Lintutilanne Tringan alueella 15.4-26.4.

 

Lintujen kevätmuutto on monipuolisimmillaan. Peipot, rastaat, kirviset, sepelkyyhkyt sekä vesi- ja petolinnut kansoittavat taivasta parhaillaankin. Kurkien päämuutto näkyi kahtena selvänä huippuna. Ensimmäinen ajoittui 15.4., jolloin tuhat rikkoutui monella taholla, komeimpana perinteisellä kurkipaikalla Raaseporin Telegrafbergetillä, jolta laskettiin reilu 3000 yksilöä. Seuraava huippu oli vajaa viikko myöhemmin: Hangon lintuasemalla nähtiin 20.4. neljä tuhatta kurkea. Komeita parvia riitti seuraavallekin päivälle, jolloin tonni puhkaistiin useilla tahoilla.

Tulvivia peltoja kannattaa nyt kierrellä hanhien, joutsenien, sorsalintujen ja kahlaajien toivossa. Vaikka Tringan alueen tulvat eivät vedä vertoja Pohjanmaan tai Pukkilan tulville, voi täälläkin nähdä hyvällä onnella satoja hanhia. Esimerkiksi Nummi-Pusulan Hyvelänjärvellä laidunsi 24.4. 350 hanhea, pääosin metsä- ja tundra-. Tulvat tosin alkavat jo huveta, joten kannattaa kiiruhtaa maastoon.

Metsissä raikuu peippojen, rastaiden ja punarintojen kuoro niiden vallatessa reviirejään. Sekaan mahtuu jo lämpimämpienkin ilmojen lajeja; viime päivinä on saapunut mm. pajulintuja, sirittäjiä, kirjosieppoja ja leppälintuja. Viime viikkojen harvinaisimpia lajeja ovat olleet mustakaularastas 17.4. Espoon Matalajärvellä sekä jalohaikara 18.4. ja pussitiainen 20.4., molemmat Espoon Laajalahdella.

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin