Villa Elfvik 4.4.-13.5.: Suomenojan luonto valokuvissa

Villa Elfvikin luontotalossa avautuu 4. huhtikuuta näyttely, joka kertoo Suomenojan altaiden monimuotoisesta luonnosta kuvin ja sanoin. Esillä on espoolaisten Tommi Heinosen, Tuomas Heinosen, Esa Mälkösen ja Jukka Rannan kuvia Suomenojan alueen eläimistä, kasveista ja maisemasta. Näyttely on auki 13. toukokuuta saakka.
Suomenojan eli Finnoon altaat ovat arvokas, erikoislaatuinen ja helposti saavutettava luontokohde Etelä-Espoossa. Keväällä ilmatilaa ja äänimaailmaa hallitsee naurulokkiyhdyskunta, jonka suojissa pesii monia harvinaisempia lintulajeja. Näyttävin niistä lienee uhanalainen mustakurkku-uikku (kuvassa). Suomenojalla sitä pesii peräti 20 paria.
”Kun ryhmämme aloitti projektin suunnittelun, niin ajateltiin lintujen olevan pääkohteena. Jossain määrin ne ovat olleetkin, mutta työn edetessä paljastui alueen erikoisuus. Erityisesti kasvien kerroksellisuus ja monipuolisuus yllätti”, Tommi Heinonen kertoo.
Suomenojan altaat syntyivät, kun ruovikkoinen Finnoonlahti vuonna 1963 pengerrettiin erilleen merestä jätevedenpuhdistamon saostusaltaaksi. Käyttö saostusaltaina lopetettiin 1972, jonka jälkeen aluetta täytettiin maa-aineksella 1980-luvulle asti. Ajan myötä alueelle on syntynyt varsin erikoinen ekosysteemi.
Maa-aineksen mukana on tullut niin luonnon kuin puutarhojenkin kasvilajeja. Monipuolinen kasvillisuus takaa monipuolisen hyönteislajiston. Alueella esiintyy myös harvinaisia hyönteislajeja, mm. erityisesti suojeltavaksi määritelty eteläntytönkorento sekä silmälläpidettäväksi luokiteltu muurahaislaji marskiviholainen.
Suomenojan alue muuttuu lähivuosina, kun jätevedenpuhdistamo siirtyy pois ja tilalle rakennetaan asuntoja. Myös alueen liikennejärjestelyt muuttuvat. Näyttelyn valokuvaajien perustama Suomenojan Luonto ry seuraa näiden muutosten vaikutusta internet-sivuillaan www.suomenoja.fi.
Villa Elfvikin luontotalo (Elfvikintie 4, Espoo) on avoinna ma–pe klo 9–16 ja la-su klo 10–16. Pääsiäispyhinä ja vappupäivänä 1.5. luontotalo on avoinna klo 10–16. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Luontotalon asiakaspalvelupisteessä on myynnissä kortteja Suomenojan luonnosta.
Suomenojan Luonto -valokuvanäyttely aloitti kiertonsa Espoossa viime syksynä ja jatkaa luontotalolta vielä Jorvin sairaalaan sekä Sellon ja Entressen kirjastoihin.
Kuva © Esa Mälkönen
 

phpq8dresam.jpg

 
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin