun ajan.

Ma: Enimmäkseen on kohtalaista, iltaa kohti heikkenevää lounaanpuoleista tuulta ja aamulla vähän sadetta; päivällä osaksi selkenevää ja oikein hyvää muuttosäätä.

Ti: Aamupuolella on heikkoa–kohtalaista itä-koillistuulta, joka illalla voimistuu merellä navakaksi. Pilvisyys vaihtelee ja ajoittain sataa vettä. Muuttosää on kohtalainen.

Ke: Idänpuoleinen tuuli voimistuu navakaksi, sataa yleisesti ja jatkuvasti vettä tai räntää ja runsas pilvisyys on matalalla. Muutto ei etene.

Loppuviikko: Virtaus kääntyy todennäköisesti etelän ja lounaan välille, ja jatkuva sade lakkaa, mikä suosii taas muuttajia.

Lintusää 27.–29.5.2019: Hyvää arktikatuulta riittää, vaikka sää on viileä ja epävakainen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tänä keväänä erikoinen oli valkoposkien päämuutto, joka hajaantui 6 vrk:n ajalle suhteellisen tasapaksuna ja leveänä rintamana. Vastatuuli ei tuntunut niihin vaikuttavan juuri mitenkään torstaina-perjantaina. Sen sijaan muu arktika oli silloin aika vaisua, joskin suosirrejä meni pinnassa ehkä juuri vastatuulen takia. Lauantain tuulen kääntyminen toi sepelhanhien kunnon muuton. Erikoista on tämän päivän (sunnuntai) suuri muuttohiljaisuus; ikään kuin Itämeren ”varasto” olisi mennyt tyhjäksi eilen. Jatkossa hyvää arktikatuulta riittää, vaikka sää on viileä ja epävakainen, eli ei suosi lämpimien seutujen harvinaisuuksien tuloa. Kuuma eteläinen putki hipoo aluetta ti–ke yönä, mutta väistyy itään.

Ma: Enimmäkseen merellä on kohtalaista–navakkaa WSW-tuulta, joka illaksi heikkenee. Sää on pilvinen–puolipilvinen ja aamupuolella sekä illalla voi vähän sataa. Melko hyvä arktikasää kahlaajille ja sepelhanhille.

Ti: Heikkoa–kohtalaista etelän ja lounaan välistä tuulta, joka iltapäivällä heikkenee tilapäisesti ja illalla kääntyy idän puolelle. On puolipilvistä–pilvistä ja poutaa (vähäisiä sateita voi olla aamulla–päivällä), mutta illalla etelästä saapuu yhtenäinen sadealue. Hyvä muuttosää.

Ke, epätarkka: Kohtalaista–navakkaa lännen puoleista tuulta, aamulla pilvistä ja ehkä vielä sadetta, mutta päivällä selkenee. Arktikasää on edelleen aika hyvä, mutta linnut eivät pakkaudu Suomen rannikolle.

Jatkoarvio: Hyvää etelänpuoleista muuttovirtausta. Laaja kuuma harvinaisuusilma odottaa Venäjällä mahdollista etenemistä Suomeen.

Lintusää 1.–3.5.2019: Vappupäivänä hyvä muuttovirtaus, loppuviikosta kylmenee

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lämmin virtaus päättyi viikonloppuna, mutta sen myötä aikaisia tulijoita on havaittu sekä myös harvinaisuuksia ihan mukavasti tänäänkin. Tällä viikolla sää on huomisen jälkeen jopa katastrofaalinen hyönteissyöjälinnuille, ainakin Keski- ja Pohjois-Suomessa, sillä voimakas matalapaine syvenee Suomen yllä, mikä saa erittäin kylmää ilmaa ja lumisateita virtaamaan pohjoisesta tänne. Säätyyppi muuttuu hyvin kylmäksi ja sateiseksi; etenkin perjantaina voi olla hyytävä päivä.

Ke: Enimmäkseen kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, verraten selkeää mutta illaksi pilvistyvää ja lännestä alkaen sadetta. Oikein hyvä virtaus Itämerellä meriharakoiden päämuutolle ja samalla menee myös ensiannos pikkukuoveja, kuikkia ja mustalintuja, sekä nykyään vähälukuisia allihaahkoja. Myös yömuutto on vilkasta.

To: Aamulla heikkoa–kohtalaista lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivästä alkaen voimistuu etenkin merellä navakaksi, jopa kovaksi. Enimmäkseen pilvistä ja yleisesti vesisadetta, jossa voi kuitenkin olla pitkiä taukojakin; sää on kolea. Yömuuttajille on hyvä pudotussää vielä ke–to yönä, mutta sen jälkeen muuton olosuhteet huononevat selvästi.

Pe, yksityiskohdat epävarmat, koska syvenevän matalapaineen tarkka sijainti ja sadealueiden muoto ovat vielä tuntemattomat: Todennäköisesti voimakasta tuulta lännen ja pohjoisen välisestä sektorista, kylmää, pilvistä ja lievässä tapauksessa ajoittain räntäkuuroja. Huonoimmassa vaihtoehdossa jatkuvaa räntäsadetta ja jopa takatalven tuntu. Joka tapauksessa Keski- ja Pohjois-Suomessa on talvista.

Jatkoarvio: Tuuli heikkenee ja kääntyy lounaan puolelle. Muuttosää paranee tuulen takia, mutta ilmamassa pysyy hyvin kylmänä ainakin pari päivää.

Lintusää 26.–28.4.2019: Hyvä muutto- ja harvinaisuustilanne päättyy lähipäivinä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Viimeisten 6 vuorokauden aikana sekä aamumuutto että yömuutto ovat olleet säätutkissa erittäin kovia, vaikka maastossa sininen taivas näyttikin pettävästi tyhjältä. Kuuma eteläkaakkoinen ylävirtaus päättyy lähipäivinä ja sen myötä hyvä muutto- sekä harvinaisuustilanne. Ensimmäinen arktika-aalto (meriharakat) joutunee odottamaan, ellei mene pe–la aikana. Tämänpäiväinen pieni sadealue oli joissakin ilmakehämalleissa ennustettu oikein jo useita vuorokausia sitten, mutta joissakin ei. Sen jatkokin on näköjään hyvin hankala ennustaa, vaikka ennustepituus on lyhyt.

Pe: Heikkoa-kohtalaista itäkoillisen puoleista tuulta, lievimmässä vaihtoehdossa vaihtelevaa pilvisyyttä ja vain joitakin sadekuuroja, huonoimmassa pilvistä ja sadetta on pitkiä jaksoja. Kuuma ylävirtaus jatkuu vielä, ja sää on mitä parhainta pudotusilmaa yömuuttajille ja harvinaisuuksille.

La: Viimeinen lämmin ja tuulioloiltaan melko samanlainen päivä kuin perjantai, mutta kuuma ylävirtaus pysähtyy. Todennäköisesti on selkeää tai selkenevää, mutta huonoimmassa vaihtoehdossa perjantain kuuroittaisen sateen alue maleksii täällä vielä lauantaina aamupuolelle. Muuttotilanne on samankaltainen kuin perjantaina, mutta vähän huonompi.

Su: Kylmä rintama saapuu koillisesta la-su yönä ja itäkoillinen virtaus voimistuu navakaksi ja lamauttaa muuton. Vaikka on jokseenkin selkeää, sää on koleaa, koska ilmamassan lämpötila laskee yli 10 asteella.

Jatko: Viikon alussa voi olla vielä heikkotuulinen tai lounainenkin virtaus (ja meriharakat mennä), mutta säätyyppi on viileä ja viikon aikana voi tulla voimakas muuttoa pahasti haittaava matalapaine.