Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2018

 
Osallistu Tringan jäsenkeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja! Keräyksen tuotolla rahoitetaan osa-aikaisen suojelusihteerimme työpanos ja taataan, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla.
Tringan työllä on merkitystä. Sen ansiosta esimerkiksi Helsingin Vanhankaupunginlahden tulevaisuus muuttui tänä syksynä valoisammaksi, kun kaupunki lupasi lisää rahaa kosteikon kunnostamiseen ja hoitoon. Korkein hallinto-oikeus myös kumosi Tringan valituksen perusteella Viikintien eteläpuolen ja Pornaistenniemen lisärakentamisen, joten Tringa on todella saanut äänensä kuuluviin.  Tringa teki myös kuluneena vuonna mm. kolme MAALI-raporttia ja julkaisi Helsingin tärkeät lintualueet, jotka ovat tulevien suojelutaistojen ja maankäytön ohjaamisen kannalta hyvin tärkeitä pohjatöitä.
Lue lisää Tringan suojelutoiminnasta täällä.

Suojelukeräyskirje on postitettu kaikille jäsenille. Käytä mieluiten omassa keräyskirjeessäsi näkyvää viitenumeroa. Keräykseen voi osallistua myös tekemällä lahjoituksen tilille FI76 8000 1502 0958 06 viitenumerolla 112015000171184550. Muista merkitä viitenumero, sillä lahjoitusta ei pystytä kohdistamaan tähän keräykseen ilman viitenumeroa!
Pienikin vapaaehtoinen lahjoitus auttaa arvokasta työtä lintujen puolesta!
[Rahankeräyslupa: Poliisihallituksen myöntämä BirdLife Suomen rahankeräyslupa, RA/2017/607, voimassa 7.6.2017-6.6.2022.]

 

Kuva © Jari Kostet


 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin